Huomioita

Huomioita

Asahi ja hengittämisen taito, osa 5

AsahiPosted by Timo Klemola Tue, April 23, 2019 10:23:10

Olen yrittänyt kirjoittaa hengityksestä taas vähän pidempää tekstiä, ehkä lukua kirjaan, ja löysin sieltä tällaisen pätkän:

”Emme voi kuvat hengitystäkään pelkästään termein, jossa kuvaamme hapen ja hiilidioksidin vaihtoa keuhkoissamme tai soluissamme. Hengityksellä on myös tärkeä eksistentiaalinen ulottuvuus, mikä tekee siitä keskeisen esikäsitteellisen kokemuksemme. Viljelemällä hengitystämme voimme kokea koko kehomielemme ikään kuin suureksi keuhkoksi, joka hengittää jokaisella solullaan. Keskittymällä tähän kokemukseen voimme kadottaa itsemme kokonaan hengitykseen, jolloin voimme kokea, että emme itse hengitä, vaan ympäröivä maailma hengittää meissä. Suhteessamme ympäröivään ilmakehään ei olekaan kysymys hapen ja hiilidioksidin vaihdosta, vaan kokemuksesta, jossa liu’umme osaksi maailman loputtomia keuhkoja, jotka hengittävät meissä. Hengitys ei ole siis jotain, mikä tapahtuu meissä, vaan sillä on laajempi, jopa universaali merkitys. Hengitys voi näyttää meille paikkamme maailman osana, missä minän ja ympäristön rajaa ei ole.”

Yritänpä avata tätä ja olla kuitenkin vähemmän runollinen.

Hengitys on monitasoinen ilmiö ja sitä voidaan tarkastella monesta suunnasta. Usein tarkastelemme hengitystä vain sen anatomian ja fysiologian näkökulmasta ja korostamme optimaalisen hengitystekniikan lääketieteellisiä etuja. Opettelemalla syvähengityksen luomme edellytykset sille, että keuhkomme pitävät yllä veren optimaalista happi- ja hiilidioksiditasapainoa. Näin vältymme esimerkiksi hiilidioksidiniukkuuden aiheuttamista ongelmista. Hengityksen harjoittelemisesta on tietysti hyötyä myös erilaisista hengityssairauksista kärsiville. Optimaalinen hengitystekniikka pitää yllä ja vahvistaa hengityselimistön kuntoa, pitää rintarangan liikkuvana ja ylläpitää hengityskapasiteettiamme, vaikka jotkut sairaudet sitä heikentäisivätkin. Tällainen näkökulma on kuitenkin vain yksi näkökulma hengitykseen. Hengitys on ilmiö joka leikkaa läpi kaikkien ihmisenä olemisen ulottuvuuksien.

Alla olevassa kuvassa yritän havainnollistaa, miten ihminen on kehona maailmassa. Hänellä on fyysinen keho, joka on samalla tavalla materiaalinen kuin se ympäristö, missä hän elää ja johon hän on suhteessa. Hän myös kokee suhteensa itseensä ja ympäristöönsä kokemuksessaan. Kokemuksessa näyttäytyy ihmisen tietoisuus, mieli, mikä on itsessään monitasoinen ilmiö. Koemme kehomme, mutta koemme myös ajatuksemme, tunteemme, tahtomme ponnistuksen jne. Kieli ja käsitteet mahdollistavat, että ihmisellä on ympärillään myös kulttuuri, johon hän on suhteessa merkitysten kautta. Kun ihmistä selitetään, on otettava huomioon nämä hänen kummatkin suhteessa olemisen tapansa. Keho ymmärtää maailmaa ilman käsitteitä, tietoisuus ymmärtää maailmaa käsitteiden avulla. Kehon ymmärrys on maailmaan sopeutumista, esikäsitteellistä. Ihminen asettuu suhteeseen maan vetovoimaan vasten ojentautumalla pystyyn ja liikkumalla. Hän asettuu myös suhteeseen elämän perusprosesseihin ja ilmakehään hengittämällä. Ilman ojentautumista ja ilman hengitystä hän olisi esine esineiden joukossa. Ilman näitä kahta ihmisen kykyä elämä, joka ajattelee itseään ja säätelee itseään, ei olisi mahdollista.

Näin avatusta näkökulmasta hengitys lävistää ihmisen kaikilla hänen olemisen tasoillaan. Se on fyysinen ilmiö, joka ylläpitää elämää kehossamme. Kun hengitys lakkaa, elämä lakkaa. Hengitys yhdistä ihmisen ilmakehään tavalla, joka tekee ihmisestä ja ympäristöstä yhtä hyvin konkreettisella tavalla. Hengitys on jotakin, joka asuu ihmisen ja ympäristön rajalla poistaen tämän rajan. Ei siis ole ihme, että idän vanhoissa perinteissä hengityksellä on ollut ja edelleen on iso filosofinen merkitys.

Hengitys on koetun kehomme keskiössä. Se on keskellä jälleen hyvin konkreettisella tavalla. Jos suuntaamme huomiomme hengitykseemme, löydämme kehostamme uuden keskuksen, joka sijaitsee vatsallamme. Länsimaisessa kulttuurissa, missä hengitys on unohtunut, tätä keskusta ei tunnisteta. Kulttuureissa, missä hengitystä viljellään, ihmiset kokevat kehonsakin eri tavalla. Japanilainen kulttuuri on tästä hyvä esimerkki. Tietoinen hengitys avaa kokemuksen persoonallisuuden keskuksesta, mikä ei sijaitse päässä, siis jossain aivojen alueella, vaan vatsalla, siellä missä pallea/vatsahengitys tuntuu, kun se tiedostetaan. Japanilaiset kutsuvat tätä sanalla ”hara”. Sana tarkoittaa vatsaa, mutta sillä ei niinkään viitata fyysiseen vatsaan, vaan ihmisen persoonallisuuden keskustaan, mistä toiminta aidoimmillaan syntyy ja saa inspiraationsa.

Ranskalainen filosofi André Comte-Sponville ajattelee, että yrittäessään ymmärtää maailmaa, ihminen on luonut neljä tiedon aluetta. Ne ovat tiede, uskonto, filosofia ja taide. Ne pyrkivät selittämään maailmaa ja vastaamaan sitä kohtaan tuntemaamme kiinnostukseen eri tavoin. Ne pyrkivät vastaamaan eri kysymyksiin.

Voimme katsoa maailman ilmiöitä kaikista näistä näkökulmista, ja jokainen näkökulma opettaa meille jotain uutta. Tieteellisestä näkökulmasta hengitys on anatominen ja lääketieteellinen ilmiö, jonka harjoittamisen hyötyjä olen jo kuvannut. Hengitys on ihmisen kehon tärkeä erilaisia kemiallisia tasapainoja ylläpitävä toiminta. Psykologiselta kannalta hengityksen säätelyllä on suuri merkitys mielen tilojen säätelyssä. Usein tätä selitetään hengitysliikkeen vaikutuksella pallean läpi kulkevaan vagus-hermoon. Vaguksen aktivointi pitkällä uloshengityksellä vaikuttaa parasympaattisen hermoston aktivaatiotilaan ja sen kautta hidastaa sykettä ja hengitystä, laskee verenpainetta, vähentää stressihormoneja jne. Eli syvennetty uloshengitys, mitä syvähengitys myös tarkoittaa, synnyttää eräänlaisen positiivisen kierteen: hengittämällä syvään tietoisesti vaikutamme tiedostamattomiin hermostollisiin mekanismeihin, jotka syventävät ja hidastavat hengitystä edelleen. Fake it and you’ll make it, niin kuin amerikkalaiset sanovat. Tiedostamattomana toimintana, joka voidaan nostaa tietoisuuden piiriin hengitys on myös tie tiedostamattomiin prosesseihimme.

Monissa idän uskonnollis-filosofisissa perinteissä hengitys ja sen harjoittaminen on keskiössä. Hengityksen tarkkailu ja sen säätely liittyvät olennaisena ainakin buddhalaisiin, taolaisiin ja hindulaisiin harjoituksiin. Hengityksen ja hengen yhteys idän perinteissä on vuosituhansia vanha. Hengitykseen liittyvät harjoitukset paljastavat ihmiskäsityksen, eräänlaisen ”mystisen fysiologian”, kuten uskontotieteilijä Mircea Eliade sitä kutsuu, mikä on vieras länsimaiselle tieteelliselle käsitykselle ihmisestä, mutta mikä kuitenkin ilmeisesti kuvastaa inhimillistä kokemusta, jota erilaisilla hengitys- ja mielikuvaharjoituksilla voidaan avata ja lähestyä. Lännessä löydämme ortodoksisesta perinteestä joogan hengitysharjoituksia muistuttavia harjoituksia, joita edelleen harjoitellaan ainakin Kreikassa Athosvuoren munkkien keskuudessa. Nykyisin luterilaiseenkin kristillisyyteen on levinnyt retriitti-idea, jossa hiljennytään tarkkailemaan hengitystä. Nämä modernit länsimaiset ”hiljaisuuden retriitit” ovat saaneet inspiraationsa zen-buddhalaisesta perinteestä.

Filosofinen näkökulma hengitykseen on lännessä vielä uusi. Kirjoitin tästä laajasti ”Taidon filosofia” –kirjassani, jossa yritin tehdä ”kontemplatiivisen kehon” filosofiaa. Kontemplatiivisella keholla tarkoitin kehoa tai paremminkin kehomieltä, mikä on vuosikymmenten tietoisen liikkeen ja tietoisen hengityksen viljelyn tulosta. Tämä vaatii harjoitusta jossakin kontemplatiivisessa perinteessä. Kirjassani tämä on zen. Meditaatiopsykologian ja –filosofian kannalta hengitys on itsen tutkimisen ydinharjoitus. Kun tietoisuus suunnataan hengitysliikkeeseen, hengitys toimii ikään kuin paradigmaattisena esimerkkinä menetelmästä, miten mielen sisältöjä yleensäkin voidaan tutkia. Se opettaa, mitä tarkoitetaan ”mielen sisältöjen katselulla”, koska hengitysliike on yksi selkeä esimerkki tästä. Kun huomio on suuntautunut hengitysliikkeeseen, mikä on kehollinen, esikäsitteellinen kokemus, myös mielen käsitteelliset tasot voivat asettua katsomisen kohteeksi. Kun löydämme ensin hengityskokemuksen, voimme sitten löytää esimerkiksi kokemuksen tunteesta, kokemuksen mielialasta, kokemuksen ajattelumme virrasta. Hengitys on ikään kuin portti tietoisuutemme virtaan, kokemustemme virtaan, minkä sisältö ja rakenne voivat sitten hiljalleen tulla tutkimuksemme kohteeksi. Tämä on myös itsekasvatuksellinen prosessi. Nykyään on tässä yhteydessä alettu puhua ”kontemplatiivisesta pedagogiigasta”. Kirjassani ”Mindfulness – tietoisuuden harjoittamisen taito” kuvaan tarkemmin näitä prosesseja.

Mikä voisi sitten olla taiteen näkemys hengitykseen? Tämä alue on minulle vieraampi. Filosofi Petri Berndson tekee nähdäkseni tällaisen yrityksen vuonna 2018 ilmestyneessä hengitystä käsittelevässä filosofian väitöskirjassaan ”Phenomenological Ontology of Breathing”. Kyseessä on kunnianhimoinen yritys pyrkiä ajattelemaan uudelleen koko filosofian kenttä ja sen kysymykset hengityksen näkökulmasta. Tuloksena on mielestäni hengityksen taidetta, eräänlainen filosofian ja fiktion välimailla kulkeva teos, missä kuljetaan filosofien ja runoilijoiden rinnalla vapaasti ideoita ja ilmaa hengittäen, sisään ja ulos, sisään ja ulos.





  • Comments(0)