Huomioita

Huomioita

Asahin opettajat opettavat taitoa, eivät jumppaa

AsahiPosted by Timo Klemola Mon, June 05, 2017 10:40:29

Oli mielenkiintoinen viikonvaihde taas asahi-ohjaajien kouluttamisen parissa. Kuusi uutta asahi-ohjaajaa lähtivät nyt viemään eteenpäin asahin ilosanomaa ympäri Suomea. Koulutuspäivän jälkeen lepäsin sängyllä selälläni siellä jossain unen ja valveen rajamailla, kun yhtäkkiä havahduin ja heräsin oivallukseen. Ymmärsin yhtäkkiä, että en ollut ollenkaan tajunnut yhden osallistujan kysymyksiä asahi-tunnin ohjaamisesta. Kysyjä oli kokenut jumppaohjaaja, jolla oli jo noin 40 vuoden kokemus ryhmäliikunnan ohjaamisesta. Olimme siinä päivällä laskeneet leikkiä naisten ja miesten logiikasta ja yhdessä vaiheessa todenneet, että meiltä miehiltä meni kymmenen minuuttia yhden jutun oivaltamisessa, mikä naisilta kävi hetkessä. Nyt täytyy tunnustaa, että minulta meni kuusi tuntia oivaltaa, että en ollut ollenkaan ymmärtänyt hänen kysymyksiään. Oivalsin sen vasta illalla.

Menemättä tarkemmin viittaamiini kysymyksiin oivallukseni idea oli seuraava. Olen kirjoittanut ja puhunut tästä asiasta vaikka kuinka paljon ja silti asia ei edes itselleni tule aina heti mieleen: Asahi-ohjaaja ei vedä jumppatuntia vaan opettaa taitoa. Jumppatunnin vetäjä ei yritäkään opettaa liikkeitä ryhmälle, vaan hän tekee liikkeen eteen, jotta ihmiset pystyisivät seuraamaan hänen tekemistään ja saamaan saman jumppavaikutuksen kuin ohjaaja itsekin saa. Aerobic-ohjaaja tai bodybalance-ohjaaja tekee liikkeet eteen ja muut seuraavat ja that’s it. Laitetaan musiikki päälle ja annetaan palaa. Tuloksena on jumppa, jossa saadaan aikaan haluttu terveysvaikutus.

Kun edellä kuvatussa tilanteessa ohjaaja kysyi, pidättekö asahi-tunnilla taukoja, ymmärsin vasta myöhemmin, että hän tarkoitti tämän tyyppistä asiaa. Hänen perusajatuksensa oli, että tehdään asahin liikkeitä tauotta koko tunti, niin kuin muissakin jumpissa. Ja jos halutaan, voidaan pitää esimerkiksi yksi juomatauko. Vasta nyt ymmärsin, miksi hänen oli vaikea ymmärtää, että tunti voidaan rakentaa vaikkapa niin, että tehdään koko sarja, sitten opetetaan erikseen jotain liikettä, sitten vaikkapa jotakin liikeperiaatetta ja vedetään lopuksi vielä kerran koko liikesarja. Tällainen opettaminen on taidon opettamista, mikä on eri asia kuin jumpan vetäminen.

Olen itse opettanut karatea, taijita, yi quania ja muita taitoja myös noin 40 vuotta, niin että minun on vaikea hahmottaa muunlaista liikuntatunnin vetämistä. Kamppailutaidoissa opetetaan aina erikseen jotakin tekniikkaa, liikesarjaa, taktiikkaa, yhdistelmää, ajoitusta, etäisyyttä jne. ja niihin kehitellään erilaisia harjoitteita. Kaikki opettajan puhe ja malli tällaisella tunnilla tähtää oman taidon siirtämiseen oppilaille. Hahmotan asahi-tunninkin samalla tavalla.

Asahi-tunti on opettajan kannalta ensisijaisesti liikkeiden ja liikeperiaatteiden opettamista, jotta ihmiset oppisivat asahin liikkeet ja sarjat niin, että he pystyvät itse tekemään asahia aina halutessaan, vaikka päivittäin. Aerobicin ohjaaja ei pyri tähän. Hän ei opeta aerobicin taitoa vaan tekee eteen jumpan, jota muut seuraavat. Kyse ei ole lainkaan opetustilanteesta, vaan kyseessä on yhdenlainen vetäjän ja ryhmän yhteisjumppa. Vetäjä on esimerkkijumppaaja, jota muut seuraavat. Asahi-ohjaaja on opettaja, joka yrittää opettaa ryhmälle liikkeitä ja liikkumisen ja kehon käytön tapoja, taitoja, jotka eivät ole aivan yksinkertaisia. Ne vaativat yleensä vuosien oppimisen.

Tästä syystä asahin opettaminen vaatii opettajalta paljon omaa harjoittelua, että hän oppisi itse ymmärtämään, miten liikkeet tehdään ja miten asahin periaatteet tuodaan liikkeisiin. Pelkkä ryhmien ohjaaminen ei tähän riitä. On opiskeltava ja tutkittava itse, koulutettava itseään, opiskeltava jatkuvasti tietoisen liikkeen periaatteita ja vivahteita. Eivät jumppien ohjaajat tee näin, eikä heidän tarvitsekaan. He eivät opeta taitoa. Asahi on ensisijaisesti liikkumisen ja kehon optimaalisen käytön taito, ja erityisesti myös tietoisen liikkeen kokemus ja vasta toissijaisesti jotakin muuta.




  • Comments(0)