Huomioita

Huomioita

On bodymindfulness, 7

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Thu, August 04, 2016 11:13:38

I Harjaantumattomasta kehosta kohti kontemplatiivista kehomieltä, pari huomiota

Seuraavaksi haluan kuvata joitakin keskeisiä kokemuksellisia ilmiöitä, mitä kehomielessämme tapahtuu, jos harjoitamme itseämme säännöllisesti ja perinteisillä tavoilla. Mitä tapahtuu, kun istumme alas tyynylle ja suuntaamme huomiomme hengitysliikkeeseen. Tämähän on paradigmaattinen introspektiivinen kehomielen harjoitus, jota harjoittajan odotetaan tekevän päivittäin. Hengitysliikettä voidaan aluksi laskea tai sitä voidaan vain seurata. Kun huomiota on aluksi harjoitettu tällä tavalla, huomio voidaan myöhemmin laajentaa tiedostamaan laajasti kaikkia aistikenttiä. Mutta harjoitus lähtee yleensä aina liikkeelle suuntaamalla huomio kehoon ja sen aistimuksiin. Mitä tapahtuu kokemuksellemme?

(1) Sen moodi muuttuu. Lyhyesti: siirrymme egotietoisuudesta kehotietoisuuden alueelle. Tämän erottelun teki jo Max Scheler vuonna 1916 ilmestyneessä kirjassaan ”Formalism in Ethics and Non-Formal Ethics of Values”. En mene näiden käsitteiden yksityiskohtiin ja jätän ne kuulijan intuitiivisen ymmärryksen varaan. Aivan lyhyesti kuvaten egotietoisuuden alueella koemme käsitteellisen ajattelumme muotoja kuten suunnittelua, muistelua; kehotietoisuuden alueella koemme kehon sisäisiä aistimuksia. Nämä tasot pyrkivät myös näyttämään, miten kokemuksemme laadut eroavat toisistaan. Voimme todeta, että egotietoisuuden alueella koettu sisältö on jotakin, jolla on muoto; kehotietoisuuden alueella koemme jotakin, jonka muoto on vaikea havaita, sisäinen kokemuksemme kehosta on ennemminkin muodotonta tai ainakin sen muodot ovat hämäriä.

Jokapäiväinen elämämme tapahtuu yleensä egotietoisuuden moodissa. Mielemme täytyy erilaisista ajatuksista, suunnitelmista, murheista jne. Suuntaamalla huomiomme kehotietoisuuden alueelle nämä normaalisti tietoisuutemme fokuksessa olevat muodot asettuvatkin nyt tietoisuutemme periferiaan. Kokemuksellamme on samankaltainen rakenne kuin näkökentällämme, siinä on fokus ja periferia. Normaalisti kehomme aistimukset asettuvat kokemuksemme periferiaan, yleensä unohdamme kehomme täysin paitsi jos iskemme varpaamme tai muuten satutamme sen tai olemme sairaita. Nyt kehon aistimukset nostetaan tietoisesti keskittymisen kohteeksi ja näin kokemuksemme fokukseen.

Mitä tämä tarkoittaa mielemme sisällöille? Ne joutuvat asettumaan ikään kuin uuteen kontekstiin, kehotietoisuuden kontekstiin. Kun mielen muodot nyt nousevat esiin, ne nousevat uuteen ympäristöön, jossa ne on helpompi havaita. Niitä on helpompi tarkkailla. Tämä kontekstin vaihto egotietoisuudesta kehotietoisuuteen mahdollistaa siis helpommin havainnoivan itsen näkökulman ottamisen. Tämä on ehkä keskeisin syy, miksi huomio suunnataan kehon aistimuksiin mielen toiminnan ymmärtämisen kannalta. Kehon asettamisella keskiöön on muitakin ulottuvuuksia, mutta palaan niihin kohta.

Usein meditatiivisesta harjoituksesta tai introspektiivisestä harjoituksesta sanotaan, että se on mielen katselua. Tällä viitataan havainnoivan itsen näkökulmaan, kognitiiviseen etäännyttämiseen, todistajan näkökulmaan jne. On monia samaan viittaavia käsitteitä. On helpompi havaita jotakin ilmiöitä tai muotoja, jos ne selkeästi erottuvat taustastaan. Tässä mielessä ja ja tästä syystä teemme harjoituksessa eräänlaisen kokemuksellisen moodin vaihdon kehotietoisuuteen, johon nousevat mielen muodot on tässä uudessa kontekstissa helppo havaita. Ne erottuvat selkeästi taustastaan. Niillä on ikään kuin selkeämpi hahmo.

II Kommentti

Kaikki tähänastinen on ollut johdantoa teemaan. Nyt pääsemme itse asiaan eli miten harjoitus muuttaa kehomieltämme. Käsittelin tätä teemaa perusteellisesti Taidon filosofia -kirjassani ja esitelmäni loppu onkin oikeastaan vain joiltakin osin vähän täydennettyä viittaamista siihen. Kirjan luvut hengityksen filosofiasta ja kontemplatiivisen kehon fenomenologiasta ovat esitelmäni lopun taustalla.

Otan lähtökohdakseni tässä, että istuminen tyynyllä pitkiä aikoja liikkumatta ja hengitykseen tai muihin kehon aistimuksiin keskittyminen on kontemplatiivisten perinteiden perusharjoitus, eräänlainen paradigmaattinen malli. Zenissä sitä kutsutaan nimellä zazen. Tästä voidaan tietysti olla eri mieltä, koska kontemplatiivisia harjoitusperinteitä on paljon, mutta ajattelen, tämä pitää paikkansa ainakin idän suurten traditioiden suhteen (buddhalaisuus, taolaisuus, hindulaisuus), joihin kaikkiin liittyy paikallaan tehtävän meditaation perinne. Kaikkiin näihin perinteisiin liittyy myös erilaisia liikemeditaation muotoja, jolloin voidaan puhua hindulaisesta, buddhalaisesta ja taolaisesta ”joogasta”. Kaikissa niissä liikutaan hitaasti ja tietoisesti kehon sisätilan aistimuksiin keskittyen.

Pidän kaikkein keskeisimpänä ilmiönä, kun huomio suunnataan kehon aistimuksiin, siitä seuraavaa kokemuksellisen moodin muutosta. Kirjoitin tästä 1991 julkaistussa filosofian lisensiaattityössäni Liikunta tienä kohti varsinaista itseä näin: ”

”Heideggerin toteamus, että odottamiseen liittyy kuunteleminen, vie hänet kohti kehollista olemistamme. Sen kautta Heideggerin kuvaama harjoitus saa kehollisen sisällön. Odottaminen ilmenee kehollisella tasollamme kuuntelemisena. Jos vain odotamme ja kuuntelemme, tulemme hyvin pian tietoiseksi hengityksestämme. Siksi ei olekaan mikään ihme, että hengityksen tarkkaileminen on yksi perustava metodi niin zenissä, samkhya-joogassa, taolaisuudessa kuin sufimystiikassakin. Nämä ovat kaikki itsen projekteiksi kutsumieni liikuntamuotojen ’taustafilosofioita’. Ja kaikkialla, niin kuin Heideggerillakin, kohtaamme ’hiljaisuuden paikan’[ …] Se on kehollinen kokemus siksi, että ajattelun muuttuessa olemiseksi ilman ajattelua, ajatteluun liittyvä ego katoaa ja kehontietoisuus astuu voimakkaana esiin. Jotta voimme tutkia tätä prosessia lähemmin, meidän on seuraavaksi tarkasteltava ihmisen maailmassa olemista kehona, ja otettava esiin hänen ego-tietoisuuteensa ja kehontietoisuuteensa liittyvät kokemushorisontit. Näiden kokemushorisonttien kautta voimme ymmärtää meditatiivisen asenteen aikaansaaman olevan kokemisen kokonaisuutena. Tämä kokemus tulkitaan esiobjektiivisen kehon mieleenpalautuksena. Mutta mitä nämä käsitteet tarkoittavat, selviää seuraavista luvuista.” (S. 38.)

Kuvaan edellisessä sitaatissa samaa kokemuksellisen moodin muutosta, jota esitelmässä nyt kutsuin kontekstin vaihtumiseksi. Sitaatissa astun vielä askeleen pidemmälle, kuten koko työssänikin, jossa tulkitsin mystisen yhteyskokemuksen nk. ”esiobjektiivisen kehon” mieleenpalautuksena. Esiobjektiivisella keholla viitataan tässä vastasyntyneen kehon kokemukseen, jossa ei vielä ole subjektin ja objektin kahtiajakoa. Nyt käsillä olevassa esitelmässä en mennyt tänne asti. Olisi ehkä pitänyt mennä. Mindfulnessin länsimaisissa käytännöllisissä sovelluksissa mystiikan perinteiden painottamalla yhteyskokemuksella ei näyttäisi olevan sijaa vaikka esimerkiksi kristillisen perinteen ja buddhalaisen perinteen yhteys löytyy nimenomaan tämän kautta huolimatta monista kokemuksen tulkintaeroista. Tosin tällaisten yhteyksien esiin nostaminen vaatisi länsimaisten mindfulness-sovellutusten nostamisen sille eksistentiaaliselle tasolle, josta jo edellä olen maininnut.










  • Comments(0)