Huomioita

Huomioita

Zen ja valokuvaamisen taito 17

ValokuvausPosted by Timo Klemola Fri, May 22, 2015 18:27:01

17. Valkoinen taide

Ei tarvitse kuin avata televisio uutisten aikaan, niin näkee hyvin, missä kehityksensä vaiheessa ihmiskunta on menossa. Fb:nkin avaaminen riittää. Minä en ainakaan tarvitse taidetta näyttämään tuota samaa. Tällaisessa maailmassa on isompi tarve valkoiselle taiteelle, jonka tarkoituksena on saada katsoja kohottumaan jokapäiväisyyden yli, ja vasta sitten hitaasti laskemaan jälleen jalkansa maan pinnalle. Muistan hyvin tällaisen kokemuksen, kun joskus parikymmentä vuotta sitten itselläni oli tilaisuus katsoa japanilaisen Sankai Juku buto-ryhmän esitys Kuopiossa. Muistan vieläkin, kun esitys oli loppu, miten kävellessäni pois salista jollain omalaatuisella tavalla tunsin itseni kohonneeksi ja henkistyneeni. Se oli tunne, jota en pysty kuvailemaan tarkasti sanoin. Jonkinlaista kohottumista se kuitenkin oli.

Sankai Jukun esitys oli ”valkoista butoa”, valkoista taidetta. Valkoinen taide, niin kuin sen itse ymmärrän, pyrkii eheyttämään katsojaa, ei rikkomaan. Miksi rikkoa sitä, mikä on jo rikki? Samaan pyrkii eheyttävä liike, eheyttävä kuva, myös zen-kuva.

Pelkkä kuvan katsominen voi olla katsojaa eheyttävää, jos kuva on muodottoman itsen ilmausta. Tämä on itse asiassa zen-taiteen ydintä. Taiteensa avulla zen-taiteilija pyrkii välittämään kokemuksensa todellisuudesta suoraan katsojalle, oli sitten kyseessä liike tai liikkumattomuus, kuva tai siveltimen herkkä viiva. Terapiassa tällainen sanaton eheytymisen mahdollisuus vain katsomalla on vielä tutkimaton alue.

Mitä eheyttävän taideteoksen tekeminen vaatii sen tekijältä? Se vaatii taidon, taiteen, tekijän, yhteisön ja luonnon saumattoman yhteyden tai samuuden. Tämä on tietysti paljon vaadittu, enkä usko että kukaan pystyy toteuttamaan sitä täysin. Länsimaissa taidon eriytyminen käsityöksi ja taiteen muuttuminen ”luovan neron” egon ilmaukseksi estää tehokkaasti eheyttävän taiteen synnyn. Mallia on haettava muualta: valkoisesta butosta, zen-kalligrafiasta, tiibetiläisestä pyhästä taiteesta.

Ensiksi siis taito ja taide. Puolustan tässä käsitystä, jossa taitoa ei voi erottaa taiteesta. Silloin esimerkiksi raja käsityön ja taiteen välillä on keinotekoinen. Länsimaisessa elitistisessä taiteessa halutaan usein tehdä tämä ero. Taiteeksi riittää pelkkä ajatus. Tällainen käsitys nostaa yksilön ”luovuuden” ”taiteen” erityispiirteeksi. Luovuutta pidetään taiteilijan erityisominaisuutena. Luovuus on kuitenkin jotain, jota kaikki olemme ja teemme kaikki jatkuvasti luovia tekoja. Itse asiassa, teemme mitä vain, toteutamme aina jotakin ainutkertaista, mitä kukaan ei ole tehnyt samalla tavalla aikaisemmin. Kaikki tekomme ovat tässä mielessä uusia ja ”luovia”. Elämä itsessään on yksi iso luovuuden kenttä. Olemme kaikki omaa elämäämme luovia taiteilijoita.

Taiteen ja tekijän yhteydestä olen jo kirjoittanut. Kun samaistumme täysin tekemiseemme, juuri siihen hetkeen, missä käsityö tai mikä tahansa teos syntyy, oli se vaikka kuva, sana tai liike, pudotamme täysin pois itsekeskeisen minämme, teos syntyy ikään kuin omasta tahdostaan. Tässä prosessissa mitään minää ei tarvita. Minä ei ”luo” mitään, koska mitään luovaa minää ei ole.

Kun taito, taide ja tekijä kohtaavat minän poispudottamisen tilassa, eräänlaisessa ei-minuudessa, katoaa ero myös minuun ja sinuun, minuun ja maailmaan. Eron katoaminen tarkoittaa samaistumista muihin, samaistumista luontoon, samaistumista kaikkeen, mitä on. Jos teos syntyy tästä yhteydestä, se ilmaisee myös tätä yhteyttä. Sen eheyttävä voima, ihmistä ja maailmaa muuttava voima, on tämän yhteyden voimaa, tämän yhteyden synnyttämän ymmärryksen voimaa.







  • Comments(0)