Huomioita

Huomioita

Zen ja valokuvaamisen taito 14

ValokuvausPosted by Timo Klemola Sat, April 18, 2015 13:29:40

14. Arjen lumo: samsara on nirvana

Zenissä todetaan joskus, että samsara on nirvana ja nirvana on samsara. Samsara tarkoittaa syntymän, elämän ja kuoleman kiertokulkua. Nirvana siitä vapautumista. Käsitteillä on erilaisia metafyysisiä tulkintoja, mutta zenissä pyrimme katsomaan tarkasti tätä hetkeä, tässä ja nyt. Mitä siinä tapahtuu? Muusta on vaikea sanoa.

Elämämme toteuttaa jokaisessa hetkessä samsaran kiertoa. Synnymme uudelleen jokaiseen hetkeen. Sitten hetki katoaa ja siinä hetkessä elänyt minä on kuollut. Äskeistä minää ei enää ole. Ei ole eilistäkään. Tämä ei ole mitään kuoleman symboliikkaa, vaan elämämme todellisuutta. Eilinen minä on jo kuollut ja huomisen minä ei ole vielä syntyntykään. Tämä on yksi tapa ymmärtää samsara, elämän ja kuoleman kiertokulku.

Jostain syystä tämä on niin karu tosiasia, että haluamme paeta siitä. Kuvittelemme menneisyyden maailman sillä tavalla todeksi, että murehdimme sitä. Kadumme tekemisiämme ja tekemättä jättämisiämme. Näemme painajaisia siitä, miten asiat olisivat voineet mennä, jos olisimme toimineet toisin. Kuvittelemme myös tulevaisuuden todeksi niin, että olemme huolissamme siitä, miten selviämme huomisesta, onnistummeko tehtävissämme. Tunnemme suurta taakkaa siitä, että toivomamme tulevaisuus ei toteudukaan. Ulotamme toiveemme sekä menneisyyteen, että tulevaisuuteen. Olemme tyytymättömiä siitä, että menneisyytemme ei ole toiveidemme mukaista, ja kärsimme jo etukäteen siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tämä on kuvausta siitä samsarasta, josta zen yrittää opettaa meitä vapautumaan. Koemme elämässämme tyytymättömyyttä ja kärsimystä, koska ehdollistunut egomme kuvittelee itselleen menneisyyden ja tulevaisuuden omien halujensa ja toiveidensa varaan. Zenissä todetaan myös, että meidän tulee pystyä kulkemaan absoluuttisen ja suhteellisen, taivaan ja maan välissä. Tämä sitten on symboliikkaa. Voidaan viitata myös taivaaseen ja helvettiin. Helvetti on tuo kuvaamani samasara, jossa mieli luo jatkuvasti omaa tyytymättömyyttään ja kärsimystään kuvittelemalla, millaista elämän tulisi olla ja millaista sen olisi pitänyt olla.

Nirvana on vapautumista tästä mielen luomasta kidutuskammiosta. Miten siitä vapaudutaan. Ymmärtämällä, että samsara on nirvana. Nirvana on sama kuin samsara. Siitä vapaudutaan juuri tässä kohtaa, juuri tässä ja nyt, missä eilinen minä on jo kuollut, eikä huominen minä ole vielä syntynytkään. Tämä on syntymän, elämän ja kuoleman kiertokulku, eikä mitään muuta. Se on elämämme todellisuutta tässä ja nyt. Mitä enemmän ymmärrämme tätä, sitä enemmän olemme vapaita mielemme luomista kahleista. Elämän ja kuoleman kiertokulku eli samsara, on se paikka missä voimme olla vapaita. Samsara on siis nirvana ja päinvastoin. Mitään eroa ei ole. Me kuvittelemme sen eron. Ehdollistunut minämme luo tämän eron ja näistä minämme ehdollisista rakenteista on vaikea luopua. Se vaatii harjoittelua.

Harjoittelu on arjen lumon ymmärtämistä. Se on keskittymistä juuri siihen, mikä on tehtävä juuri nyt. Jos emme osaa nauttia posliinin puhtaudesta, kun se paljastuu riepumme alta, oli se sitten allas tai pytty, emme ymmärrä zeniä. Kuvaakaan ei tarvitse lähteä hakemaan kauempaa. Jokainen arjen hetki voi olla kuvan paljastumisen paikka. Ehdollistunut egomme ei helposti tavoita näitä kuvia. Se kuvittelee, että on matkustettava kaukaisiin maihin tai sotatantereille voidakseen saada hyvän kuvan. Tai on otettava mukaan köysi, mentävä synkkään metsään, ripustettava köysi kaulaan ja otettava omakuva. Tämä kuva kertoo ehdollistetun egomme ahdistuksesta, pelosta, tuskasta, yksinäisyydestä, epätoivosta. Tällaista kuvaa kutsutaan usein myös taidekuvaksi. Tällainen kuva ei eheytä. Päinvastoin. Se vain näyttää haavan. Muodottaman itsen näkökulma on toinen. Se osoittaa toiseen suuntaan. Se osoittaa kohti ehjää, kohti sellaista kokonaista, mikä ei koskaan ole ollutkaan rikki. Siksi kuva, joka ilmentää muodotonta itseä, on myös itse eheyttävä. Siksi zen-kuvaus ja sen synnyttämät kuvat luovat myös eheyttävän prosessin – sekä tekijässä että katsojassa. Sitä voisi kutsua myös terapeuttiseksi prosessiksi.

Tähänkin tekee mieli laittaa yksi Mumonkanin koan. Sen nimi on ”Joshu pesee kulhon”.

Munkki sanoi Joshulle: "Olen juuri saapunut luostariin. Opettaisitko minua?" Joshu kysyi: "Oletko syönyt jo riisipuurosi?" Munkki vastasi: "Olen." Joshu sanoi: "Pese sitten kulhosi." Sillä hetkellä munkki valaistui.

Mumonin kommentti: Joshu on mies, joka avatessaan suunsa paljastaa myös sydämensä. Epäilen, että tämä munkki ei todellisuudessa nähnyt Joshun sydämeen. Kunpa hän ei olisi luullut munaa kanaksi!

Asia on liian selvä ja siksi vaikea nähdä.
Eräs idiootti etsi kerran tulta palava lyhty kädessään.
Jos hän olisi edes tiennyt, millainen tuli on,
hän olisi voinut keittää riisinsä paljon aikaisemmin.







  • Comments(0)