Huomioita

Huomioita

Zen ja valokuvaamisen taito 11

ValokuvausPosted by Timo Klemola Mon, April 06, 2015 20:35:51

11. Mitään ”itseä” ei tarvita

Enso on ympyrä, joka rajaa sisäänsä tyhjyyden. Tyypillinen japanilainen huonekalu, sermi, rakennetaan niin, että valkoinen paperi kehystetään. Kehys pyrkii näyttämään, nostamaan esiin sen, mitä se kehystää. Tyhjän tilan. Zen-taidoissa tyhjyydellä on erityisen korostunut merkitys. Voisi sanoa, että zen on tyhjyyden filosofiaa parhaimmillaan. Tässä ei voi välttää pientä retkeä metafysiikkaan. Mikä sitten on tyhjää? No oikeastaan kaikki, minkä kuvittelemme olevan jotakin. Minä, sinä olioista koostuva maailma … ja mitä muuta on.

Tyhjyyden filosofia on syntynyt kritiikkinä käsitykselle, että maailmassa on olioita, joilla on jokin pysyvä ja muuttumaton olemus. Buddhalaisen metafysiikan kolme keskeistä käsitettä ja periaatetta ovat muutos, keskeisriippuvuus ja ei-itse. Kaikki oliot ovat tyhjiä, koska ne ovat jatkuvan muutoksen tilassa. Ei ole mitään muuttumatonta, samana pysyvää. Maailma ei siis koostu olioista vaan prosesseista. Tätä mielemme on miltei mahdoton ymmärtää ja hyväksyä. Ajattelemme maailman koostuvat pöydistä ja tuoleista, kissoista ja koirista, minusta ja sinusta. Me ajattelemme niin, koska kielemme ja käsitteemme johtavat meitä harhaan. Ajattelemme käsitteidemme viittaavan esineenkaltaisiin olioihin, mutta sellaisia ei ole. Tässä mielessä myös käsitteemme ovat tyhjiä.

Jos kuitenkin tarkastelemme vähän perusteellisemmin mitä tahansa maailman ilmiötä tai oliota, voimme huomata, miten ne syntyvät, ovat hetken ja katoavat jälleen. Ajattele, että voisit katsoa itseäsi elokuvassa, jossa tapahtumat alkavat sata vuotta ennen syntymääsi ja päättyvät sata vuotta kuolemasi jälkeen. Kaikki tämä olisi tiivistetty minuuttiin. Tällainen ajanjakso on maailmankaikkeuden mittakaavassa äärimmäisen lyhyt. Ihmiskeho koostuu 99 prosenttisesti alkuaineista: happi, hiili, vety, typpi, kalsium ja fosfori. Juuri nyt olet näiden alkuaineiden kasauma. Ajattele vielä, että nämä alkuaineesi olisi merkattu niin, että niitä voisi seurata. No, tämän seuraajan pitäisi olla varmaankin jonkinlainen jumala, mutta älä anna sen haitata. Sata vuotta sitten kehosi alkuaineet olivat jo olemassa. Nyt ne ovat kokoontuneet kehoosi, mutta sata vuotta kuolemastasi ne ovat jälleen vapautuneet oman olemisensa kiertokulkuun. Tässä välissä se, mitä kutsut ”minäksi” oli olemassa. Se syntyi, oli ja katosi. Jokin alkuaineesi oli ensin tuolla, sitten sinussa ja sen jälkeen jälleen jossakin muualla. Tällaisia me olemme.

Pidämme olioita erillisinä myös siksi, että emme ymmärrä saati koe, miten kaikki maailman erillisinä pitämämme oliot ovat kuitenkin riippuvaisia toisistaan. Ei ole mitään erillistä oliota, mikä ei olisi riippuvainen muusta maailmasta. Minun kehomieleni ei voi olla olemassa, jos ei olisi happea ympärilläni. Happea ei voisi olla, jos ei olisi vihreitä kasveja ja niiden yhteyttämisprosessia, jossa happea syntyy. Tätä prosessia ei voisi olla ilman auringonvaloa. On lapsellista kuvitella, että minä olisin olemassa jotenkin erillisenä ja riippumattomana muista. Myös muista ihmisistä. En voisi kirjoittaa tätä artikkelia, jos joku toinen ei olisi koonnut tätä tietokonetta osista, jotka muut ovat valmistaneet. En istuisi tässä, jos joku ei olisi valmistanut vaatteitani, tuolia allani, taloa ympräilläni. On itsestään selvää, että jos tuhoamme toisiamme, tuhoamme luontoa, tuhoamme aina samalla myös itseämme.

Ei ole mitään erillisiä olioita, on vain toisistaan riippuvia, muuttuvia prosesseja. Tästä seuraa myös, että käsityksemme minästä on myös harhaa. Pidämme itsämme kohtuullisen muuttumattoman ja pysyvänä. Kaikissa kulttuureissa ihminen on kehittänyt mitä erilaisimpia kuolemattomuuden myyttejä. Ehkä niin ihmisen vääjäämätön pysymättömyys, kuolemaa kohti oleminen on helpompi sietää. Mielemme luo meille käsityksiensä pakkopaidan, jossa temmomme. Ja jokainen tempaus sattuu. Siksi tämä korkealentoinen metafysiikka on tärkeää. Yritämme pysyä nuorena, terveenä, pelkäämme kuolemaa, takerrumme esineisiin, ajatuksiin, ideoihin. Mutta mitä jos voisimme vapautua tästä itse kutomastamme pakkopaidasta. Eikö siinä olisi ideaa?

Joskus törmää ajatukseen, että tällainen ”minättömyys” olisi pelottavaa tai se johtaisi nihilistiseen maailmankatsomukseen, kun todellisuus sen kaikissa muodoissa paljastuukin suhteelliseksi, jopa ”tyhjäksi”. Jos mitään absoluuttista ei ole, niin jäljelle jää vain täysin suhteellinen maailma. Ei, se ei mene niin. Jäljelle jää elämä. Jäljelle ei jää haavekuva elämästä, elämän illuusio, vaan elämä itse sellaisena kuin koemme sen juuri nyt. Juuri tässä hetkessä, kun luet näitä sanoja ja yritä ymmärtää niiden viestiä. Juuri siinä hetkessä, kun haet kahvikupin ja maistat suussasi kahvin maun. Juuri siinä hetkessä, kun täydellinen ympyrä piirtyy kamerasi kennolle ja jälleen kerran rajaa sisäänsä tyhjän tilan. Siinä ei tarvita mitään itseä.









  • Comments(0)