Huomioita

Tarinoita asahin taustasta, osa 1

AsahiPosted by Timo Klemola Fri, November 03, 2017 11:12:20

Jokaisella asahin liikkeellä on tarina. Ajattelin nyt kertoa niistä vähän enemmän. Olen kertonut samat asiat, mutta hyvin lyhyesti, blogissani ”Mistä asahi on peräisin?” tammikuulta 2016. Nyt yritän vähän laajentaa näitä tarinoita, ainakin joitakin niistä. Lähden liikkeelle perusliikesarjan alusta. Otan ensin tuosta edellä kertomastani blogista liikkeen lyhyen kuvauksen ja sitten laajennan vähän sitä. Jatkossa noudatan samaa kaavaa.

”Alun ja lopun ’laaja hengityksen tasausliike’. Tämä oli tapa, miten opin sekä aloittamaan, että lopettamaan taijin 24-liikesarjan omalta opettajaltani Engaku Tainolta. Käsien liikkeiden suunta ja kaikki muutkin ovat täsmälleen samoja.”

Tämä olisi aivan liian pitkä tarina kokonaan tähän kirjoitettavaksi. Aloitin karaten 15-vuotiaana vuonna 1970. Etsin sitten pitkään karaten ja muiden budo-lajien filosofisia perusteita ja vuonna 1984 löysin Italiassa sijaitsevan zen-luostarin, jota johti zen-mestari Engaku Taino. Hänen Rinzai-zenin opetuksensa oli hyvin fyysistä. Hän opetti zazenin (istuen tehtävä zen-meditaatioa) lisäksi joogaa, taijia, kallio- ja vuorikiipeilyä ja alppihiihtoa zen-harjoituksina. Hänen opetuksessaan oli ja edelleen on kaksi puolta: sekä dynaaminen liike että staattinen istuminen. Olen omaksunut häneltä saman ajatustavan. Kun ensimmäisen kerran vietin hänen luostarissaan viikon sesshinin vuonna 1984, opin häneltä kaksi kiinalaista liikesarjaa: ba-duan-jin –sarjan ja taijin 24-askeleen liikesarjan. Luostarissa näitä harjoituksia tehtiin liikemeditaation muotoina. Tainolla oli oma, japanilaisessa luostarissa oppimansa tapa tehdä näitä harjoituksia. Esimerkiksi taijin sarjan hän aloitti ja lopetti syvillä hengitysliikkeillä, joihin yhdistyi käsien laajat ympyräliikkeet juuri kuten nyt teemme asahin alussa ja lopussa. Standardi 24-askeleen liikesarjahan ei sisällä näitä liikkeitä. Tapa on tavallaan qigongin ja taijin yhdistelmä. Alun ja lopun hengitysliikkeet ovat qingong-liikkeitä, joita tapaa monissa qigong-kouluissa.

Innostuin tuolloin aika lailla kummastakin liikesarjasta ja palattuani Suomeen aloin opiskelemaan niitä enemmän ja kaivamaan niistä perusteellisempaa tietoa. Se ei ollut ihan helppoa, koska Suomessa ei tuohon aikaan ollut taijin ja qigongin opettajia tai ainakaan tiedossani ei ollut. Tapani mukaan kaivoin esiin kaiken materiaalin, minkä löysin. Tilasin englanniksi käännettyjä kirjoja ja muistaakseni jonkin videonauhankin sain tilattua. Nettiähän ei vielä silloin ollut. Yksi tärkeä kirja oli Yang Ming-Shin “Tʼai-chi Chʼuan for Health and Beauty”. Yang oli kiinalainen opettaja, joka oli opettanut Tainon japanilaisessa luostarissa taijita. Hiljalleen pääsin sisään näihin harjoituksiin. Kävin joka vuosi Italiassa Tainon opissa ja opiskelin itse kirjojen ja videoiden perusteella. Vaikka en itse vielä mitään osannutkaan, aloin opettaa taijin ja ba-tuan-jinin liikesarjoja karateoppilailleni heti tuolloin 80-luvun puolessa välissä.

Palatessani Italiasta junalla takaisin Suomeen, kirjoitin päiväkirjaani kuvauksen yhdestä zen-sesshinin päivästä. Siinä on tällainen kohta:

”Kaikki ovat palanneet pesulta. Alkaa tai-chi-harjoitus. Taino oppi itse tai-chin yksinkertaisen muodon Sofukujin zen-luostarissa. Munkit Tainon kertoman mukaan harjoittelivat siellä tai-chita vapaa-aikanaan ilman Mumon roshin virallista lupaa. Aluksi se sai vain hänen hiljaisen hyväksymisensä. Mumon Roshi ymmärsi zenin ja tai-chin läheisen yhteyden ja kutsui 70-luvun alussa kuuluisan kiinalaisen tai-chin opettajan Yang Ming-Shin luostarin viralliseksi opettajaksi. Tämän jälkeen tai-chi on levinnyt nopeasti moniin japanilaisiin ja ulkojapanilaisiin Rinzai-koulun zen-luostareihin.

Opettaja seisoo aluksi pitkään rizuzenissä, jalat hieman taipuneina, katse maahan luotuna. Kuumuus on jo vaihtunut illan leudoksi tuuleksi. Hyvin hitaasti hengityksen tahdissa alkaa ensimmäinen liike: mestarin kädet kohoavat ylös sivulle, piirtävät ilmaan ympyrän ja painuvat edelleen hitaasti edestä alas. Mestarin vartalo alkaa hitaan käännöksen vasemmalle, paino siirtyy oikealle jalalle, oikea käsi siirtyy rentona rinnalle ja vasen käsi sen alle ikään kuin hän pitäisi kädessään suurta palloa. Vasen jalka kohoaa päkiän varaan, siirtyy hieman lähemmäksi ja aloittaa sitten kaarimaisen askeleen vasemmalle. Kädet seuraavat jalan liikettä. Oikea käsi työntyy hitaasti ylös katseen korkeudelle, kämmen taivasta kohden, vasen käsi painuu alas oikealle kämmen maata kohden. Tässä asennossa hän näyttää ikään kuin seisovan taivaan ja maan leikkauspisteessä ja kannattavan kämmenillään kumpaakin. Liike seuraa toista jatkuvana, katkeamattomana virtana, täydellisen keskittymisen hetkeksikään häiriintymättä. Oppilaat toistavat liikkeen taitojensa mukaan. Muodon täsmällisyys ei ole niinkään tärkeä. Täydellisen keskittymisen säilyttäminen liikkeen aikana on harjoituksen päämäärä. Tai-chi on hitaasti liikkuen tehtävää zazeniä.”

Kuvaus zen-luostarin päivästä päättyy näin:

”Kello on täsmälleen 24. Kävelemme äänettömästi ylös niitylle luostarin taakse. Odotamme hetken ja Taino liittyy joukkoomme. Hän kumartaa syvään koskettaen sormenpäillään maata. Me vastaamme kumarrukseen. Mestari seisoo pitkään liikkumatta rizuzenissä, sitten hitaasti hänen kätensä kohoavat sivulle ylös ja piirtävät ilmaan ympyräkaaren, hetken aikaa hän ikään kuin pitää kuuta kämmenellään, kädet laskeutuvat alas, nousevat jälleen hitaasti eteen ylös. Mestari aloittaa hitaat, tasapainoiset tai-chin liikkeet. Kädet piirtävät yöhön ympyröitä ja kaaria tarkasti mestarin esimerkkiä seuraten. - Liikesarja lähestyy loppuaan, mestari palaa lähtöasentoon, seisoo pitkään rizuzenissä katse maahan luotuna, kääntyy sitten meitä kohti, koskettaa hitaasti sormenpäillään maata ja katoaa yöhön sanaakaan lausumatta. Huomenna on samanlainen päivä ja sitä seuraavana ja sitä seuraavana. Zen on kuin pitkä junamatka, jonka pääteasemasta olemme kuulleet puhuttavan ja tiedämme, että se on syvällä meissä, mutta emme ole vielä kyenneet näkemään edes sen valoja. Mutta vain pääteaseman saavuttaminen ei ole zeniä. Zeniä on myös matkalla olo. Budokalle hänen budo-lajinsa on Tie, do, jota pitkin hän etenee. Se on jatkuva matka itseen, jatkuva zazen, keskittyminen elämään tässä ja nyt.”

Näin voisi todeta myös asahista. Tainolta oppimani laajat ja hengitystä tasaavat liikkeet elävät nyt asahin sarjojen alussa ja lopussa.

”Rentousosio. Liikkeet 1 – 3. Näiden liikkeiden tausta on vanha. Ne löytyvät kaikki jo ”Zen-karate” –kirjastani (1997), jossa yritin opettaa karate-ihmisille rentoutta ja keskilinjan hallintaa. Ensimmäinen käsien pyöritysliike oli sama, jota teimme aina taijissa ennen liikesarjan alkua. 80-luvun puolivälistä asti aloitin aina karate ym. harjoitukseni tällä liikkeellä.”

Asahin rentoussarjan käsienpyöritysliike on hyvin yleinen monissa kiinalaisissa ja japanilaisissa taidoissa. Itse opin senkin Tainon zen-luostarissa. Teimme siellä ba-tuan-jin –liikesarjan aina aamuisin. Liikesarja aloitettiin ja lopetettiin käsien pyöritykseen ja siitä käytettiin kiinalaista nimeä ”Swai Shou”, joka kai tarkoittaa ”heiluvia käsiä”. Yang Ming-Shi kuvasi tämän harjoituksen myös kirjassaan. Aloin käyttää liikettä karaten ja taijin harjoitusten alussa rentous ja lämmittelyliikkeenä. Liike sai huomattavasti syvyyttä 90-luvun puolessavälissä, jolloin kutsuin amerikkalaisen yi quanin ja taijin opettajan Jan Dieperslootin Suomeen pitämään meille yi quan- ja taiji-leirin. Taisi olla vuosi 1995. Jan opetti viikon taiji-leirillään meille joka päivä kolmea keskilinjan perusliikettä: kierto, painonsiirto, vajoaminen ja kohoaminen. Tämän analyysin kautta käsien pyöritysliike sai uuden merkityksen varsinkin, kun sen jälkeen saatoimme liittää siihen erilaisia keskilinjan liikkeitä tietoisesti. Janin keskilinja-analyysi on siitä asti seurannut mukanani kaikkiin harjoituksiin, joissa opetan tietoista liikettä. Janin kirja The Warriors of Stilness, Vol 1 on klassikko.

Laiton tämän liikkeen aluksi kaikkien asahin liikesarjojen alkuun idealla, että se olisi ikään kuin aina samana pysyvät rentousliike. Ajatus, mihin olin oppinut Tainon harjoituksissa. Myöhemmin vaihdoin liikkeet käsienpyörityksen variaatioihin. Toisessa sarjassa otetaan mukaan painonsiirto. Kolmannessa kädet putoavat alas ja kaikki keskilinjan perusliikkeet tehdään siinä perätysten. Edelleen saatan aloittaa minkä tunnin vain (asahi, karate, taiji, yi quan) niin, että aivan ensiksi rentoudutaan pyörittelemällä käsiä. Liike on edelleen yksi suosikkiliikkeistäni myös siksi, että se palauttaa mieleen kehon hyvän rakenteen ja sillä on hyvä lämmitellä vanhaa ja jäykkää selkää ennen rajumpiin liikkeisiin siirtymistä.

”Toinen liike on kotoisin tai-chi-mestari Huang Xingxiangin ’viidestä rentousharjoituksesta’”.

Liikkeen taustalla on Huang Xingxiangin viisi rentousharjoitusta. Asahi on paljosta velkaa taijille ja tämäkin liike tulee siis taiji-systeemistä. Jos asahin rentousharjoitukset kiinnostavat, niin kannattaa kaivaa YouTubesta esiin tämä Huangin viiden liikkeen sarja. Se löytyy sieltä mestarin itsensä tekemänä. Huang oli yksi kuuluisimmista viime vuosisadan taijin opettajista, joka vaikutti Kaakkois-Aasiassa.

Muistan, että silloin, kun me sen opimme ja enemmän sitä harjoittelimme, siis joskus 80-90-lukujen taitteessa, meillä oli myös käytössä Huangin oppilaan Patrick Kellyn videonauha tästä harjoituksesta. Muistan, että Kellyn liikkeet olivat jonkin verran laajempia ja näyttivät jopa vielä rennommilta. Ihastuin tähän sarjaan ja teimme sitä paljon erityisesti taiji-harjoituksen yhteydessä, mutta soveltuvin osin myös muissa harjoituksissa. Otin tästä sarjasta kolme liikettä asahin rentousosioihin, mutta kaikkia ei tehdä samalla tavalla kuin Huang tekee. Esimerkiksi Huangin sarjan toinen liike, joka on asahin toisen sarjan toinen rentousliike, tehdään asahissa polvista joustaen kehon jousien avulla. Huangin sarjassa paino laskee koko ajan tasaisesti alaspäin ja nousee sitten jälleen tasaisesti ylös. Huangin sarjan ensimmäinen liike on sama kuin asahin kolmannen sarjan ensimmäinen rentousliike. Huang ei tosin käännä päätään, muuten liike on aika lailla sama. Huang tekee liikkeeseen liittyvät keskilinjan liikkeet pieninä ja aika näkymättöminä.

Huangin sarja kokonaisuutena on hyvin syvällinen. Hän on kiteyttänyt siihen vuosikymmenien kokemuksensa taijista ja Fujien maakunnan Valkoinen kurki-tyylistä, mitä hän myös harjoitteli. Ihan vain vinkkinä: asahin jotkut liikkeet näyttävät helpoilta ja yksinkertaisilta, mutta eivät ihan välttämättä sitä ole.

”Kolmannen taustalla on aikidon nk. ”soutu-harjoitus”, josta kehittelin karateen sopivan rentoutusharjoituksen.”

Asahin perussarjan rentousliikkeiden kolmas liike, missä käsiä ravistellaan painonsiirrolla, voi näyttää aikidon harrastajille tutulta. Tuttuuteen onkin aihe. Kehittelin tätä ja muita nykyään asahin rentousosioissa esiintyviä liikkeitä vuonna 1994. Muistan vuoden hyvin, koska muistan harjoitelleeni ja tutkineeni näitä erilaisia käsien pyörityksiä ja heilutuksia Tampereen Kalevan hautausmaan viereisessä harjumännikössä vierelläni lastenvaunut. Etsin tapoja harjoitella rentoutta ja kamppailutaitojen periaatteita tällaisten tavallaan yksinkertaisten, käsien heilahduksia ja pyörityksiä sisältävien liikkeiden avulla. Aikidon kehittäjä Morihei Ueshiba kehitti ”soutuharjoituksen” aikidon periaateharjoitukseksi.

Tässä harjoituksessa on kamppailutaitojen kannalta paljon sisältöä, periaatteita, jotka eivät helposti avaudu. Yksi keskeinen opetus on oppia tekemään tekniikkaa vartalon painopisteen siirrolla, ei käsillä. Muutin siinä käsien liikkeet rennommiksi, jotta myös käsien painopistettä voi käyttää liikkeessä helpommin hyväksi. Oma versioni keskittyi myös enemmän hartiaseudun rentouden harjoittamiseen. Koko kehon avautuva ja sulkeutuva liikemekaniikka ja liikkeen juurruttaminen on myös tässä asahi-versiossa selkeämmin esillä. Vein kaikki nämä harjoitukset karate- ja muistaakseni taijituntieni alkulämmitelyyn ja pyrin opettamaan niiden kautta rentoutta ja kamppailutaitojen perustavia liikeperiaatteita. Nyt ne jatkavat elämäänsä asahissa.

”Tasojen välillä oleva ’lyhyt hengityksen tasausliike’. Tämä on suoraan ba-duan-gin –liikesarjasta liikkeiden välillä oleva hengitysharjoitus.”

Liike on käytössä monissa kiinalaisissa qigong-systeemeissä. Itse opin sen ensimmäisen kerran ba-duan-gin –liikesarjan väliliikkeenä joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Tainon opettamassa liikesarjassa sitä ei ollut, mutta varmaan joskus 80-luvun lopulla opimme toisen version samasta sarjasta. Mistä se tuli, sitä en enää muista. Opin sitten 90-luvun alussa yhden taolaisen qigong-sarjan Zhao Yi Nongilta, joka opetti Tampereella tuolloin Chen-tyylin taijita ja Shaolin kung-futa. Tässäkin sarjassa liikkeiden tai liikekokonaisuuksien välillä tehtiin aina välillä tämä hengitysharjoitus, jossa kädet kohoavat sisäänhengityksellä ja vajoavat uloshengityksellä.

Asahin alkuaikoina teimme lyhyen hengityksen tasausliikkeen liikeosioiden väliin, mutta myös viimeisen osion kaikkien liikkeiden väliin. Ajatuksena tässä oli, että kun on sarjassa niin pitkällä, on enemmän tarvetta antaa välillä hengityksen rauhoittua ja tasaantua tämän liikkeen avulla. Asahin kehitys oli silloin vasta aivan alussa, valmista oli vain ensimmäinen liikesarja. Teimme silloin tätä sarjaa useammilla toistoilla ja yksi sarja saattoi kestää hyvinkin puoli tuntia tai jopa reippaasti enemmän. Silloin tuntui hyvältä sarjan loppupuolella ottaa mukaan enemmän hengitystä tasaavia liikkeitä. Myöhemmin vakiintui käytäntö, jossa lyhyt hengityksen tasausliike tehdään vain sarjan liikeosioiden väliin.

Tästäkin liikkeestä tekee mieli kirjoittaa, että liike on yksinkertaisuudestaan huolimatta hyvin syvällinen. Samalla tavalla tosin tekee mieli kirjoittaa kaikista asahin liikkeistä. Olen kirjoittanut tästä liikkeestä paljon kirjoissani ja täällä blogissani, joten ei tässä tästä tämän enempää.

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post248

Lyhyt huomio asahista ja laulamisesta

AsahiPosted by Timo Klemola Tue, October 17, 2017 16:21:31

Tarkastin, olen kirjoittanut nyt 73 ”Huomiota” asahista vuodesta 2009 lähtien. Sen lisäksi olen kirjoittanut kolme kirjaa ja neljäs on työn alla. Kun taas ajattelin kirjoittaa lyhyen huomion asahista, huomasin, että aiheet alkavat käydä vähiin. Olen jo kirjoittanut vähän kaikesta ja useampaan kertaan. Mutta ehkä en ole vielä kirjoittanut asahista ja laulamisesta.

Ohjasin vuosia Tampereen yliopiston näyttelijäntyön laitoksella taijia ja kun kehitimme asahin, aloin opettaa näyttelijäopiskelijoille sitä. Teimme näyttelijöiden kanssa taijia ja asahia kehotietoisuusharjoituksena. Tietysti hidas ja tietoinen liike toimi myös monella muullakin tavalla, toi rentoutta, avasi kehoa hellävaraisesti joskus rankkojenkin treenien jälkeen, opetti keskittymistä ja läsnäoloa tekemisessä jne. Taijin pariharjoitukset opettivat ottamaan hienovaraista kontaktia parin kanssa. Taiji/asahi –tunnin jälkeen opiskelijoiden ohjelmassa oli joskus laulutunti. Muistan, kun kerran laitoksen laulun opettaja tuli katsomaan, mitä oikein tunnilla teimme. Häntä kiinnosti se kovasti, koska hän oli huomannut, että kun näyttelijäopiskelijat tulivat tunniltani hänen laulutunnilleen, mitään ääntä avaavia harjoituksia ei juurikaan tarvinnut tehdä. Ne oli ikään kuin jo tehty. No, emme laulaneet taiji/asahi –tunneilla vaan teimme taijia ja asahia. Mutta mielenkiintoista oli, että se tapa, miten tällainen hidas, tietoinen ja koko kehoa avaava liike rentoutti ja näytti avaavan koko kehon myös äänelle.

Olen törmännyt tähän asiaan sitten myöhemminkin, kun jotkut kurssilaiseni ovat harrastaneet laulamista ja todenneet saman asian. Asahin kaltainen harjoitus on erityisen hyvä työkalu sekä laulajille että laulun opettajille. Tämä teema tuli taas mieleeni, kun eräs laulaja ja laulunopettaja kyseli asahiohjaajakoulutusta ja ajatteli käyttävänsä asahia juuri tässä mielessä. Asahi sopisi erityisen hyvin myös muusikoille, jotka joutuvat kannattelemaan instrumenttiaan pitkiä aikoja ylhäällä käsiensä varassa kuten viulun tai huilun soittajille. Olen tästäkin puhunut joskus musiikinopiskelijoiden kanssa, jotka opiskelevat tällaisia soittimia. On aikamoinen ihme minusta, että soiton opetuksessa ei kiinnitetä huomiota tai opeteta sellaisia harjoituksia, jotka mahdollistavat käsien ja instrumenttien kannattelun niin, että hartiaseutu ja niska pysyvät rentoina ja terveinä. Koko asahi-sarja, mutta erityisesti asahin yi quanista peräisin oleva viimeinen seisonta-asento opettavat käsien kannattelua hartiat rentoina. Ehkä paras harjoitus vaikkapa viulistille olisi yi quanin ja asahin yhdistelmä. Staattisissa asennoissa seisomisen avulla vahvistettaisi ja rentoutettaisi hartian seutua ja koko vartaloa ja opiskeltaisi kehon optimaalista rakennetta, dynaamisilla asahi-liikkeellä sitten avattaisi ja edelleen rentoutettaisi rasittuneita paikkoja.

Toivoisin, että näyttelijät, muusikot ja muut esiintyvät taiteilijat löytäisivät asahin. Asahilla olisi helppo rentouttaa itsensä ennen esitystä. Asahi-sarjan tai vain muutaman liikkeen voi helposti tehdä takahuoneessa tai näyttämön verhon takana. Tilaa ei paljon vaadita, yksi neliömetri riittää. Muutama liike tuo mielen paikalle, keho ja mieli virittyvät kehomieleksi ja sisäinen voima tuntuu varpaissa ja sormenpäissä asti. Siitä on hyvä astua näyttämölle ja antaa esiripun aueta.

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post247

Asahi ja kehotietoisuuden harjoittaminen

AsahiPosted by Timo Klemola Sat, September 23, 2017 19:14:07
Kirjoitin vuonna 2007 keväällä ensimmäiseen asahi-kirjaamme viimeisen luvun kehotietoisuuden harjoittamisesta. Asahi Health -menetelmämme oli vielä tuossa vaiheessa keskeneräinen. Asahin kolmannen liikesarjan ensimmäinen versio valmistui vasta saman vuoden kesällä. Laitan tämän luvun tekstin tähän alle. Joskus mietin, miten viimeisen kymmenen vuoden aikana olen muuttanut painotuksiani asahin tekemisessä. Luettuani nyt tuon tekstin huomaan: en oikeastaan mitenkään.

***

ASAHI – terveysliikuntaa kaikille, luku 4

Asahi ja kehontietoisuuden harjoittaminen

Länsimaisessa kulttuurissa on vierasta kuunnella ja tutkia kehoa sisäkautta, harjoittaa siis kehontietoisuutta. Monissa kiinalaisissa ja intialaisissa perinteissä tämä on sääntö, ei poikkeus. Tämä on yksi asahin keskeisimmistä periaatteista: pyrimme liikkumaan tietoisesti ja kehoa kuunnellen.

Aistijärjestelmämme sitä osaa, joka antaa meille palautetta kehomme sisäisistä tiloista, kutsutaan proprioseptiikaksi. Proprioseptiikkaan kuuluvat tasapainoaisti, liikeaisti ja asentoaisti. Kun siis kuuntelemme kehoamme sisäkautta, kehitämme kehon sisäistä aistijärjestelmäämme. Pyrimme tässä luvussa kuvaamaan sitä, mitä kehontietoisuuden herkistämisellä tarkoitetaan, mitä ulottuvuuksia sillä on ja mitä siitä seuraa. Kehontietoisuuden harjoittaminen tuo asahiin myös filosofisen ulottuvuuden.

Solujen syke

Länsimaisessa kulttuurissa, jossa suhtautuminen ihmisen kehoon on hyvin mekaaninen, ei ainoastaan olla harjoittamatta kehontietoisuutta, vaan ihminen on jopa hyvin pitkälle kadottanut kyvyn kokea kehon sisäisiä tuntemuksia. Kehontietoisuutemme on tavallaan vaurioitunut. Normaalisti, kun käännymme kuuntelemaan kehomme aistimuksia, huomaamme että kehomme on sisäisesti joko turta, tunnoton, emme tunne paljon mitään, tai toisaalta tunnemme kipua ja kolotusta kehon eri kohdissa. Mutta jos otamme esimerkiksi asahin viimeisen asennon ja kuuntelemme siinä sormiemme tuntemuksia, voimme löytää uuden ja erilaisen maailman. Voimme tuntea hiljalleen, miten sormemme täyttyvät erilaisista sisäisistä aistimuksista. Alkaa eräänlainen sisäinen väreily. Voimme ikään kuin tuntea sisäkautta, miten sormiemme jokainen solu värähtelee hurjalla taajuudella. Voimme tuntea sormiemme lämpimän sykkeen, eräänlaisen sisäisen solujen tanssin. Tämä tunne on hyvin miellyttävä. Asahia harjoittelemalla on mahdollista herättää koko keho samalla tavalla sisäisesti eloon. Voimme harjoituksella tuntea jokaisen solun väreilevän tanssin kaikkialla kehossamme.

Useimmille meistä tämä kokemus ei ole vieras. Erityisesti ihmisille, jotka harrastavat liikuntaa, asia on tuttu. Tila on myös tuttu saunan jälkeen, kun koko keho on kuuma. Kyse on ennemminkin siitä, mikä on meidän normaali, jokapäiväinen kokemuksemme. Miten avoimia olemme kehomme sisäisiä tuntemuksia kohtaan ja miten paljon mielemme muu toiminta peittää näitä aistimuksia. Normaalisti kehomme on tietoisuutemme periferiassa ja mielemme on täynnä sisäistä puhetta, joka hyppii aiheesta toiseen. On yleinen meditaatioperinteissä kulkeva kokemus, että mitä enemmän annamme tietoisuutemme keskiön siirtyä kehon tuntemusten alueelle, sitä enemmän mielemme sisäinen puhe vaikenee, mielemme tyhjenee. Kehontietoisuuden noustessa voimakkaasti esiin minä-tietoisuutemme jää periferiaan ja ajatusten läpäisyvoima heikkenee. Yksi tyypillinen eri perinteiden käyttämä menetelmä on kuunnella sisäkautta hengitysliikettä. Näin teemme myös asahissa.

Kun päämme on täynnä ajatuksia, emme myöskään näe emmekä kuule mitään. Koko se hetki, missä elämme, ohenee aisteissamme tai katoaa kokonaan, jos mielemme asustaa vain tietoisuuden assosiaatiovirrassa. Erilaisten asahin kaltaisten tekniikoiden tarkoituksena on palauttaa nykyhetki ikään kuin sille kuuluvalle paikalle. Se vaatii mielen hiljentämistä ja aistien avaamista niin ulkoiselle kuin sisäiselle ympäristölle. Vain avoimin aistein voimme kokea nykyhetken koko sen vahvuudessa. Kehontietoisuuden herkistäminen on tässä prosessissa avainasemassa.

Koko kehon kokeminen sisältä päin, kokemus koko kehon solujen värisevästä liikkeestä, on mitä suurimmassa määrin henkinen kokemus. Se on kehontietoisuuden eräänlaista kirkastumista, jossa ihminen kokee kehon, mielen ja sydämen yhteenkuuluvuutta.

Pystysuora rakenne ja rentous

Ensimmäinen askel kehontietoisuuteen on tietoisuus kehon pystystä asennosta. Kehon pystyasento tarkoittaa suhdettamme painovoimaan. Keskilinjatietoisuus tarkoittaa oikeastaan sitä, miten asetamme keskilinjamme pystysuoraan painovoimaa vastaan siten, että painovoima kannattelee tai antaa tuen kehollemme, rakenteellemme. Käsittelimme tämän asian teknistä puolta jo luvussa 3. Tätä kehontietoisuuden ulottuvuutta voidaan kutsua kehon rakennetietoisuudeksi.

Voimme suhtautua painovoimaan kahdella tavalla. Voimme antaa sen vaikuttaa rakenteeseemme joko sitä harjoittaen tai kannattaen. Jos ajattelemme mitä tahansa ohutta ja pitkää rakennetta, vaikkapa pilvenpiirtäjää, on selvää, että sen tukevuus on suorassa suhteessa sen pystysuoruuteen. Jokainen kerros on rakennettava täsmälleen edellisen päälle niin, että painovoima vetää sitä suoraan alaspäin edellistä kerrosta vasten. Näin rakenteesta muodostuu optimaalisen tukeva. Aivan samalla periaatteella voimme pinota palikoita korkeaksi torniksi. Mitä suorempaan linjaan asetamme ne, sitä tukevammin rakenne pysyy pystyssä. Samaa periaatetta toteutamme asahissa.

Rentoudella ja pystysuoruudella on suora suhde: mitä pystysuoremmassa kehomme on, sitä rennommin voimme seistä (tai istua tai tehdä mitä tahansa). Jos kehomme on kallistunut johonkin suuntaan, joudumme jännittämään kehon vastakkaisella puolella olevia lihaksia pitääksemme kehomme pystyssä. Siis oikea pystysuora rakenne ja kehon rentous kulkevat käsi kädessä. Kehon hyvä pystylinjaus johtaa rentouteen ja sitä kautta koko kehon joustavaan liikkeeseen.

Joustava, elävä liike

Tietoisuus kehon keskilinjasta ja asennosta ylipäänsä synnyttää hyvin laajan liiketietoisuuden. Asahissa etsitään koko kehon liikettä. Kun yksi osa kehoa liikkuu, jokainen sen osa on liikkeessä. Tämäntyyppisen liikkeen oppiminen toisaalta vaatii hyvin herkkää kehontietoisuutta mutta myös synnyttää sitä. Kaikki tämän tyyppinen harjoitus muuttaa koko liikkumisemme laatua ja kokemustamme liikkeestä. Kaikki liikkeemme alkavat elää ja kokemuksemme kehostamme muuttaa laatuaan. Kehon kokemuksen sisäinen laatu muuttuu virtaavammaksi ja sulavammaksi.

Liikkeiden elävyys ja joustavuus syntyy myös siitä, että tulemme enemmän tietoiseksi ilmasta ympärillämme. Toisaalta koemme kehomme sisäisen virtaavuuden ja vedenomaisen vastuksen, toisaalta voimme myös kokea ulkoisen, kehoamme ympäröivän ilman tuottaman vastuksen erityisesti jos käytämme harjoitellessamme tällaisia mielikuvia. Herkistymme siis kahteen suuntaan, sisäisten ja ulkoisten aistien suuntaan ja tämä herkistyminen tai tietoisuus muuttaa liikkeemme laatua. Tämän muutoksen voi havaita itse, mutta myös toiset ihmiset huomaavat liikkeidemme "pehmentyvän".

Samoin tietoisuutemme suhteestamme maahan avautuu. Emme voi tehdä mitään ottamatta tukea maasta. Painovoima pitää huolen siitä, että olemme aina kytkettyjä maahan. Tietoisuus keskilinjasta on tietoisuutta painovoiman vaikutuksesta meihin. Seisoessamme oikeassa rakenteessa rentoutemme syntyy siitä, että emme kamppaile painovoimaa vastaan, vaan etsimme rakenteen, jossa painovoima toimii rakennettamme kannattavasti. Tämä tietoisuus laajenee kaikkiin liikkeisiimme. Tulemme enemmän ja enemmän tietoiseksi siitä, miten haemme maasta vastavoiman erilaisiin toimiimme. Kehon jousimainen rakenne avautuu ja kontaktipisteestämme maahan tulee hyvin tärkeä kehontietoisuutemme alue. "Ankkuroimme" liikkeemme tai "maadoitamme" liikkeemme. Tämä tekee asennostamme tukevan ja liikkeistämme voimakkaita.

Olemista hengityksen kanssa

Kun synnymme vedämme keuhkomme täyteen ilmaa, kun kuolemme hengitämme viimeisen kerran ulos. Hengityksen rytminen liike on yksi tärkeä elämän ilmenemismuoto meissä. Vaikka voimme olla tietoisia hengityksestämme, kontrolloida sitä jossakin määrin, se on kuitenkin eräällä tapaa meitä suurempi voima. Meissä tapahtuu hengitysliike, joka on meissä asuvan elämän ilmausta. Monissa perinteissä tätä ilmiötä pyritään katsomaan läheltä. Niin myös asahissa.

Kehon elävöittämisellä, sen sisäisten aistimusten herättämisellä ja hengityksellä on suora suhde. Mitä vapaampi ja täyteläisempi hengityksemme on, sitä herkempänä koemme kehomme sisäisen, värähtelevän tilan. Hengitys on ikään kuin sisäisten aistimusten ravintoa. Kun ne saavat ravintoa, ne heräävät unestaan ja alkavat sykkiä kuin tähdet yötaivaalla.

Kehon pystysuoralla asennolla, rentoudella ja elävällä, joustavalla liikkeellä on vaikutuksensa myös hengitykseen. Kehon huono rakenne ja jännitystilat sen eri kohdissa aiheuttavat hengityksen pinnallistumista. Oikeassa pystysuorassa rakenteessa rintakehä rentoutuu, pallea pääsee työskentelemään vapaasti ja hengitys välttämättä avautuu, syvenee ja alkaa toimia normaalilla kapasiteetillaan. Tämä hengityksen vapauttaminen on kuitenkin vaikea prosessi ihmiselle, joka on koko elämänsä tottunut jännittämään itseään. Kulttuurimme muovaa erityisesti naisen vartaloa ja sen lihasjännityksiä niin, että vatsan seudun rentouttaminen ja rintakehän vapauttaminen voivat olla miltei mahdoton tehtävä. Sisäänhengitysvaiheessa on helppo nähdä, miten rintakehä nousee ja vatsa pysyy miltei liikkumattomassa tilassa. Koko hengitysliike jää helposti hyvin pinnalliseksi ja suurimmaksi osaksi vain kylkiluuhengitykseksi. Asahi pyrkii vapauttamaan meidät tästä pinnallisen hengityksen pakkopaidasta.

Hengitys syntyy pääasiassa pallealihaksen jännityksen ja rentouden vaihtelusta. Sisäänhengityksessä pallealihas jännittyy ja vetäytyy alas, uloshengitysliikkeessä se rentoutuu. Tämä pallealihaksen liike voidaan kokea koko kehon laajenemis- ja supistumisliikkeenä, jonka keskipiste sijaitsee kehomme keskipisteessä alavatsassa. Sisäänhengitys laajenee koko kehon jokaisen nivelen hienon hienoksi avautumiseksi, uloshengitys supistumiseksi. Kun tulemme enemmän tietoiseksi tästä koko kehon liikkeestä, myös kehomme sisäiset tuntemukset voimistuvat koko kehon alueella. Tämä on itse asiassa yksi tapa "ruokkia" niitä hengityksen avulla. Tällä tavalla hengitämme todella "koko keholla". Tämä on asahin avautumisen ja sulkeutumisen harjoitus (ks. luku 3, harjoitus 10.)

Mutta on myös toinen tapa ymmärtää ohje hengittämisestä koko keholla. Se voidaan ottaa hyvinkin kirjaimellisesti niin, että kuvitellaan, että ilma virtaa kehomme sisään ja ulos sen jokaisesta ihohuokosesta. Koko keho avataan näin yhdeksi hengittäväksi elimeksi. Voimme kuvitella, että koko keho on kuin ilmapallo, joka myös täyttyy ilmasta joka kohdassaan. Etsimme siis tuntemusta, että hengittäessämme sisään emme täytä vain keuhkojamme, vaan kehomme jokainen kohta täyttyy ilmasta, myös varpaat, jalkaterät, sääret, reidet jne. Kun hengitämme näin jokaisen ihohuokosen kautta, voimme tuntea, miten ihokarvat nousevat pystyyn siitä ilmanvirrasta, jonka joka kohden kehoamme koemme.

Läsnäolosta

Kun olemme "keskellä itseämme", pystysuorassa, rentona, kehossamme, olemme läsnä siinä hetkessä, jota elämme. Tämä on yksi keskeinen asahin harjoittamisen kokemus. Kun kuuntelemme hengitystämme tai yritämme olla tietoisia kehomme keskilinjan liikkeestä, kehomme liike ja tietoisuutemme yhtyvät. Mielemme ei voi samanaikaisesti vaellella muistikuvissa tai suunnitelmissa ja olla yhtäaikaa tietoinen keskilinjan liikkeestä. Kehon liikkeen tai hengityksen kuunteleminen tajoaa mielelle luonnollisen keskittymiskohteen ja kutsuu sen ikään kuin paikalle juuri siihen hetkeen, juuri siihen harjoitukseen. Mielen keskittymiskyky ja läsnäolemisen kyky harjaantuvat. Asahissa emme koskaan harjoita pelkästään kehoamme ja sen liikkeitä vaan harjoitamme samalla myös mieltämme. Katsomme, että ihmisen keho ja mieli ovat samaa kokonaisuutta ja harjoituksella voimme myös kokea tämän yhteyden. Ihmisen normaali, jokapäiväinen kokemus on, että mieli vaeltaa omissa maailmoissaan ja kehoa tuskin huomataan. Unohdamme helposti kehomme. Tulemme yleensä tietoiseksi kehostamme vain, jos sille tapahtuu jotakin epämukavaa: lyömme varpaamme tai päätämme alkaa särkeä. Asahi tarjoaa toisenlaisen, postiivisen tavan kehon kuuntelemiseksi. Kehon liikkeet ja asennot ovat itsessään mielenkiitoisia ja harjoituksen edetessä kehon sisäiset tuntemukset lisääntyvät, tunnemme esimerkiksi lämmön tunteen leviävän kaikkialle kehoomme. Olemme yhä enemmän ja enemmän läsnä kehossamme, ensin harjoitusten aikana ja hiljallen myös muualla. Asahin harjoitusten avulla saamme hiljalleen kehomme takaisin.

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post246

Mitä on ”voima-asahi” ja miten se eroaa painoharjoittelusta

AsahiPosted by Timo Klemola Wed, September 20, 2017 14:10:43

Asahissa on paljon periaatteita ja niitä kuvaavia käsitteitä, joita on vaikea ymmärtää, jos asiaa katsoo länsimaisen liikunnan näkökulmasta. Yksi näistä on ”voima-asahin” taustalla oleva harjoitusperiaate. Voimasta meille tulee ensimmäiseksi mieleen, miten sitä kehitetään painoharjoittelulla. Otetaan paino käteen ja tehdään jokin liike. Asahin liikkeitäkin voidaan tehdä painon kanssa, mutta silloin kyse on tavallisesta länsimaisesta voimaharjoittelusta. Asahin näkökulma on syvempi.

Asahin kolmannen sarjan kolmas ”rentousliike” antaa tästä mallinomaisen esimerkin. Siinä kuvitellaan liikettä vastustava kuminauha, jota venyttämällä saadaan aikaan kehon jännitys- ja rentoustilan vaihtelu. Vastus liikkeeseen otetaan siis mielikuvan avulla kehon sisältä, ei ulkoisilla painoilla. Tämä on aivan oma voimanharjoittelun menetelmänsä, jota on kehitetty erityisesti kiinalaisissa kamppailutaidoissa. Sen perusta on satoja vuosia sitten Shaolin-pohjaisissa kamppailutaidoissa kehitetty voimaa tuottava qigong-menetelmä yijinjing. Sama voimanhankintamenetelmä on edelleen näkyvissä joissakin karaten liikesarjoissa, joissa myös työskennellään kehon sisäisesti tuotettua vastusta vasten. Samoin yi quan menetelmä perustuu pitkälti tähän tapaan tutkia jännityksen ja rentouden vaikutusta kehossa.

Toin tämän periaatteen asahiin, koska se oli minusta menetelmänä eräänlainen sisäisen voimantuoton äiti. Tosin länsimaisen liikunnan viitekehyksessä sitä on vaikea tulkita, jos siitä ei ole kokemusta. Yleensä meillä on kokemusta vain ulkoisesta painosta ja sen avulla työskentelystä.

Kun työnnän autoa ojasta, mitä tämä tilanne minulta vaatii. Ainakin kolme asiaa: 1. kehoni hyvän linjauksen niin, että jalkojen voima voi siirtyä mahdollisimman suoraan vartalon kautta käsiin; 2. taidon tuottaa voimaa koko kehosta, sen ”kolmesta jousistosta”, jalat, vartalo, kädet; 3. taidon tai kyvyn jännittää koko keho maksimaalisesti tuottamaan voimaa. Asahin perusliikesarjoissa harjoitellaan aina kahta ensimmäistä periaatetta: linjausta ja koko kehon liikkeen taitoa. Kolmatta periaatetta harjoitetaan selkeästi ja systemaattisesti vain kolmannen sarjan rentousosion kolmannessa liikkeessä. Syvä-asahin voima-harjoituksissa tutkimme ja harjoittelemme tätä periaatetta tarkemmin ja enemmän. Kyse on siis voiman vapauttamisesta. Voima vapautuu työntöön tai kamppailutaidoissa iskuun koko kehon liike-energian ja jännityksen tuloksena.

Suhteessa siihen, miten lihastoimintaketjut jännittyessään käyttäytyvät, voidaan erottaa kolme voimaharjoittelun tapaa: 1. Liike on konsentrinen, jolloin lihas supistuessaan lyhenee. Tarkemmin pitäisi puhua koko kehon läpi kulkevista lihasjännekalvoketjuista, mutta yksinkertaistan nyt asiaa ja katson sitä vain lyhyeltä matkalta. Normaali painoharjoittelu on tätä. Hauiskäännössä hauislihas jännittyy ja lyhenee. 2. Liike on isometrinen, jolloin lihas supistuessaan ei muuta pituuttaan. Tätä harjoitustapaa tehdään voimaharjoituksena vähän. Eniten sitä ehkä käytetään kuntoutuksen puolella. Aasialaisissa kamppailutaidoissa tosin sitäkin käytetään systemaattisesti esimerkiksi seisomalla pitkiä aikoja syvissä asennoissa (ratsastusasento, jousipyssyasento). 3. Liike on eksentrinen eli lihas jännittyy mutta samalla pitenee. Todellisuudessa edellä kuvatut vaiheet ovat jatkuvasti käytössä kun vaikkapa kävelemme, puhutaan venymis-lyhenemis –syklistä, jossa on myös hetkellinen isometrinen vaihe.

Asahin voimaharjoittelu perustuu tähän kolmanteen tapaan eli kyseessä on eksentrinen liike, jossa lihas jännittyy ja pitenee, mutta tämä lihaksen jännittyminen ja piteneminen ei aiheudu ulkoisesta painosta vaan se saadaan aikaan nk. antagonistisilla eli vastakkaisilla lihaksilla. Nämä lihakset aktivoidaan työskentelemään käyttämällä esimerkiksi kuminauhan mielikuvaa, jota ”vasten” liike tehdään.

Mitä siis asahin kolmannen sarjan rentousliikkeen alussa tapahtuu? Otan mielikuvan, että kaulani takaa kulkee iso kumirengas, jonka sisään asetan myös kämmeneni. Samanlainen kumirengas kulkee koko kehoni ympäri jalkapohjista päälakeen. Tarkastelen nyt vain käsien liikettä. Työntäessäni käsilläni kumirengasta kireämmäksi ojentajalihakseni supistuu (ja siihen liittyvä koko ketju). Kumirenkaan mielikuva ja ajatus vastuksesta jännittää samalla myös hauislihakseni (ja siihen liittyvän koko ketjun), joka siis jännittyessään nyt pitenee (eksentrinen liike). Tunnen sen elastisena vastuksena liikkeessä. Vastakkainen lihastoimintaketju eli antagonistiset lihakset ottavat liikettä vastaan ja jännittyessään venyvät, joka tuntuu elastiselta, kuminauhamaiselta liikelaadulta. Kun sitten peruutan liikkeessä, annan jännityksen laueta, koko systeemi taas rentoutuu. Kun taas toistan liikkeen, koen liikkeessä elastisen vastuksen. Sama tapahtuu koko kehon alueella kiristäessäni koko kehon ympäri kulkevaa kumirengasta. Näin saan harjoiteltua jännityksen ja rentouden vaihtelua koko kehossa ja siihen liittyvää koko kehon läpi kulkevaa elastista voimaa. Urheilussa tätä kutsutaan plyometriseksi harjoitukseksi. Urheilupuolella tällainen sykli tosin tuotetaan ulkoisella voimalla, joko kehon painolla tai ulkoisella painolla. Kuntopallon heittoharjoitus on tällainen plyometrinen harjoitus tai vaikkapa punnerrus, jossa kämmenet lyödään yhteen punnerrusten välissä.

Käsittelen näitä ”voima-asahin” periaatteita tarkemmin kahdessa asahi-kirjassani: Asahi – tietoisen liikkeen taito ja Asahi II – syväsukellus kehomieleen. Syvä-asahin teemakoulutuksissa perehdymme tähän periaatteeseen myös tarkemmin.

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post245

Syvä-asahi -nimen käytöstä

AsahiPosted by Timo Klemola Wed, September 20, 2017 12:52:43

Olen käyttänyt ”Syvä-asahi” nimitystä jo muutaman vuoden ajan Asahi Health –terveysliikuntaan perustuvasta menetelmästäni. Olen kehittänyt Syvä-asahiin liittyen useita jatkokoulutuksia ja liikesarjoja, joita alkuperäinen Asahi Health –menetelmä ei sisällä. Olen myös systematisoinut Syvä-asahin ohjaajakoulutuksen. Käytän ”Syvä-asahia” tavaramerkin tavoin, vaikka en ole sitä sellaiseksi rekisteröinytkään, mutta sillä on tavaramerkin suoja.

Patentti- ja rekisterihallituksen ohjeissa todetaan, että ”Suomessa tavaramerkin rekisteröiminen ei ole edellytys sen käyttämiselle. Yksinoikeuden tavaramerkkiin voi saada myös käytön kautta vakiinnuttamalla. Tavaramerkkiä voi siis käyttää vaikkei olisi sitä rekisteröinytkään.” Tämä on siis tilanne myös ”Syvä-asahin” kohdalla, joka on käytössä vakiintunut merkitsemään kehittämääni menetelmää.

Tietooni on tullut, että ”Syvä-asahin” nimellä järjestetään kursseja, vaikka ohjaajat eivät ole suorittaneet hyväksymääni Syvä-asahin ohjaajan tutkintoa. Pyytäisin asahi-ohjaajia ystävällisesti noudattamaan tavaramerkin suojaa ja kutsumaan Asahi Health –tunteja asahitunneiksi tai Asahi Health –tunneiksi. Vain valtuutetut Syvä-asahin ohjaajat voivat käyttää tunneistaan nimitystä ”Syvä-asahi”.

Ystävällisin terveisin

Timo Klemola

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post244

Pitkä huomio asennoista ja niissä olemisesta

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Tue, September 12, 2017 13:34:43

Aluksi

On olemassa useampi sellainen outo perinne tai menetelmä, jossa ihmiset haluavat olla liikkumatta paikallaan pitkiä aikoja. Olen itse harjoittanut niistä monia ja viime aikoina olen taas yrittänyt ajatella asiaa tarkemmin. Mikä pistää meidät istumaan tyynyllä pitkiä aikoja tai seisomaan ”kannattele palloa rinnan edessä” –asennossa? Zen-perinteessä istumme tyynyllä jalat ristissä, kädet zen-mudrassa ja keskitymme hengitykseen ja kehon liikkumattomaan asentoon. Samalla tavalla yi quanissa ja monissa muissa kiinalaisten kamppailutaitojen ja qigongin perinteissä seistään pitkiä aikoja kannatellen mielikuvapalloa rinnan edessä tai ottamalla erilaisia eläinten asentoja.

Lukiessani nykyisistä nk. ”uusamanistisista” koulukunnista opin, että toinen suuri koulukunta, jonka on perustanut yhdysvaltalainen antropologi Felicitas Goodman, perustaa oppinsa ja transsitekniikkansa vanhoihin rituaaliasentoihin, joissa pysytään liikkumattoman viidentoista minuutin ajan. Goodman on kehittänyt tai omasta mielestään löytänyt arkaaisen, jo tuhansia vuosia samanistisissa perinteissä käytetyn transsiin vaipumisen tavan, jossa ollaan liikkumatta asennossa ja samalla kuunnellaan rummun tai helistimen rytmiä. Hän kertoo kokeidensa perusteella löytäneen, että 200-210 iskua minuutissa on paras rytmi transsin synnyttämiseksi. Hän on kerännyt vanhoista kalliopiirroksista, vanhojen kulttuurien kivipatsaista ja muista säilyneistä figuureista asentoja, jotka hän tulkitsee kuvaavan näiden kulttuurien rituaaliasentoja, joiden tarkoituksen on ollut muuntuneen tietoisuuden tilan saavuttaminen.

Goodman on monella tapaa mielenkiintoinen hahmo, jonka antropologisista tutkimuksista näyttäisi olevan tiede kaukana. Remeksen väitöskirja, jota vähän avasin edellisessä blogissani, antaa hyvän kuvan Goodmanin metodista. Luin hänen oppilaansa Belinda Coren kirjan Ecstatic Body Postures, jossa Goodmanin kehittämä metodi kuvataan yksityiskohtaisesti ja myös 39 vanhoihin patsaisiin ja kuviin perustuvaa asentoa. Myös Core, vaikka koulutukseltaan tohtori, suhtautuu asentoihin ja niiden kautta koettaviin samanistisiin matkoihin täysin kritiikittömästi. Mutta täytyy muistaa, että Goodmanin menetelmä on hyvin tuotteistettu ja markkinoitu tuote, kohtuullisen puhdasta liiketoimintaa, mikä naamioidaan henkisyyden ja tieteellisyyden kaapuun. Samaa, mitä tapaamme nykyaikaisten länsimaisten mindfulness-sovellutusten puolella. Goodman ja Core kannattavat kummatkin käsitystä, että menetelmällä aikaan saadussa samanistisessa matkassa kohdataan ja kommunikoidaan oikeasti henkimaailmassa asustavien henkien, vainajien, esi-isien ja muunlaisten oppaiden kanssa. Toisaalta amerikkalaisessa uskonnollisessa viitekehyksessä tämä ei kai ole mitään ihmeellistä. Tieteen ja uskonnon erottaminen ei monelle amerikkalaiselle onnistu.

Goodman jakaa kuvaamansa asennot seuraaviin kategorioihin niiden tuottaman transsin perusteella. On olemassa: 1. parantavaa transsia tuottavat asennot; 2. ennustavaa transsia tuottavat asennot, jotka tuovat meidät lähemmäksi totuutta; 3. metamorfoosia eli toiseksi muuntumista tuottavat asennot, voit muuttua esimerkiksi karhuksi tai linnuksi; 4. henkimatkan tuottavat asennot, jossa voidaan matkustaa kolmessa maailmassa: keskimaailmassa, alamaailmassa ja taivaassa ja 5. initiaatiotranssi, jossa käydään läpi henkilökohtainen kokemus kuolemasta, jossa kuolema ymmärretään elämän ja kuoleman kiertokulun kautta, jatkuvan muutoksen kautta.

Vaikka en hyväksy Goodmanin perusideoita, hänen ajatuksissaan on kuitenkin paljon mielenkiintoista ja tutkimisen arvoista. Yksi mielenkiintoinen piirre on, että esimerkiksi monet Goodmain asennot ovat samoja tai suunnilleen samoja, joita käytetään zen-perinteessä, joogassa ja yi quanissa. Perusidea siitä, että pitkiä aikoja samassa asennossa oleminen tuottaa erilaisia tietoisuuden tiloja, on mielenkiintoinen ja luultavasti pitää paikkansa, mutta missä määrin, on eri asia.

Toinen paikka, missä törmäsin asennoissa olemiseen, oli Aamulehden kirjoitus, jossa käsiteltiin liike- ja tanssiterapiaa. Jutussa tuli esiin, ja siitä oli myös kuva, nk. mielihyväasento, jossa ”tarkoitus on löytää itselle rauhaa ja hyvää oloa”. No, kaikki ne asennot, joita olen eri perineissä harjoittanut, tuottavat harjoittajalleen ilman muuta ”rauhaa ja hyvää oloa”. En tiennyt että kehoterapioissa hyödynnetään samaa ideaa. Tosin ei ihan samaa. Valitettavasti kirjallisuutta tästä aiheesta on vaikea löytää, koska asentojen terapeuttista vaikuttavuutta selittäviä ja arvioivia tutkimuksia ei ilmeisesti ole olemassakaan. Puhumme nyt siis tutkimuksellisesti neitseellisestä alueesta (tutkijat huom!). Kysyin artikkelissa haastatellulta tanssiterapeutilta tarkennusta jutussa kuvatusta asentoharjoituksesta ja sainkin selventävän vastauksen.

Tanssiterapeutti Päivi Pylvänäinen kertoi minulle, että ”Tanssi-liiketerapiassa mielihyväasennon idea liittyy keskeisimmin siihen, että ihminen voi itse aktiivisesti etsiä oman mielihyväasentonsa. Sitä siis ei anneta valmiina muotona, vaan kukin löytää omansa. Ydinajatus on siinä, että on oikeus etsiä keholla hyvää asentoa, ja hakeutua kehollaan sellaiseen, mikä itselle tuntuu turvalliselta, kannattelevalta ja nyt-hetken tarpeisiin sopivalta.”

Edelleen hän tarkensi ideaa seuraavasti: ” Mielihyväasennon idea linkittyy myös traumaterapiastakin tuttuihin turvapaikkaharjoituksiin, joissa pyritään aktiivisesti kehittämään taitoa suuntautua ympäristöön ja omaan olemiseen sitä kautta, että siinä voi olla turvallista olla. Usein näissä harjoitteissa keskeisenä mukana on maadoittuminen, eli etsiytyminen kehossa sellaisiin asentoihin, joissa voi olla niin, että tuntee tuen, jonka saa alustasta, ja voi tuntea oman hengityksensä virtauksen. Kyllähän näissä on mukana se, että keho toimii tai liikkuu sellaisilla tavoilla, että autonominen hermosto tyyntyy/tasapainottuu.”

Tässä on niin paljon tuttua siihen, mitä olen oppinut zenin tai yi quanin kautta, joissa tosin asennot ovat annettuja, perinteisiä, ei itsestä lähtöisin. Olen FK-ohjelmani liikesarjoissa yhdistänyt liikettä ja liikkumattomuutta ja jossain määrin käyttänyt myös ei-perinteisiä asentoja, mutta tämä tanssiterapian idea, jossa asento on omalähtöinen, sai minut ajattelemaan uudella tavalla. Idea liittyy myös yi quaniin, jossa pitkän harjoittelun jälkeen perinteiset asennot voidaan ikään kuin murtaa. Edistyneet harjoittelijat voivat ”seistä” periaatteessa missä asennossa vain. Edistyneellä tasolla yi quan avautuu eräänlaiseksi improvisoiduksi tanssiksi, missä liikettä tai asentoa ei ole ennalta määrätty.

Joitakin asentoihin perustuvia menetelmiä/ perinteitä

Yritän seuraavassa tarkastella, mitä yhteistä tällaisilla asentoon liittyvillä harjoituksilla, menetelmillä tai perinteillä voisi olla ja mitä näkökulmia niihin voisi ottaa. Mainitsin edellä neljä harjoitustapaa, joita ovat siis:

A Meditaatioperinteet, esimerkkinä zen ja jooga

B Aasialaiset kamppailutaitojen perinteet, esimerkkinä yi quan ja taiji

C Rituaaliasennot, Goodmanin asennoilla aiheutettu ”matka”

D Tanssi- ja liiketerapian ”mielihyväasento”

Kun tarkastelen näitä, mieleeni tulee vielä kaksi harjoitustapaa, joissa asento on keskeisessä roolissa. On olemassa asentoa korostavia somaattisia menetelmiä, kuten Alexander-tekniikka. Tekniikassa ei kuitenkaan harjoiteta pitkään asennossa seisomista/istumista/makaamista, vaan kyseessä on enemmän dynaaminen menetelmä, jossa korostetaan kehon hyvää linjausta asennon perustana, joka saadaan aikaan vapauttamalla jännityksiä pään, kaulan ja rintakehän alueelta ja tiedostamalla kehon ja mielen erilaisia reaktiivisia malleja. Kyse on hyvin monimutkaisesta prosessista, ei vain tietyssä asennossa olemisesta.

Toisena asentoa käyttävänä menetelmänä tulee mieleeni erityisesti yhdysvaltalaisen sosiaalipsykologin Amy Cuddyn lanseeraama ja tutkima nk. ”voima-asentojen” menetelmä. Voima-asentoja on myös jonkin verran tutkittu sekä psykologian, mutta myös lääketieteen keinoin. Voima-asennon idea on, että ottamalla vain vähäksi aikaa, vaikkapa muutamaksi minuutiksi kehon avoimen, voimaa ilmaisevan asennon, se voimauttaa koko ihmisen. Cuddy teki tutkimuksia, joissa työhaastatteluun menevät opiskelijat ottivat erilaisia voima-asentoja muutaman minuutin ajan. Osoittautui, että he pärjäsivät työhaastattelussa paremmin kuin kontrolliryhmä, joka ei ottanut näitä asentoja tai otti suljettuja, voimattomuutta ilmaisevia asentoja. Kaikkia Cuddyn tutkimustuloksia ei ole kuitenkaan voitu toistaa ja menetelmän vaikutukset ovat edelleen kiistanalaisia.

1. Asennon kesto

Yhdeksi lähtökohdaksi kaikissa näissä tekniikoissa voimme ottaa, että asento toimii harjoituksena, jonka avulla pyritään erilaisiin päämääriin. Meditaatioperinteissä harjoitus on ”mielen katselua” ja sen kautta pyritään ymmärtämään mielen tai kehomielen toimintaa. Lyhyt harjoitusaika ei tuota tulosta. Oli harjoituksen päämäärä mikä tahansa, kehon vahvistaminen, mielen rauhoittaminen tai muu, se ei tapahdu parissa minuutissa. Siksi asennoissa yleensä pysytään pitkään. Meditaatioperinteissä aika voi olla kerralla 30-45 minuuttia, samoin yi quanin –tapaisissa kamppailutaidoissa. Goodmanin rituaaliasentoja pidetään 15 minuuttia. Tähän hän on päätynyt omien kokeilujensa tuloksena.

Tanssiterapian mielihyväasentoa, jonka ihminen valitsee itse sen mukaan, missä hän kokee olonsa hyväksi ja turvalliseksi, tekee mieli lähestyä arkisen esimerkin kautta. Kun menen nukkumaan, asetan yleensä itseni oikealle kyljelle, jalat koukkuun, oikea käsi pään ja tyynyn alle, vasen käsi lepää rentona edessäni patjalla. Tämä on suunnilleen jokailtainen rutiinini. Otamme nukkumaan mennessämme miellyttävän asennon, jossa meidän on hyvä nukahtaa. Jäämme sitten tähän asentoon pitkäksi aikaa. Asennon tarkoituksena on muuttaa tietoisuutemme tila valvetilasta unitilaan. Eli asento on tässäkin tarkoitettu muuntuneen tietoisuuden tilan saavuttamiseksi. Me opimme ehdollistamaan itsemme asentoihin, jotka tuottavat helpoimmin unen. Yritämme sitten viipyä tässä asennossa vähän pidempään ja antaa unen tulla. Jatkuva asennon muuttaminen ei tuota unta. Tietenkin voimme sitten muuttaa asentoa, ikään kuin yrittää toista, mutta siihenkin sitten jäämme lepäämään liikkumatta. Mielihyväasennon idea muistuttaa mielestäni tällaista arjen hetkeä. On helppo nukahtaa turvallisesta ja miellyttävästä asennosta. Joskus polven nostaminen ylös ja käsien kietominen säären ympärille rauhoittaa mielen.

2. Hengitys

Ulkoisesti liikkumaton keho on aina sisäisesti liikkeessä. Hengityslihakset toimivat ja kuljettavat ilmaa keuhkoihin ja sieltä pois. Liikkumaton asento onkin aina suhteellinen, emme koskaan ole täysin liikkumatta. Kun olemme asennossa vähän pidempään, tulemme yleensä tietoiseksi hengitysliikkeestä. Erilaisissa asentoihin liittyvissä tekniikoissa tarkkaavaisuus suunnataan tietoisesti hengitysliikkeeseen. Hengitysliike on liikettä liikkumattomuudessa, josta tulemme tietoiseksi. Istuen tyynyllä harjoitettavat meditaatiotekniikat perustuvat yleisesti hengityksen tiedostamiseen. Se on ensimmäinen keskittymisen kohde. On lukemattomia tapoja viljellä hengitystä. Myös kamppailutaidoissa hengitys on harjoittamisen kohde. Hengityksen hallinta liittyy niissä enemmän voiman hallintaan ja voiman vapautukseen, mutta sitä käytetään myös keskittymisen kohteena.

Myös Goodman käyttää rituaaliasennoista koostuvassa menetelmässään hengityksen tarkkailua. Hän ohjeistaa aloittamaan rituaalin niin, että matkaaja keskittyy ensin hengitykseensä ja laskee rauhallisesti viisikymmentä hengitysliikettä. Näin luodaan keskittynyt ja rauhallinen ympäristö, missä ekstaasi on helpompi toteuttaa.

Terapeuttisessa mielihyväasennossa hengityksen aistimisella rauhoitetaan myös mieli. Kun tiedostamme hengitysliikkeen, mieli tyyntyy luontevalla tavalla ikään kuin itsestään. Tyyni mieli ja rauhallinen hengitys kulkevat yhdessä. Kun mieli keskittyy hengitykseen, muut ajatukset ovat poissa. Voidaan keskittyä vain kehon ajattelemiseen.

3. Asentotietoisuus

On monia kehon asennon aistimista kuvaavia käsitteitä, jotka ovat osin päällekkäisiä, toiset kuvaavat erilaisia asioita. Näitä ovat kehotietoisuus, asentotietoisuus, asentoaisti, proprioseptiikka, rakennetietoisuus jne. En mene tässä näihin tarkemmin. On selvää, että kaikissa asentoon perustuvissa menetelmissä pyritään tulemaan normaalia enemmän tietoiseksi kehosta. Voidaan puhua asentotietoisuuden tai rakennetietoisuuden kehittämisestä. Käsittelen tässä rakennetietoisuutta erikseen, vaikka sitä voidaan pitää asennetietoisuuden alakäsitteenä.

Kun puhutaan kehon asennon aistimisesta, asentotietoisuudesta, ollaan asentoon perustuvan harjoittelun ytimessä. Kaikkien edellä kuvaamieni menetelmien vaikutukset perustuvat ymmärtääkseni pääasiassa tähän harjoituksen ulottuvuuteen. Voimme tulla enemmän ja enemmän tietoisemmiksi kehostamme ja sen prosesseista, jolla puolestaan on monia vaikutuksia. Erityisesti tämä vaikuttaa mielemme sisältöihin. Länsimainen ihminen on usein paossa kehoaan. Asentotietoisuuden harjoittaminen on kehon ja kehollisuuden viljelyä. Se on tutustumista siihen, mitä me perustaltamme ensisijaisesti olemme, elävä ja kokeva keho, joka tekee myös ajattelun ja muun henkisen toiminnan mahdolliseksi. Olen kirjoittanut paljon tästä tematiikasta viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Yksi ajatteluni keskeinen teema on ollut, miten kehotietoisuuden harjoittaminen asettaa egotietoisuutemme, ajattelevan minän ikään kuin uuteen kontekstiin, kehon kokemuksen kontekstiin, joka tekee mielen sisältöjen katselemisen ja ymmärtämisen helpommaksi. Kun keho asettuu keskiöön, ego joutuu siirtymään hetkeksi syrjään, periferiaan. Silloin tietoisuuden tilamme muuttuu. Kehon aistimisen harjoittaminen joko liikkeen tai liikkumattoman asennon avulla on keskeinen kontemplatiivisten perinteiden menetelmä ”muuntuneiden tietoisuuden tilojen” saavuttamiseksi. ”Muuntunut” ei tässä tietenkään tarkoita mitään muuta kuin, että se poikkeaa tavanomaisesta arkikokemuksesta, missä rationaalinen, ajatteleva mieli on keskiössä ja keho on unohtunut.

4. Linjaus, rakennetietoisuus

Kaikissa edellä kuvaamissani menetelmissä ei kiinnitetä huomiota kehon optimaalisiin asentoihin tai linjauksiin maan vetovoiman suhteen. Kontemplatiivisissa perinteissä tämä on kuitenkin yksi keskeinen kehon ja mielen yhdeksi kehomieleksi yhdistävä ulottuvuus. Kun istun tyynyllä zazen-asennossa tai seison yi quanin zhan zhuang –harjoituksessa, pyrin tulemaan tietoiseksi maan vetovoiman suunnasta ja asettamaan itseni hyvään linjaukseen sitä vasten. Näin pystyn säilyttämään parhaiten rennon ja voimakkaan asennon. Samalla joudun myös keskittämään mieleni kehoni voimaan ja kykyyn asettua hyvään asentoon. Hiljalleen harjoitustuntien lisääntyessä tämä kyky käy enemmän arkiseksi ja siitä tulee enemmän normaali kehon kannattelun tapa.

5. Huomion suuntaus

Jos pyrimme tulemaan tietoiseksi asennostamme, kehittämään asentotietoisuuttamme, meidän on myös suunnattava huomiomme siihen. Itse asiassa huomion suuntaaminen ja tietoisuus ymmärretään usein samaksi asiaksi. Tietoisuuden harjoittaminen on aina huomion suuntaamisen harjoittamista. Jos taas ajattelen pysymistä samassa asennossa pitkiä aikoja, liikkumaton asento nostaa esiin kehon ja antaa huomiolle luontaisen keskittymiskohteen. Voimme liikuttaa huomiotamme kehossa niin kuin maisemassa, josta voi löytää paljon yksityiskohtia. Kun suuntaamme huomiomme kehoomme, voimme kokea hengitysliikkeen, voimme aistia kehomme kontaktipinnan alustaan, voimme aistia kosketusta ihollamme. Jos asetamme kätemme yhteen niin kuin meditaatioperinteiden muudrissa tehdään tai asetamme vaikka kämmenemme vatsallemme tai reitemme päälle, kohtaamme mielenkiintoisen ilmiön, jota kehollisuuden filosofiassa kutsutaan kaksoiskosketukseksi. Jos kosketan kämmenelläni reittäni, niin myös reiteni koskettaa ihollaan kämmentäni. Tässä tilanteessa subjektin ja objektin ero tavallaan hämärtyy. Tämä on helppo kokea, jos harjoittaa zazenin kaltaista harjoitusta, jossa kädet pidetään sormet ja peukalot yhteen liitettyina zen-muudraan. Istuessa vähän pidempään ero oikean ja vasemman käden välillä katoaa käsien kosketuspinnassa. Sama liittyy lootuksen tai puoli-lootuksen kaltaisiin asentoihin. Kun jalat ovat ristissä ja päällekkäin vähän pidempään, ne ikään kuin sulautuvat yhdeksi. Zazen-asennossa keho alkaa tuntua sisäisesti yhdeltä ikään kuin siinä ei olisi lainkaan mitään erillisiä raajoja ja osia.

Kehon yhtenäisyyden kokemus syntyy myös muissa paikallaan pysyvissä harjoituksissa. Yi quanin seisomisasennossa kokemus voi myös olla vahva. Kun keho tuntuu yhdeltä ja sen sisäinen kokemus, sen sisäinen avaruus, on noussut kokemuksen keskiöön, myös mielen on helppo sulautua siihen. Kehon kokemus on tietoinen, se on yhtä aikaa sekä kehollista että tietoista. Puhutaankin kehotietoisuudesta, jossa siis keho ja tietoisuus ovat samaa. Kun puhutaan kehon ja mielen integraatiosta, tarkoitetaan samaa asiaa. Pitkän aikaa samassa asennossa viipyminen luo tavallaan optimaaliset olosuhteet tämän integraation tapahtua. Samalla tavalla sitä tekee hidas ja tietoinen liike. Ajattelen, että sekä hidas, tietoinen liike, että paikallaan pidettävä asento luovat kummatkin eräänlaiset ihmistä eheyttävät olosuhteet. Olen kirjoittanut ja puhunut paljon asahin kaltaisesta eheyttävästä liikkeestä. Samalla tavalla voisi puhua eheyttävästä asennosta. Molemmilla on valtava terapeuttinen potentiaali, mitä ei vielä hyvin tunnisteta.

6. Vaikutus mieleen

Sekä tietoinen liike että tietoinen liikkumattomuus vaikuttavat siis voimakkaasti mieleen. Tähän ei voi mennä kovin yksityiskohtaisesti, koska alue on valtava. Koko kontemplatiivisen harjoituksen psykologia ja filosofia, jota on esimerkiksi buddhalaisuuden piirissä tutkittu ja siitä on kirjoitettu noin 2500 vuoden ajan, käsittelee tätä kysymystä. Otan vain lyhyesti esiin harjoituksen kaksi ulottuvuutta. (1) Harjoitus nostaa mielen sisällöt katseltaviksi ja ikään kuin erottaa ne taustastaan. Tätä voisi verrata teehen ja teekuppiin. Samoin kuin tee on kupissa, mielen sisällötkin ovat jossakin. Samoin kuin voimme erottaa teen ja teekupin, voimme erottaa mielen sisällöt ja sen sisäisen avaruuden tai pelkän tietoisuuden, jossa ne ovat. Tämän eron tekeminen ja sen tutkiminen, mitä tästä erottelusta seuraa, on sitä buddhalaisen psykologian ydintä, jota esimerkiksi kontemplatiivisiin menetelmiin perustuvissa terapiamuodoissa nyt yritetään ymmärtää ja soveltaa.

(2) Harjoitus näyttää mielen hiljaisuuden mahdollisuuden. Tämä liittyy tietysti edelliseen, mutta nostetaan usein esiin omana kokemuksenaan. Edellä kuvaamani kehotietoisuuden esiin nosto mahdollistaa mielen hiljaisuuden viljelyn, koska kehon ”ajatteleminen” ei ole käsitteillä ajattelemista. Tämä puolestaan mahdollistaa sitten mielen sisältöjen katselun uudesta näkökulmasta, kun ne taas hiljaisuudesta nousevat.

Lopuksi

Asentoihin perustuvia menetelmiä tai taitoja voisi katsoa vielä monesta näkökulmasta. Voisi esimerkiksi katsoa, onko menetelmässä yhdistetty sekä liike että asento, koska kummatkin tuottavat omanlaistaan kokemusta, jotka usein täydentävät toisiaan. Samoin olisi kiinnostavaa katsoa, millaisesta ihmiskuvasta tai filosofisesta näkökulmasta menetelmässä ihmistä katsotaan, koska tämä viitekehys nousee sitten myös kokemuksen tulkiksi, kun kokemuksesta halutaan puhua.

Hyödyllistä olisi myös tutkia, mitä esimerkiksi vaikkapa mielihyväasentoa käyttävä terapia voisi oppia muista systemaattisesti asentoa käyttävistä menetelmistä. Sama pätee tietysti koko nk. psykofyysiseen näkökulmaan yleensäkin. Luulen, että paljonkin. Tällaiset menetelmät, varsinkaan nykyiset, eivät ole valmiita, vaan monella tapaa keskeneräisiä. Nykyään kehollisuutta on alettu nostaa esiin terapiamaailmassa, mutta eheyttävän liikkeen ja liikkumattomuuden tutkimus on olemassa vasta lähinnä ajatuksena. Tässäkin olisi mindfulness-tutkijoille työsarkaa.

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post243

Samaanien matkassa 11

MuutPosted by Timo Klemola Thu, August 24, 2017 13:29:54

Pari päivää matkalta palattuamme istuimme aamukahvilla, kun vaimoni tokaisi: ”Täällähän on sinulle sopiva kurssi: samaanikurssi Kangasalla.” Hän oli törmännyt mainokseen viikonvaihdekurssista, jossa luvataan, että kurssilla

- opit shamanismin perusteet

- haet itsellesi voimaeläimen shamaanimatkalla, teet matkan aliseen ja yliseen

- löydät uusia ja ehkä jo unohtuneita vahvuuksiasi, rentoudut, virkistyt ja avarrut

- ihailet Kangasalan harjumaisemia metsäkävelyllä

Kurssi kestäisi kolme päivää ja maksaisi 200 euroa sisältäen täysihoidon. No, tämä ei siis ollutkaan vielä tässä.

Lyhyt nettihaku osoitti, että tällaiset samaanikurssit ovat voimissaan ja niitä järjestetään ympäri Suomea. Sen sijaan, että lähtisin kurssille, päätin tilata kirjaston kautta Marjo Remeksen väitöskirjan ”Katseen kulttuuriset rajat – shamanismista uusshamanismiin”. Ehkä se auttaisi ymmärtämään tätä ilmiötä. Ja auttoihan se. Olen saanut nyt kirjan yli 500 sivua luettua tai paremminkin kahlattua läpi ja kyllä, kyllä nyt ymmärrän tätä ilmiötä paremmin, mistä siinä on kyse.

Remeksen väitöskirja oli hämmentävä. Olin tähän mennessä oppinut, että viimeiset saamelaiset samaanit elivät joskus 1800-luvulla, ja että meillä on olemassa enää vain samanismin jäänteitä, mutta nyt törmäsinkin kuvataiteilijaan, joka pitää itseään aitona lappilaisena samaanina, joka on saanut ymmärryksensä ja taitonsa lappilaisesta samaaniperinteestä isovanhemmiltaan, erityisesti ”mummulta”!

Remes vertaa ”vanhakantaista shamanismia” ja ”uusshamanismia toisiinsa”. Sen hän tekee nk. ”osallistuvan havainnoinnin” menetelmällä. ”Vanhakantaisesta shamanismista” hän katsoo saaneensa tietoa kirjallisuuden lisäksi omalta perheeltään, erityisesti isovanhemmiltaan. ”Perinteenä siirtyvän shamanismin empiirisenä aineistona käytän siis itsestään, valikoimatta tietooni tullutta: perinnettä taitaneiden, ensisijaisesti isovanhempieni ja etenkin mummun tarinoita, kerrontaa, keskusteluja ja käytännön toimintaa heidän kanssaan (s. 24).” Kirjan edetessä käy ilmi, että Remes vertaa ”vanhakantaisen shamanismin” menetelmin aikaansaatua sielun matkaa uussamanistisin menetelmin koettuun matkaan ja vertailun hän tekee omassa kokemuksessaan kummastakin. Hän on osallistunut monille uussamanistisille perus- ja jatkokursseille ja hänellä on kokemus myös niissä opetetuista ”muuntuneen tietoisuuden tiloista”. Lähtökohta ja tutkimusasetelma on todella mielenkiintoinen ja samalla myös kritiikille altis. Hän kuvaa usein omaa ”rytmiä tanssimalla” saavuttamaansa ”loveen lankeamista”, sen eri vaiheita ja kokemuksen piirteitä.

Ottaessaan omat kokemuksensa malliesimerkeiksi perinteisestä samaanin sielunmatkasta hän asettuu itse perinteisen tai ”aidon” samaanin asemaan, jota kokemusta hän sitten vertaa kursseilla oppimiinsa menetelmiin ja niissä saavutettuihin mielen tiloihin. Remes ottaa siis väitöskirjassaan ikään kuin aidon, lappilaisen samaanin position, josta käsin hän sitten tarkastelee uusamanistisia ilmiöitä. Samalla kuitenkin tulee jossain kohtaa todettua, että tutkijoiden mukaan perinteinen saamelainen samanismi katosi Suomesta jo 1800-luvun aikana. No, ilmeisesti ei sitten kadonnutkaan, koska tutkija toteaa: ”Konkreettisesti olen vertaillut perimällä oppimillani tavoilla ja uusshamanistisilla tavoilla aiheutettua kokemista, ensisijaisesti shamaanin sielunmatkaa. Olen toteuttanut samoiksi oletettuja shamaanisia ja uusshamanistisia toimintoja voidakseni vertailla toisiinsa niiden sisältämiä ja tuottamia kognitiivisia tapahtumia, kokemuksia ja vaikutuksia sekä niiden kuvauksia ja selityksiä (s. 36).” Ja edelleen: ”Vanhakantaisen sielunmatkan tuntemus ei ole siis ainoastaan mahdollistanut kokemisen vertailua sen ja uusshamanististen sielunmatkojen välillä, se on myös sitonut ja määrittänyt käsityksiäni (s.43).”

Koska kirjoittajan oma mummultaan oppima ”loveen lankeamisen” menetelmä ja kokemus on väitöskirjassa keskeisessä roolissa, antaa mallin ”vanhakantaisen” tai ”perinteeseen” sidotun samanismin toteutustavasta ja kokemuksista, johon sitten uushamanismia verrataan, olisin kaivannut siitä enemmän tietoa, edes tämän mummun nimen, mutta tämä osa kertomusta jää lapsuuden muistojen, tarinoiden ja unien varaan. Taidepuolen väitöskirjassa luovuutta sallitaan ilmeisesti enemmän kuin tiedepuolella.

Eli käsissäni on siis lappilaisen samaanin tekemä väitöskirja. Uskomatonta, mutta mitään muuta johtopäätöstä ei tutkimusasetelmasta ja sen tuloksista voi tehdä. Kirjoittaja tarkastelee uushamanismia ja sen ilmiöitä, kaupallisuutta, kurssimuotoisuutta, käsitteenmuodostusta jne. vertaamalla omaa ”vanhakantaista” samaanin sielun matkan kokemusta näihin nykyisiin ilmiöihin. Problematisoimatta tutkimusasetelmaa enempää on todettava, että nyt, vähän yli kymmenen vuotta kirjan julkaisemisen jälkeen, se on erittäin ajankohtainen.

Miksi? Koska kirjassa verrataan samanismia ja uussamanismia tavalla, josta nykyajan mindfulness-ilmiön tutkijat voisivat monella tapaa ottaa mallia. Sanoisin, että kirja on mindfulness-tutkijan aarreaitta, joka kannattaa heti kaivaa esiin, jos sitä ei ole jo tehnyt. Jos etsii omaan mindfulness-tutkimukseensa näkökulmaa tai –kulmia, Remeksen kirja antaa niitä liikaakin. Ja nyt puhun nimenomaan teoreettisista, ajatuksellisista näkökulmista.

Tuon tässä esiin vain yhden, sen tavan, miten Remes käsittelee vanhan kultturi-ilmiön tuotteistamista uudessa kulttuurissa. Hän nostaa siinä esiin viisi vaihetta: 1. Sisältöidean kehittäminen: Uusshamanismissa tätä vastaa antropologien tutkima alkuperäiskansojen samanismi. 2. Sisältöjen kehittäminen, jatkojalostus. Tätä vastaa samanismin muokkaaminen länsimaiselle ihmiselle sopivaksi tekniikaksi. 3. Sisältökokonaisuuksien rakentaminen, paketointi tuotteeksi. Tätä vastaa uusien sisältöjen muokkaaminen opetusmateriaaleiksi ja kursseiksi. 4. Sisällön markkinointi. Tähän on perustettu uusshamanistista koulutusta järjestäviä organisaatioita. 5. Sisällön/ tuotteen on-line ja off-line jakelukanavat. Tätä vastaavat kuvaukset ja tiedotteet mediassa, tiedon ja taidon siirtyminen kurssitilanteissa.

Samat vaiheet on helppo löytää vaikkapa Kabat-Zinnin pitkälle tuotteistamasta MBSR-menetelmästä. Yhteneväisyys uushamanismin ja länsimaisten mindfulness-menetelmien sovellusten välillä on monitahoinen ja syvä. Samoin kuin mindfulness, uusamanismi on yliopistotutkijoiden synnyttämä ilmiö, jossa tutkijat ovat keksineet idean, tuotteistaneet sen ja markkinoivat sitä akateemisesta auktoriteetistaan käsin. Remes esittelee kaksi isoa uusamanismin nykyistä linjaa, joista toinen on Felicitas Goodmanin kehittämä ekstaattisiin transsiasentoihin perustuva menetelmä. Toinen on suomalaisenkin uusamanismin taustalla vaikuttava Michael Harnerin ”ydinshamanismi”. Kummatkin ovat yhdysvaltalaisia antropologeja, jotka ovat luoneet omat käsityksensä siitä, mitä perinteinen samanismi on ollut tai edelleen on siellä, missä sitä harjoitetaan. Goodmanin sielunmatka perustuu rituaaliasentoihin ja rummutukseen Harnerin rummutuksen lisäksi visualisointitekniikoihin. Kummatkin väittävät antropologisiin tutkimuksiinsa vedoten, että heidän menetelmänsä synnyttävät aidon, ihmiskunnan vanhimpaan perinteeseen liittyvän henkisen matkan, samanistisen sielunmatkan. Matkalla voi olla monia tarkoituksia. Harner korostaa parantamisen näkökulmaa, Goodmanin mukaan ihmisellä on eräänlainen ekstaasin tarve, ja hänen menetelmänsä antaa mahdollisuuden kokea jotain sellaista henkistä, mikä länsimaisesta kulttuurista puuttuu. Goodman uskoo henkimaailman olentoihin, joita matkalla kohdataan. Harner näyttäisi puhuvan enemmän ihmisen mielen ulottuvuuksien käsitteillä. Kummassakin menetelmässä samanistiset menetelmät opitaan muutaman päivän kursseilla. Ohjaajakoulutukset ovat hieman pidempiä, mutta edelleen muutamia päiviä.

Remeksen kirjaa lukiessani hämmästelen jatkuvasti sen kuvausten sopivuutta mindfulness-ilmiöön. Tavallaanhan kyseessä ovatkin vastaavat ilmiöt. Kummatkin ilmiöt ovat nousseet Yhdysvalloissa New Age –liikkeen aiheuttaman henkisyyden kaipuun tai henkisyyden etsinnän tuloksena. Remeksen kirja on aika raskas ja olisi hyötynyt paljon, jos väitöstyön ohjaajat olisivat sitä vähän rajanneet. Viidestä sadasta sivusta olisi voinut jättää puolet pois. Mutta suosittelen kirjaa kaikille, joita uusamanismi kiinnostaa, sitä voi lukea sopivasti hyppimällä. Mindfulness-tutkijoille, kuten jo totesin, kirja on ideoiden aarreaitta.

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post242

Samaanien matkassa 10

MuutPosted by Timo Klemola Mon, August 07, 2017 11:49:25

Tämä matka alkaa lähestyä loppuaan. Ajoimme Vardöstä Ivaloon, jossa yövyimme. Seuraavana päivänä ajoimme Rovaniemelle, jossa myös yövyimme. Meillä oli päivä aikaa katsella paikkoja, koska olimme ostaneet liput yöjunaan. Teimme museo- ja näyttelykierroksen. Ensimmäinen kohteemme oli Lapin metsämuseo, sitten kävimme Rovaniemen taidemuseossa Kurundissa ja lopetimme kierroksen Arktikumin tiedekeskukseen ja museoon. Lapin metsämuseo oli erityisen mielenkiintoinen, koska pääsin siellä katsastamaan ja kuvaamaan Lapin metsämiesten viime vuosisadalla rakentamia hirsisiä metsäkämppiä, varastoja, talleja ja savusaunoja, joista jokaisessa oli tietysti salvosnurkka. Kuvasin tietysti jokaisen, mutta palaan tähän asiaan myöhemmin. Nyt yritän pysyä lähellä alkuperäistä teemaa, miten viimeisenäkin pohjoisen päivänä noitarummun teema seurasi meitä matkamme loppuun asti.

Kurundin taidenäyttely sai minut pohtimaan suomalaisen kuvataiteilijan suhdetta luontoon, ja miten siinä näkyy edelleenkin voimakas luontoyhteys. En nykyään käy paljon taidenäyttelyissä, koska minua ei kiinnosta mennä paikkoihin, joista ei aina tiedä, onko tullut kaatopaikalle vai mihin. Sellainen ”taide” ei yksinkertaisesti kiinnosta. Siksi Kurundin ensimmäinen sali olikin yllätys. Sen teoksia katsellessa palasi välttämättä mieleen luonnonkansojen maailmankuva, missä luonto koetaan pyhänä tai jos ei välttämättä pyhänä niin ihmisen kaltaisena ja vertaisena. Salin kaikki taitelijat olivat tuoneet palan luontoa näyttelytilaan tai toisinpäin, tarjosivat yhdenlaisen ikkunan siihen, minkä koemme luonnoksi. Ja kaikki nämä taiteilijat eivät olleet kotoisin pohjoisesta, ainakin yksi asui Helsingissä.

Valokuvaaja Sandra Kantasen kuvat olivat unenomaisia kuvia metsästä. Kuvissa maiseman unenomaisuus ja hämäryys oli saatu aikaan erilaisilla valotuksen ja tarkennuspisteen muunteluilla. Markku Hirvelän halkaistu ilves seisoi matalalta tulevassa valossa, joka heitti pitkän varjon lattiaan. Ilveksen toinen kylki oli hiottu kiiltäväksi peiliksi, josta ympäristö heijastui. Veikko Hirvimäen ”Suuri kävely” niminen työ oli puunpalasista koottu kookkaan koiran näköinen eläinhahmo, joka oli ikään kuin pysäytetty liikkeestä. Janna Syvänoja kertoo tuohisesta teoksestaan ”Helmikuun hopeinen hankikanto” näin: ”Tuohi on koivun herkkä hipiä. Sillä on ihon muisti. Tein tuohesta sääkarttoja, kuukaudenkuvia. Keräsin värejä, tunnelmia ja näkymiä, paikan ja ajan merkkejä. Hetkiä elämän jatkumossa.” Kaija Kiurun teos ”Paratiisi” oli puusta veistetty teos, jonka keskelle oli kaiverrettu puu, jonka latvassa istui lintu.

Viimeinen kohteemme oli Arktikum. Olin käynyt siellä muutama vuosi sitten, mutta en paljoa muistanut, mitä pohjoisen samanismiin liittyvää aineistoa siellä olisi esillä. Riensin suoraan saamelaisnäyttelyyn. Ja kuinka ollakaan, törmäsin Anders Poulsenin rumpuun, kopioon siitä. Näyttelyssä oli esillä kaikki kolme Suomen Lapista löydettyä rumpua, joista kahdesta oli suurikokoinen kuva ja Poulsenin rummusta oli kopio.

Näyttelytekstissä lukee: ”Rumpu A on takavarikoitu Tornion Lapista/Utsjoelta vuonna 1691. Rummun omisti 100-vuotias saamelainen Anders Poulsen, joka joutui Vesisaaren käräjille kuulusteltavaksi noitauskostaan. Rummun runkopuu on koverrettu maljamaiseksi. Malli on tyypillinen Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois-Norjassa. Noitarummut (B ja C) ovat Kemin Lapista (nyk. Itä-Lappi) 1670-luvulta. Tukirunkona on L-muotoinen, kaarelle taivutettu ja lovettu puulista. Nämä kaksi rumpua ovat suuren kokonsa ja rakennetyyppinsä puolesta erilaisia kuin muut säilyneet noitarummut. Kemin Lapin rummut ovat todennäköisesti Sompiosta, joka käännytettiin kristinuskoon vuonna 1670. Tuolloin pappi Gabriel Tuderus sekä tuhosi, että otti haltuunsa alueelta useita rumpuja. 1600-luvlla Kemin Lapissa kerrotaan tavatun erityisen mahtavia noitia.”

Näyttelytekstistä voimme myös oppia, että arkeologit ovat löytäneet Suomesta viisi samaanien hautaa, kaksi Kuusamosta, kaksi Savukoskelta ja yksi Sallasta. ”Esillä oleva noitarummun (kannus) poronsarvesta tehty vasara (päristin) on Sompion Juikentän muinaisasuinpaikalta, ja rumpuun kuuluvat pronssiset arparenkaat Savukosken Mukkalan saamelaiskalmistosta. Vasara on kannuksen rummutukseen käytetty väline. Arparenkaat liikkuivat rumpukalvolla osoittaen samaanille salattuja asioita.”

Olimme tehneet pitkän matkan Rovaniemen, Luoston ja Inarin kautta Barentsinmeren rannalle Vardön pieneen satamakaupunkiin. Inarissa tarkoituksemme oli tutustua Juha Pentikäisen videoarkiston avulla Siperian samaanien tanssiin ja erityisesti sen liikekieleen. Matka oli kuitenkin ainakin omalla kohdallani saanut paljon syvemmän merkityksen. Samaanien liike ja sen kieli on vain yksi osa siitä laajasta kulttuurisesta kokonaisuudesta, johon kuuluvat myös rummun ääni, samaanin laulu, mutta myös samaanirummun oma muinaisuudesta kumpuava symbolinen kielensä ja maailmankuva, mistä tämä kieli kertoo. Samaanin liike oli johdattanut minut samaanirummun äärelle. Vardössä kohtasimme sitten Pohjoisen kansojen traagisen historian, jonka myötä vanha kulttuuri systemaattisesti hävitettiin, monet noaidit poltettiin roviolla ja heidän rumpunsa tuhottiin tai takavarikoitiin. Andreas Poulsenin kunniaksi sytytetty hehkulamppu ja hänen koskettava tarinansa toi saamelaisten historian iholle asti.

Nyt kun matkamme oli päättymässä, ikään kuin pisteenä iin päälle, Poulsenin tarina heräsi jälleen henkiin Arktikumin näyttelyssä. Ehkä tässä voisi nähdä jonkinlaista jungilaista synkronismia, en tiedä. Mutta teema ei ollut vielä tullut loppuun käsiteltyä.

Poistuessamme Arktikumista huomasimme vielä yhden gallerian vasemmalla kädellä ennen ulko-ovea, galleria Valon. Päätimme vielä pistäytyä siellä. Galleriassa oli esillä taiteilija Antti Ylösen näyttely ”Jälki ja tunne, puuveistoksia”. En venytä tarinaa enää pidemmäksi kertomalla, miten vaikuttavia nämä puuveistokset olivat, mutta nostan esiin vain yhden työn, joka jäi viimeiseksi noitarummuksemme. Näyttelytilan peräseinälle oli ripustettu suurikokoinen työ, jonka nimi oli ”Sielun peili”. Se oli uusi työ, kuusesta tehty. Työssä samaanirumpu ja sen ovaali muoto saivat upean ilmaisunsa nykytaiteilijan näkemänä. Tietysti se ei ollut rumpu, mutta se oli kuin puuhun koverretun samaanirummun kehys, josta vain poronnahkainen kalvo puuttui. Olimme kohdanneet viimeisen noitarumpumme tällä matkalla. Oli aika lähteä kotiin.

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post241

Samaanien matkassa 9

MuutPosted by Timo Klemola Sun, August 06, 2017 11:50:07

Samaanien matkassa 9

Tämä matka alkaa lähestyä loppuaan, mutta vielä pari huomiota. Kaivaessani esiin Anders Poulsenin tarinan ja samaanirummun innoittamana enemmän tietoa samaanirummun symboliikasta, myös Nils-Aslak Valkeapään Sajokseen ripustettu taulu alkoi näyttäytyä selkeämmässä valossa. Tuli ilmeisemmäksi, miten Valkeapää oli tauluunsa piirtänyt samaanirumpujen välittämän maailmankuvan ja käyttänyt siinä rumpujen yleistä symboliikkaa. Vertaamalla Valkeapään kuvia aitoihin samaanirummun kuviin ilmeni, että Valkeapäällä oli ollut käytettävissä aitojen samaanirumpujen kuvia. Yksi tällainen lähde on saattanut olla Ernst Manker: Die Lappische Zaubertrommel I – II, johon on kuvattu kaikki 71 tunnettua ja maailman eri museoista löytyvää samaanirumpua.

Esimerkiksi Valkeapään kuva hirvestä on suurin piirtein suora kopio hirvisymbolista, mikä löytyy Mankerin kirjasta. Koska vuonna 1991, jolloin Valkeapää on taulunsa maalannut, ei kaikkea tätä materiaalia voinut löytää netistä, niin kuin nyt voi, hänellä on täytynyt olla käytössään kirjallisia lähteitä. Toinen esimerkki voisi olla Valkeanpään kolmisarvisen jumaluuden symboli, joka esiintyy Mankerin kirjassa samanlaisena:

Valkeapää oli siis perehtynyt noitarummun symboliikkaan ja niitä tehtyihin tutkimuksiin ja piirsi taulunsa tietoisena niiden merkityksistä. Tämän ymmärrettyäni saatoin ajatella, että Valkeanpään taulu on nykytaiteilijan näkemys noitarummun kalvosta. Olen alla olevaan kuvaan rajannut Valkeanpään suorakaiteen muotoisesta taulusta rummun muotoisen alueen, jossa Valkeapään noitasymboliikka on tuotu lähemmäksi näiden symbolien alkuperäistä esitystapaa: noitarummun ovaalia muotoa. Seuraavassa selitän vähän tarkemmin Valkeapään piirtämän noitarummun symboliikkaa, mutta kevyellä kädellä, kuten tällaisessa matkakertomuksessa kuuluu.

Ensinnäkin olen violetilla viivalla jakanut rummun kalvon kolmeen tasoon näyttääkseni, miten rumpu noudattaa aiemmin kuvaamani ”tasomallia”, jossa kuvataan samanistisen maailman kolme tasoa. Rummun keskellä tosin seisoo jumalhahmo, jonka pää muistuttaa aurinkosymbolia, jolloin voisi ajatella, että Valkeapää yhdistää rummussaan sekä aurinkokeskeisen että kolmea maailman tasoa kuvaavat mallit. Palaan tähän kohta.

Rummun yläosa kuvaa yötaivasta, jolla paistaa kuu ja tähdet piirtyvät näkyviin. Tähdissä kulkee porolauma ja yksi kettu tai susikin on saanut kuvansa taivaalle. Myös karhu pentuineen kulkee taivaan tähtivyöllä. Taivaan oikeaan reunaan on piirretty hirvi ja hirvien alla jälkien päässä on mystisen näköinen, vaikeammin tunnistettava eläin.

Porojen, karhujen, hirvien ja tähtien yhteys on moninainen. Pentikäinen kertoo kirjassaan, miten eräs hantisamaani piirsi hänen päiväkirjaansa poronkuvan ja selitti, miten poro on tähtikuvio. Myös karhu on tähtikuvio. Hantit näkivät nämä eläimet taivaan tähtikuvioissa ja liittivät myytteihinsä, joita kerrottiin esimerkiksi porouhrin yhteydessä. Karhun tähtikuvio on tuttu monille pohjoisen kansoille ja se esiintyy pohjoisissa mytologioissa. Pentikäisen mukaan ”pohjoisen napapiirin pohjoispuolella asuvien kansojen nimitys ’arktisen kansat’ viittaa juuri karhun kreikankieliseen nimitykseen arktos; näiden kansojen kun ajateltiin elävän tämän myyttisen tähtikuvion (Otava) ja sen metsästäjän (Orion) alla. ”Tähtikuviot ovat toimineet aina myös pohjoisen kansan kompassina. Tähtitaivaan alla on helppo osata kotiin. Jotkut tukijat ajattelevat nk. aurinkokeskeisen rummun olevan itse asiassa tähtikartta, jonka keskellä on pohjantähti.

Noidalle taivas on myös henkien ja jumalten asuinpaikka. Jos alhaalla alisessa asuvat vainajien henget, niin ylhäällä ylisessä asuvat jumalhahmot, joilta samaani voi pyytää neuvoa ongelmia kohdatessaan. Yliselle pääsee lentämällä esimerkiksi linnun hahmossa..

Rummun keskellä, ihan sen keskiössä on pyhä paikka, seita, johon on rakennettu alttari. Tämä alttari itsessään on kolmen maailman kuva. Sen päällä on aurinkopäinen jumalolento. Auringolla on ollut keskeinen asema saamelaisten kulttuurissa. Pentikäinen toteaa jossain artikkelissaan, että saamelaisrumpujen auringoista ja niiden aurinkokeskeisyydestä ei kuitenkaan pitäisi tehdä sitä johtopäätöstä, minkä monet tutkijat ovat tehneet, että muinaiset saamelaiset olisivat palvoneet aurinkoa jumalana. Pentikäisen mukaan tästä ei ole kyse vaan siitä käytännöllisestä asiasta, että aurinko oikeasti määritteli tämän liikkuvan kansan elämän ja vuodenkierron. Aurinko oli ylhäällä kesällä monta kuukautta ja talvella taas monta kuukautta poissa näkyvistä. Kansa liikkui eläinten elinpiirien vaihteluiden mukana, oli erikseen talvikylät ja kesäkylät riippuen siitä, missä porot kulloinkin laidunsivat. Oli jopa kevät-, kesä-, syksy- ja talvikyliä. Auringon ja vuoden kierto määritteli siis saamelaisten elämään hyvin konkreettisella tavalla. Siksi aurinko oli keskeisessä asemassa myös heidän maailmankuvassaan.

Luonnonkansojen maailmankuvassa kaikki on henkeä. Tätä kutsutaan animistiseksi maailmankuvaksi. Jumaluuksia tai jumalolentoja on monta. Tätä kutsutaan polyteistiseksi maailmankuvaksi. Myös saamelaisten maailmankuva oli ilmeisen animistinen ja polyteistinen. Silloin mikä tahansa ilmiö, ei vain aurinko, kuu ja tähdet, vaan myös ukkonen, salama ja sade saattoivat saada niitä edustavan jumaluuden hahmon ja symbolin. Tätä symboliikkaa myös noitarummut ovat täynnä.

Alttarin kesiosassa keskellä on ihmishahmo, joka voisi esittää noitaa itseään ja ympärillämme olevaa fyysistä maailmaa. Sen alle on piirretty poro. Poron hahmossa noita pystyi kulkemaan pitkiä matkoja kaukaisiin paikkoihin, mutta myös vainajien ja henkien maailmaan noutamaan tietoa esimerkiksi sairauksien synnyistä ja keinoista niiden parantamiseksi. Alttari on koristettu poronsarvilla, tapa jolla pyhät paikat, seidat yleensä koristeltiin.

Alttarin oikealle puolelle on piirretty muutama kota, ja sekä sen oikealla että vasemmalla puolella näkyy lisää kolmisarvisen jumaluuden symboleita.

Tämän maailman ja alisen erottaa tähtimäisten pisteiden vyö. Näiden kahden maailman ero on piirretty ikään kuin epäselvin merkein, joka näyttää korostavan ajatusta, miten tämän maailman ja henkien maailman väline ero on veteen piirretty viiva. Samaani pystyy kulkemaan maailmojen välillä ”lankeamalla loveen”. Unissa ja näyissä muutkin kuin noidat voivat saada kokemuksen siitä, mitä tällä paikalla tarkoitetaan. Valkeanpää on piirtänyt rumpukalvonsa alaosaan alisille ihmishahmoja, mutta yksi hänen tähän maailmaan piirtämistä hahmoistaan muistuttaa kreikkalaisen mytologian kentauria, ihmisen ja hevosen liittoa. Tietenkin siinä voi olla myös ihminen, joka ratsastaa porolla, mutta tällä porolla ei ole sarvia. Enemmän se näyttää hevoselta. Kentaurin idea samaanirummussa olisi looginen. Kentaurissa ihminen ja hevonen ovat samaa samalla tavalla kuin samaani ja poro, kun samaani ottaa poron muodon. Kuvan ihmishahmoisista piirroksista tulee mieleen myös kivikautiset kalliopiirrokset ja niiden ihmis- ja eläinhahmot. Jotkut tutkijat ovat sitä mieltä, että monet noitarummun symbolit juontavat jo kivikauden ihmisen samanistisesta kulttuurista. Valkeapää saattaa näillä kuvilla hyvin viitata suomalaisen samanismin kivikautisiin juuriin.

Samanistisen maailman kolmea tasoa voi tulkita monella tavalla, ja on tulkittukin. Itse haluan katsoa tällaisia ilmiöitä ihmisen mielen toiminnan ja kokemuksen ulottuvuuksien kannalta. Meillä kaikilla on ainakin kolme mielen tasoa, jotka sopivat hyvin samanistiseen maailmankuvaan. Meillä kaikilla on unien ja visioiden maailma, toisilla voimakkaampana, toisilla kevyempänä. Mielellä on kyky luoda miltei mitä vain, vaikka omia maailmojaan. Meillä kaikilla on myös arkinen minämme, jonka avulla kykenemme toimimaan tässä maailmassa. Meillä kaikilla on myös jotain yhteistä, kollektiivista, jota voisi kutsua kollektiiviseksi ja tiedostamattomaksi minäksi. Se välittyy meille kielen, ympäristön, historian, kulttuurin tuloksena ja saa meidät uskomaan taruihin, jumaliin, jopa psykoanalyysiin.

Olisi mielenkiintoista tietää, miten Valkeapään maalaus on syntynyt. Miten paljon se on rationaalisen tutkimuksen ja systemaattisen ajattelun tulos ja kuinka paljon se on syntynyt siitä saamelaisuuteen liittyvästä kollektiivisesta tietoisuudesta, missä vielä noitarummun perinne elää hiljalleen hiipuvaa elämäänsä. Joka tapauksessa Sajoksessa se on ripustettu noitarummun muotoisen käräjäsalin ulkoseinään, sille tehdylle kunniapaikalle, missä se antaa ohikulkijalle häivähdyksen samanistisen maailmankuvan monista tasoista, joista jotkut vielä ehkä elävät omankin mielemme syvyyksissä, suomalaisessa mielenmaisemassa.

PS. Kuvassa myös näkyvä kirjoittajan selfie ei kuulu alkuperäiseen teokseen :)

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post240

Samaanien matkassa 8

MuutPosted by Timo Klemola Sat, August 05, 2017 11:49:38

Louise Bourgeoisin mustasta, vain vaivoin valon sisään päästävästä lasista valmistettu, myös pienen rakennuksen kokoinen installaatio on nimeltään Kirotut, riivatut, rakastetut. Installaatio koostuu kolmesta kokonaisuudesta: tummista lasiseinistä, niiden keskiössä olevasta betonirenkaan keskelle asetetusta tuolista, jossa palaa ainainen tuli, sekä ylhäällä tuolia kiertävistä valtavista ovaalin muotoisista peileistä. Peilit muistuttavat minua jälleen samaanin rummusta. Niiden muoto tietysti, mutta myös tämä heijastuksen konkreettinen symboliikka. Rumpu on samaanin sielun peili. Kolmen maailman ja henkiolentojen symboliikka heijastaa samaanin kokemusmaailmaa, maailmaa jonka eri tasoille hän pystyy transsissa siirtymään. Tulen ylle ripustettujen peilien heijastumat kutsuvat katsojaa katsomaan itseään. Ne kutsuvat osallistumaan muotojen ja värien maailmaan, joka on muuta kuin todellisuus ympärillämme, mutta on samalla sitä samaa. Jos tässä paikassa istuisi pitkään ja antaisi itsensä peilien heijastusten vietäväksi, ehkä voisi saada jonkinlaisen kosketuksen, ehkä hipaisun siitä epätoivosta ja tuskasta, mistä taideteos haluaa kertoa. Jatkuva mereltä puhaltava tuuli humisee voimakkaana sisään rakennuksen seinien alla ja väleissä olevista raoista. Tuuli puhaltaa myös tulen ääneen. Paikka on jollain omalaatuisella tavalla ristiriitainen, mielettömän kaunis, mutta samalla epätoivon täyttämä. Tässä haluaa seistä, vain olla ja aistia, ja tästä haluaa myös pois. Peilit kääntävät katseemme sielumme pimeälle puolelle. Sitä jää miettimään, mistä tässä muistutetaan, noitavainojen uhreista vai ihmisen tietämättömyydestä ja julmuudesta, siitä mitä edelleenkin teemme toisillemme. Siitäkö, että on peiliin katsomisen paikka.

Anders Poulsen tuotiin Vesisaaren (Vadsö) käräjille 1692. Steilneset Memorialin opasvihkossa on lueteltu kaikki poltetut, heidän syytöksensä, rikkeensä ja tuomionsa. Poulsen on ainoa, jonka kohdalla mainitaan samaanirummun käyttö. Muita syytettiin erilaisista muista noituuden muodoista, kuten kirousten langettamisesta. Vain Anders Poulsenin kohdalla mainitiin rumpu. Asia alkoi kiinnostaa minua ja päätin kaivaa syvemmälle. Muutamien nettihakujen avulla selvisi hyvin pian, että Anders Poulsen onkin yksi tunnetuimmista ja tutkituimmista Finnmarkin 1600-luvun lopun noitavainojen uhreista. Jotkut tutkijat pitävät häntä yhtenä viimeisimmistä Lapin noidista (saameksi: noaidi), joka hallitsi samaanirummun käytön. Hän oli myös tehnyt rumpunsa itse. Oikeus takavarikoi hänen rumpunsa ja oikeudessa Poulsen selitti yksityiskohtaisesti rummun kuvien merkityksen ja miten niitä käytettiin. Vanhoja samaanirumpuja on maailmalla säilynyt noin 70 kappaletta, joista kolme on Lapista ja joista yksi on Anders Poulsenin 1692 oikeuden takavarikoima rumpu. Rumpua säilytetään nykyään Karasjoen kunnan saamelaismuseossa. Poulsenin oikeudenkäynnin pöytäkirjat ovat tallella ja niitä säilytetään Tromsassa. Oikeuden käynnin pöytäkirjat ovat jopa niin yksityiskohtaiset, että tiedämme Pulsenin pyydettäessä näyttäneen rummunsoittoa niin, että kyyneleet vierivät hänen poskillaan.

Saamelaisen samanismin tutkimuksessa Poulsenin oikeudenkäynnin pöytäkirjoja ja hänen rumpuaan pidetään merkittävinä. Kyseessä on ainoa lappilaisen samaanin tai noaidin oma kuvaus rummusta, sen käytöstä ja symboliikasta, mikä on säilynyt jälkipolville. Poulsenin rummussa näkyy myös selkeästi, miten 1600-luvulla kristinusko oli jo vahvasti sekoittunut saamelaisten vanhoihin uskomuksiin. Rummussa on sekä kristillistä että vanhaa saamelaista symboliikkaa.

Poulsen puhui oikeudenkäynnissä suomea ja hän tarvitsi tulkin. Jotkut tutkijat ovat asettaneet Poulsenin rumpunsa symboliikkaa koskevat kuvaukset kyseenalaisiksi, koska on myös ilmeistä, että hän pyrki todistuksessaan pelastamaan itsensä ilmeiseltä kuolemantuomiolta ja selitti siksi ehkä symboleita tavalla, miten ajatteli oikeuden haluavan niistä kuulla.

Seuraavassa Pulsenin rummun symbolien selitykset parilta ensimmäiseltä riviltä niin kuin ne on kirjattu oikeuden pöytäkirjoihin Poulsenin kertomana:

Ensimmäinen rivi: 1. Ilmaris. Edustaa myrskyä ja huonoa ilmaa. 2. Diermis. Voi aikaansaada tulvan ja sateen, mutta vain siinä määrin kun Jumala antaa hänelle tämän voiman. Aivan kuten Ilmaris voi saada aikaan myrskyn vahingoittaakseen laivoja, Diermis voi synnyttää hyvän ilman. 3. Villi poro Govdde. Jos joku kysyy metsästysonnesta ja rumpua soitettaessa rengas ei asetu tämän poron kohdalle, kysyjä ei voi saada poroa tällä kertaa, vaikka hän tekisi kaikkensa.

Toinen rivi: 1. Aurinko. Tuo kauniin ilman. 2. Jumalan (Jumal) poika. Poistaa synnit. 3. Jumal-Etiem. Isä Jumala, joka rankaisee pahasta. Voi antaa synnit anteeksi ja pelastaa sielun ja antaa kristillisen kuoleman. 4. Kirkko. Hän rukoilee täällä sielun pelastuksesta. 5. Engil. Pyhä henki. Poistaa synnit niin, että ihmisestä tulee jälleen uusi ihminen.

Kaikista säilyneistä lapin rummuista Poulsernin rumpu on omanlaisensa. Siinä kaikki kuviot ovat ikään kuin kirjoitettuna perätysten eri riveille. Lapin samaanirummut jaetaan yleensä kahteen luokkaan muotonsa ja kahteen luokkaan symboliensa perusteella. Rummut ovat joko koverrettuun puuhun tehtyjä tai kehyksen ympärille tehtyjä. Kuvitukseltaan ne ovat joko aurinkokeskeisiä tai maailman tasoja kuvaavia. Näitä tasoja on yleensä kolme. Poulsenin rumpu on puuhun koverrettu, mutta kuvitukseltaan persoonallinen. Samaanit tosin tekivät itse rumpunsa ja ne olivat aina persoonallisia, mutta Poulsenin rummun kuvakerrontaa ei löydy muista säilyneistä rummuista.

Vardön muistomerkki oli avannut minulle uuden tien samaanirummun äärelle. Eikä oikeastaan vain yhtä, vaan monta. Se myös sai minut ymmärtämään Sajoksessa kohtaamaani Nils-Aslak Valkeapään samaanirumpusymboliikkaa hyödyntävää maalausta uudella tavalla.

Lapin noaidi Anders Poulsen teki ilmeisesti oikeudessa kaikkensa selittääkseen, että hän oli harras kristitty, mutta samalla myös paljasti esi-isiensä uskon ja kuvasi omia kykyjään ennustaa tulevaa, parantaa sairauksia ja saada tietoa kaukaisistakin asioista. Oikeus jätti asian lepäämään ja Poulsen ehti tulla murhatuksi vankilassa ennen tuomion julistamista. Hänet kuitenkin päätettiin polttaa roviolla muiden noitien mukana, joten tästä voitaneen päätellä, mikä olisi ollut oikeuden ratkaisu, jos sinne asti olisi päästy.

Tietämättä asiaa vielä tulisin tällä matkalla vielä kertaalleen törmäämään Anders Poulseniin ja hänen samaanirumpuunsa.

• Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post239