Huomioita

Huomioita

Huomioita huomiosta, osa II

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Fri, February 11, 2011 15:38:21


”Ilmiöllä on alku, keskikohta ja loppu.” Tämä on muistinvarainen sitaatti eräästä buddhalaisesta suutrasta, tietoisuuden harjoittamisen oppaasta. Tekstissä viitataan tapaan, miten koemme ilmiöt tietoisuudessamme. Sekä ulkoisen maailman että sisäisen maailman ilmiöt esiintyvät jatkuvasti muuttuvina, eräänlaisena virtana. Ne nousevat tyhjästä ja katoavat tyhjään. Suuntaamalla huomiomme ilmiöön ja pyrkimällä näkemään sen alku, keskikohta ja loppu, pyrimme tuleman tietoiseksi tästä ilmiön muuttuvasta ja katoavasta luonteesta.

Lause viittaa sekä ”suuriin ilmiöihin” kuten elämä tai vähän pienempiin ilmiöihin, kuten hengitys. On mielenkiintoista, miten buddhalaisessa psykologiassa kuljetaan jatkuvasti yksityisestä yleiseen ja jälleen takaisin yksityiseen. Toisin sanoin: miten yksityisen ilmiön avulla opetellaan yleisiä lainalaisuuksia. Lähtökohtana on esimerkiksi hengitys, sen vaiheiden ja lainalaisuuksien kokemuksellinen ymmärrys ja päämääränä elämän lainalaisuuksien ymmärrys.

Huomion suuntaaminen hengitykseen on perusharjoitus. Laskemme hengityksiä ”yyyyksiiii… kaaaaksiiii … jne.” Kun huomion suuntaamisen kykymme kehittyy ja kykenemme pysyttämään huomiomme kohteessaan vähän pidempään, otamme harjoitukseen mukaan enemmän yksityiskohtia. Ilmiön alku, keskikohta ja loppu ovat tällaisia yksityiskohtia. Lausuessamme mielessämme lukusanan ”yksi” suuntaammekin nyt huomiomme jokaiseen kirjaimeen erikseen ja tulemme tietoiseksi, emme vain siitä, miten tämä sana nousee tietoisuuteemme vaan miten sen yksittäiset kirjaimet nousevat tietoisuuteemme perätysten. Suuntaamme ensin huomiomme siihen kohtaan, mikä on ”ennen ajatusta” (kiin. ”hua-tou!, ”ajatuksen alku”). Tässä kohdassa ei vielä ole ajatusta, siis kohta mielessämme lausumaa sanaa. Pyrimme sitten ikään kuin aistimaan, miten tähän tyhjyyteen nousee sanan ensimmäinen kirjain, sitten toinen, sitten kolmas ja sitten neljäs. Lopuksi huomaamme, miten sana katoaa ja jäljelle jää taas vain tyhjä tila. Huomio on tässä kuin kapea valonsäde, jolla valaisemme pimeän huoneen seinälle kirjoitetun sanan kirjain kirjaimelta pyyhkäisemällä sanaa lampullamme.

Tämä harjoitus opettaa tietoisuudesta paljon, mutta paljon myös ilmiöistä yleisemmin. Alamme selkeämmin huomata erilaisten ilmiöiden alun, keskikohdan ja lopun. Zen-perinteessä on paljon erilaisia taiteiden ja taitojen teitä, joissa rituaalisesti opetellaan tätä ilmiöiden luonnetta luomalla harjoitustilanne niin, että siinä on selkeä alku, keskikohta ja loppu. Harjoitus yleensä rajataan kummastakin päästään kumarruksella. Näin tehdään teeseremoniassa, karaten katassa tai vaikkapa zenin zazen-harjoituksessa. Harjoituksessa pyritään sitten olemaan läsnä tavalla, jota kuvasin hengityksen laskemisen yhteydessä: huomio pidetään herpaantumatta keskittyneenä juuri siihen eleeseen tai liikkeeseen tai mielen aktiin, joka nousee tai tehdään juuri nyt.

Tällä tavalla opettelemme olemaan läsnä toiminnassamme, mutta opettelemme myös päästämään irti. Erilaisten takertumien tai sitoutumien tunnistaminen on buddhalaisen psykologian ydintä. Kun on aika päästää irti, niin on aika päästää irti! Tästä tulee väkisinkin mieleeni eräs zen-tarina (ja zenissä näitä tarinoita riittää!) Tapahtui muinaisessa Kiinassa, että kaksi zen-munkkia, nuorempi ja vanhempi, matkasivat kävelleen kohti naapuriluostaria. Sateen jälkeen tie oli paikoitellen vesipurojen ja suurten lammikoiden katkaisema. Kun he lähestyivät yhtä tällaista lammikkoa, he näkivät että nuori nainen seisoi lammikon reunalla miettien, miten sen ylittäisi kuraamatta jalkojaan ja kenkiään. Nuori munkki ohitti naisen sanomatta sanaakaan. Vanhempi munkki sen sijaan pysähtyi naisen vierelle, kumartui ja sanoi: ”Hyppääpä selkään, niin minä kannan!” Päästyään lammikon yli, nainen hyppäsi munkin selästä alas ja kumarsi kiitokseksi. Munkit jatkoivat hiljaisina matkaansa. Ilta jo saapui ja luostari alkoi häämöttää alhaalla laaksossa. Silloin nuorempi munkki ei voinut enää pidätellä, vaan torui munkkiveljeään: ”Miten sinä saatoit ottaa tuon naisen reppuselkään, sehän on kaikin tavoin vastoin luostarimme sääntöjä!” Tähän vanhempi munkki tokaisi: ”Niin … minä jätin hänet tuonne lammikon rannalle … sinä näytät kantavan häntä edelleen selässäsi!”

Alku … keskikohta … ja loppu …




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post43