Huomioita

Huomioita

On bodymindfulness, 5

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Sun, July 31, 2016 12:12:17

I Vielä vähän käsitteistä

Vielä kuitenkin aluksi joitakin yleisiä huomioita mindfulness-käsitteestä ja siihen liittyvistä harjoitteista. On tullut miltei mahdottomaksi määritellä, mihin viittaamme, kun puhumme mindfulness-harjoitteista, - menetelmistä ja vastaavista. Käsitteen merkitys on laajentunut niin, että se voi tarkoittaa nykyään oikeastaan mitä vain, vaikkapa kävelyä leppoisasti luonnossa tai istumista buddhalaisessa retriitissä. Yhteistä näyttäisi olevan se, että ajatellaan, että jos tehdessäsi keskityt johonkin, kyse on mindfulness-harjoitteesta.

Kun tuomme käsitteitä ja harjoitusmenetelmiä idästä länteen, niin kuin tässäkin on tapahtunut, tämä vaara piilee aina. Idässä käsite on liittynyt selkeään ihmistä tutkivaan perinteeseen tai viitekehykseen, lännessä kun vastaavaa ei ole, se liitetään mihin viitekehykseen vain. Erityisesti näitä viitekehyksiä ovat meillä hyvinvointi, yleinen terveysbisnes, terapia ja suorituskyvyn lisääminen eri elämän alueilla. Ihmisiä kehotetaan siis keskittymään erilaisiin asioihin, ja ajatellaan että tämä hyödyttää heitä mitä erilaisin tavoin.

Kuten Caldwell kirjoittaa artikkelissaan, mindfulness-käsitteen käyttäminen kuvaamaan nk. mindfulness-perustaisia menetelmiä ja niihin liittyviä harjoituksia on ainakin osittain harhaanjohtava. Sen käyttö johtaa jatkuvasti ihmisiä harhaan kohti ymmärrystä, että kyseessä on mielen harjoittaminen.

Niin kuin jokainen, joka on tehnyt mitä vain ”mindfulness-harjoitusta” tietää, kyse on kehollisista harjoitteista: istutaan tyynylle ja keskitytään hengitykseen, tehdään body-skannausta tai joogan tai asahin tapaista liikettä, keskitytään ruuan makuun tai muuhun aistisisältöön. Nämä ovat kaikki ennemminkin kehollisia, kuin mielen harjoitteita. Itse asiassa koko harjoituksen ydin, niin kuin itse asian näen, on palata kehoon ja kehon aistimuksiin sen sijaan, että annamme mielemme vaeltaa päiväunissa, murheissa tai haaveissa. Kyse on siis kehoon palaamisesta, jossa tavoitellaan ennemminkin jotakin, jota voisimme kutsua sanalla bodyfulness tai bodymindfulness kuin mindfulness.

Ongelma tässä on tietysti kielemme lähtökohtainen dualismi, joka tekee kontemplatiivisen harjoituksen kuvaamisen vaikeaksi, miltei mahdottomaksi. Kun sanon sanan mind, olen jakanut heti ihmisen kahtia: mindiin ja bodyyn. Kielemme tietysti heijastaa myös kokemustamme, jossa voimme olla täysin mind, ja unohtaa bodyn kokonaan. Tämähän on itse asiassa normaali jokapäiväinen moodimme. Erityisesti akateemisessa maailmassa käytävät ovat täynnä ihmisiä, jotka asuvat pääasiassa mielensä maailmassa ja vain raahaavat kehoaan perässään. Yksi kontemplatiivisten harjoitusten keskeinen päämäärä on päästä edes hetkeksi eroon tästä mielen ja kehon erillisyydestä ja kokea kehon ja mielen integraatiota, jossa tätä erillisyyttä ei koeta. Tämän kokemuksen paikka on keho, tarkemmin kehotietoisuus joka on yhtä aikaa kehoa ja tietoisuutta, ei erillisenä vaan yhdessä. Dualistisessa kielessämme ei kuitenkaan ole sopivaa termiä tälle kokemukselle, siksi on jouduttu ottamaan käyttöön uudissanoja kuten kehomieli tai vaikkapa bodymindfulness.

II Kommentti

Seminaarin otsikko oli Theorising on Social and Embodied Aspects of Contemplative Practises, jolloin olisi odottanut, että esitelmissäkin olisi puhuttu otsikosta, mutta ei. Miltei kaikki esitelmät käsittelivät ”mindfulnessia” eri näkökulmista. Tämä tietysti kertoo ilmiön massiivisuudesta ja tutkijayhteisönkin näkökulmasta.

Jonkin ilmiön, vaikkapa nyt buddhalaisen meditaatiotekniikan, tuominen toiseen kulttuuriin on sen asettamista uuteen kontekstiin. Käytän kontekstin käsitettä merkityksessä ymmärtämisyhteys. Voidaan puhua uudelleenkontekstualisoinnista.[ Huh!] Ilmiön tuominen kulttuurista toiseen tietyllä tapaa uudelleenkontekstualisoi sen väkisin. Ilmiön ymmärrys uudessa kulttuurissa on välttämättä toinen kuin kulttuurissa, mistä se on tuotu. Buddhalaisuus on uskonnollis-filosofis-psykologinen traditio, joka syntyi Intiassa noin 2500-vuotta sitten ja levisi sieltä Kaakkois-Aasiaan, Kiinaan, Japaniin ja lopulta länteen. Aina levitessään uusiin kulttuureihin se on saanut uusia muotoja ja tulkintoja. Samoin saman kulttuurin piirissä on syntynyt lukuisia erilaisia tulkintoja siitä, mitä buddhalaisuus on. Aasiassa on syntynyt lukematon määrä erilaisia buddhalaisia koulukuntia. Kaikki tämä on hyvä muistaa, kun yritämme ymmärtää nykyistä länsimaista mindfulness-ilmiötä. Tästä on monta seurausta.

Ensinnäkin, jos haluamme ymmärtää mindfulness-perustaisten menetelmien suhdetta buddhalaisuuteen, niin meidän on katsottava tarkasti näiden menetelmien perustajien henkilöhistorialliset lähtökohdat. Esimerkiksi MBSR-menetelmän ollessa kyseessä Kabat-Zinnin henkilö on tärkeä, mitä perinteitä hän on harjoittanut jne. Tällaista tukimusta onkin jo tehty. [Ks. esim. Ville Husgafvelin artikkeli ”On the Buddhist roots on the contemporary non-religious mindfulness practice”.] Seminaarissa Ronald Purserin ja Steven Stanleyn esitelmät valaisivatkin tätä asiaa MBSR:n kohdalla. MBSR:n kohdalla tässä uudelleenkontekstualisoinnissa voidaan nähdä useita vaiheita ja kehityskulkuja. Jos muistan esitelmistä oikein (olen lukenut vain yhden Kabat-Zinnin kirjan) menetelmänsä alkuvaiheessa Kabat-Zinn puhui hyvin buddhalaisilla käsitteillä ja vasta vuosien vieriessä (ja bisneksen niin vaatiessa) menetelmästä on hiljalleen karsittu pois kaikki yhteydet buddhalaisuuteen, jolloin nykyistä menetelmää voidaan pitää jo täysin maallistuneena buddhalaisen meditaation terapeuttisena sovelluksena. Alun perin buddhalaisesta meditaatiotekniikasta on tullut eräänlainen psykotekniikka, joka voidaan heittää peliin koska tahansa, missä yhteydessä vain.

Kun yritämme ymmärtää länsimaisia mindfuness-sovelluksia, on siis syytä yrittää verrata kahta erilaista kulttuurista kontekstia ja katsoa, millaisia siirtymiä ja muutoksia kontekstista toiseen on tapahtunut. Nopeasti ajatellen tulisi katsoa, miten (1) tekniikka on muuttunut vai onko se säilynyt ennallaan. Usein länsimaisissa sovelluksissa otetaankin pelkästään meditaation tekniikka ja valjastetaan se uuteen käyttöön, jolloin harjoituksen muu konteksti ikään kuin riisutaan tai pudotetaan pois. Ajatuksena on silloin, että meditaatiota voidaan pitää arvovapaana ja tavallaan puhtaana mielen tekniikkana, eräänlaisena psykotekniikkana, jota voimme soveltaa vapaasti erilaisissa uusissa ympäristöissä. Terapiakontekstissa mindfulness-harjoituksista onkin tullut paljolti mielen rauhoittamisen tekniikoita, joka voidaan tarpeen tullen heittää peliin.

On myös nähtävissä, että itse keskittymisen tekniikkakin on länsimaisissa sovelluksissa ymmärretty omalaatuisilla tavoilla. Jopa television katselua on voitu pitää mielen keskittymisen harjoituksena. Kun ei ymmärretä mielen harjoittamisen perustavia lainalaisuuksia, tällaisetkin tulkinnat ovat mahdollisia. Anything goes!

Toiseksi olisi hyvä nähdä, miten (2) harjoituksen kasvatuksellinen konteksti on muuttunut. Tarkoitan tällä niitä arvoja ja päämääriä, joiden palvelukseen tekniikka uudessa kontekstissa valjastetaan. Näitä löytyy länsimaisistakin sovelluksista paljon. Paljon on puhetta mindfulnessin käytöstä lääketieteellisessä kontekstissa, missä se palvelee terveyden ja hyvinvoinnin arvoja. Mutta mitä arvoja se palvelee yrityskontekstissa, sotilaskoulutuksessa, vankiloissa jne. Seminaarissa tulikin hyvin esiin kriittinen näkökulma ”yritysmindfulnessiin”, mutta laajempaa näkökulmaa kaivataan.

Ottaisin tässä esiin mindfulnessin terapiakontekstissa, johon liittyy mielestäni monia analyysin ja paremmin ymmärtämisen paikkoja. Seminaarissa keskustelimmekin tästä vähän, mutta asia jäi vain parin huomion varaan. Ronald Purser otti esitelmässään esiin, miten länsimainen mindfulness on ”ego-centered” ja esitti sen vastapainoksi ”field-centered” näkökulmaa. Jakoa voisi löysästi kuvata länsimaiseksi ja itämaiseksi käsitykseksi mielen harjoituksesta. Lännessä harjoitamme mieltämme itsekeskeisten ja itsekkäiden päämäärien vuoksi, ”alkuperäinen” itämainen päämäärä on egon ylittävä, kokonaisuuden ymmärtämiseen tähtäävä.

Itse halusin nostaa esiin, että alun perin buddhalainen harjoituksen idea, jossa pyritään tavallaan ylittämään ja läpivalaisemaan ihmisen ego, ei ole terapeuttiseen kontekstiin sopiva, jossa työskentelyn ideana on ihmisen egon eheyttäminen. Mielen eheyttäminen on terapiassa aina ensisijainen päämäärä. Vasta kun toimimme ehjästä egosta käsin, voimme katsoa, mistä tämä ego on peräisin, pyrkiä ikään kuin läpivalaisemaan sen. Tietyllä tapaa terapeuttinen näkökulma on välttämättä ja sen tuleekin olla ”ego-keskeinen”, koska kyse on mielen eheyttämisen prosesseista.









  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post183