Huomioita

Huomioita

Zen ja valokuvaamisen taito 18

ValokuvausPosted by Timo Klemola Fri, June 05, 2015 12:48:20

18. Vielä lyhyt huomautus mielen valotuksesta

Haluan palata vielä ajatukseen siitä, että tietoisuutemmekin on valo, joka valaisee maailman. Kun otamme kuvan, tietoisuutemme on valottanut kuvan ensin. Olemme havainneet sen. Mutta on kaksi maailmaa, joista toisen voi valottaa kennolle, toista ei. On tärkeää havaita ulkoinen maailma sellaisena kuin se on. Sieltä voi löytää kuvan, mikä astuu esiin, kun vain jaksamme odottaa. Mutta voimme suunnata myös tietoisuuden valotuksen sitä itseään kohti. Voimme pyrkiä havaitsemaan oman mielemme sellaisena kuin se on. Tämä valotus on vaikeampi tehdä ja kuva, minkä se paljastaa, on vaikeampi löytää. Se on kuva itsestämme ilman mitään peittoja, ilman mitään naamioita, ehdollistumia. Zenissä sitä kutsutaan ”todelliseksi itseksi”, ”ihmisen todelliseksi luonnoksi”, ”Buddha-luonnoksi”.

Zen-harjoitus perustuu tällaiseen kaksoisvalotuksen ajatukseen. On valaistava ulkoinen maailma, mutta myös sisäinen. Jos onnistumme valaisemaan oman mielemme maiseman, kuva, jonka ulkoinen maailma sitten paljastaa, muuttuu. Ulkoinen maailmakin paljastuu mielen maisemaksi. Kun otat kuvan ja ylivalotat sen, sen vaaleat kohdat palavat puhki. Sävyt katoavat ja jäljelle jää pelkkä valkoinen pinta. Mielen tutkiminen ja sen valottaminen on eräällä tavalla mielen maiseman ylivalottamista. Harjoituksessa tietoisuuden valo suunnataan sitä itseään kohti niin voimakkaasti, niin ankarasti, että se aiheuttaa eräänlaisen mielen ylivalottumisen. Sen muodot tulevat esiin, mutta hiljalleen ne palavat puhki kuin ylivalottunut valokuva. Lopulta mitään ei jää jäljelle, vain valkoinen tausta, joka on tyhjä muodoista. Siis Hisamatsun ”muodoton itse”, joka on tietoinen itsestään.

Kun näin läpivalaistu mieli etsii kuvaa maailmasta, se etsii kuvaa itsestään. Aina löytäessään kuvan, se löytää myös itsensä. Tässä mielessä kuva ulkoisesta maailmasta on samalla kuva myös sisäisestä maailmasta.

Kun Dersu Uzala, Akira Kurosawan filmin päähenkilö, kulkee luonnossa ja kohtaa eläimiä, hän kutsuu niitä aina ihmisiksi. Katsellessaan suden jälkiä lumessa, hän toteaa, että ihminen on mennyt tästä. Luonnonvoimat ovat hänelle myös ihmisiä. ”Tuli vihainen, metsä palaa monta päivää. Tuli vihainen … pelottavaa. Vesi vihastuu … pelottavaa. Tuuli vihastuu … pelottavaa. Tuli, vesi tuuli … kolme voimakasta ihmistä”, hän toteaa. Kun Arseniev meinaa ampua karhun, Dersu huudahtaa: ”Älä ammu, minulle ovat ihmisiä!”

Aivan. Dersu on zen-mestari, joka ei tee eroja. Ei ulkoiseen ja sisäiseen, ei minuun ja maailmaan. Hän on zen-kuvaaja, joka ei tarvitse kameraa. Hän tuskin on kameraa nähnytkään.





  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post145