Huomioita

Huomioita

Zen ja valokuvaamisen taito 4

ValokuvausPosted by Timo Klemola Sat, March 28, 2015 14:03:28

4. Kuvan löytämisestä

Kuvan löytäminen ei tarvitse kameraa, mutta kameran kanssa siitä tulee omanlaisensa tapahtuma, kuvaamisen tapahtuma. Normaalisti ajattelemme, että minä etsin kuvaa, minä löydän kuvan, mutta tämä ajatus on käännettävissä toisin päin. Voi myös ajatella, että minä en varsinaisesti löydä kuvaa vaan kuva löytää minut. Silloin myös kuvaamisen tapahtumasta tulee erilainen. Siitä tulee tapahtuma, jossa minä en ohjaa tapahtumien kulkua. Kuvauksesta tulee sellainen kokemuksen virta, joka vetää mukanaan niin, että sitä ei voi vastustaa. Tiedät, että olet löytänyt kuvan, jos huomaat tempautuvasi mukaan tähän virtaan, jossa kuvat syntyvät ikään kuin itsestään löytämisen ilon saattelemana.

Tunne on samankaltainen kuin ehkä tanssissa tai tai-chin liikesarjassa, jossa liike vain tapahtuu, sitä ei tarvitse synnyttää. Liike vain tapahtuu ja itse olet mukana tässä virrassa ikään kuin matkustajana, et ohjaajana.

Kuvan voi löytää monella tapaa, monesta kohtaa. Kun näet kuvan, löydät sen, kun löydät kuvat näet sen. Kuvauskursseilla tähän annetaan harjoituksia. Ainakin jossain määrin sitä katsomisen ja näkemisen tapaa, jolla kuvat löytyvät, voi opettaa, vaikka kyse onkin intuitiivisesta prosessista. Kaikki meistä eivät näe samoja kuvia. Samat kuvat eivät kutsu meitä kaikkia. Myös kuvan löytämisen hetkessä on paljon asteita. Jokin kuva näyttäytyy hämäränä, epäselvänä. Vaikka näen sen, en ole varma, kannattaako tässä kohtaa pysähtyä. Toiset kuvat pysäyttävät heti. Joitakin kuvia ei tarvitse etsiä lainkaan. Kun vain on paikalla oikealla hetkellä, kuva on siinä valmiina otettavaksi.

Aisti tunnetta, minkä koet kuvan ottohetkellä. Onko siinä sitä lumoutumista, sitä virittyneisyyttä, joka oikean kuvan löytämiseen liittyy. Tilanne on herkkä. Et välttämättä tiedä, mistä puhun, jos et ole kunnolla lumoutunut löytäessäsi kuvan. Tarkoitan sellaista löytämisen iloa, joka saa sinut unohtamaan hetkeksi kaiken muun ja ottamaan vain kuvia. Sommittelemaan kuvaa yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes olet löytänyt oikean kulman, oikean rajauksen, oikean tunnelman. Sellaista intoa, joka saa sinut kokeilemaan erilaisia valotuksia, syvyysterävyyksiä, tarkistamaan kuvan terävyyttä zoomaamalla se mahdollisimman isoksi. Jos välineesi on sinulle tuttu, kaikki nämä tekniset asiat tapahtuvat automaattisesti. En puhu nyt mistään ”ratkaisevan hetken” kuvasta, jossa kaikki on vain yhden tai muutaman valotuksen varassa, vaan tilanteesta, missä kuva ei ole ihan heti karkaamassa. Tosin joskus tällainenkin kuva voi olla vaarassa kadota valon muutokseen, jolloin toiminnan pitää olla päättäväistä ja ripeää.

Kuvan löytämisen ilo ei katoa, vaikka itse valokuva ei onnistuisikaan. Kuvan materialisoituminen digikuvaksi ruudulla tai paperikuvaksi on vain yksi osa koko kuvaamisen prosessista, eikä välttämättä edes se tärkein. Kuvan löytäminen ja kuvaamisen prosessi ovat kuvan etsijälle tärkeimmät. Prosessin lopputulos, valokuva, syntyy tässä prosessissa tai jää syntymättä. Olen joskus kuvannut vahingossa kameralla ilman muistikorttia, eikä kuvaton lopputulos ole mitenkään himmentänyt itse kuvaamisen prosessin kokemusta.

Muutama päivä sitten taivas oli kuvia täynnä. Näillä leveysasteilla revontulet ovat harvinaisia, ja tämä oli vasta toinen kerta elämässäni, kun olen katsellut niitä kameran kanssa. Hämärän laskeutuessa olin jo valmistanut kaiken: kamera oli valmiina, jalusta, otsalamppu, lämmin vaatekerta. Kun hämärä muuttui pimeäksi, universumi sytytti taivaalle upeat valot. Menin kuvaamaan niitä järven jäälle. Kuvia oli kaikkialla. Kuvasin intensiivisesti pari tuntia. Sitten valot sammuivat ja palasin kotiin siirtämään kuvat tietokoneelle. Ne olivat käytännössä kaikki tärähtäneet. Kun kamera on auki kaksikymmentä sekuntia, pieni liike riittää. Tässä tapauksessa jää oli niin liukas jalustan alla, että jalusta oli liian epävakaa. Kuvaushetki oli silti aivan käsittämättömän upea, koko kaksituntinen. Sitä ei lainkaan varjostanut se, että ehkä noin sadasta kuvasta vain yksi oli kohtuullisen onnistunut. No … universumi päätti sytyttää valot uudelleen ja nyt varustin jalustan heti monen kilon painolla. Se riitti. Seuraavassa, nyt neljä tuntia kestävässä kuvaustapahtumassa myös kuvat onnistuivat. Mutta kuvaamisen tapahtumana tuo ensimmäinen kaksituntinen oli yhtä lumoava kuin viimeinen nelituntinen. Ei mitään eroa.






  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post129