Huomioita

Huomioita

Zen ja valokuvaamisen taito 3

ValokuvausPosted by Timo Klemola Wed, March 25, 2015 12:17:12

3. Ja vielä lyhyesti katsomisesta ja näkemisestä

Kirjoitin tuossa ensimmäisessä blogissa, että ”kuvan etsiminen on tietoista katsomista, jolloin se muuttuu näkemisen taidoksi”. Haluan selventää tätä. On monia katsomisen tapoja. Niiden erotteleminen voi tuntua hiusten halkomiselta, mutta kuvan etsijälle asia on vakava. Ihan aluksi voisi ehkä erottaa nopean katseen ja hitaan katseen. Normaali katseemme ja katsomisen tapamme on nopeaa. Katseemme kiitää kohteesta toiseen hurjaa vauhtia. Se pysähtyy yhteen kohteeseen ehkä vain sekunneiksi. Nopea katse kuvastaa nopeasti kohteesta toiseen kiitävää mieltämme. Keskitymme yhteen seikkaan, yhteen kohteeseen vain hetken, kun jo seuraava asia rientää mielemme päälle. Nykyhetken käsillä oleva todellisuus jää usein tulevaisuudessa ja menneisyydessä vaeltavan mielemme alle. Näin käy myös katseessa hetkessä ohi kiitävälle kuvalle. Emme ehdi edes huomata sitä, kun se on jo kadonnut.

Aluksi meidän pitää hidastaa katsettamme. Se tarkoittaa myös mielen hidastamista. Sen sijaan, että annamme katseemme ja mielemme ryntäillä edestakaisin kohteesta toiseen, ajasta toiseen, meidän tulee opetella aluksi keskittämään se johonkin kohteeseen nykyhetkessä. Esimerkiksi hengitykseen. Meidän on harjoitettava itseämme hidastamisen taidossa. Hidastamista harjoitellaan pysähtymällä kokonaan. Se voi olla istumista liikkumatta hengityksen kanssa, se voi olla seisomista aistit valppaina, se voi olla kävelemistä kehon liikettä aistien.

Katseen hidastaminen hidastaa koko kehomieltämme. Jos kuuntelette tarkasti kaukaista ääntä, pysähdytte ja kiinnitätte myös katseenne johonkin kohteeseen. Jos mikä tahansa kehomielemme osa liikkuu, emme kuule. Hiljaisen äänen kuuleminen vaatii kaiken muun poispudottamista: liikkeen, jopa ajattelun. Vain liikkumaton, tyhjä mieli voi kuulla perhosen siiven iskun. Vain samaan odottamisen asenteeseen viritetty kehomieli voi nähdä nähdyksi haluavan kuvan.

Puhutaan myös ”objektivoivasta katseesta”. Mielemme toiminnan lainalaisuuksiin kuuluu, että katsoessamme jotakin kohdetta, näemme sen esineenä. Kuvittelemme, että kohteella on jokin olemus, joka erottaa sen ympäristöstä. Se on jotain rajallista ja voimme antaa sille nimen, kutsua sitä jollakin käsitteellä. Näin määrittelemme kohteen heti ja luulemme ymmärtävämme sen. Mielemme rajaa todellisuutta automaattisesti kielemme rajauksella. Kuva ei noudata tätä rajausta. Kuvalla ei ole nimeä, sillä ei ole olemusta. Kyllä, se on tavallaan maailman osa, mutta maailma on myös sen osa. Minä olen kuvaa, kuva on minua.

Sen sijaa, että katsomme maailmaa esineen näkökulmasta, sen sijaan että teemme esineen rajauksen, meidän on opittava katsomaan esinettä maailman näkökulmasta, tekemään rajauksen, missä rajaa ei ole. Tätä voisi tarkoittaa siirtyminen katsomisesta kohti näkemistä, esineestä kohti olemista, missä maailma ei enää rajaudu niin kuin kielemme ja ajattelumme sen rajoittaa. Jos pääsemme joskus, edes hetkeksi, tämän kaltaiseen ”puhtaaseen havaintoon”, maailma täyttyy kuvista, koska kuva on maailma, maailma on kuva.









  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post128