Huomioita

Huomioita

Lyhyt huomautus käsitteistä

ZenPosted by Timo Klemola Fri, November 06, 2009 15:07:39
Olin viisitoista vuotias, kun aloin karaten harrastamisen. Heti ensimmäisessä harjoituksessa opettajamme istutti meidät lattialle kantapäidemme päälle ja antoi ohjeeksi, että vain istutaan ja tarkkaillaan hengitystä. Tämä oli nimeltään mokuso-harjoitus ja se tehtiin seiza-asennossa. Tämä oli vuonna 1970. Siitä lähtien olen istuskellut ja tarkkaillut hengitystäni – aluksi karateharjoituksissa, sitten hiljalleen muutoinkin. Emme tietenkään ymmärtäneet tuolloin mitään, miksi ja mitä harjoittelimme. Edelleen monet budo-lajien harjoitukset alkavat ja päättyvät tällaisella hiljaisella hengitykseen keskittymisen tuokioilla ja edelleen monet tekevät harjoitusta ymmärtämättä, miksi ja mitä harjoitellaan. 

Vasta vuosien jälkeen itsellenikin alkoi selvitä, mitä ja miksi teemme. Opettajani kirjahyllystä löysin Alan Wattsin kirjan Zen. Se oli ensimmäinen kosketukseni zeniin ja jonkinlainen ensimmäinen portti, josta astuin zen-harjoitusta kuvaavaan käsitteiden maailmaan. Paljon myöhemmin opin, että Watts ei itse ollut harjoittanut zeniä lainkaan vaan kirjoitti niin kuin monesti on tapana, käyttäen muita lähteitä. Hänen lähteensä oli T.D. Suzuki, jonka kirjoihin seuraavaksi tutustuin. Luin vielä paljon kirjoja zenistä ennen kuin löysin oman opettajani Engaku Tainon ja sain kosketuksen varsinaiseen Rinzai-zenin harjoittamiseen. Tainolta opin sitten myös kiipeilemään kallioilla ja talojen seinissä.

Harjoittaessani sitten zenin perinteessä opin pian, että kaikki lukemani kirjat antoivat väärän kuvan koko harjoituksesta. Itse asiassa hyvin harvoissa kirjoissa kuvattiin itse harjoittamisen prosessia. Esimerkiksi Suzukin kirjat olivat oikeastaan skolaarisia tutkimuksia joistakin zenin käsitteistä ja teksteistä. Kirjat zenistä sortuvat miltei poikkeuksetta siihen, mitä itse opissa varoitetaan: syömästä ruokalistaa ruuan sijaan. Mutta tälle ei oikein voi mitään. On pakko puhua käsitteillä jos haluaa sanoa jotain. Jos haluaisi välttää virheen, minkä käsitteet välttämättä tuovat, joutuisi pysymään hiljaa, ja silloin ei saisi sanottua mitään. Tarkoitan siis virhettä, jossa sekoitamme käsitteemme ja todellisuuden, jota ne pyrkivät kuvaamaan.

Käsitteet ovat outoja. Niiden avulla pyrimme kuvaamaan todellisuutta, mutta mitä oikeasti saamme, kun teemme näin: monasti peitämme itse todellisuuden näkyvistä. Muistan erään filosofian professorin todenneen uusille opiskelijoille, että yliopstossa emme tutki hyvää elämää vaan hyvän elämän käsitettä. Niinpä niin. Zenissä yritämme välttää tätä: että tutkisimme vain käsitteitä ja niiden välisiä suhteita.

Käsitteet (1) kuvaavavat todellisuutta ja paljastavat sitä meille, mutta ne myös (2) peittävät todellisuutta näkyvistämme. Käsitteet myös (3) luovat itse omaa todellisuuttaan ja ne voivat jopa (4) puhua meille. Ei ihme, että zenissä pyritään läpivalaisemaan myös kielen luonnetta ja oppilaan ja opettajan kommunikaatio perustuu usein sanattomaan kieleen. Käyttäessään kieltä, joka on ei-kieltä, zenin oppilas joutuu konkreettisesti kohtaamaan kielen rajoitukset ja kielen luonteen yleensä.

Monasti harjoituksessa tilanne on kuin munkki Koygenin tarinassa. Kerron sen tässä. Tämä on kuuluisa zenin koan, harjoituksen teema. Koan-kokoelma Mumonkanin viides koan kuuluu näin:

”Kyogen sanoi: "Zen on kuin mies, joka riippuu jyrkänteen yllä puunoksasta hampaillaan. Hänen kätensä eivät yletä oksaan eivätkä jalat saa otetta oksanhaarasta. Ja puun alla joku kysyy häneltä: 'Miksi Bodhidharma tuli Intiasta Kiinaan?' Jos puussa riippuva mies ei vastaa, hän epäonnistuu. Jos hän vastaa, hän putoaa ja paiskautuu hengiltä. Mitä hänen pitäisi tehdä?"

Mumonin kommentti: Sellaisen jyrkänteen yllä kaunopuheisuus ei auta. Vaikka olisit opetellut ulkoa kaikki sutrat, et voi käyttää niitä. Kun pystyt antamaan oikean vastauksen, astut uudelle tielle, joka johtaa elämään, vaikka mennyt tiesi olisi johtanut kuolemaan. Mutta jos et kykene vastaamaan, elä niin kauan, että voit kysäistä asiaa Buddha Maitreyalta.

Mumonin runo:

Kyogen on tosi typerys
levittäessään tuota minuuden tappavaa myrkkyä,
joka tukkii oppilaiden suut
ja saa kyyneleet virtaamaan heidän kuolleista silmistään.”


Tätä juttua lukiessa tekisi kyllä mieli sanoa, että Mumon oli tosi typerys levittäessän tätä juttua Kyogenista niin, että mekin joudumme sitä pähkäilemään vielä tuhat vuotta näiden tapahtumien jälkeenkin. Hänkin olisi voinut pitää suunsa kiinni ja opetella tekemään kipin ilman käsiä. Kippi, kiintopyörähdys ja kaarihyppäys alas. Minulle ainakin tämä rekkisarja opetettiin jo keskikoulussa.

Jos nyt mietit, miten tässä näin kävi, miten tähän päädyttiin, niin olet käsitteittesi koukussa … niin kuin me kaikki.


  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post11