Huomioita

Huomioita

Asahista kohti Syvä-asahia ja FK-ohjelmaa

AsahiPosted by Timo Klemola Tue, April 11, 2017 16:40:41

Minulta kysytään aina joskus, mikä on asahin ja Syvä-asahin ero ja miten ne taas puolestaan eroavat opettamastani ”Funktionaalisen kehotietoisuuden” koulutusohjelmasta. Muutama vuosi sitten, kun pidin Helsingissä perjantai-iltaisin kahdeksan viikon ”Tietoisuustaidot ja kehollisuus” –kurssiani, eräs osallistuja myöhemmin kertoi, että oli luullut että kaikki mitä teimme oli asahia. No teimme joka kerta aina aluksi asahin perusliikesarjan ja se oli yksi kurssin sisällöistä, mutta kurssi oli paljon laajempi. Opetin kurssilla asahia esimerkkinä tietoisesta liikkeestä. Samalla tavalla opetan Funktionaalisen kehotietoisuuden koulutuksessa asahin perusliikesarjan esimerkkinä sekä tietoisesta liikkeestä, että funktionaalisen kehotietoisuuden perusharjoituksena, jossa voimme tutkia kaikkia niitä kehotietoisuuden harjoittamiseen liittyviä periaatteita, joita kurssilla opettelemme.

Sekavaa? Ehkä. Kyllä nämä asiat menevät minulla päällekkäin ja siksi ehkä pieni selitys on paikallaan. Jos ajattelen näiden menetelmien historiaa, asahi syntyi ensiksi vuosina 2004-2007. Miten ja miksi, siihen ne nyt palaa, koska olen kirjoittanut siitä pitkästi blogissani otsikolla ”Asahin historiaa”.

Vuonna 2009 aloitin ”Tietoisuustaidot (mindfulness) ja kehollisuus” –kurssin pitämisen. Kurssi oli kahdeksan viikon kokonaisuus, jossa kokoonnuttiin kerran viikossa kolmen tunnin ajaksi. Pidin joka sessio luennon tietoisuustaitojen teemasta ja teimme myös asahin perusliikesarjan.

Vuosien 2010-11 aikana aloin kehitellä ”Funktionaalisen kehotietoisuuden” koulutusohjelmaa, josta pilottikoulutus oli keväällä 2012. Noin viiden vuoden työskentely asahin parissa, samalla kun kuitenkin edelleen harjoittelin taijia, yi quania ja muita kehotietoisuuden harjoittamiseen perustuvia taitoja, synnytti halun ja innon viedä asahin ideoita reippaasti pidemmälle. Tietyllä tavalla asahi oli avannut tien ajatteluun, että tällaisia asioita voi itsekin systematisoida. Monet kiinalaiset taidothan ovat yleensä niin vaikeita, että niitä on suuren yleisön käytännössä mahdoton omaksua. Samalla olin jo muutaman vuoden ajan pyrkinyt systematisoimaan sitä tapaa, miten mielen taitoja voidaan opettaa niin, että ennemminkin pyritään purkamaan näihin taitoihin liittyvää mystifiointia kuin lisäämään sitä. Liike ja kehollisuus olivat tässä työssäni keskeisessä roolissa. Puhuinkin tietoisuustaitoisesta kehotyöskentelystä. Koulutusohjelmasta muodostui hiljakseen kymmenen päivän koulutus, jota olen opettanut yleensä viiden viikonvaihteen kokonaisuutena, joka on jakaantunut puolen vuoden tai vuoden ajalle.

”Syvä-asahi” –nimen otin käyttöön joskus olisiko ollut vuoden 2014 tienoilla. Tähänkin liittyvistä syistä olen kirjoittanut aiemmin enkä siihen nyt palaa. Alla oleva kuva yrittää kertoa karkeasti, miten nämä kolme koulutusohjelmaa suhteutuvat toisiinsa. Ympyröiden suhteet eivät yritäkään olla tarkkoja, mutta idea toivottavasti välittyy. Asahin ja Syvä-asahin suhteesta voisi sanoa, että Syvä-asahi on huomattavasti laajempi ja syvempi kokonaisuus, kuin mitä alkuperäisessä asahissa opetellaan. Alkuperäinen asahi sisälsi pääasiassa kolme liikesarjaa ja liikkeisiin liittyvät periaateharjoitukset. Syvä-asahissa olen vienyt liikeanalyysin huomattavasti pidemmälle ja kehittänyt jokaiseen sarjaan ja niiden liikkeisiin useita variaatioita, joista muodostuu kokonaisia variaatiosarjoja. Sen lisäksi olen kehittänyt ja systematisoinut asahin periaatteisiin liittyviä harjoituksia omiksi liikesarjoikseen. Sen lisäksi olen kehittänyt voima-ja kuntoasahin, joissa on omat sarjansa ja periaatteensa. Tässä asahin tekemisen tavassa perusliikkeet tehdään dynaamisemmin, jolloin syke nousee ja voimaa voidaan harjoittaa kehon sisäisen vastuksen avulla. Mitään ulkoisia painoja ei käytetä. Ulkoiset painot tekevät helposti liikkeestäkin ulkoista ja paikallista ja sitä asahissa nimenomaan pyritään välttämään.

Syvä-asahin ohjaajan koulutus kestää yhteensä 8 – 10 päivää, ja häneltä vaaditaan usean vuoden ohjaajakokemus. Ajattelen itse nykyään, että Syvä-asahi on oma lajinsa, johon lyhyet Asahi-Health –ohjaajakoulutukset antavat vasta perusvalmiudet.

Funktionaalinen kehotietoisuus ja kehomielen integrointi on sitten paljon laajempi kokonaisuus, missä ei käydä läpi kaikkia asahin liikesarjoja. Siinä opetellaan vain asahin ensimmäinen perussarja. Mutta koska kehon tai paremminkin kehomielen optimaalinen käyttö ja kannattelu ovat samaa kaikissa näissä kolmessa, niissä on välttämättä myös paljon yhteistä. Kaikki funktionaalisen kehotietoisuuden periaatteet ja harjoitukset ovat vietävissä asahiin ja myös päinvastoin. FK-koulutuksessa yksi keskeinen pääpaino on kuitenkin ”tietoisuustaitoisessa kehotyöskentelyssä”, jolloin pitää avata myös harjoitusten teoreettista taustaa. FK-ohjelmassa tämän teoreettisen taustan muodostavat eksistentialistis-fenomenologinen filosofia ja buddhalainen ajattelu.

No, en tiedä selkeyttikö tämä esitys asiaa, vai hämmensikö, mutta jotenkin näin sen itse hahmotan.





  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post217

Kehon, mielen ja hengityksen harmoniasta

AsahiPosted by Timo Klemola Sat, April 08, 2017 11:04:06

Tehdessämme asahia tai muuta asahin kaltaista eheyttävää liikettä pyrimme etsimään kehon, mielen ja hengityksen harmoniaa. Tässä vielä lyhyt yhteenveto, mitä tällä tarkoitetaan. Voimme jakaa asian osiin puhumalla erikseen, kehosta ja sen liikkeestä, mielestä ja sen kohdistamisesta ja hengityksestä ja sen pakottamattomuudesta.

Kehon ja liikkeen harmonialla tarkoitetaan sitä, että noudatetaan lajiin liittyviä fyysisiä periaatteita. Asahissa se tarkoittaa hyvää pystylinjausta, rentoa, hidasta ja jatkuvaa liikettä, suoria linjauksia polvissa jne. On tärkeää, että mitään näistä asahin periaatteista ei pakoteta. Esimerkiksi hyvä pystylinjaus on asia, joka voidaan vahingossa tehdä kehoa pakottamalla. Tämä on väärin ja aiheuttaa vain hankaluuksia. Päälakea ei pidä työntää kohti kattoa voimalla, vaan ottamalla hyvän linjauksen mielikuva. Sitten on annettava mielikuvan toimia. Kun systemaattisesti käytämme mielikuvaa tällä tavalla, se muuttuu ikään kuin lihaksi ja kehon asentokin muuttuu. Mutta mitään ei pidä pakottaa.

Mielen harmoniallakin voidaan tarkoittaa mielen pakottamattomuutta. Liikkeessä mieli viedään kehon aistimuksiin ja annetaan sen tavallaan levätä siellä. Kun harjaannumme kuuntelemaan kehon aistimuksia ja ohjaamaan liikettä tietoisesti, mieli alkaa pysyä liikkeessä itsestään. On monia tapoja, tavallaan tekniikoita, joita voi käyttää mielen suuntaamisen apuna. Olen kirjoittanut niistä perusteellisesti jo aiemmin.

Hengityksen harmonialla tarkoitetaan luonnollista hengitystä. Tämä voikin olla aloittelijalle kompastuskivi. Jos hengitystä pakotetaan, se voi aiheuttaa päänsärkyä ja myös pahoinvointia. Aloittelijan on syytä antaa hengityksen kulkea niin kuin se itse haluaa, luonnollisesti, eikä yrittää pakottaa sitä mukaan pitkään liikkeeseen. Tämä on monimutkainen asia ja vasta harjoituskokemus opettaa oikeaa hengityksen käyttöä. Jos on pitkään harjoitellut asahin kaltaista liikettä, niin hengityskin on pidentynyt ja syventynyt niin, että koko asahin liikesarja on yksi pitkä hengitysharjoitus, mutta tämä vie usein vuosia. Silloinkaan hengitystä ei pakoteta, vaan hengityksen hidastuminen ja piteneminen on pitkän harjoituksen luonnollinen lopputulos. Aloittelijan kannattaa aina muistaa perusneuvo: anna hengityksen kulkea luonnollisesti. Sarjan alun ja lopun ja osioiden välisissä varsinaisissa hengitysharjoituksissa (laaja hengityksen tasausliike ja lyhyt hengityksen tasausliike) kannattaa jo alussa opetella liikkeen ja hengityksen yhdistämistä, mutta niissäkin liikkeissä se kannattaa tehdä omalla rytmillä, rytmillä mikä tuntuu itselle hyvältä. Muissa liikkeissä hengitys voi kulkea omaa luonnollista tietään. Ajan myötä hengitys alkaa sitten itsestään rytmittyä ja kantaa liikkeitä. Älä siis pakota hengitystä.

Kun sitten yhdistämme nämä kolme harmoniaa ja löydämme kehon liikkeen, hengityksen ja mielen harmonisen kokonaisuuden, olemme löytäneet eheyttävän liikkeen idean.





  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post216

Lyhyt huomio sisäisestä ja ulkoisesta liikkeestä

AsahiPosted by Timo Klemola Thu, April 06, 2017 11:54:53

Olen kirjoittanut usein ja eri tavoin siitä, miten asahin liike on sisäistä. Tämän vastakohtana on ulkoinen liike. Mutta mitä näillä käsitteillä voidaan tarkoittaa? Olen käsitellyt samaa teemaa jo varmaan parikymmentä vuotta sitten koskien karatea, taijita ja muita kamppailutaitoja. Mutta ehkä kertaus on paikallaan.

Itse viittaan näillä termeillä lähinnä kahteen asiaan: 1. mitkä kehon rakenteet kannatteleva liikettä ja 2. miten mieli ohjaa liikettä. Tarkennan. Ensinnäkin tarkoitan ulkoisella voiman käytöllä liikettä, joka tapahtuu paikallisten lihasten aktivaation johdosta. Ulkoinen liike on paikallista, esimerkiksi pääasiassa vain käden tai jalan tai vartalon liikettä. Kun nostan kupin pöydältä vain kädelläni, liike on ulkoista. Sisäisellä liikkeellä ja sisäisellä voimalla tarkoitan koko kehon liikettä, asahissa kehonlaajuisen liikkeen periaatetta. Sisäinen voima perustuu koko kehon yhteyteen. Liike noudattaa avautumisen ja sulkeutumisen periaatteita ja avautuva liike on juurrutettu maahan, sen kineettinen ketju on suljettu ja nojaa maahan. Sulkeutuvakin liike on sisäisesti yhtenäinen, vaikka sen kineettinen ketju onkin avoin.

Ja toiseksi: tarkoitan sisäisellä sellaista liikkeen ohjaamisen tapaa, missä mieli aistii liikkeen kinesteettistä tuntemusta kehossa ja ohjaa sitä tietoisesti koko liikeradan matkan. Eli yksinkertaisemmin: sisäinen liike on tietoista tai tietoinen liike on sisäistä, ulkoinen liike ei.

Jos näitä termejä käyttää näin, niin silloin ”sisäisellä” ei viitata mihinkään ”henkiseen”, niin kuin joskus näkee tätä käsitettä käytettävän. Tietysti sisäinen ja siis tietoinen liike voi olla tie myös ihmisen henkisen alueen tutkimiseen, mutta tämä on sitten vähän syvempi juttu.

Ja sitten se olennainen: kehon hienovaraisten taitojen opiskelussa tällaiset termit kuten ”sisäinen” ja ”ulkoinen” viittaavat mielestäni ennemminkin taidon oppimisen prosessiin kuin itse taitoihin. Tällä tarkoitan sitä, että nk. sisäisetkin taidot ovat oppimisprosessin alussa kovin ulkoisia. Sisäinen voima ja tietoinen liike tulevat mukaan vasta kovan harjoituksen myötä. Liikkeelle lähdetään aina ulkoisesta liikkeestä. Jos tiedetään, mitä etsitään, ulkoinen harjoitus saa hiljalleen enemmän ja enemmän sisäisiä ulottuvuuksia. Mutta tämä ei tapahdu itsestään pelkästään ulkoista liikettä tekemällä. Olennaista on jatkuvasti pyrkiä tekemään liike sisäisemmin. Näin harjoitus vie liikettä oikeaan suuntaan. Ilman tätä suuntaa liike jää ulkoiseksi, vaikka sitä tekisi kuinka kauan tahansa.

Asahissa tämä on hyvin näkyvissä. Ohjaajan on pyrittävä viemään omaa liikettään sisäisempään suuntaan, jotta hän voi antaa oppilailleen mallin, mitä sisäinen liike tarkoittaa. Ilman tätä mallia heidän on vaikea edistyä. Kirjoissani ”Asahi – tietoisen liikkeen taito” ja ”Asahi II – syväsukellus kehomieleen” olen kuvannut tarkemmin asahin jokaisen liikkeen kohdalla, mitä nämä ajatuksen käytännössä tarkoittavat.





  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post215

Asennosta, asahista ja siitä, mikä on yksi

AsahiPosted by Timo Klemola Tue, April 04, 2017 12:12:07


Kirjoissa kuvaamme liikettä sen pysähtyneessä tilassa. Otamme valokuvat asennoista. Tämä kuvaustapa voi antaa sen vaikutelman, että asento on tärkeämpää kuin itse liike. Opettamisessa pysäytämme usein liikkeen ja pyrimme korjaamaan asennon oikeaksi. Näin asennon muoto saadaan vastaamana paremmin sitä, miten se kuuluu tehdä. Kun puhumme asahin kaltaisesta liikkeestä (tai taijin tms.) tärkeämpää on kuitenkin, miten asentoon tullaan, siis itse liike ja liikkeen laatu. Jos kiinnitämme huomiomme vain asentoihin, koko kehon käyttö ja sen liikemekaniikka voi helposti unohtua. Esimerkiksi kamppailulajeissa muodot ja asennot voivat olla täydellisiä, mutta taito voi olla heikkoa. Täydelliseen asentoon voidaan tulla heikolla tavalla, jossa koko kehon liikemekaniikka ei toimi. Sama pätee asahiin. Vaikka asentojen virheettömyys on tärkeää, myös liikkumisen tapa on sitä. Pyrimme asahissa noudattamaan koko kehon liikemekaniikkaa, joka on samaa kuin monissa nk. sisäisissä kamppailutaidoissa. Kyse on silloin koko kehon voimantuoton harjoituksesta.

Kun liike on jatkuvaa ja virtaavaa, asennot katoavat. Koko liikesarja pyritään tekemään ikään kuin se olisi vain yksi liike. Me hahmotamme helposti liikkeen asentojen kautta samoin kuin mielemme hahmottaa maailman koostuvan esineistä. Se, että ajattelumme perusrakennuspalikka on käsite, saa meidät myös hahmottamaan maailman koostuvan erillisistä olioista. Monissa idän perinteissä tätä pidetään mielen harhana. Silloin ajatellaan, että maailma on perustaltaan yksi, mutta mielemme toimii niin, että se ajattelee maailman moneksi. Harjoittamalla kehomieltä tämä mielen käsitteellinen toiminta, jossa minä erottuu maailmasta, voi tulla ikään kuin läpivalaisemisen kohteeksi.

Liikkeessä voimme harjoittaa samaa asiaa: olla erottamatta asentoa liikkeestä. Silloin jäljelle jää vain jokin, mikä on yksi: alati muuttuva, virtaava liike, missä myös mielen ja kehon ero katoaa.





  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post214

Herrigelin "Zen ja jousella-ampumisen taito", faktaa vai fiktiota?

ZenPosted by Timo Klemola Thu, March 30, 2017 12:54:36
[Kaivellessani vanhoja juttujani törmäsin tähän vuonna 2004 kirjoittamaani. Huomasin sen olevan ajankohtainen nyt, kun Niin&Näin -lehdessäkin 1/17 käsittellään mm. "Suzuki-zeniä".]

Sain käsiini Yamada Shojin artikkelin The Myth of Zen in the Art of Archery, joka on julkaistu Japanese Journal of Religious Studies lehden vuoden 2001 numerossa 1-2. Artikkeli on erittäin mielenkiintoinen tutkimus Eugen Herrigelin kirjasta Zen ja jousella-ampumisen taito. He jotka ovat vähääkään kiinnostuneet budo-lajien filosofisesta perustasta, tuntevat tämän kirjan. Se on alan klassikko, joka on vaikuttanut lännessä ehkä eniten siihen, miten japanilaisten kamppailutaitojen ja zenin suhdetta on tulkittu. Kirjaa ovat lukeneet niin alan harrastajat kuin akateemiset tutkijat, jotka ovat käyttäneet sitä tutkimuksissaan luotettavana kuvauksena siitä, miten zen-mestari opettaa jousiammunnan tietä. Olen myös itse tehnyt niin väitöskirjassani. Yamadan artikkeli olikin aikamoisen heräämisen paikka, koska hän osoittaa siinä, miten Herrigelin kuvaus on ainakin joiltakin keskeisiltä osiltaan fiktiota, ei dokumenttia. Hän myös osoittaa artikkelissaan, että Herrigelin opettaja "mestari Awa" ei ollut mikään zen-opettaja. Hän ei itse asiassa kuulunut lainkaan mihinkään zen-perinteeseen vaan oli eräänlainen aikansa omantienkulkija, jonka käsityksiä jousiammunnasta ei yleisesti hyväksytty. Toisaalta Yamada myös tuo esiin sen, että Herrigel ei myöskään itse harjoittanut mitään zen-perinnettä. Hänen käsityksensä zenistä muodostui lähinnä T.D. Suzukin kirjojen perusteella ja Awan opetuksesta. Tutkijalle tällainen artikkeli on aikamoinen shokki, koska se tarkoittaa, että kaikki ne argumentit, mitä hän on tästä teoksesta johtanut, voi samantien heittää roskiin. Lähde ei yksinkertaiseti ole luotettava. Asiaa voisi verrata siihen, että tekee tutkimusta buddhalaisuudesta ja käyttää lähteenään Herman Hessen romaania Siddharta. Asiaa ei pelasta se, että fiktio saattaa olla kuvauksena osuvakin. Fiktio mikä fiktio. Herrigelin kirjaan liittyy myös se, että se käännettiin japaniksi ja vaikuttaa nyt Japanissa teoksena, joka kuvaa zenin ja jousiammunnan suhdetta. Yamada osoittaa hyvin artikkelissaan, että Herrigelin kirja onkin eräänlainen myytti, jonka hän on luonut omien erilaisten ennakkoluulojensa ja Awan opetuksen perusteella. Tämä myytti on sitten vaikuttanut suuresti siihen, miten zenin ja budo-lajien suhdetta tulkitaan ei vain lännessä, vaan myös Japanissa.

Yamadan artikkelissa on 30 sivua, joten käyn tässä läpi vain muutaman sen keskeisistä ajatuksista. Suosittelen koko artikkelin lukemista.

Artikkelin alussa esitellään kyudon historiaa ja Herrigelin opettajan Awa Kenzon elämää. Awa syntyi vuonna 1880. Parikymppisenä hän alkoi harjoitella Heki-ryu Sekka-ha -tyylin jousiammuntaa Kimura Tatsugoron johdolla ja osoittautuikin erittäin lahjakkaaksi oppilaaksi. Kahden vuoden harjoittelulla hän saavutti korkeimman eli menkyo kaiden - arvon ja perusti oman jousiammuntasalinsa kotinsa läheisyyteen. Hän oli silloin vasta 22-vuotias. Kolmekymmentä vuotiaana hän muutti Sendaihin, missä hän avasi jälleen uuden jousiammuntasalin. Seuraavana vuonna hän alkoi opiskella Heki-ryun Chikurin-han koulua Honda Toshizanen, Tokion Keisarillisen yliopiston kyujutsun opettajan johdolla. Samoihin aikoihin hän alkoi itse opettaa kyujutsua Daini Goto Gakkon yliopistossa. Yamada kuvaa artikkelissaan, miten Awa näihin aikoihin ollessaan jo mestariampuja, joka ampui säännöllisesti sata nuolta sadasta maaliinsa, alkoi ajautua jonkinlaiseen henkiseen kriisiin jousiammunan suhteen. Hän oli tutkinut koulukuntansa vanhoja kirjoituksia ja löytänyt sanonnan "mitään ei tarvita". Se aiheutti hänessä epäilyjä jousiammunnan tekniikan suhteen. Awan tutkimassa tekstissä luetellaan ensin erilaiset jousiammunnan tekniset vaiheet ja todetaan sitten, että mitään niistä ei tarvita. Teksti tosin jatkuu, että "mitään ei tarvita" ei tarkoita sitä, että aloittelija ei tarvitsisi näitä jousiammunnan teknisiä vaiheita. Päinvastoin. Aloittelijan on ensin opeteltava jousiammunnan tekniset periaatteet hyvin, vasta sitten ne voi hylätä. Yamada tulkitsee kirjoitusta niin, että siinä kirjoittaja neuvoo aloittelijaa opettelemaan ensin hyvin jousiammunnan tekniikan ja kun hän on saavuttanut hyvän taidon, hän oppii ampumaan luonnollisella tavalla ajattelematta sitä sen kummemmin. Yamadan mukaan Awa luki samaa tekstiä niin, että edes aloittelijan ei tarvitse osata mitään tekniikkaa. Awa alkoikin kutsua kyujutsua "perinnölliseksi sairaudeksi, joka pitää tekniikan harjoittelua taitona". Hänen mielestään jousiammunnan kuuluu olla ihmisenä olemisen taidon harjoittelua ja hän alkoi kutsua omaa harjoitustapaansa nimellä shado, "jousella-ampumisen tie". Yamadan mukaan Awan ajatuksia ei yleisesti hyväksytty jousiampujien keskuudessa ja monet kyujutsun opettajat kritisoivat häntä kovin sanoin.

Tämä tapahtui siis joskus nk. Taisho-ajanjakson (1912-1926) alkupuolella. Tämä on mielenkiintoista siksi, että silloin elettiin japanilaisen bujutsun modernisoinnin aikaa yleisemminkin, jolloin vanhoista jutsu-taidoista muokattiin moderneja do-teitä. Jigoro Kano (1860-1938) teki tätä työtä jujutsun kohdalla ja otti käyttöön judo-termin. Yamada kirjoittaa että Awakin seurasi Kanon työtä ja piti sitä esimerkillisenä. Kanon esimerkki innoitti myös Awaa muuttamaan kyujutsun shadoksi.

Vuonna 1920, kun Awa oli 41-vuotias, hän koki eräänlaisen "herätyksen", joka vaikutti syvästi hänen tapaansa opettaa jousiammuntaa. Tapahtumasta on runollinen kuvaus Sakurai Yasunosuken kirjoittamassa Awan elämänkerrassa. Tässä vapaa käännös:

[...] Kenzo asettui ammuntaetäisyydelle rakkaan jousensa ja nuolensa kanssa ja katsoi maalitaulua. Hän oli päättäväinen. Antaisiko hänen lihansa peräksi ensin? Olisiko hänen henkensa vahva jatkamaan?

Ei peräksiantamista. Täydellinen keskittyminen. Hän päätti että tästä laukauksesta ei olisi perääntymistä, ei askeltakaan taakse.

Karvas kamppailu jatkui. Hänen ruumiinsa oli jo ylittänyt rajansa. Hän tunsi että hänen elämänsä päättyisi tähän.

Ja lopulta: "Nyt kuolen." Juuri kun tämä ajatus kulki hänen mielensä läpi ihmeellinen ääni kaikui taivaista. Hän ajatteli, että sen täytyi tulla taivaista, koska koskaan aiemmin hän ei ollut kuullut sellaista selkeää, korkeaa ja voimakasta jousen helähdystä ja nuolen iskua maaliinsa. Samalla kun hän kuuli tämän äänen, hänen minänsä hajosi äärettömiksi pölyhiukkasiksi, hänen silmänsä sokaistuivat väripaljoudesta ja jylisevä aalto täytti taivaan ja maan. [Yamada, s. 10.]

Tämän kokemuksen jälkeen Awan opetustapa muuttui. Hän alkoi opettaa, että "jokaiseen laukaukseen on asetettava koko elämän kokoinen ponnistus" ja on mahdollista "nähdä todellinen itse laukauksessa" (shari kensho). "Yksi nuoli, yksi elämä", on toinen tapa kääntää hänen ensimmäinen periaateensa. Toisessa periaatteessa esiintyy sana kensho, joka viittaa zenissä todellisen itsen luonteen ymmärtämiseen.

Edellä kuvattu Awan kokemus tuo mieleeni kaksi asiaa. Ensinnäkin kendon, kalligrafian ja zenin mestarin Yamaoka Tesshun yhden harjoitustavan, seiganin, jonka tarkoituksena oli kuluttaa miekkailijan fyysiset voimat niin loppuun, että hän luulee lopulta menehtyvänsä. Juuri sillä hetkellä uusi henkinen voimavara voi tulla hänestä esiin ja näyttää sen, mitä Tesshu kutsui "miekaksi joka ei ole miekka". John Stevens kuvaa Tesshua käsittelevässä kirjassaan The Sword of No-Sword tätä harjoitusta. Yasunosuken kuvauksesta ei tosin käy ilmi, millaista harjoitusta Awa teki, kun hän koki edellä kuvatun heräämisensä, mutta kuvauksessa viitataan siihen, että hän oli jo kuluttanut kaikki fyysiset voimansa loppuun, "hänen ruumiinsa oli jo ylittänyt rajansa". Voimakkaan jousen jännittäminen on fyysisesti hyvin vaativaa ja on hyvin oletettavissa, että Awa teki harjoitusta, jossa ammutiin useita satoja nuolia perätysten. Tämä ainakin selittäisi sen, mitä hän tarkoittaa toteamalla, että hän luuli jo kuolevansa.

Yamaoka Tesshun seigan kuvaa hyvin tätä harjoitustapaa, jossa harjoitusta toistetaan äärimmäiseen väsymykseen asti. Tesshu järjesti seiganin vain edistyneimmille oppilailleen. Oli kolme tapaa tehdä seigan. Ensimmäistä seigania edelsi yleensä tuhannen päivän yhtenäinen harjoitusjakso. Jakson viimeisenä päivänä miekkailija otteli kaksisataa perättäistä ottelua dojon muiden miekkailijoiden kanssa. Hänelle sallittiin vain lyhyt lounastauko. Muuten hän otteli jatkuvasti uusia miekkailijoita vastaan. Ottelut alkoivat aamulla ja kestivät niin pitkälle iltapäivään että kaksisataa ottelua tuli täyteen.

Jos miekkailija läpäisi tämän seiganin, oli mahdollista osallistua toiseen seiganiin. Oppilaan oli harjoteltava edelleen ja toinen seigan oli muuten sama kuin ensimmäinen, mutta otteluita oli kuusisataa kolmen päivän aikana. Kolmas ja viimeinen seigan oli käsittämättömän kova: seitsemän päivää ja tuhatneljäsataa ottelua.

Tässä Tesshun selitys tähän harjoitustapaan:

Miekkailutaidossa pyritään pääsemään asioiden ytimeen, sinne missä voi suoraan kohdata elämän ja kuoleman. Nykyään miekkailutaidosta on tullut vain harrastus, joka ei kosketa mitään tärkeitä asioita. Vastatakseni tähän olen kehittänyt viikon kestävän ja tuhatneljäsataa ottelua sisältävän harjoitusjakson. Aluksi miekkailija ajattelee, että ottelut ovat samanlaisia kuin normaaleissa harjoituksissa. Mutta hiljaleen kun ottelujen määrä lisääntyy niiden luonne muuttuu kohti todellista ottelua loppuun [kuolemaan] asti - on pakko alkaa luottaa henkiseen voimaansa. Tätä on todellinen miekkailutaito. Jos harjoituksesta puuttuu määrätietoinen päättäväisyys, miekkailija ei koskaan edisty, harjoitteli hän kuinka kauan tahansa. Siksi olen kehittänyt tämän erityisen harjoitustavan testatakseni miekkailijoitteni päättäväisyyttä. Terästäkää henkenne ja heittäytykää tähän harjoitukseen. [Stevens, s. 25]

Stevens siteeraa kirjassaan kahden Tesshun oppilaan kertomuksia kokemuksistaan seiganista. Yksi oppilas muistelee:

Ensimmäisen päivän jälkeen pääni oli täynnä kuhmuja ja vartaloni mustelmilla, mutta en tuntenut itseäni heikoksi. Toisena päivänä aloin kärsiä. Luulin että joudun lopettamaan kesken. Onnistuin kuitenkin jatkamaan ja päivän lopulla koin "itsettömyyden" - liikuin luonnollisella tavalla yhdessä vastustajan kanssa ja liikkeeni olivat estottomia ja vapaita. Vaikka henkeni oli voimakas, ruumiini oli heikko. Virtsani oli tumman punaista, enkä voinut syödä. Selvitin kuitenkin viimeisenkin päivän ottelut mieli selkeänä. Tunsin ikään kuin leijuvani pilvien joukossa. [Stevens, s. 26]

Awan harjoitus ei ollut näin raju, mutta henkinen kokemus, joka siitä juontui, liittyi myös fyysisen voimien uupumiseen. Tässä yhteydessä on tärkeää muistaa, että Awan kokemus ei liittynyt pitkään zen-harjoitukseen. Itse asiassa Yamada kertoo artikkelissaan, että Awa ei harjoittanut lainkaan zeniä ja vaikka hän myöhemmin kuvasikin jousiammunnan tietä zenin käsittein, hän ei hyväksynyt kaikkia zenin periaatteita. Tietyt zenin ilmaisut, kuten kensho, kuuluivat siihen kulttuuriseen ilmapiiriin, jota hän eli. Esimerkiksi miekkailutaidon ja zenin suhdetta käsittelevää kirjallisuutta oli paljon olemassa.

Toinen budo-lajeihin liittyvä kertomus, joka muistuttaa Awan kokemusta, on aikidon perustajan Morihei Ueshiban kertomus omasta "heräämisestään". Ueshiban kokemus liittyy hänen shintolaisiin harjoituksiinsa. Hän oli hyvin harras Omoto-kyo shintolaisuuden harjoittaja. Ueshiban henkinen kokemus muutti hänen ymmärrystään aikidosta. Tässä lyhyt katkelma Ueshiban kertomuksesta:

Tunsin maailmankaikkeuden värähtävän ja ruumiini muttuvan kultaiseksi. Samalla hetkellä mieleni ja ruumiini tuntuivat kevyeltä. (...) Sillä hetkellä valaistuin: budon lähde on jumalan rakkaus, joka suojelee kaikkea luotua. (...) Todellinen budo on yleismaailmallisen hengen vastaanottamista, rauhan luomista koko maailmaan. Se on kaikkien luonnon olentojen suojelemista ja niiden elämän edesauttamista ja viljelemistä. [Ks. Klemola: Karate-do, s. 69]

Awa, Ueshiba ja Kano kuuluivat siihen 1900-luvun alussa eläneiden budo-mestareiden joukkoon, jotka uudelleen organisoivat vanhoja japanilaisia bujutsun muotoja. Jigoro Kano oli kasvattaja, joka kehitti jujutsua länsimaisen urheilun ideaalien suuntaan. Hän ihaili olympialiikettä ja judosta tulikin lopulta hyvin länsimainen urheilulaji. Kanon kasvatusideat eivät juontaneet mihinkään erityisiin henkisiin tai uskonnollisiin kokemuksiin. Hän sai ideansa länsimaisesta kasvatusajattelusta. Awa ja Ueshiba sen sijaan edustivat toisenlaista linjaa: heille budo liittyi olennaisesti uskonnolliseen kokemukseen. Yamaoka Tesshulle miekkailutaito oli zenin harjoittamista ja toisinpäin: zen-oivallusta voitiin demonstoida miekkailutaidon avulla.

Awalle hänen "heräämiskokemuksensa" oli ratkaiseva. Siitä lähtien hän alkoi opettaa jousiammuntaa uskonnon tavoin. Hän perusti uuden organisaation, jonka nimeksi hän asetti Daishadokyo (Suuri oppi jousiammunnan tiestä). Hänen oppilaansa kuvasivat Awan uutta oppia uskonnoksi, jonka perustaja oli Awa Kenzo. Awa itsekin kuvasi sen jälkeistä opetustaan eräänlaiseksi lähetystyöksi. Herrigel osui sopivasti kohdalle juuri tähän aikaan Awan elämässä, ja Awa alkoi opettaa hänelle jousiammunnan tietä.

Yamada kuvaa artikkelissaan hyvin myös Herrigelin omia ennakko-odotuksia siitä, mitä zen on. Hän oli lukenut hyvin Suzukinsa (erityisesti Zen Esseys), mutta oli myös erityisen kiinnostunut saksalaisesta mystiikasta ja mestari Eckhartista. Herrigelillä oli romanttinen käsitys japanilaisesta kulttuurista ja sen taidemuodoista, jotka hän yhdisti zen-perinteeseen. Niinpä hän halusi nähdä zen-elementtejä japanilaisen kulttuurin joka nurkassa ja tekikin kirjassaan monia kestämättömiä yleistyksiä mm. siitä, miten kaikki japanilaiset harjoittivat ainakin jotakin zeniin liittyvää taidemuotoa. Todellisuudessa keskiverto japanilainen ei tiedä mitään zenin perinteestä.

Herrigel osui sopivasti paikalle ja tulkitsi Awaa zenin käsittein. Ei siksi että Awan opetus olisi ollut oikeasti peräisin aidosta zenin perinteestä, vaan siksi että Herrigel halusi nähdä niin. Asian tekee vielä monimutkaisemmaksi se, että Awa itsekin käytti opetuksessaan käsitteitä, jotka ovat tuttuja Mahayana-buddhalaisuudesta ja zenistä, koska se oli se kulttuurinen ympäristö, jossa hän omia kokemuksiaan tulkitsi. Sen lisäksi että Herrigel kuvasi Awan opetusta zenin avulla, hän myös tuli esittäneeksi samalla oman, saksalaisesta mystiikasta vaikutteita saaneen käsityksensä zenistä. Tähän vaikutti myös se, että hänkään ei oikeasti harjoittanut zeniä, luki vain kirjoja, pääasiassa Suzukia.

Tässä yhteydessä pitää lyhyesti todeta, että myös Suzuki esitti kirjoissaan mystifioivan käsityksen zenistä, joka vaikutti voimakkaasti Herrigeliin. Vertaa esimerkiksi Shunryu Suzukin kirjaa "Zen mieli, aloittelijan mieli" T.D. Suzukin kirjoihin, niin ymmärrät sen eron, mistä puhun. Suzuki oli buddhalaisen filosofian professori, skolaari, joka opiskeli kymmenen vuotta uskontotiedettä Yhdysvalloissa ja oli myös erityisen kiinnostunut länsimaisesta mystiikasta. Suzukin kirjat tekivät aikanaan voimakkaan vaikutuksen länsimaisten intellektuellien keskuudessa ja synnyttivät länteen zenin tulkinnan, josta joskus käytetään nimeä "Suzuki-zen". Sillä on vähän tekemistä zenin käytännön harjoittamisen ja päivittäisen elämän kanssa. Shunryu Suzuki oli sen sijaan yksinkertainen zen-munkki, soto-koulun roshi, joka saapui Yhdysvaltoihin 1950-luvun lopulla. Hänen puheistaan koottiin kirja "Zen Mind Beginners Mind", joka vasta avasi läntisille lukijoille zenin käytännöllisen, ei siis skolaarisen, puolen. - Tämä kuvio on monimutkainen ja mielenkiintoinen, mutta en puutu siihen tässä enempää. Siis takaisin Yamadan artikkeliin.

Yamadan artikkeli on siis kohtuullisen perusteellinen kuvaus tästä kuviosta. Hän näyttää artikkelissaan Herrigelin kirjasta muun muassa kaksi kohtaa, missä Herrigel selvästi mystifioi tai ymmärtää väärin Awan opetusta. Toinen liittyy kirjan kohtaan, missä Awa ampuu pimeässä kaksi nuolta kohteeseen ja joista toinen nuoli halkaisee ensimmäisen nuolen. Herrigel tulkitsee tämän Awan opetukseksi, jossa "se", mikä on egon "tuolla puolen", on ampunut toisen nuolen. Ego ei pystyisi tällaiseen suoritukseen. Todellisuudessa kyse oli sattumasta. On olemassa dokumentteja, joissa Awa itse kertoo tilanteesta ja toteaa, että kyse oli vain harvinaislaatuisesta yhteensattumasta. Tilanteessa, jossa koko tapaus sattui, ei ollut läsnä tulkkia. Silti Herrigel kirjoittaa kirjassaan pitkän kuvauksen siitä, miten Awa selitti hänelle laukauksen merkitystä.

Toinen Yamadan osoittama kohta on Herrigelin kirjalle keskeinen oppi "siitä mikä ampuu". Hän osoittaa, että Awa ei koskaan opettanut tätä oppia muille oppilailleen ja tulkitsee, että Herrigel luultavasti ymmärsi väärin Awan japanin kielisen ilmaisun sore deshita, joka voidaan kääntää vaikkapa ilmaisulla "siinä se!". Englannin kielen ilmaisu "that's it" vastaa samaa. Eli kyse olisi ollut vain yksinkertaisesta kannustuksesta, kun Herrigel onnistui tekemään hyvän suorituksen. Kirjassaan Herrigel kuitenkin nostaa tämän ilmaisun huikeisiin metafyysisiin ulottuuksiin ja kertoo Awan opettaneen, että on olemassa "se", joka ampuu, ja jota ei voi sanoin ilmaista.

Herrigel julkaisi kirjansa saksaksi vuonna 1948. Jo vuonna 1956 se käännettiin japaniksi ja on toiminut siitä lähtien myös Japanissa pääasiallisena jousiammunnan ja zenin suhdetta kuvaavana ja erittäin suosittuna kirjana. Siihen ovat sitten viitanneet monet japanilaiset oikeatkin zen-mestarit, kuten Omori Sogen. Herrigel tuli tehneeksi Awalle omalaatuisen palveluksen. Omana aikanaan Awan jousiammuntaoppeja ei hyväksytty. Ne olivat ilmeisesti aivan liian esoteerisia ja vaikeasti ymmärrettäviä. Saksalainen filosofian opettaja Eugen Herrigel sattui osumaan paikalle ja kirjoittamaan inspiroivan kirjan zenistä ja jousiammunnasta. Kirjasta tuli menestys ympäri maailmaa ja Awasta suuri zen-mestari, joka synnytti modernin kyudon ja yhdisti zenin ja jousiammunnan. Awa luultavasti itse olisi kääntynyt haudassaan, jos hän olisi tiennyt, mitä sanoja hänen suuhunsa kirjoitetaan. Mutta moderni myytti oli joka tapauksessa syntynyt ja vaikuttaa edelleen jousiammuntaa ja muutakin budoa harjoittavien ihmisten mielissä.











  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post213

Syvä asahin liikesarja maaten

AsahiPosted by Timo Klemola Mon, March 27, 2017 14:10:27

On tilanteita, jossa asahia haluaa tehdä lattialla tai vuoteella maaten. Seuraavassa asahin perussarjaan perustuva liikesarja, jossa liikkeitä on sovellettu maaten tehtäväksi. Sarjan voi tehdä kokonaisuutena tai siitä voi ottaa itselle sopivan liikkeen tai liikekokonaisuuden.

Käytän seuraavassa kuvauksessa ilmaisuja alas, ylös, oikealle ja vasemmalle samalla tavalla kuin, jos olisimme pystyasennossa vaikka nyt makaammekin selällämme jalat koukussa.

Perusasento. Makaa selälläsi koukkuselinmakuulla kädet vartalon vieressä (kuva). Tee harjoitukset ilman tyynyä, jos mahdollista. Tämä asento mahdollistaa sen, että voit työskennellä aktiivisesti myös jaloillasi liikkeiden aikana. Asahin pystysarjojen avautumis- ja sulkeutumisliikkeet voi ottaa mukaan painamalla jalkoja kohti vuodetta, jolloin kyse on avautumisesta ja ojentautumisesta ja vetämällä hieman jalkoja koukkuun, jolloin kyse on sulkeutumisesta. Anna myös lantion kohota ja vajota hieman näiden liikkeiden aikana. Joissakin liikkeissä tämä vartalon liike on pientä, toisissa sen voi laajentaa isommaksi. Vaikka siis makaammekin vuoteella, koko keho on mukana harjoituksessa.

Muista, että voit jokaisen liikkeen jälkeen rentoutua ja jäädä vain lepäämään perusasentoon. Tee itsellesi sopiva määrä liikkeitä ja valitse juuri sinulle sopivat. Koko sarjaa ei ole aina välttämätöntä tehdä.

Asahin perussarja maaten

Laaja hengityksen tasausliike. Tuo kädet sivukautta ylös sisäänhengityksellä ja edestä alas uloshengityksellä. Ota mukaan koko kehon pieni liike ojentamalla hieman jalkoja, kun kädet kohoavat ja vetämällä jalkoja koukkuun, kun kädet laskevat. Kun jalat ojentuvat, jalkapohjat myös painuvat samalla hieman kohti vuodetta ja lantio ja vartalo myös keventyvät. Jalkojen koukistuessa tapahtuu päinvastoin.

Rentousosio

1. Kierry oikealle ja vasemmalle. Kierry sivulle ja käy läimäyttämässä kevyesti vuoteesi reunoja vuorotellen oikealle ja vasemmalle. Kun käännyt vasemmalle, paina oikealla jalalla kohti vuodetta, jolloin vartalo kiertyy mukaan liikkeeseen. Tee sama oikealle. Tee sama oikealle. Liikkeen voi tehdä myös hitaammin niin, että vain ojennat kätesi vuorotellen rinnan yli vasemmalle ja oikealle

2. Heiluta käsiä vuorotellen. Heiluta käsiä vuorotellen vartalon edessä ylös ja alas. Pidät jalat samalla tavalla aktiivisina kuin edellisessä liikkeessä. Jos alusta on pehmeä, esimerkiksi vuode, alakäsi voi kevyesti läimähtää vuodetta vasten.

3. Yhtäaikainen käsien ravistus. Ravista kumpaakin kättä yhtä aikaa alas. Jos olet vuotella, voit antaa käsien pudota vuoteeseen lantion viereen. Aktivoi jalat myös tässä liikkeessä. Kun nostat kädet ylös, ojennat hieman jalkoja, jolloin lantio hieman kohoaa ja kun tuot kädet alas, koukistat niitä hieman, jolloin myös lantio laskee alas.

Lyhyt hengityksen tasausliike. Tee kuten pystyssä. Ojentaudu hieman, kun kädet kohoavat ylös ja hengität sisään. Kun hengität ulos ja tuot kädet alas, koukista hieman jalkojasi. Näin saat vartalon jalat aktivoitua mukaan liikkeeseen. Huomaa, miten jalkojen ojennus keventää kevyesti lantiotasi, se pyrkii nousemaan ja jalkojen koukistaminen painaa jälleen lantiotasi maata vasten. Keskivartalon lihakset siis aktivoituvat liikkeen aikana.

Niska-hartiaosio

4. Pyöritä kyynärpäitä. Koska maaten on helpompi pyörittää kyynärpäät kuin hartiaa, teemme tähän kohtaan kyynärpäiden pyörityksen. Tuo sormet olkapäille ja nosta kummatkin kyynärpäät ylös. Jatka liike keskeltä ylös ja ulkokautta alas. Kun kyynärpäät nousevat ylös, työnnä hieman jaloilla ja kun kyynärpäät laskeutuvat ulkokautta alas, koukista hieman jalkoja. Vaihda myös liikesuunta.

5. Tee simpukkaliike. Simpukkaliikkeen voi tehdä aika samalla tavalla maaten kuin pystyssä. Kierrä käden selät vastakkain ja kurota sormet polvien väliin. Koukista samalla hieman jalkojasi ja anna rintalastan pudota ja selän kaareutua. Tuo sitten kädet sivuille ja kierrä ne ulkokiertoon. Kun kädet kohtaavat vuoteen, paina niitä vuodetta vasten ja anna ylävartalon hieman taipua kaarelle taaksepäin. Ojenna samalla kevyesti jalkojasi. Tunne samalla, miten lavat pyrkivät yhteen, rinta aukeaa ja leuka pyrkii ylös.

6. Käännä päätä ja venytä kaulaa. Liikkeen voi tehdä samalla tavalla kuin seistessä. Kohota kädet ensin ylös. Tuo sitten kädet alas ja käännä pääsi hitaasi vasemmalle. Tee kevyt kiertovenytys niskaasi kun samalla painat käsiä alaspäin ja ojennat jalkojasi. Palaa keskelle kohottamalla kädet ylös ja koukistamalla jalkoja. Toista oikealle. Huomaa, että käsien liikkeen voi tehdä myös niin, että kyynärpäät pysyvät koko ajan maassa.

Tee lyhyt hengityksen tasausliike

Selkäosio

7. Nosta pallo polvien päältä ja laske yöpöydälle. Liikkeen malli otetaan jälleen perussarjasta. Kuvittelen että koukussa olevien polviesi päällä on iso pallo. Tartu palloon kummallakin kädellä. Samalla joudut taipumaan ylävartalosta ja jalat koukistuvat hieman. Nosta pallo eteen ja kierry sivulle. Laske pallo peukaloiden puolelta vieressäsi olevalle tai kuvitellulle yöpöydälle. Liikkeessä joudut kiertymään sivulle ja kurottamaan vähän. Poimi sitten toinen pallo polvien päältä ja vie se toisella puolella olevalle yöpöydälle.

8. Kurota vuorotellen käsilläsi kohti takaseinää. Poimi jälleen pallo polvien päältä. Kohota se sitten etuviistoon pääsi yläpuolelle. Ojenna sitten vuorotellen käsiäsi pitkälle kohti vuoteen päädyssä olevaa seinää ikään kuin poimisit korkealta jotakin. Ota jalat myös mukaan painamalla oikealla jalalla, kun kurotat oikealla kädellä ja päinvastoin. Anna myös vartalon sopivasti kiertyä.

9. Pyöritä palloa. Palauta kädet edellisestä harjoituksesta pallon ympärille ja pyöritä palloa vartalosi edessä. Ota koko keho mukaan liikkeeseen. Anna myös pääsi ja ylävartalosi vähän kohota vuoteesta, kun pallo on alhaalla.

Tee lyhyt hengityksen tasausliike

Jalkaosio

10. Piirrä kantapäällä ympyrä sänkyyn. Selällä maaten emme voi tässä osiossa harjoittaa tasapainoa, mutta voimme tehdä jalkoja kevyesti vahvistavia ja liikeratoja auki pitäviä liikkeitä ja harjoittaa koko kehon liikekoordinaatiota. Lähde piirtämään kantapäällä ympyrää sänkyyn avaamalla jalka ensin sivulle, siitä alas ja jälleen keskelle. Jatka liike keskeltä ylös, jolloin jalkaterät ovat jälleen vierekkäin ja polven koukkuasennossa. Piirrä samalla käsilläsi vastaava ympyrä. Tuo siis kädet sivulta alas ja keskeltä ylös. Koordinoi jalan ja käsien liike. Toista toisella jalalla. Jos vatsalihasten voima riittää, voit piirtää jalan ympyrän niin, että kantapää on koko ajan hieman ilmassa.

11. Koukista nilkkoja ja kohota lantiota. Kuten seisten tehtävässä liikkeessä tartu edessäsi olevan tangon alapuolelta ja koukista nilkkojasi niin, että päkiät nousevat irti maasta. Koukista samalla jalkojasi. Ojenna sitten kämmenet alaspäin, paina jalkapohjia maahan ja kohota lantio irti vuoteesta. Toista.

12. Nosta jalkaa ja venytä. Tämänkin liikkeen malli on perussarjasta. Nosta pallo polvien päältä, kuten selkäliikkeissä. Nosta jalka ylös ikään kuin ottaisit askeleen. Tartu toisen käden sormista ja lähde venyttämään kättä eteen ylösnostettua jalkaa pitkin niin pitkälle kuin pystyt. Laske sitten jalka maahan ja jatka käsien venyttävää pyöreää liikettä pään yläpuolelle asti. Tuo kädet ulkokautta alas ja poimi jälleen pallo polvien päältä. Kohota sitten toinen jalka ylös ja venytä kädet sitä pitkin.

Laaja hengityksen tasausliike. Lopeta sarja kuten pystyssä hengittämällä syvään ja tuomalla kädet edestä ristiin ja ylös ja edelleen sivuilta alas.

Makaa pallo rinnan edessä. Tuo kädet rinnan edessä olevan pallon ympärille. Avaa jalat hieman leveämpään asentoon ja nosta päkiät irti maasta. Aseta pienet mielikuvapallot päkiöiden alle.







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post212

Pystylinjauksen periaate asahissa

AsahiPosted by Timo Klemola Wed, March 08, 2017 17:08:03

Asahissa harjoittelemme kehon hyvää linjausta, jota opettelemme pitämään kaikissa arjen askareissa. Tässä lyhyesti, mitä tämä linjaus pitää käytännössä sisällään. Kyse on siitä, miten kannattelemme kehoamme suhteessa maan vetovoimaan. Asetapa kynä pystyyn pöydälle. Huomaat heti, että se voi pysyä pystyssä vain, jos se on täysin kohtisuorassa maan vetovoimaa vastaan. Kehon pystylinjaus tarkoittaa samaa asiaa. Voimme ajatella kehoamme sen keskilinjan kautta. Kehon keskilinja tarkoittaa suoraa, joka piirretään pään, ylävartalon ja lantion painopisteiden kautta.

Kun olemme ensin asettuneet tällä tavalla pystyyn linjaukseen, annamme polviemme hieman taipua, jolloin painopisteemme hieman putoaa. Samalla lantion kori irtoaa ja kääntyy hienovaraisesti takaa alas ja edestä ylös. Voimme kuvitella häntäluuhumme pienen painon, joka vetää häntäluuta alas. Tasapainottaaksemme tämän voiman meidän on samalla kuviteltava katosta päälakeen kiinnittyvä naru, joka kohottaa päälakea hieman ylöspäin. Selkärankaan vaikuttaa siis kaksi voimaa, häntäluusta alas ja päälaesta ylös, jotka saavat aikaan hienovaraisen selän venymisen tunteen. Huomaa kuitenkin, että mitään näitä asioita ei tehdä voimalla, vaan mielikuvilla. Mielikuvat siis ohjaavat kehoamme, mitään voimaa ei tarvitse käyttää. Keho tuntuu silloin hieman vajonneelta tai juurtuneelta jaloista maahan ja samalla päälaessa tuntuu kohoava tunne. Tämä asettaa lantion, hartialinjan ja niskan ja pään oikeaan linjaukseen. Puhumme asahissa lantion, hartialinjan ja niskan/pään neutraaliasennoista. Kaula tuntuu vapaalta ja voima kulkee selkää ja niskaa pitkin ylös päälakeen samalla, kun häntäluu hienovaraisesti vajoaa.

Asennossa voi rentouta luurangon mielikuvan avulla. Kun seisot edellä kuvatussa perusasennossa, kuvittele miten kaikki kehon muut rakenteet ikään kuin sulavat pois, vain tukiranka jää jäljelle. Kaikki muut rakenteet muuttuvat ilmaksi. Voit kuvitella, miten huoneen pölyhiukkaset leijuvat joka puolelta kehosi läpi. Seistessäsi tässä asennossa voit vielä kulkea mielessäsi läpi kehon linjauksen seuraavasti. Piirrä mielessäsi kummastakin jalkaterästä kakkosvarpaasta lähtevä linja, joka kulkee nilkan ja polven keskeltä ylös lonkkaniveliin. Aisti lonkkaniveliä ja kuvittele, miten reisiluiden päät sulavat ja vajoavat lonkkanivelten sisään. Piirrä edelleen lonkkanivelistä linja selkärangan alapäähän ristiluuhun. Aisti ristiluuta, ja miten se ottaa vastaan koko ylävartalon painon ja miten tämä paino välittyy lantion korin kautta lonkkaniveliin. Aisti sitten selkärankaa ja piirrä linja ristiluusta ylös kohti päälakea ja siitä edelleen kohti kattoa. Tee tämä mielikuvamatka muutaman kerran ja aisti samalla kehosi rakennetta näiden linjojen kohdalta.

Aisti lopuksi kehoasi kokonaisuutena. Aisti pitkää selkää ja rentoja hartioita ja käsiä. Aisti koko kehon läpi menevää voimaa, joka lähtee jalkapohjista, nousee jaloista lantion luiden kautta selkärangan alapäähän ja kohoaa selkää pitkin ylös ja jatkaa matkaansa päälaesta kohti kattoa. Tätä tunnetta, mitä nyt koet, kutsutaan kehon kannateluksi ja hyväksi linjaukseksi.

Huomaa, että keskilinja ei ole aina pystyssä. Puhun funktionaalisesta keskilinjasta, jolla tarkoitan sitä, että keskilinja on aina asetettava kehon toiminnan mukaan. Jos työnnän autoa ojasta, keskilinja nojaa eteen. Muuten edellä kuvatut periaatteet pätevät. Huomaa esimerkiksi asahin perusliikesarjan ensimmäisessä tasapainoliikkeessä pään asento. Kun piirrät jalalla ympyrää ja jalka menee taakse, pyrimme säilyttämään suoran linjan jalasta selkään ja sieltä päälakeen. Katse ei voi olla silloin horisontissa, mikä nostaisi leuan ylös ja lyhentäisi niskan. Silloin selästä tuleva voima katkeaa niskassa eikä kulje päälaesta ylös. Pään pitää pysyä selän jatkeella, jolloin sivusta katsoen pään asento vartaloon nähden on sama kuin jos seisoisit pystyssä. Silloin katse suuntautuu myös eteen mutta hieman alas.

Miksi tämä on tärkeää? Siksi että jos haluamme, että pystymme soveltamaan asahin linjauksen periaatteita mihin tahansa liikkeisiimme tai arjen askareisiin, meidän on oltava tietoisia tällaisista kehon linjauksen perustavista yksityiskohdista, ja meidän on pyrittävä säilyttämään tuntuma niistä aina, kun teemme asahin liikesarjoja.







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post211

Kehomielen harjoittamisen moniulotteisuudesta ja siitä, mitä ovat tietoisuustaidot ja samalla vähän asahistakin

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Mon, March 06, 2017 12:17:02

Nyt kun elämme tätä mielen taitojen trivialisoinnin aikaa, kun kaikki on yhtä mindfulnessia, ja moniulotteiset kehomielen harjoitukset typistetään ”ei-arvioivaksi, hyväksyväksi läsnäoloksi”, tai aivopuoliskojen synkronoimiseksi, haluan nostaa jälleen kerran esiin tietoisuustaitojen moniulotteisuuden. Ei ole olemassa vain yhtä tietoisuustaitoa tai ”läsnäolon” taitoa, mikä jollain olennaisella tavalla kokoaisi yhteen vuosituhansien ikäisiä kontemplatiivisia perinteitä. Ainakaan buddhalainen perinne sellaisena kuin sen itse tunnen, ei kiteydy yhteen käsitteeseen tai yhteen harjoittamisen ideaan.

Kirjassani Mindfulness – tietoisuuden harjoittamisen taito yritin analysoida tätä ilmiötä ja asettaa sitä laajempaan viitekehykseen. Kirjassa yritin kuvata yksityiskohtaisemmin, miten mielen harjoitus ymmärretään buddhalaisessa perinteessä ja miten voimme tulkita sitä länsimaisen psykologian ja filosofian kontekstissa.

Yksi viitekehys, johon mielen harjoittamisen liitin, oli hyvin yleinen tapa kuvata ihmisen havainnon, ymmärryksen ja toiminnan kokonaisuutta seuraavan kaavion avulla:

tahto – huomio – kohde – ymmärrys – toiminta

Kaavio pyrki kuvaamaan sitä, miten havaintomme, ymmärryksemme ja toimintamme maailmassa syntyy. Kyse on tietoteoreettisesta mallista, missä lähtökohtana on, miten tieto syntyy havainnosta ja miten sitten tämä tieto on toimintamme taustalla. Emme tietenkään toimi aina täysin rationaalisesti, vaan toimintaamme vaikuttavat muutkin tekijät, mutta jos toimimme rationaalisesti, toimimme parhaan ymmärryksemme mukaan.

Jotta voin ymmärtää, että kirjoitan nyt tietokoneella, minun on suunnattava aluksi huomioni tähän koneeseen, sen näppäimiin ja näyttöön. Teen sen tahtoni avulla. Jos en kykene pitämään itseäni edes tämän koneen äärellä, jotta havainto sitä voi syntyä, ei voi syntyä myöskään sitä ymmärrystä, mitä tietokoneella kirjoittaminen tarkoittaa. Tarvitaan siis jonkinlainen tahtotila tai tahdon ponnistus, jotta voin pysähtyä edes hetkeksi paikalleni tekemään jotain. Suuntaan huomioni tähän koneeseen, jolloin ymmärrän että tämä kone on tietokone, jolla voi tehdä erilaisia asioita, myös kirjoittaa. Vasta tämän ymmärryksen jälkeen voi syntyä kirjoittamisen toiminta. Tietysti se vaatii myös kirjoittamisen taidon, mutta taito voidaan nähdä osana ymmärrystä, tietoa siitä miten tätä konetta käytetään.

Tämä oli lyhyt kuvaus havainnon, ymmärryksen ja toiminnan prosesseista, joiden osista ihmisen käyttäytyminen syntyy. Tämä prosessi sisältää monia taitoja, joita voidaan pitää mielen taitoina, tietoisuustaitoina. Itse asiassa jokainen käsite, jonka edellä olevassa kaaviossa nostin esiin, pitää sisällään taidon elementin. Niinpä voidaan puhua tahtomisen taidosta, huomion suuntaamisen taidosta, kohteen havaitsemisen taidosta, kohteen ymmärtämisen taidosta ja toimimisen taidosta. Seuraavassa lyhyesti näistä taidoista, mutta ensin on pakko sanoa jotain hidastamisesta, hidastamisen taidosta.

Hidastamisen taito

Hidastamisen taito on kehomielen taitojen harjoittamisen lähtökohta. Jotta voimme tulla tietoiseksi edellä kuvaamistani havainnon, ymmärryksen ja toiminnan prosesseista, meidän on hidastettava niitä niin, että kykenemme havaitsemaan niiden yksityiskohtia, vivahteita. Vasta näiden yksityiskohtien havaitseminen voi synnyttää niistä ymmärrystä. Jos emme ensin havaitse, emme voi ymmärtääkään. Tästä syystä kontemplatiiviset perinteet korostavat kehon ja mielen liikkeiden hidastamista. Kehon liike joka pysäytetään täysin, istutaan täysin liikkumatta tyynyllä tai liike viedään hyvin hitaaksi. Hidas liike mahdollistaa hyvin yksityiskohtaisen kehomielen tilojen ja sisältöjen aistimisen. Kun huomio kohdistetaan kehomielen sisältöihin, ja keho on liikkumaton tai vain hitaassa liikkeessä, myös hengitys hidastuu. Kaikki tämä vaikuttaa niin, että myös normaalisti nopea ja ryntäilevä tietoisuuden virta hidastuu, jopa rauhoittuu ja joskus jopa pysähtyy. Silloin mielen sisällöt asettuvat helpommin tarkastelun kohteeksi ja sisäisiä tapahtumia voidaan ainakin jossain määrin alkaa ymmärtää. Tätä voidaan kutsua itseymmärrykseksi.

Tahtomisen taito

Tahto voidaan ymmärtää mielen voimana, joka vaaditaan, että pystymme ylipäätään tekemään jotain. Jos kadotamme tämän voiman, lamaannumme täysin. Masentunut ihminen kadottaa usein tahdonvoimansa, jolloin pelkästään sängystä ylösnouseminen tuntuu vaikealta. Nykyisissä mindfulness-sovelluksissa harvoin puhutaan tahdosta ja sen harjoittamisesta, vaikka käytännössä kaikki perinteiset mielen harjoittamisen tavat perustuvat hyvin voimakkaasti tahtoon ja tahdon harjoittamiseen. Perinteisillä tavoilla tarkoitan nyt erilaisia lähinnä idän meditatiivisia perinteitä, joissa mieltä harjoitetaan pääasiallisesti paikallaan tyynyllä istuen. Samaa harjoitusta tehdään myös länsimaisissa mindfulness-sovelluksissa, mutta tahdon merkitystä harjoituksessa ei yleensä korosteta. Päinvastoin. Usein harjoitusta pyritään kuvaamaan käsittein, mikä ei pidä sisällään kuvausta tahdon käytöstä tai todetaan, että itseään ei pidä pakottaa mihinkään. Siis tahdonponnistusta ei pidä käyttää.

Tässä unohdetaan, että harjoitus, oli se mitä tahansa, on tietyllä tavalla itsensä ”pakottamista”, jossa käytetään tahdon voimaa. Jos haluan opiskella uuden kielen, ei se tapahdu itsestään, vaan joudun pakottamaan itseni tämän kielen äärelle eri tavoin. Ja itse asiassa tämä tahdon voiman käyttäminen on yksi keskeinen harjoituksen ulottuvuus, joka tuottaa tahtomisen taitoa. Tahtominen on taito, jota voi harjoitella ja tahdon voima on voima, jota voi harjoituksella kasvattaa. Aina kun ohjaat itsesi tekemään harjoitusta, käytät tahtoasi ja harjoitat tahtoasi. Ei ole olennaista istutko silloin tyynyllä vai teetkö asahin tai joogan liikettä.

Yleisenä periaatteena voisi varmaan sanoa, että mitä hitaampi liike, sitä enemmän tahtoa se vaatii. Ja kun liike lakkaa kokonaan ja vain ollaan paikallaan, se vaatii eniten tahtoa. Nopeassa arjen liikkeessä tahdon osuus on niin pieni, että sitä on jopa vaikea havaita. Tahdon osuuden tällaisessa liikkeessä huomaa siitä, että voin ikään kuin lakata tahtomatta liikettä, jolloin se lakkaa. Tai siis liikkeen lopettamien tarkoittaa, että lakkaan tahtomasta liikettä tai muuta toimintaa, mitä olen tekemässä.

Hidas liike on vaikeaa, se vaatii enemmän ponnistusta. Hidastamisen taito onkin yksi tärkeimmistä tietoisuustaidoista. Jos teemme liikettä nopeasti tai hidastamme sitä vain hieman, liike ei ole tahdon taidon harjoitusta. Paras harjoitus on pysähtyä kokonaan ja pysyä tässä liikkumattomassa tilassa tahdon jatkuvan, mutta hienovaraisen ponnistuksen avulla.

Huomion suuntaamisen taito

Sama tahdon ponnistus, jonka avulla pystymme hidastamaan liikettämme tai pystymme jopa pysymään pitkiä aikoja liikkumatta, mahdollistaa sen, että pystymme pitämään huomiomme suuntautuneena samaan kohteeseen pidempiä aikoja. Huomion suuntaamisen taito on tietoisuustaitojen ydin. Harjaantumaton mieli pysyy yhdessä kohteessa vain muutaman sekunnin, sitten se jo kiitää muualle. Keskittymiskyky tarkoittaa huomion suuntaamisen kykyä. Tehdessämme tietoista liikettä kuten asahia huomiomme on suuntautunut aistimaan kehoa ja sen sisäisiä muutoksia. Suuntaamme siis huomiomme kehon aistimuksiin. Käännämme katseemme sisäänpäin. Olemme tietoisia samalla myös ulkoisesta maailmasta, mutta suurin osa huomiostamme on suuntautunut kehon sisäisten kokemusten aistimiseen. Huomiota voidaan verrata kaukoputkeen tai mikroskooppiin, joka pitää ensin suunnata kohteeseen, että sen läpi voi tarkastella kohdetta.

Huomion suuntaaminen ja sen pitäminen kohteessa on siis myös taito. Usein sitä kutsutaan keskittymiskyvyksi. Jos sinulla ei ole keskittymiskykyä, se tarkoittaa, että et pysty keskittämään huomiotasi pitkään yhteen asiaan, vaan mielesi vaeltaa nopeasti asiasta toiseen. Jos keskittymiskyky on huono tai olematon, opiskeleminen ja uuden oppiminen käy vaikeaksi. Oppiminen vaatii opeteltavaan asiaan keskittymistä.

Kohteen havaitsemisen taito

Jotta voimme havaita kohteen, oli se mikä tahansa, meidän on suunnattava siihen huomiomme. Voin katsoa puuta, puu on siis näkökentässäni, mutta jos mieleni vaeltaa muissa asioissa ja huomioni on kohdistunut muualle, en havaitse puuta lainkaan. Näin meille käy jatkuvasti arjen toiminnoissamme. Maailma on aisteissamme, mutta mielemme vaeltaa itse kuvittelemassaan maailmassa. Voimme ajaa autolla kaupungin halki muistamatta matkasta mitään. Olemme katselleet ympärillemme, mutta emme ole silti nähneet mitään. Tietoisia havaintoja ei ole syntynyt.

Havaitseminenkin on siis taito. Ensimmäiseksi se vaatii huomion keskittämisen taitoa. Havainnossa mielen pitää olla paikalla samalla, kun aistimme ympäristöä. Asahissa harjoittelemme havaitsemisen taitoa suuntaamalla huomiomme kehon erilaisiin aistimuksiin. Tällaisia aistimuksia on monia ja aistimusten vivahteita lukemattomia. Voimme aistia hengitysliikettä, voimme aistia käsien, jalkojen tai koko kehon liikeaistimusta, voimme aistia asentotuntoamme, voimme aistia lattian kosketusta jalkapohjissamme jne. Mitä enemmän saamme kokemusta hitaasta ja tietoisesta liikkeestä, kehon aistimusten vivahteet lisääntyvät ja samalla siis huomion mahdolliset kohteet kasvavat.

Karkeasti voidaan todeta, että kokemuksemme koostuu ulkoisista aistikohteista, mielteistä, tunteista, mielialoista ja kehon aistimuksista. Mielteiden virtaa voidaan kutsua myös ”ajatteluksi”. Voidaan väittää, että kaikki nämä ihmisen kokemuksen ulottuvuudet ovat hyvin kehollisia. Ajattelukin voidaan kokea kehomielen toimintana, joka ei ole pelkästään jotakin henkistä ja kehosta irrallista. Siksi asahin kaltainen liike, jossa kehon aistimukset ovat jatkuvasti huomion kohteena, opettaa meitä laajemminkin katselemaan mieltämme. Meditaatiota kuvataan usein mielen katselemiseksi. Kehon aistimusten katseleminen on ikään kuin esimerkkimalli tästä tapahtumasta, joka valmistaa meitä yleisemminkin tunnistamaan kokemuksemme sisältöjä.

Kohteen ymmärtämisen taito

Tahdon, huomion suuntaamisen ja havaitsemisen taidot ikään kuin kulminoituvat kohteen ymmärtämisen taidossa. Emme voi ymmärtää kohdetta, jos emme edes havaitse sitä ja emme havaitse sitä, jos emme ole edes suunnanneet siihen huomiotamme, jonka teemme käyttäen tahtoamme. Buddhalainen elämänfilosofia kiertyy ymmärtämisen ja siis tiedon tai viisauden ympärille. Buddhalainen ajattelu on tässä mielessä ensisijaisesti tietoteoreettista, ei metafyysistä. Siinä ei kysytä, millaisia olioita maailmassa on olemassa vaan, miten saamme tietoa maailmasta ja itsestämme osana maailmaa. Miten ymmärryksemme itsestämme ja maailmasta syntyy. Ongelma on siis tietoteoreettinen. Buddhalaisessa tietoteoriassa erotetaan kaksi inhimillisen ymmärryksen tai kognition tapaa: ”puhdas” ymmärrys ja ”harhainen” tai ”epäpuhdas” ymmärrys. Valon metaforan käyttö harjoituksen päämäärien kuvauksessa alleviivaa tätä näkökulmaa

Mieltä harjoittamalla voimme ikään kuin puhdistaa ymmärryksemme prosessia ja siirtyä ”tietämättömyydestä” (avidya) kohti ”viisautta” (prajna). Tietämättömyys johtaa kärsimykseen, viisaus pois kärsimyksestä.

Istumalla alas tyynylle ja katselemalla mielemme prosesseja, alamme tunnistaa niitä rakenteita, jotka kannattelevat virheellistä ymmärrystämme. Alamme ikään kuin nähdä ennakkoluulojemme läpi. Tätä prosessia ei voi kuvata lyhyesti, joten jätän sen nyt tähän. Joka tapauksessa kyse on eräänlaisesta mielen ”puhdistamisen” prosessista, jonka aikana alamme hiljalleen nähdä maailman sellaisena kuin se on, emmekä sellaisena kuin haluamme sen nähdä. Kohteen ymmärtäminen on siis todellakin taito, joka vaatii paljon harjoitusta. Kohde, jota pyrimme harjoituksessa ymmärtämään, on silloin oma mielemme ja sen toiminta. Harjoitus on mielen läpivalaisua, joka toivottavasti ainakin jossain määrin myös kasvattaa ymmärrystä itsestämme.

Toimimisen taito

Kaikki se, mitä olemme kokeneet, mitä olemme ajatellet, tunteneet jne., toimii perustana sille, miten toimimme nyt ja jatkossa. Tätä kutsutaan karmaksi. Kehomielemme on aina historiallisesti määrittynyt. Harjoittaessamme mieltämme, voimme toivoa ainakin jossain määrin kykenevämme läpivalaisemaan mieltämme niin, että pystymme näkemään ja ymmärtämään näitä toimintaamme ja ajatteluamme määrittäviä rakenteita, eräänlaisia ennakkoluulojamme, eli sitä, miten olemme tähän asti maailman ymmärtäneet. Tällainen uusi ymmärrys voi myös vapauttaa meitä näiden rakenteiden painolastista. Tässä mielessä toimintamme tai käyttäytymisemmekin on taito.

Buddhalaisuudessa puhutaan taitavasta toiminnasta ja taitamattomasta toiminnasta. Taitamaton toiminta synnyttää kärsimystä, taitava toiminta ei synnytä kärsimystä vaan päinvastoin, poistaa sitä. Tämä on hieno ja mielenkiintoinen buddhalaisen ajattelun piirre. Siinä etiikka tulee selkeästi esiin ja kuvatuksi kärsimyksen problematiikan kautta. Toiminnassa on aina eettinen ulottuvuus. Mielemme menneisyydessä muodostuneet rakenteet ovat tavallaan niitä karman siemeniä, joista nykyinen toimintani kasvaa esiin. Mutta tämä prosessi ei ole välttämätön, deterministinen. Tässä kohtaa minulla on vapaus valita. Tosin harjaantumaton mieli kokee vapaudekseen sen, että hän valitsee ennakkoluulojensa mukaan. Harjoitus pyrkii vapauttamaan meidät tästä ennakkokäsitystemme pakkopaidasta kohti todellista valinnan vapautta, missä maailma pyritään kohtaamaan sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin kuvittelen sen olevan.

Tässä lyhyesi ja karkeasti kuvattuna joitakin niitä taitoja, joita kehomielen harjoittaminen pitää sisällään. Keskityin tässä vain harjoituksen tietoteoreettiseen puoleen. Kehon taitojen näkökulmasta harjoitus saa monia lisäulottuvuuksia, kuten kehon kannattelun taito, hengittämisen taito ja muita. Niistä taas joskus lisää.







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post210

Asahista aamurituaali

AsahiPosted by Timo Klemola Fri, March 03, 2017 11:02:20

Kirjoitin tuossa vähän aikaa sitten muotojen harjoittelusta, katasta ja miten asahikin on yhdenlaista kataa. Kaikissa kulttuureissa harjoitetaan muotoja, joita kutsutaan rituaaleiksi. Usein rituaalin merkitys on erottaa arki siitä, mikä koetaan jollain tapaa pyhänä. Kyse on profaanin ja sakraalin erosta. Uskonnolliset rituaalit ovat tällaisia. Mutta on muunkinlaisia rituaaleja. Vuodenaikojen vaihtuessa poltetaan kokkoja tai koristellaan joulukuusta. On myös siirtymärituaaleja. Häissä ihmisen sosiaalinen status muuttuu, ripillepääsyssä siirrytään kohti aikuisuutta, kasteessa annetaan nimi ja otetaan yhteisön jäseneksi.

Maallistuneissa yhteiskunnissa uskonnollisten rituaalien merkitys on kadonnut tai katoamassa. Elämme aikaa, jossa on mahdollista kehittää itselleen uusia elämälle merkitystä antavia rituaaleja. Maallisen ja pyhän ero perustuu kahtia jaettuun maailmaan. Jos ihminen on yksi, uskonnollisen ja maallisen erottaminen toisistaan perustuu harhaan. Henkisyyden harjoittaminen erillään ruumiista liittyy samaan ruumiin ja sielun ja ihmisen ja maailman erottavaan jakolinjaan. Jos ajattelumme ja kokemuksemme lähtee ihmisen ja maailman ykseydestä, se tarkoittaa, että ihmisen henkisyyttä ei harjoiteta vain uskontojen alueella. Maallinen ja pyhä, ruumiillinen ja henkinen voivat kohdata missä tahansa arjen tapahtumassa. Erityisen hyvin se kohtaa kehon ja mielen yhdistävässä liikkeessä. Tässä näkemyksessä hengen viljelyä ei eroteta omaksi harjoittamisen alueekseen vaan se on mukana aina, kun harjoitamme kehomieltämme.

Voimme tehdä tällaisista kehomielen harjoituksista arkisen rituaalin, missä harjoittamalla säännöllisesti kehomieltämme, annamme hengen ja ruumiin sulautua yhdeksi. Tämä rituaali voi olla arjen askare, mutta se voi olla myös tietoinen liike.

Kristillisessä rituaalissa pyritään astumaan pyhän maailmaan, jossa arki ja sen hälinä ja kaoottisuus jätetään hetkeksi taakse. Rituaali voi olla kuitenkin jotakin paljon arkisempaa, itse asiassa arjen katsomista läheltä. Rituaali voi olla myös niin kuin zen-perinteessä opetetaan, kodinhoitoon liittyvän asian tekemistä keskittyneesti, kuten teeseremoniassa tai kukkien asettelussa. Zen-perinne myös näyttää, miten rituaali voi olla kamppailutaidon kata tai voimistelutaidon liike tai liikesarja. Silloin rituaali on kehon harjoituksen tekemistä samanlaisessa keskittyneessä mielentilassa.

Usein rituaali tehdään sille omistetussa paikassa. Paikka koristellaan niin, että siihen astuessa mieli itsestään asettuu vastaanottamaan rituaalin sanoman. Tämän voi tehdä myös kotona. Itselleen voi järjestää paikan, jonkin kulmauksen, joka helpottaa rituaaliin astumista. Ulkoisten muotojen tai paikkojen merkitystä ei pidä väheksyä. Sisäisen ja ulkoisen ero on mielemme asettama.

Tähän paikkaan voi sitten asettua aikaisin aamulla tai myöhään illalla, kun päivä ei ole vielä alkanut tai kun se on jo loppumassa. Voi ottaa itselleen aikaa ja viljellä hetki kehomielensä hyvinvointia tekemällä keskittyneen harjoituksen, asahin, joogan tai taijin liikesarjan. Aluksi voi istua hetken, tehdä sitten liikkeen ja istua vielä lopuksi hetken.

Oman päivittäisen harjoituksensa voi tehdä rituaalina, joka syventää harjoituksen merkitystä. Liikkeen ja liikkumattomuuden harjoitus näyttää kehomielen ykseyden ja kadottaa maallisen ja pyhän eron. Harjoitus kadottaa dualismin ja asettaa meidät osaksi isompaa elämän virtaa, missä henkisyyttä ja ruumiillisuutta ei voida erottaa toisistaan. Tällaisessa harjoituksessa hengen viljely on ruumiin viljelyä ja päinvastoin. Asahin tai joogan liike voi olla tällainen profaani henkisyyden muoto, joka harjoituksessa saa sakraalin ulottuvuuden. Harjoituksessa kahtiajaot kuten pyhä ja arki, henkinen ja ruumiillinen, minä ja maailma kadottavat hiljalleen meitä eroon repivän merkityksensä.




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post209

Somaattisista menetelmistä, asahista ja liikkumisen taidosta

AsahiPosted by Timo Klemola Thu, March 02, 2017 12:16:42

1970- luvulla yhdysvaltalainen filosofi Thomas Hanna otti käyttöön ”somatics” käsitteen, joka on yleistynyt kuvaamaan menetelmiä, joissa pyritään aistimaan sisäisesti kehon liikeaistimuksia, tunnistamaan miten liike kehossa syntyy, miltä keho asento sisäisesti tuntuu jne. Kaikissa näissä tekniikoissa pyritään kehon sisäisen kuuntelun kautta löytämään kehon optimaalisia asentoja ja toimintatapoja. Omia liikemalleja aistimalla virheellistä liikettä voidaan oppia tunnistamaan ja korjaamaan. Kyse on yleensä hyvin hienovaraisesta työskentelystä, missä kehoa ei pakoteta uusiin liikemalleihin tai asentoihin vaan esimerkiksi mielikuvia käyttämällä kehon annetaan ikään kuin itsestään löytää uusia ja vapaampia olemisen tapoja.

Kyse on siis tietoisesta työskentelystä keholla. Ja koska kyse on tietoisuudesta, samalla kun mieli tai tietoisuus on harjoituksen apuväline, se on myös sen kohde. Harjoitukset vaativat intensiivistä keho aistimista ja huomion suuntaamista, mikä itsestään on jo meditatiivisten menetelmien ydintaito.

Somaattisissa menetelmissä on paljon yhteistä, koska ihmisen kehon rakenne on sama kaikkien menetelmien takana. Esimerkiksi kehon hyvä pystylinjaus on asia, mikä leikkaa läpi kaikista somaattisista menetelmistä. Tapa, kuinka kannattelemme itseämme maan vetovoimaa vastaan, on yksi ihmisen kehollisen olemisen ulottuvuuksista, mitä ei voi ohittaa.

Somaattisissa menetelmissä on myös eroja. Esimerkiksi kaikki niistä eivät ole samalla tavalla liikuntamuotoja. Liikuntamuodolla tarkoitan tässä sitä, että kaikissa ei ole systematisoitua liikemateriaalia, joiden avulla menetelmän periaatteita harjoitetaan ja joilla samalla on myös esimerkiksi terveysliikunnan ulottuvuus. Monilla tosin on.

Asahi mutta erityisesti Syvä-asahi on mitä erinomaisin somaattinen menetelmä. Siinä on voimakas liikunnallinen ulottuvuus, missä kehoa harjoitetaan, avataan, venytetään ja voimistetaan hyvin monipuolisella tavalla. Sen lisäksi sen jokaisella liikkeellä on kehon optimaalista asentoa ja toimintatapaa harjoittava ulottuvuutensa. Ja kolmanneksi se on aina tietoista kehon kuuntelua, tietoista liikettä, jossa mieli, keho ja hengitys yhdistyvät yhdeksi ihmistä tasapainottavaksi liikkeeksi.

Asahissa pidämme sekä kuvainnollisesti, mutta myös konkreettisesti jalat maassa. Aloin itse vuosia sitten käyttämään termiä ”funktionaalinen kehotietoisuus” sellaisesta kehon tutkimisen ja aistimisen tavasta, jossa jokaisella harjoituksella on selkeä funktio. Tämä funktio liittyy kehomielen arjen toimintaan. ”Funktionaalisen kehotietoisuuden” harjoitukset pyrkivät aina vastaamaan kysymykseen, onko olemassa tai mikä on ihmisen kehon ja mielen tai kehomielen optimaalinen asento tai asenne erilaisissa arjen ongelmanratkaisun tilanteissa. Ongelmanratkaisuna pidän tässä hyvin laajassa mielessä kaikkea toimintaamme, tuolilta ylösnoususta mielen itselleen asettamiin ongelmiin.

Otin tämän käsitteen käyttöön siksi, että kokemukseni mukaan on paljon ihmisiä, joka ovat harjoittaneet vuosia erilaisia somaattisia menetelmiä, tutkineet kehonsa aistimuksia paljon, mutta tämä kehon aistiminen on jäänyt ikään kuin ilmaan. Siitä on tullut jollain tapaa epämääräisen ”henkistä”, josta kuitenkin on vaikea sanoa, mitä se tarkoittaa. Myös kehon asennot saattoivat olla aivan löysiä, keho irrallisista osista koostuva hyvässä linjauksessa oleva palikoiden kasa, jonka pienikin tuulen puuska helposti horjutti. Itse olin tottunut siihen, että kehon asentojen ja liikkeiden kinestetiikan harjoittaminen tuo samalla myös konkreettista taitoa seistä tukevasti maassa, yhdistää koko kehon voima yhdeksi kokonaisuudeksi, liikkua koko kehosta niin, että voima tulee lattiasta koko kehon läpi sormiin asti jne. Kaikki tämä oli yleensä nk. somaattisia menetelmiä harjoittaneille ihmisille vaikeaa tai mahdotonta. Paitsi heille, jotka tulivat oikeasti itäisten kamppailutaitojen perinteistä, kuten taiji tai aikido.

Muistan aikanaan kun kehitimme asahia ajatelleeni, että on olemassa sellaisia liikuntamuotoja, kuten LesMils-tuotteissa jokin Bodybalance, joka on eräänlainen kokoelma idän kamppailutaitojen ja menetelmien liikkeistä, että niissä ohjaajat matkivat erilaisia itämaisia liikuntamuotoja. Siis matkivat eli pyrkivät tekemään ulkoisesti samalla tavalla. Asahissa emme matki mitään vaan teemme oikeasti. Tässä on iso ero. Jos matkit jotain vaikkapa taijin liikettä, se tarkoittaa että et osaa tehdä sitä kunnolla, eikä tarvitsekaan osata. Mutta kun teet sen oikeasti niin kuin se kuuluu tehdä, se tarkoittaa, että osaat ja olet ymmärtänyt liikkeen kaikki periaatteet. Osaat tehdä sen silloin oikeasti etkä enää vain matki mitään.

Asahissa emme matki mitään. Teemme oikeasti liikkeet noudattaen koko kehon liikemekaniikkaa, ohjaamme liikettä tietoisesti sen liikeradan joka sopukan kautta jne. Jokin Bodybalance voi ulkoisesti näyttää samalta, mutta siinä ei ole tarkoituskaan tehdä oikeasti liikettä näin, koska kyse on jumpasta, ulkoisesta liikkeestä. Liikkeen sisäisyyttäkin voidaan matkia.

Tällaisista syistä aloin itse puhua ”funktionaalisesta kehotietoisuudesta”, kehitin sen ympärille kokonaisen kymmenen päivän koulutusohjelman, koska se että ajattelemme olevamme hyvinkin tietoinen liikkeestämme, ei vielä tarkoita mitään. Se ei tarkoita sitä, että osaisimme silti vaikkapa tuottaa kehon voimaa tai liikettä optimaalisella tavalla. Muistan hyvin joskus kymmeniä vuosia sitten, kun opetin tajia yliopistoliikunnassa eräänkin oppilaani, joka ensimmäisellä tunnilla totesi, että hän kyllä osaa jo taijita hyvin, koska hänellä on voimakas kokemus qin virtauksesta kehossaan. Kun sitten teimme liikesarjaa, siinä ei ollut mitään oikein. Hänen sisäinen kokemuksensa ja liikkumisensa taito eivät lainkaan vastanneet toisiaan. Samaan olen edelleen jatkuvasti törmännyt, kun pidän asahin ohjaajakoulutuksia.

Monilla ihmisillä, jotka ovat harjoittaneet joitakin somaattisia menetelmiä, ja joilla on ainakin omasta mielestään vahva sisäinen kokemus liikkeestä, on kuitenkin virheellinen kuva omasta liikkumisen taidostaan. Pelkkä sisäinen kokemus liikkeestä ja sen tutkiminen ei tuota välttämättä liikkumisen taitoa. Näyttää siltä, että liikkumisen taidon oppiminen vaatii myös muodon, jossa sitä opetellaan. En mene tähän nyt pidemmälle, mutta tämä näyttää olevan ongelma myös tanssin puolella, jossa on suuntauksia, missä improvisaatio näyttää olevan jonkinlainen liikkumisen ihanne. Mutta ainakin minun on aika vaikea katsoa sellaista liikeimprovisaatiota, missä taustalla ei ole muodon kautta opeteltua liikkumisen taitoa. Tässä päädyn jällen samaan, kuin mitä joskus aiemmin kirjoitin taidon ja taiteen yhteydestä, miten en voi pitää kovin korkeana taiteena sitä, mistä taidon elementti on jätetty syrjään.

Mutta asahiin palatakseni. Suosittelen lämpimästi asahia tai vastaavia (taiji, qigong) liikkumisen muotoja sellaisten somaattisten menetelmien harjoittajille, joiden menetelmistä tällaiset muodot (katat) puuttuvat. Kyllä lattialla kieriskelemällä voidaan lisätä kehotietoisuutta, mutta tämän kehotietoisuuden siirtäminen arjen liikkeeseen tai liikkumisen taidoksi (funktionaaliseksi kehotietoisuudeksi) käy helpommin muodon (kata) avulla. Kannattaa ainakin kokeilla.










  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post208
« PreviousNext »