Huomioita

Onko asahi "mindfulnessia", osa 5.Asahi

Posted by Timo Klemola Tue, January 29, 2019 09:48:33

Niin, onko asahi siis ”mindfulnessia”? Vien nyt tämän sarjan lyhyesti loppuun pitäytyen edellisten tarkastelun antamissa näkökulmissa. Vielä pitää kuitenkin miettiä, millaisesta olemisesta on kyse, kun kysytään onko jokin jotakin. Siinäkin on eroja. Jos kysyjä tarkoittaa olemista samassa mielessä kuin kysymyksessä, ovatko kissat koiria, niin vastaus on selvä, ei ole. Toisaalta ihminen voi pohtia ottavansa kissan tai koiran lemmikikseen, koska kummatkin toimivat tässä tarkoituksessa. Niissä on tarpeeksi samankaltaisia piirteitä, että toisen voi korvata toisella. Kun puhutaan asahin ja mindfulnessin suhteesta, tarkoitetaan yleensä jotain tämänkaltaista olemisen tapaa. Tai vielä laajemmin voidaan ajatella, miten asahi sopii osaksi erilaisia mindfulness-menetelmiä, jos niissä kuitenkin jo käytetään joogan tapaista tietoista liikettä. Nyt aletaan mielestäni olla asian äärellä. Pelkistän vastauksen kolmeen osaan ja kuvaan, miten asahi sopii edellä kuvaamiini kolmeen mindfulness-menetelmien kategoriaan ja niiden yhteyteen.

1. Asahi ja kaupalliset mindfulness-menetelmät. Tekniseltä kannalta sopii mainiosti. Koska tärkeää tässä näkökulmassa on stressinpoisto, asahi sopii tähän kuvioon erityisen hyvin. Voidaan ajatella, että asahilla on jopa etuja menetelmissä yleisesti käytettyyn joogaan nähden, koska asahin liikkeitä on helppo tehdä vaikkapa työpaikalla. Joogassa liikutaan myös lattialla, mikä hieman rajoittaa sen käyttöä. Asahi soveltuu tehtäväksi missä tahansa, koska tahansa, jos pokka riittää. Asahi on lähtökohdiltaan rentouttavaa, mieltä rauhoittavaa ja kehoa tasapainottavaa liikuntaa. Joogan tilalla voidaan myös käyttää taijiquanin ja qigongin kaltaisia meditatiivisia menetelmiä. Kaupallista mindfulness-menetelmien soveltamista voidaan tarkastella myös kriittisesti, kuten edellä kerroin. Kun viemme asahia tällaisiin kuvioihin, meidän on aina syytä myös tarkastella sitä, onko toiminta asiallista ja yleisemmin linjassa omien eettisten periaatteittemme kanssa. Liike-elämässä helposti sorrutaan epäeettisiin toimiin, esimerkiksi harhaanjohtavaan markkinointiin.

2. Asahi ja terapeuttiset mindfulness-menetelmät. Asahi sopii tähän yhteyteen erityisen hyvin ja sillä on myös monia etuja: se on dynaaminen meditaatiomenetelmä, somaattinen menetelmä ja rentoutusmenetelmä. Se tukee voimakkaasti staattisen meditaation kehollista ulottuvuutta. Tällä tarkoitan sitä, että meditaatiossa on kaksi vaikuttamisen kanavaa: tajunnan intentionaalisuuden taso, missä maailmankuvamme merkitykset muodostuvat sekä kehon intentionaalisuuden taso, missä kehollinen esiymmärryksemme maailmasta muodostuu. Harjoittamalla asahin kaltaista somaattista menetelmää voimme harjoittaa ja muuttaa kehomme maailmasuhdetta ja sen esiymmärrystä, mikä puolestaan tukee maailmankuvamme uudistumista, tajunnallisten merkitysten uudelleentulkintaa. Näen että terapeuttinen työskentely parhaimmillaan on juuri tätä: siinä otetaan huomioon ihminen kokonaisuutena kaikkine olennaisine puolineen. Itse kehitän Syvä-asahin teoriaa juuri tähän suuntaan, jotta psykoterapeutit löytäisivät asahin ja ymmärtäisivät sen ihmisen kokemusta muuttavan potentiaalin.

3. Asahi ja kontemplatiiviset menetelmät. Tästä voisi kirjoittaa paljon, mutta pelkistän: Asahi sopii ihanteellisesti esimerkiksi zen- tai vipassana-retriittien liikunnalliseksi sisällöksi. Se on helppo viedä erilaisiin kontemplatiivisiin perinteisiin ja niiden viitekehyksiin, koska asahi sisältää kaikkien kontemplatiivisten liikemeditaatiomuotojen ytimen: kehon liikkeen, hengityksen ja mielen suuntaamisen yhteyden, jonka kautta voidaan kokea kehon, hengityksen ja mielen harmonia. Sitä voidaan myös soveltaa länsimaiseen eksistentiaalis-fenomenologiseen harjoittamisen viitekehykseen, mitä olen tarkemmin kuvannut kirjoissani Liikunta tienä kohti varsinaista itse ja Taidon filosofia. Silloin kyse on idän kontemplatiivisten perinteiden selittämisestä ja kuvaamisesta länsimaisen, meille tutumman viitekehyksen avulla. Olen itse käyttänyt asahia jo pitkään erilaisissa zen-harjoituksissa, joista viimeinen on Zen-mieli – kehomieli -kurssini. Siinä harjoitamme pitkää, noin 90 minuuttia kestävää meditaatiokokonaisuutta, missä staattinen zen-meditaatio ja dynaaminen asahin liike ja eri asennot vaihtuvat virtaavasti toisiinsa.



Blog image

Onko asahi "mindfulnessia", osa 4.Asahi

Posted by Timo Klemola Mon, January 28, 2019 12:48:21

Pitää vielä jatkaa tuon toisen blogin taulukon purkamista. Yritän nyt olla lyhytsanaisempi, että saisin tämän blogisarjan joskus loppuun. Kolmantena vertailun näkökulmana otin siinä esiin harjoittajille annettavat lupaukset. Käsittelinkin tätä osin jo edellä, missä siteerasin yhden mindfulness-perustaisen stressinpoistosivuston lupausten luetteloa. Menetelmän luvataan auttavaan mitä erilaisimpiin fyysisiin ja psyykkisiin vaivoihin vatsakivuista, päänsäryistä ja unen laadusta aina masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön asti. Terapeuttiset mindfulness-menetelmät ovat lupauksissaan varovaisempia. On jopa ruvettu korostamaan, että mindfulness-perustaiset menetelmät eivät sovi kaikille ihmisille ja ne saattavat jopa pahentaa joitakin mielen ongelmia. Kontemplatiivisissa perinteissä ei yleensä tehdä mitään lupauksia, koska niissä ei tehdä mitään varsinaista kaupallista markkinointiakaan. Ryhmät ovat pääasiassa ei-kaupallisia. Harjoituksia ja luentoja järjestävät lähinnä erilaiset yleishyödylliset yhdistykset, mitkä eivät perustu voiton tavoitteluun.

Neljäntenä vertailin mindfulness-perustaisia menetelmiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Nostin tämän esiin lähinnä siksi, että on noussut kriittisten tutkijoiden joukko, joka pitää mindfulness-perustaisten menetelmien työpaikoille tuotuja sovelluksia lähinnä yhteiskunnan alistavia ja työntekijöitä vieraannuttavia rakenteita tukevina interventioina. Esimerkiksi Ronald Purser on tarkastellut artikkeleissaan mindfulnes-menetelmien suhdetta uusliberalismiin. Suomessa tätä näkökulmaa on nostanut esiin mm. filosofi ja mindfulness-tutkija Ilmari Kortelainen. Voisi ehkä sanoa, että kaupalliset mindfulness-menetelmät sisältävät naiivin ja kritiikittömän käsityksen yhteiskunnasta ja sen toiminnasta.

Terapeuttisissa menetelmissä tunnistetaan ihmisten pahoinvoinnin yhteiskunnalliset ja rakenteelliset syyt, jolloin esimerkiksi työstressiin liittyvien ongelmien syitä ei nähdä vain yksilötasolla, vaan tunnistetaan ongelmien yhteisöllinen ja rakenteellinen luonne. Hoitoprosessiin liittyy silloin parhaimmillaan työn uudelleenorganisoimista, sosiaalisten verkostojen toiminnan tarkastelua yms.

On monenlaisia kontemplatiivisia perinteitä ja on vaikea sanoa niistä mitään yleistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kontemplatiivisissa perinteissä harjoittajien yhteiskunnallinen aktiivisuus vaihtelee ääripäästä toiseen. Jotkut pyrkivät vetäytymään kokonaan maailmasta, toiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Silloin aktiivisuus keskittyy usein erilaisten kärsimysten muotojen, myös rakenteellisten ja yhteiskunnallisten, tiedostamiseen ja niiden lieventämiseen. Kontemplatiiviset perinteet korostavat ihmisen ja hänen ympäristönsä, ihmisen ja maailman yhteyttä ja samuutta ja perustavat toimintansa tästä yhteyden kokemuksesta nousevaan etiikkaan.

Vielä voisi nostaa esiin opettajuuden ja koulutuksen näkökulmat. Kaikki mindfulness-perustaiset menetelmät vaativat ohjaajilta koulutusta ja koulutuksen jälkeen he omaksuvat yhdenlaisen opettajan roolin. Kaupallisissa menetelmissä (esim. MBSR) valmistutaan mindfulness-ohjaajiksi kahden noin 10 lähipäivää kestävän kurssin suorittamisen jälkeen. Kurssit kestävät noin puoli vuotta, jolloin mindfulness-ohjaajaksi voidaan valmistua vuodessa ja lähipäivä on silloin käyty noin 20. Tämän lisäksi opiskelijoilta edellytetään omaa säännöllistä harjoittelua. Mitään ennakkovaatimuksia ei ole. Kaikki halukkaat otetaan mukaan. Koska mindfulness-ohjaaja ei ole millään tavalla suojattu nimike, sitä voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Samoin kuka tahansa voi aloittaa mindfulness-ohjaajien koulutuksen, jos hän niin haluaa.

Mindfulness-perustaisia terapiamuotoja koulutetaan monissa erilaisissa formaateissa. Olennaista on kuitenkin, että niitä voivat käyttää terapiatyössä vain koulutetut psykoterapeutit, jotka ovat valmistuneet yliopistojen psykoterapeuttikoulutuksista, jotka kestävät vähintään kolme vuotta. Tutkintoon voivat hakeutua asetuksessa määritetyn pätevyyden omaavat hakijat, joilla on myös vähintään kahden vuoden työkokemus hoito- tai mielenterveystyössä. Psykoterapeutti on nimikesuojattu ja Valviran valvoma käsite, mitä ei saa käyttää muut, kuin Valviran hyväksymät koulutetut psykoterapeutit.

Kontemplatiivisia perinteitä opettavat hyvin eritaustaiset ihmiset. Yhteistä heille on yleensä se, että he ovat harjoittaneet perinteessä suhteellisen kauan, yleisesti 10 – 20 vuotta, ennen kuin he ovat saaneet opettajan pätevyyden. On yleistä, että opettajat arvioivat itse oppilaidensa pätevyyden opettaa ja antavat heille opetusluvan, kun katsovat oppilaan olevan tähän valmis. Monissa perinteissä tähän liittyy erilaisia seremonioita ja todistuksia. Opettajien pätevyyden kontrolli tapahtuu siis täysin perinteen sisällä. Tämä voi olla ongelma, koska opettajuuteen liittyy myös vahva auktoriteettiasema (guru), mikä altistaa opettajan vallan väärinkäyttöön. Tällä hetkellä asiasta keskustellaan paljon, koska esimerkkejä paljastuu jatkuvasti erityisesti Yhdysvalloissa.

Vielä voisi puhua etiikasta ja arvoista. Kaupallisissa mindfulness-menetelmissä mielen harjoittamisen tekniikoita käytetään välineellisesti ilman sen suurempaa eettistä pohdintaa. Mindfulness on niissä psykotekniikka, mitä voidaan käyttää mitä erilaisimpien päämäärien tavoitteluun. Päämäärien kirjo onkin suuri. Tämä onkin aiheuttanut myös paljon kritiikkiä. Jos mindfulness-perustaisia menetelmiä voidaan käyttää armeijoiden erikoisyksiköiden toiminnan tehostamisessa, niin millaiseen etiikkaan tällainen toiminta perustuu. Samalla kannattaa kuitenkin huomata, että kysymys ei ole ollenkaan uusi. Vanhassa Japanissa zen ja sen harjoitukset olivat erityisesti samurailuokan suosiossa. Vielä toisessa maailmansodassa monet zen-opettajat opettivat japanilaisia sotilaita taistelemaan ja kuolemaan ”tyhjällä mielellä”. Zenin ja nationalismin suhde Japanissa on ollut aina vahva.

Mindfulnessin terapiasovelluksissa etiikka on eri tavalla läsnä. Toimintaa ohjaavat aina ensisijaisesti ihmisten auttamiseen liittyvät arvot. Terapiamaailmassa ollaan yleisesti sitoutuneita samoihin ammattieettisiin periaatteisiin kuin terveydenhoidossa yleensäkin. Säännökset löytyvät laeista ja niiden noudattamista valvoo Valvira.

Kontemplatiiviset perinteet ovat monitasoisia ja usein vuosituhansia vanhoja kulttuurisia muodostelmia, joita esimerkiksi filosofi Lauri Rauhalalla oli tapana kutsua filosofis-uskonnollis-psykologisiksi systeemeiksi. Tällä hän tarkoitti, että vaikkapa buddhalaisuudesta tai hindulaisesta joogasta voi löytää kaikki nämä tasot. Harjoittajan oma valinta on, mitä tasoja hän haluaa omassa harjoituksessaan korostaa. Etiikka on aina olennainen osa kaikkia uskonnollisia tai elämänfilosofisia järjestelmiä. Harjoittajat tutustuvat yleensä systeeminsä etiikkaan suoraan kontemplatiivisten harjoitusten kautta (esim. myötätuntomeditaatio) ja lukemalla perinteen tekstejä (esim. nk. boddhisattva-lupausten lukeminen ääneen ennen harjoitustuokiota). Länsimaisia mindfulness-sovelluksia kritisoidaankin usein siitä, että niissä meditaatiotekniikat tulevat tavallaan repäistyksi irti eettisiltä juuriltaan.

On tietysti totta, että siirtyessään kulttuureista toisiin perinteillä on tapana muuttua. Ne kadottavat joitain piirteitään ja omaksuvat joitain piirteitä uudesta kulttuurista. Näin on aina käynyt. Hyvä esimerkki on tästä buddhalainen zen-perinne, joka on vaeltanut Intiasta Kiinaan, sieltä Japaniin ja Japanista Yhdysvaltain kautta länteen. Jokainen hyppy maasta ja kulttuurista toiseen on tuonut mukanaan muutoksen. Näin tapahtuu kaikkien kulttuuristen ilmiöiden kohdalla. Mitään ”kulttuurista omimista” ei ole olemassa. Ei ole mitään kulttuurin muotoa, mihin ympäröivä kulttuuri ei olisi vaikuttanut. Esimerkiksi zenin kohdalla on nyt havaittavissa ilmiö, miten amerikkalainen terapiakulttuuri tunkeutuu zenin ytimeen, sen retriitti- ja opetuskäytäntöihin ja samalla myös ymmärrykseen siitä, mitä zen-buddhalaisuus ylipäätään on. Ilmiö on nähtävissä myös Suomessa.

No, ehkä näiden alustavien pohdintojen jälkeen pääsen jo seuraavassa blogissa vastaamaan otsikon kysymykseen. Katsotaan.


Blog image

Onko asahi "mindfulnessia", osa 3.Asahi

Posted by Timo Klemola Sun, January 27, 2019 11:50:55

Tavoitteet

Koska kännykkäsovelluksille edellisen blogin taulukko oli aivan liian pieni, selitän sen sisällön. Samalla tulee selitetyksi tarkemmin, miksi tällainen luokittelu on tärkeää. Se avaa mahdollisuuden vertailla ilmiön eri ulottuvuuksia erilaisista näkökulmista. Tein tätä vertailua tuossa taulukossa kolmesta näkökulmasta ja lisään siihen tässä vielä pari uutta. Ensimmäinen vertailun perusta oli mindfulness-menetelmien taustalta löytyvät tavoitteet. Ihmisen toiminta on yleensä tavoitteellista, pyrimme toiminnallamme joihinkin päämääriin. Toiminnan tavoitteiden kannalta voidaan sanoa, että kaupallisissa mindfulness-menetelmissä voimme nähdä kolme keskeistä tavoitetta. Ne ovat stressin poisto, työn tuottavuuden parantaminen eli yleisemmin ihmisen suorituskyvyn kasvattaminen ja kolmantena taloudellisen menestyksen lisääminen.

Kaikki nämä päämäärät voidaan nähdä sekä yksilön, yrityksen että yhteiskunnan kannalta. Stressin poisto parantaa yksilön hyvinvointia. Jos työpaikalla töitä tekee rentoja, stressittömiä ihmisiä, se parantaa monia joustavaan ja tehokkaaseen työntekoon liittyviä olosuhteita. Myös yrityksen tuottavuus paranee tehostuneen työnteon ja vähempien sairaspoissaolojen ansiosta. Sama toteutuu myös yhteiskunnallisella tasolla terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen käytön vähentymisenä jne.

Pyrkiessään parantamaan suorituskykyään ihminen tavoittelee samalla myös parempaa taloudellista tulosta. Palkatessaan yritykseen mindfulness- ohjaajia ja ohjatessaan työntekijöitään mindfulness –kursseille yritykset pyrkivät yksilön suorituskyvyn kasvattamisen myötä parantamaan myös taloudellista tulostaan. Yhdysvalloissa monet tunnetut yritykset kuten Apple, Microsoft ja Google tarjoavat työntekijöilleen mindfulness-ohjelmia. Aetna, yksi Yhdysvaltojen suurimmista vakuutusyhtiöistä laski, että yrityksen järjestämille mindfulness-kursseille osallistuvien työtekijöiden tuottavuus parani vuodessa 3000 dollaria. On aika uskomatonta, mutta totta, että mindfulness-menetelmien avulla pyritään parantamaan jopa kokonaisten yhteiskuntien toimintaa ja tuloksellisuutta, mutta niin on pakko sanoa, koska Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on menossa laaja ”Mindfulness Initative”, jossa parlamentaarinen kaikkien puolueiden jäsenistä koottu ryhmä tekee raportteja ja suosituksia viedä mindfulness-perustaisia menetelmiä kaikille hallinnon alueille: sosiaali- ja terveyspaleluihin, koulutukseen, työpaikoille, oikeuslaitokseen ja vankienhoitoon. Netistä löytyy heidän ensimmäinen 2015 julkaistu raporttinsa. Suomessa tämän ilmiön laajuutta ja vaikuttavuutta ei vielä edes ymmärretä. [Ks. https://www.themindfulnessinitiative.org.uk/]

Stressinpoiston näkökulma on kuitenkin myös ongelmallinen. Jos meidät ohjataan mindfulness-kurssille, koska olemme työssämme loppuun palamisen partaalla, niin silloin mindfulness toimii vain lääkkeen tavoin, jolla parannetaan oiretta, ei syytä. Kasvaneen stressin syy jää analysoimatta ja korjaamatta. Samalla työntekijä tulee vastuutettua asiasta, mistä hän ei oikeasti kanna vastuuta. Esimerkiksi työperäinen stressi ei yleensä ole yksilön asenteista tai muista mielen sisäisistä seikoista johtuva asia, vaan se liittyy työn rakenteellisiin tekijöihin, esimerkiksi resurssien vähäisyyteen. Siis yksinkertaistaen, jos yhdellä ihmisellä teetetään kahden ihmisen työt, se aiheuttaa lopulta välttämättä ylikuormittumista ja johtaa erilasiin kehon ja mielen sairauksiin. Monet tutkijat ovatkin kritisoineet koko kaupallista mindfulness-liikettä siitä, että se itse asiassa edellä kuvatulla tavalla tulee kannatelleeksi yritysten ja yhteiskunnan työntekijöitä alistavia ja riistäviä rakenteita. [Ks. esim. Ronald Purser ja hänen ”McMindfulness-käsitteensä.]

Terapeuttiset mindfulness-menetelmät pyrkivät ihmisen eheyttämiseen, ihmisen auttamiseen, kun hän kokee elämän ongelmat ylitsepääsemättömiksi. Meditatiivisten menetelmien suhdetta vanhoihin kontemplatiivisiin menetelmiin on paljon pohdittu, koska niiden päämäärät näyttävät hyvin samankaltaisilta. Myös kontemplatiiviset menetelmät pyrkivät ihmisen auttamiseen, kun hän kamppailee eksistentiaalisten kysymysten parissa. Kaikki kontemplatiiviset menetelmät pyrkivät omilla tavoillaan vastaamaan ihmisen kärsimyksen ongelmaan. Suomessa tähän yhteyteen kiinnitti huomiota filosofi Lauri Rauhala jo 1970-luvun lopussa. Hyvin lyhyesti voisi sanoa niin, että meditatiiviset menetelmät voivat auttaa ihmistä ikään kuin uudelleen organisoimaan epäsuotuisaa kokemustaan ja muuttamaan sitä suotuisampaan suuntaan. Meditatiivisessa prosessissa, kun mieli välillä tyhjenee käsitteistä, se mahdollistaa merkitysten uudelleen muodostumista ja vanhojen ennakkokäsitysten ja toimintamallien purkamista. Esimerkiksi kirjassaan Meditaatio ja muutamissa asiaa käsittelevissä artikkeleissaan Rauhala pyrkii kuvaamaan tätä prosessia. [Tästä on itselläni työn alla pidempi artikkeli.]

Kontemplatiiviset perinteet ovat nk. viisausperineitä. Niissä tutkitaan ja pyritään ymmärtämään ihmisenä olemisen perusteita ja muuttamaan itseä tämän ymmärryksen mukaisesti. ”Katselemalla mieltä” pyritään ymmärtämään oman mielen toimintaa ja ikään kuin läpivalaisemaan se. Ne ovat siis itsensä kasvattamista, missä tavoitteena on jonkinlainen viisaus. Viisaus on vaikea käsite ja miltei mahdoton määritellä, mutta jotakin siitä voi sanoa. Asiaa ehkä auttaa, jos ymmärtää aluksi tiedon ja ymmärryksen eron. Me voimme tietää jotakin, mutta voi olla, että emme ymmärrä, mitä tiedämme. Usein me tiedämme, miten rakennetaan erilaisia teknologisia välineitä, mutta emme ymmärrä, miten nämä välineet vaikuttavat pidemmällä aikavälillä itseemme tai ympäristöömme. Tieto ei sinänsä tuo vielä ymmärrystä, ymmärrys vaatii jotain muuta. Usein se vaatii kokemusta. Viisaudeksi voidaan kutsua sellaista ymmärrystä, mikä kohdistuu (ihmisenä) olemisen perusteisiin, joita usein kutsutaan eksistentiaalisiksi kysymyksiksi. Voimme myös ajatella, että emme ymmärrä asiaa, jos ymmärryksemme ei näy toiminnassamme. Kaikesta tästä voimme päätyä esimerkiksi seuraavaan lyhyeen viisauden määritelmään: Viisaus on kokemuksellista tietoa eksistentiaalisista kysymyksistä, mikä näkyy toiminnassa. Jostain tällaisesta kontemplatiivisissa perinteissä on kysymys. Tällainen toimintaan tuotu viisaus vaatii elinikäistä harjoitusta. Se on siis jatkuvaa itsensä kasvattamista, ihmisenä olemisen tutkimista ja Lauri Rauhalan sanoin ”oman arvomaailmansa selkeyttämistä”.

Ihmiskäsitykset

Toinen näkökulma, jonka taulukossa nostin esiin ovat ihmiskäsitykset. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, mitä ihmisenä olemisen piirteitä korostetaan tai pidetään ensisijaisina. Ihminen on monitahoinen olento, jota voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Ihmiskäsityksemme kertoo meille oman näkökulmamme ihmiseen.

Kaupalliset mindfulness-menetelmät näkevät ihmisen pääasiassa kuluttajan ja tuloksen tuottajan näkökulmasta. Tämä on tietysti luonnollista, koska koko näkökulma on nimetty ”kaupalliseksi”. Jokainen meistä on potentiaalinen mindfulness-kurssin ostaja. Siksi markkinointi on tyypillisesti liioittelevaa, huikeita lupauksia antavaa. Kaikille luvataan jotain.

Tästä on hyvä esimerkki vaikkapa suomalainen vanhin MBSR-sivusto, jossa todetaan, että menetelmän harjoittamisen hyödyt voi kokea mm.: stressitason laskemisena, kroonisen sairauden tai kiputilan kanssa elämisessä, pää-, selkä- tai niskasärkyjen vähenemisenä, toiminnallisten suolisto- ja vatsavaivojen oireiden helpottumisena, unen saannin ja laadun paranemisena, korkean verenpaineen laskemisena, uupumuksesta toipumisen nopeutumisena ja sen uusiutumisen ennaltaehkäisemisenä, ahdistuneisuuden, pelkojen tai paniikkireaktioiden lievenemisenä, kaksisuuntaisten mielialojen tasoittumisena sekä masennuksen lievenemisenä ja psykoterapian vaikutuksen tehostumisena.

Toisaalta sama sivusto perustelee ”Mindfulness työssä” koulutuksiaan seuraavasti: ”Mindfulness -menetelmä on tieteellisesti tutkittu ja olemme vuosien kokemuksen perusteella saaneet seuraavaa palautetta: Työhyvinvointi lisääntyy; työn tuloksellisuus tehostuu, kun mieli kirkastuu; keskittymiskyky vahvistuu; innovaatiokyky optimoituu; vuorovaikutus paranee ja työilmapiiri kevenee; kyky huolehtia itsestään vahvistuu; palautuminen stressaavista tilanteista kehittyy. Tutkimusten mukaan n. puolen tunnin päivittäinen harjoittaminen antaa Sinulle jopa muutamia tunteja lisää päivään. Tämä tapahtuu mm. selkeämmän ajattelun, paremman keskittymiskyvyn, osaavamman vuorovaikutustaitojen sekä nopeamman palautumisen ansiosta.”

On aika ilmeistä, että jos kaikki tämä pitäisi paikkansa olisimme törmänneet ihmelääkkeeseen, joka auttaa meitä miltei kaikissa inhimillisissä vaivoissa ja tilanteissa. Näin ei tietenkään ole. Koko tästä kuviosta tekee oudon se, että markkinointi perustuu siihen, että samalla todetaan, miten edellä kuvatuista vaikutuksista on vankka tieteellinen näyttö. Asia on paljon monimutkaisempi. On tavallaan onnetonta, että mindfulness hypetys perustuu suurelta osin mindfulness-tieteen hypetykseen.

On alkanut ilmestyä yhä enemmän myös kriittistä tutkimusta ja analyyseja, joissa osoitetaan mindfulness-tutkimuksen puutteita. Niitä ovat esim. käsitteiden määrittelyn heikkous, negatiivisten tulosten julkaisematta jättäminen, vertailuryhmien puute, toistettavuusongelmat jne. Ihmisen käyttäytymisen tutkiminen on äärimmäisen monimutkaista ja esimerkiksi nk. placebo-vaikutuksen eliminointi tuloksista on käytännössä mahdotonta. Kun tutkittavat tietävät, mitä tekevät ja mitä heiltä odotetaan, tämä ei voi olla vaikuttamatta tutkimukseen. Yksi laajempi ongelma on tutkijoiden omat intressit julkaista positiivisia tuloksia. Lääketieteellisissä tutkimuksissa tutkijoiden on tapana ilmoittaa erilaiset sidonnaisuutensa. Tällaisena ilmoitettavana sidonnaisuutena ei kuitenkaan pidetä sitä, että tutkija tutkii omaa kaupallista menetelmäänsä, jolloin negatiiviset tutkimustulokset unohtuvat helposti. Mindfulness-tutkimus on täynnä tällaisia ongelmia. Menetelmien kehittäjät eivät jäävää itseään tutkimuksesta, päinvastoin.

Edellä on kuvattu mindfulness-tutkimukseen liittyviä tiedeyhteisön ongelmia, jotka heijastuvat sellaisenaan kentälle. Ei voida ajatella, että yksittäiset mindfulness-ohjaajat kykenisivät arvioimaan tieteen tuloksia, mutta ohjaajien kouluttajilta pitäisi kyllä vaatia kykyä myös kriittiseen ajatteluun. Tätäkin on tosin turha toivoa, koska kyse on nykyään jo niin suuresta liiketoiminnasta.

Mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien ihmiskäsitykset perustuvat samoihin lääketieteen, psykologian ja psykoterapian ihmiskäsityksiin, joihin niiden rinnalla kulkevat muutkin terapiamenetelmät perustuvat. Ihminen pyrkii kohti terveyttä ja hyvinvoinia, jotka määritellään ihmisen toimintakyvyn kautta. Olemme terveitä, kun emme ole sairaita.

Voi tosin olla, että mindfulness-näkökulmat ovat avaamassa terapiapuolella myös uusia teitä ja näkökulmia ihmisen ymmärtämiseen. Erityisesti mieleeni tulee länsimainen kehon ja mielen, ruumiin ja sielun vahvasti jakava dualismi, joka on pesiytynyt myös eri tieteiden käsityksiin ihmisestä. Tästä on hyvä esimerkki lääketiede, missä edelleen mielen osuus sairauksien synnyssä ja hoidossa on huonosti tunnettua ja tunnustettua. Samoin psykologian ja psykoterapian puolella kehollisen näkökulman merkitystä ollaan vasta alkamassa ymmärtää. Monet kontemplatiivisista perineistä otetut mindfulness-mallit perustuvat jonkinlaiseen käsitykseen kehon ja mielen yhteydestä. Niitä kuvataankin usein kehomielen harjoituksiksi. Tosin samaan hengenvetoon on todettava, että tyypillisissä mindfulness-interventioissa ei tätä kehomieli yhteyttä kunnolla vielä ymmärretä. Tässä kohtaa työtä on tehtävä vielä paljon. Mutta kun tämä ymmärrys lisääntyy, muuttuu hiljalleen myös dualistinen ihmiskäsitys ehkä piirun verran kehon ja mielen yhteyttä korostavaan suuntaan. Muuten, sivumennen sanoen, asahin yhteydessä työskentelemme hitaasti, mutta päättävästi tässäkin suunnassa.

Kontemplatiivisten perinteiden ihmiskäsitykset ovat syvällisiä, yleensä tuhansien vuosien kehityksen ja ihmistutkimuksen tulosta, joten niitä ei voi lyhyesti kuvata. Jos näissä perinteissä pyritään kohti jonkinlaista viisautta, se tarkoittaa, että niiden taustalla on olemassa jonkinlainen ”autenttisen” tai ”varsinaisen” ihmisen ideaali. Ajatus tarkoittaa, että meillä on näkemys siitä, mitä ihminen parhaimmillaan, aidoimmillaan voi olla. Eri perinteet määrittelevät tämän ideaalin eri tavoin enkä syvennyt näihin ideaaleihin tässä tarkemmin. Kehotan lukijaa tässä kohtaa tutustumaan syvemmin esimerkiksi buddhalaiseen ajatteluun, josta mindfulness-perustaiset menetelmät ovat ottaneet psykotekniikkansa. [Jatkuu …]

Blog image



Onko asahi "mindfulnessia", osa 2.Asahi

Posted by Timo Klemola Sat, January 26, 2019 18:59:20

Onko asahi mindfulnessia, osa 2.

Jos katsomme tarkemmin edellisessä blogissani esittelemääni kolmea mindfulness-menetelmien kategoriaa, huomaamme, että nekin jakautuvat vielä alaluokkiin. Käyn läpi lyhyesti tarkemman jaottelun.

A. Kaupalliset menetelmät, joista esimerkkinä toimii hyvin MBSR. Menetelmän käytön tavoitteiden mukaisesti voimme erottaa ainakin seuraavat alaluokat:

(1) Henkilökohtaisen stressinpoiston ja sen kautta hyvinvoinnin lisäämisen. Esimerkiksi työstressi on voinut jo aiheuttaa sairauksia ja MBSR-menetelmää käytetään stressistä aiheutuneiden sairauksien hoidossa. Tämähän oli Kabat-Zinnin alkuperäinen projekti.

(2) Ennaltaehkäisevä työperäisen stressin poisto.

(3) Työn tuloksellisuuden kasvun tavoittelu. Suorituksen parantaminen. Tämä voidaan liittää erilaisiin nk. ”mielen valmentamisen” (mind coaching) tai mentaalivalmennuksen ajatusmaailmaan. Tästä on monia erilaisia muotoja riippuen, mitä ammattikuntaa valmennetaan. Yksi ääriesimerkkiä tästä suuntauksesta on Mindfulness Based Mind Fitness Training (MMFT), jota toteutetaan Yhdysvaltain armeijassa ja jonka päämääränä on hallita taistelutilanteen stressiä ja erityisesti siitä palautumista.

B. Terapeuttiset menetelmät

(1) Psykoterapiamenetelmät. Yksi ensimmäisistä mindfulness-perustaisista menetelmistä oli MBCT (Mindfulness Based Cognitive Therapy). Siinä meditaatio yhdistettiin kognitiiviseen lähestymistapaan. Nykyään vastaavia menetelmiä on useita. Itse asiassa hyvin monilla terapiasuuntauksilla on omat ”mindfulness based” näkökulmansa. On tutkittu meditaatioprosessien ja psykoterapiaprossien samankaltaisuutta ja havaittu, että monet psykoterapiapotilaat hyötyvät mielen harjoittamisen näkökulmasta. Suomessa filosofi Lauri Rauhala kiinnitti tähän huomiota jo 1970-luvun lopussa. Tässä Rauhala oli paljon edellä aikaansa.

(2) Fysioterapiamenetelmät. Psykofyysisen fysioterapian yleistyessä meditatiivisia tekniikoita on alettu käyttää myös fysioterapian yhteydessä.

(3) Meditaatio terapeutin itsehoitomenetelmä. Monet terapeutit harjoittavat itse jotain meditaatioperinnettä tai meditatiivista liikettä pitääkseen huolta itsestään ja harjoittaakseen itsessään eräänlaista avointa kuuntelemisen taitoa, mitä meditaatio usein myös opettaa.

C. Vanhat kontemplatiiviset perinteet

(1) Buddhalainen perinne ja siihen liittyvät meditaatiotekniikat. Tämä on tietysti kokonainen elämänfilosofinen järjestelmä, jota ei voi tässä lyhyessä esityksessä tarkemmin esitellä. Tämä on ensisijainen siksi, että Kabat-Zinnin esimerkin mukaan mindfulness-perustaiset menetelmät ovat käytännössä kaikki omaksuneet buddhalaisia meditaatiotekniikoita, joiden lähtökohtana ovat vipassana- ja zen-koulukunnat. Monet mindfulness-menetelmät kuvaavat lähtökohtiaan niin, että he käyttävät historiallisesti vanhoja mielen harjoittamisen menetelmiä, kuten buddhalainen meditaatio, mutta ovat tuoneet sen nykyajan tieteelliseen viitekehykseen. Tällä perustellaan sitä, että menetelmä on voitu ottaa buddhalaisesta elämänpiiristä, mutta se on ikään kuin puhdistettu erilaisista uskonnollisista vaikutteista ja siitä on muokattu puhtaasti tieteellisesti perusteltu menetelmä, jonka myös länsimainen (kristitty, erityisesti Yhdysvalloissa) ihminen voi omaksua. Tämä on sama perustelu, mikä kuultiin jo 1970-luvulla TM-liikkeen (Transsendenttinen meditaatio) perustajan Maharishi Mahesh Yogin suusta.

Mindfulness-buumin myötä myös monet zen- ja vipassana-yhteisöt ovat saaneet lisää harjoittajia. Näihin koulukuntiin etsiytyvät henkilöt, jotka haluavat syvemmin ymmärtää sitä, mistä tässä koko buumissa on kyse.

(2) Vanhat meditatiivista liikettä opettavat koulut. Niputan tässä yhteen monia lajeja, että saan asian lyhyesti esitettyä. Levinnein näistä lajeista lienee jooga, joka perustuu intialaiseen filosofiaan, mutta jota pääasiassa lännessä tehdään voimistelumuotona. Jooga on hidasta ja tietoista, hengityksen kannattelemaa liikettä, johon on sisäänrakennettu meditaatioelementti. Meditaatiomenetelmät jaetaan usein staattisiin ja dynaamisiin. Staattisella viitataan harjoitukseen, mikä tapahtuu paikallaan istuen, seisten tai maaten. Dynaamisella viitataan liikemeditaatioon. Joogan lisäksi lännessä paljon harjoitettuja dynaamisen meditaation muotoja ovat myös monet kiinalaiset lajit, kuten eri taijiquanin ja qigongin tyylit ja koulukunnat. Kaikkia näitä näkee käytettävän mindfulness-perustaisten menetelmien yhteydessä. Tähän joukkoon voimme liittää myös asahin, jonka liike tehdään tietoisesti ja hengityksen kannattelemana, vaikka se onkin muodoltaan nuori ja vain periaatteiltaan vanhaa.

Hiljalleen kysymys asahin suhteesta mindfulnessiin alkaa hahmottua. Niin kuin aluksi totesin, jotta voimme vastata tähän kysymykseen perustellusti, meidän tulee ymmärtää ensin, mistä mindfulnessissa on kysymys. Vaikka joudun taas yksinkertaistamaan, olen koonnut seuraavaan taulukkoon muutaman näkökulman, jotka edelleen avaavat mindfulness-ilmiötä:


Blog image

Blog image







Onko asahi "mindfulnessia"?Asahi

Posted by Timo Klemola Fri, January 25, 2019 11:23:11

Tähän kysymykseen näyttää nyt törmäävän useasti. Olen netistä huomannut, että Suomessa järjestetään paljon erilaisia ”Mindfulness ja asahi” –kursseja. En tosin tiedä, mitä siellä tehdään, mutta koska kummatkin asiat, sekä asahi, että ”mindfulness” ovat minulle jossain määrin tuttuja, niin voisin yrittää vastata tähän kysymykseen. Vastauksesta taitaa tulla valitettavasti moni osainen, koska aluksi on puhuttava siitä, mistä silloin puhutaan, kun puhutaan asahista ja mindfulnessista. On siis aluksi katsottava näitä käsitteitä. Vastaus siis ei ole kyllä tai ei. Asia on monimutkaisempi.

Aloitan asahista. Mitä kysytään, jos kysytään, onko asahi jotakin? Silloin meillä pitäisi olla ymmärrys siitä, mitä asahi on. Tämä ei ole itsestään selvä asia. Iso osa asahin harrastajia pitää asahia terveyttä lisäävänä tai sairauksia hoitavana menetelmänä, terveysliikuntana. Silloin asahin liikkeitäkin tehdään samalla tavalla kuin minkä tahansa voimistelun liikkeitä, aika nopeasti ja liikkeiden terveysvaikutuksiin keskittyen. Itse en tee yleensä asahia näin. Minusta tämä on vasta asahin ensimmäinen, aloittelijan taso. Minusta asahi on ensisijaisesti somaattinen menetelmä ja kehomielen harjoittamisen tapa. Somaattisella menetelmällä tarkoitan sitä, että asahissa harjoitetaan kehon optimaalista asentoa, liikettä ja voimantuottoa. Tähän liittyy kehon hyvä linjaus maan vetovoimaan nähden, koko kehon liike jne. Aivan olennaisena asahissa pidän sitä, että liike tehdään mahdollisimman tietoisesti eli, että asahi on meditatiivista, tietoista liikettä. Tämä tarkoittaa sitä, että asahissa liikettä aistitaan ja ikään kuin kuunnellaan sisäkautta ja liikettä ohjataan tietoisesti liikeradan jokaisen pisteen kautta. Samalla pyritään tekemisen tapaan, missä liike, hengitys ja keskittynyt mieli ikään kuin kohtaavat. Tämä synnyttää asahille tyypillisen harmonisen liikekokemuksen. Tämä vaatii keskittymistä ja liikkeen hitautta. Tällainen tekemisen tapa ei onnistu esimerkiksi silloin, jos asahia tehdessään juttelee muiden kanssa tai jos kuuntelee ohjaajaa, joka juttelee niitä näitä. Silloin keskittyminen on ohjaajan puheessa, ei oman kehon kuuntelemisessa.

Asahissa on siis ainakin kolme tasoa: 1. terveysliikunnan taso, 2. liikeperiaatteiden taso ja 3. meditatiivinen taso. Eli jos kysymme, onko asahi jotakin, meidän pitää ensin kysyä, millaisesta asahin tekemisestä puhut. Joskus törmään väitteeseen, että olisin liittänyt asahiin tämän viimeisen tason vasta viime vuosina tai alkanut korostaa sitä. Väite ei pidä paikkaansa. Olen korostanut sitä aina, alusta asti. Vuonna 2007 kirjoittamaani ensimmäiseen asahia käsittelevään kirjaan kirjoitin tästä teemasta yhden luvun, jossa kirjoitan näin: ”Länsimaisessa kulttuurissa on vierasta kuunnella ja tutkia kehoa sisäkautta, harjoittaa siis kehotietoisuutta. Monissa kiinalaisissa ja intialaisissa perinteissä tämä on sääntö, ei poikkeus. Tämä on yksi asahin keskeisimmistä periaatteista: pyrimme liikkumaan tietoisesti ja kehoa kuunnellen.” (Asahi – terveysliikuntaa kaikille, s. 142.)

Entä sitten ”mindfulness”. Tämän käsitteen käyttöön liittyy myös isoja ongelmia. Sillä voidaan nykyään tarkoittaa miltei mitä vain. Kysyjä on yleensä lukenut artikkelin ”mindfulnessista” ja ajattelee, että on jokin sellainen asia kuin ”mindfulness”. Käsitteet johtavat meitä usein harhaan. Ajattelemme, että kun on olemassa jokin käsite, niin on olemassa myös sitä vastaava esineen kaltainen olio. Ongelma on se, että mindfulness on käsitteenä niin yleinen, että se ei kerro enää oikeastaan mitään. Kysyjä luultavasti tarkoittaa kysyä, onko asahi meditaatiota, koska nämä käsitteet esiintyvät nykyään aika lailla synonyymisesti. Mutta korvaamalla ”mindfulness” ”meditaatiolla” ongelma ei katoa. Myös meditaatio on niin yleinen käsite, että se ei vielä kerro paljon mitään. Kyse on samasta asiasta kuin jos puhuisimme eläntarhassa kohtaamistamme erilaisista eläimistä käyttäen vain eläimen käsitettä. Kun näemme käärmeen tai linnun, kuvaisimme sitä vain eläimeksi. Tällainen puhetapa, missä käytetään liian yleistä käsitettä, johtaa meitä harhaan eikä salli ilmiön yksityiskohtaista tarkastelua. Sama pätee meditaation tai mindfulness- käsitteen suhteen.

Jotta puheesta tulisi järkevää, käsitteet pitää olla tarkemmin määriteltyjä. Tästä syystä olen käyttänyt nykyisestä mindfulness-ilmiöstä seuraavaa luokittelua, mikä voi antaa yhden tavan lähestyä käsitettä yksityiskohtaisemmin. Voimme erottaa ainakin kolme viitekehystä, missä mindfulness-käsitettä käytetään: 1. kaupalliset mindfulness-sovellukset (MBSR ym.), 2. terapeuttiset sovellukset (MBCT ym.) ja 3. vanhat kontemplatiiviset perinteet (lähinnä buddhalaisuus). Tällaiset kategoriat ovat tietysti teoreettisia ja jotkut menetelmät voivat kuulua moniin luokkiin. Kun olemme tehneet tällaisen jaon, huomaamme, että kategoriat perustuvat menetelmien erilaisiin viitekehyksiin, päämäärin ja arvoihin. Itse asiassa mielen harjoittamisen menetelmiä ei voi käsitellä pelkästään teknisinä instrumentteina, pelkkinä psykotekniikoina ottamatta huomioon sitä, mihin niitä käytetään. Ei ole olemassa mitään pelkkää tai puhdasta mindfulness-harjoitusta, harjoitus tapahtuu aina jossain kontekstissa, mikä myös määrittää harjoituksen tavoitteet. Tämä helposti unohtuu. Edellä esiin nostamiani kategorioita voisi silloin kuvata tarkemmin niiden viitekehyksestä käsin esim. näin: 1. Stressin poisto, kaupallinen hyöty, työn tuottavuuden parantaminen. 2. Ihmisen auttamistyö, ihmisen psykofyysinen eheyttäminen. 3. Ihmisenä olemisen ymmärtäminen, itsekasvatus. Jos nyt lähdemme liikkeelle tästä jaosta, niin se antaa mahdollisuuden tehdä kysymys tarkemmin niin, että siihen voi järkevästi vastata. Vastaus on tosin edelleen monimutkainen. Nyt voimme kysyä esimerkiksi seuraavasti:

Mikä on asahin ja kaupallisten mindfulness-menetelmien suhde, esimerkiksi asahin suhde MBSR-menetelmään (Mindfulness Based Stress Reduction)? Mikä on asahin ja mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien suhde? Voidaanko ajatella, että asahi on yhdenlaista mindfulness-perustaista terapiaa? Onko asahi saanut vaikutteita kontemplatiivisista menetelmistä ja jos on, niin onko asahi ”dynaamista meditaatiota”? Tällaisiin kysymyksiin on helpompi vastata, mutta katsotaan näitä siteen toisessa blogissa.


Blog image

Lyhyt huomio elementeistä, mielikuvista ja yi quanin harjoittamisestaYi quan

Posted by Timo Klemola Tue, December 18, 2018 12:15:01

Sain taas hyvän kokemuksen siitä, miten hienoa on opettaa taitoja, koska opettaessa voi oppia itse uutta. Pidin viikonvaiheessa päivän koulutuksen asahi-ohjaajille teemasta ”Asahi ja kiinalaiset somaattiset menetelmät”. Kävimme siinä läpi joitakin asahin taustalta löytyviä qigong-harjoituksia kuten baduanjin, yijinjing ja taiji-mestari Huangin viisi rentousliikettä. Pidin myös teorialuennon kiinalaisten perinteisten menetelmien tausta-ajattelusta. Olennaista tässä nyt esiin nostamani teeman kannalta on, miten vanha kiinalainen ajattelu, esimerkiksi yin-yang –teoria ja viiden elementin teoria ovat vuosituhansia vanhoja primitiivisen ihmisen yrityksiä selittää todellisuutta. Kaikki tällaiset mallit ovat esitieteellisiä yrityksiä ymmärtää sitä maailmaa, minkä ihminen ympärillään kohtaa. Hän huomaa, että ympäristö muuttuu vuoden kierrossa, hän huomaa, että kaikki mikä on elävää, kuolee lopulta jne. Näistä havainnoista hän sitten yrittää muodostaa yleisemmän todellisuutta kuvaavan teorian eli havainto muuttuu teoriaksi. Viiden elementin teoria on tästä hyvä esimerkki. Primitiivinen ihminen kohtaa ympäristössään vettä, tuulta, sadetta, hän kaivaa maata ja kerää polttopuuta. Kun hän sitten haluaa kuvat sitä, mistä todellisuus koostuu, kun hän haluaa kiteyttää kokemuksensa teoriaksi, hän kuvaa samat elementit, syntyy elementtiteoria. Kiinalaiset kuvasivat viisi elementtiä: vesi, puu, tuli, maa ja metalli. Edelleen elementtejä tutkiessaan, hän huomaa, että lisäämällä puita tuleen tulen voima kiihtyy ja lisäämällä tuleen vettä, tuli sammuu. Hän tekee samankaltaisia havaintoja muidenkin elementtien suhteen. Hän huomaa, että tuli sulattaa metallia, kun lisää vettä puiden juurelle niin ne kiihdyttävät kasvuaan jne. Näin syntyy uuden tason teoria elementtien välisistä suhteista, jota kiinalaiset kuvaavat viiden elementin ”vahvistavaksi ja rajoittavaksi kierroksi”. Tämä muutosta kuvaava teoria laajeni Kiinassa kattamaan koko elämän kirjon astrologiasta lääketieteeseen ja vaikkapa arkkitehtuuriin ja ruokakulttuuriin asti. Kyse on siis primitiivisen kulttuurin esitieteellisestä maailmankuvasta ja siihen liittyvästä mallista.

Vastaava maailmankuva löytyy myös Kreikan antiikista. Aristoteles kuvasi kuun alisen maailman koostuvan neljästä peruselementistä: maa, vesi, ilma ja tuli. Viidennestä elementistä koostuvat taivaankappaleet. Elementit voivat muuttua toisikseen, jos niiden sisäiset ominaisuudet muuttuvat tarpeeksi. Emme kuitenkaan enää ajattele näin, koska tieteellinen maailmankuvamme on antanut tarkemman kuvan maailman rakenteesta.

Usein törmää siihen, että esimerkiksi kiinalaista lääketiedettä opiskelevat tai käyttävät ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan, että vanhassa kiinalaisessa elementtiteoriassa tai vastaavissa teorioissa on jotain sellaista vanhaa viisautta, minkä me olemme kadottaneet tai emme ole koskaan edes löytäneet. Vaikka kysymys on monimutkainen, niin yleisesti ottaen voisi sanoa, että ei ole. Kuten edellä yritin lyhyesti sanoa, kun puhutaan elementeistä tai yin-yang –teoriasta tai vastaavista, kyse on primitiivisestä maailmankuvasta, mitä tieteellinen maailmankatsomus ei tue.

Se, että tällaisilla teorioilla voidaan hoitaa ihmistä, jopa tuloksellisesti, perustuu toisaalle. Asia on monimutkainen tämäkin, mutta oma käsitykseni on, että vanhojen kulttuurien hoitomenetelmien mahdollinen tuloksellisuus perustuu ihmisen plastisuuteen. Ihminen sopeutuu kaikkiin menetelmiin ja teorioihin, millä häntä hänen kulttuurissaan yritetään auttaa. Ihminen on ympäristönsä. Nykyaikaisessa kognitiotieteessä käsitellään paljon sitä, miten ihmisen tietoisuus syntyy systeemisessä kokonaisuudessa. Tähän systeemiin kuuluu ihmisen hermojärjestelmä aivoineen, aistiva ja liikkuva keho sekä ympäristö. Tietoisuutta ei voi redusoida systeemin yhden osan, esimerkiksi aivojen tai hermoston, ominaisuudeksi. Tavallaan voisi sanoa, että ihminen on ympäristönsä. Ympäristö ja kulttuuri tunkeutuvat ihmisen joka soluun. Ihmistä ja ympäristöä ei yksinkertaisesti voi erottaa toisistaan. Tämä pätee silloin myös kulttuurin ihmistä hoitaviin menetelmiin. Jopa samanistiset hoitomenetelmät toimivat, koska ihminen on plastinen, ympäristöönsä sopeutuva ja ympäristönsä osa. Ihminen on siis sama asia kuin vaikkapa hänen kulttuurinsa käsitys tuloksellisesta hoidosta. Tämä näkyy länsimaisessakin kulttuurissa hyvin mm. psykoterapiassa, missä on havaittu, että hoidon onnistumisen kannalta ei ole olennaista, mikä on terapeutin teoreettinen viitekehys. Kaikki, jopa toisilleen ristiriitaiset viitekehykset toimivat, jos terapeutin ja asiakkaan suhde on toimiva. Hoidettava kyllä sopeutuu hoidon perustana olevaan teoriaan. Tässä mielessä ihminen on kulttuuriinsa sopeutuva, plastinen olento.

No, olin siis kertomassa siitä, miten tein havainnon ja jäin pohtimaan oikeastaan edellä kuvattua ilmiötä, mutta sovellettuna kiinalaisten taitojen, erityisesti yi quanin opetustapoihin. Yi quanissa korostetaan mielen ja mielikuvan tärkeyttä harjoituksen alkuna. Neuvotaan ottamaan mielikuva, jonka kanssa sitten työskennellään ja jäädään ikään kuin odottamaan, että mielikuva alkaa toimia. Yritän kuvata seuraavassa, miten tämä tapa perustuu mielestäni väärinkäsitykseen, primitiiviseen toiminnan kuvaukseen. Tätä voisi verrata edellä käsittelemääni kuvaukseen viidestä elementistä.

Tällaisen teorian ja opetusmenetelmän taustalla on mielestäni primitiivinen ihmisen toiminnan analyysi, kiinalainen käsitys siitä, miten ihmisen toiminta muodostuu. Tämä käsitys on helppo löytää monista kiinalaisten taitojen oppikirjoista. Ensin on yi eli tahto. Jotta voin työntää auton ojasta, minun on tahdottava sitä. Yi aktivoi qin, eli jotta työntö voi tapahtua pitää aktivoida kehon qi-energia. Qi-energia aktivoi sitten lihaksen, mikä tuottaa voimaa ja liikettä. Käänsin tässä yin käsitteen tahdoksi. Nykyään erityisesti yi quanissa esiintyy monia muitakin käännöksiä, kuten ”mieli”, ”intentio”, ”aikomus” jne. Kannattaa muistaa, että Xing Yi Quan, mistä yi quan on peräisin, käännetään yleensä englanniksi ”Form and Will Boxing”, missä yi on käännetty tahdoksi.

Kiinalaiset selittävät qitä mielellään sähkömagnetismin avulla. Erityisesti 1980-luvulla Kiinassa tehtiin paljon tutkimuksia, missä qihin liittyviä ilmiöitä pyrittiin ymmärtämään länsimaisen fysiikan avulla ja keskiössä oli silloin erityisesti sähkömagneettiset ilmiöt. Ilmeisesti monet qigongin ja taijin opettajat omaksuivat tämän selitystavan etsiessään perinteisten kiinalaisten käsitteille tieteellistä selitysmallia. Näistä ponnistuksista huolimatta mitään ratkaisevaa tai lopullista tieteellistä selitystä qin käsitteelle ei ole löytynyt. Hyvä esimerkki tästä selitystavasta ovat Yhdysvalloissa taijita opettavan Yang Jwing-Mingin kirjat, joissa hän selittää qin sähkömagneettisena ilmiönä. Hän on kirjoittanut yli kymmenen kirjaa kiinalaisista kamppailutaidoista ja qigongin eri muodoista.

Netistäkin löytyy hänen artikkelinsa ”Generating Martial Power (Jin)”, missä hän kuvaa voiman käyttöä kamppailutaidoissa (https://legacy.ymaa.com/articles/generating-jin). Artikkelissa hän kuvaa voiman syntyvän, kuten edellä kuvasin, seuraavan ketjun tuloksena: yi -> qi -> jin. Ensin on tahto (yi), tahto herättää energian (qi) ja kun energia yhtyy lihasvoimaan (li), syntyy voima, jota ”sisäiset kamppailutaidot” kutsuvat sanalla ”jin”, eräänlainen ”kamppailuvoima”. Kuvauksen lopussa siis on ajatus qi + li = jin. Hän kirjoittaa: ”Jotta lihakset voivat aktivoitua tuottamaan voimaa, mielen on johdettava qi alueelle, missä lihasten aktivointi tapahtuu.” Ja: ”Esimerkiksi kun työnnät autoa, on ensin synnytettävä idea, silloin mielestä syntyy lähdejännite (electromotive force, EMF). Tästä lähdejännitteestä qi ohjataan lihaksiin, jotta ne aktivoituvat.” Tässä kuvauksessa yhtyvät sekä perinteinen, toiminnan primitiivinen kuvaus yi-qi-jin –ketju, että qin vaikutuksen selitys elektromagnetiikan avulla.

Kun selitämme toimintaa edellä kuvatulla tavalla perinteisillä kiinalaisilla käsitteillä kuten yi-qi-jing –ketjulla, niin syntyy monia ongelmia. Esimerkiksi yi käännetään sanoilla mieli, intentio, tahto jne. Ohjeistetaan, että ensin on yi, intentio ja keskittykää tähän intentioon esimerkiksi mielikuvan avulla. Koska ensin on mieli, ajatellaan että ensin on mielikuva, siitä sitten syntyy jotakin, liikettä, voimaa jne. Tämä perustuu edellä kuvattuun primitiiviseen kiinalaiseen toiminnan kuvaukseen. Yksi iso ongelma on myös kielemme dualistisuus. Ymmärrämme heti, että yi, koska se liittyy mieleen, on jotakin erilaista kuin keho. Kiinan kielessä näin ei ole.

Asia tulee mielestäni selvemmäksi, kun kuvaamme samaa asiaa länsimaisen termein. Lännessä puhumme tahdosta ja tahdon vaikutuksesta ihmisen toimintaan. Emme voi työntää autoa ojasta, jos emme ensin tahdo sitä ja työnnönkin aikana meidän on tavallaan tahdottava tekemistämme. Mutta voidaanko tahto irrottaa toiminnasta erilliseksi kohteeksi, mitä voidaan harjoittaa? Ei voida. Tahto ilmenee aina toiminnassa. Ei ole mitään pelkkää tahtoa. Tästä syystä esimerkiksi psykologiassa ei puhuta oikeastaan lainkaan tahdosta, pelkästään toiminnan motivaatiosta. Filosofiassa tahtoa käsitellään mielen toimintaan liittyvänä kykynä. Yksi länsimainen tahtoon viittaava kuvaustapa on puhua organismin itsesäätelykyvystä.

Ongelma on se, että puhe kiinalaisilla käsitteillä kuten yi (tahto, intentio) reifioi (esineellistää, tekee esineen kaltaiseksi) nämä käsitteet. Kielellä on tämä kyky. Kun käytämme jotain käsitettä, ajattelemme helposti, että käsitteemme viittaavat johonkin todellisuudessa olevaan esineen kaltaiseen olioon, vaikka sellaista ei ole olemassakaan. Tästä esimerkiksi yin käsitteen esineellistämisestä on konkreettisia seurauksia. Harrastajat, joita ohjeistetaan tekemään harjoituksia mielikuvan avulla kuvittelevat, että vaatimus käyttää yitä tarkoittaa harjoituksen tekemistä vain mielikuvassa. Se ei tarkoita sitä. Mielikuva on vain apuväline, jonka tarkoituksena on antaa malli tekemiselle. Eli ei tehdä vain mielikuvassa vaan tehdään oikeasti, mutta mielikuvan antaman mallin mukaan.

Kuvasin aika yksityiskohtaisesti taidon oppimista kirjassani ”Taidon filosofia”. Kuvaan siellä, miten opettaja antaa opetettavan liikkeen mallin. Opetellessani sitä, yritän matkia opettajan liikettä. Kun sitten menen kotiin ja opettaja ei ole paikalla, muistelen miten opettaja liikkeen teki. Nyt mielessäni on liikkeen muistikuva, mielikuva, liikkeen edustus eli representaatio mielessäni. Pyrin nyt tekemään liikkeen tämän mallin mukaan. En vain kuvittele tekeväni, vaan pyrin ikään kuin näkemään mielikuvastani mahdollisimman tarkasti liikkeen yksityiskohtia ja kopioimaan ne omaan liikkeeseeni. Kirjoitin silloin, että taidon oppiminen perustuu imitaatioon ja toistoon. Me matkimme mahdollisimman tarkasti opettajan mallia tai mielikuvaamme mallista.

Ei siis ole niin, että mielikuva synnyttää jotain vaan me teemme mielikuvan mukaan. Mielikuva ei synnytä liikettä, kyllä meidän on itse tehtävä liike. Annan esimerkin. Teimme viikonvaihteen seminaarissa baduanjin-liikesarjaa, missä yhdessä liikkeessä ojennetaan kädet vuorotellen ylös ja kättä venyttäen ikään kuin poimitaan omena korkealta puun oksalta. Mielikuva on siis tämä. Mutta kun annoin tällaisen mielikuvan, niin helposti näytti käyvän niin, että ihmiset ojentavat kyllä vuorotellen kätensä ylös, mutta eivät tee sormillaan omenaan tarttumisliikettä vaan vain kuvittelevat sen, vaikka tein sen malliksi. Mielikuva voittaa helposti näyttämäni mallin.

Teimme myös yijinjingin 12-liikkeen sarjan. Yhdessä liikkeessä kuvitellaan, että työnnetään edessä olevaa seinää. Annoin tämän mielikuvan ja harjoittelimme sen avulla yijinjingiin tyypillistä venyttävää voimaa. Näytin mallin, missä voima ja venytys tuodaan sormenpäihin asti. Kaikki eivät kuitenkaan saaneet tuotua voimaa sormiin. Ihmettelin tätä ja näytin, miten sormia venytetään taivuttamalla niitä taakse. Erään yi quania harrastavan osallistujan vastaus oli merkittävä. Hän totesi, että ei tämä mielikuva tuota tuollaista liikettä hänellä. Jos hän tekee noin, niin hän joutuu pakottamaan voiman sormiin. Aivan. Tämä oli todella merkittävä ja paljastava huomio. Ei mielikuva voikaan aiheuttaa venytystä sormenpäihin asti, se pitää tehdä itse. Tämä oli yi quan –harjoittelun luoma käsitys siitä, että mielikuva on jotain ensin ja toiminnasta riippumatonta, joka sitten synnyttää toiminnan, kun jään odottamaan. Ei synnytä. Sitä saa odottaa elämänsä loppuun asti ja mitään ei tapahdu. Venytys sormenpäihin asti pitää tehdä itse. Mielikuva, esimerkiksi seinä edessä, on vain apuväline, mikä yrittää antaa oikean liikkeen mallin. Malli kannattaa katsoa mahdollisimman tarkasti opettajalta, joka seisoo edessä ja matkia sitä niin hyvin kuin voi ja niin pieniä yksityiskohtia myöten kuin pystyy sillä hetkellä havaitsemaan. Tätä liikettä pitää sitten toistaa tuhansia kertoja: siis imitaatio ja toisto. Tämä on myös hyvin yleinen kiinalainen opetustapa. Jos jäät jumiin ajatukseen mielikuvasta ja yi:stä, et ehkä koskaan saa kiinni siitä, mitä harjoituksella etsitään: elastista voimaa, jännityksen ja rentouden avautuvaa ja sulkeutuvaa vaihtelua kehossa. Sen sijaan, että mietit, mitä mielikuvassa tapahtuu, pyri matkimaan tarkasti opettajan mallia. Jos opettaja toteaa, että ”tuo voima sormenpäihin asti”, se tarkoittaa vain, että katso tarkasti, miten opettaja taivuttaa sormensa kaarelle niin että jännitys lävistää jokaisen sormen. On parempi joskus katsoa tarkasti, matkia tarkasti ja keskittyä vain matkimiseen ja toistoihin. Sieltä se taito tulee.


Blog image





Yi quanin tui-shou-leiri, osa IIIYi quan

Posted by Timo Klemola Tue, September 18, 2018 17:05:10

Osa III

Yi quanin tui-shou on hyvin dynaamista, liikkuvaa ja se pätee myös askelluksen suhteen. Siksi valmistautuminen tui-shouhun edellyttää, että harjoitellaan laajempaa askelvalikoimaa kuin pelkkä ”käärmeaskel”. Tutkimmekin muutamia askelkuvioita ja sitä, miten askel vapautetaan. Liikkuvuuden kannalta voidaan sanoa, että käärmeaskeleen tärkein kohta on se, missä jalat ovat yhdessä. Siitä jalka voi liikahtaa mihin suuntaan tahansa, ei vain viistosti eteen. Harjoittelimme erilaisia suunnan vaihtoja tästä pisteestä. Joskus kai parikymmentä vuotta sitten kehittelin tähän tarkoitukseen harjoituksen, missä kuljetaan edes takaisin kuviota, mikä muodostuu kahdesta päällekkäisestä salmiakista. Kyseessä on yhdenlainen kahdeksikko. Astuessaan läpi tätä kuviota ja vaihdellessaan suuntaa sen eri pisteissä tulee harjoitelluksi periaatteessa kaikki mahdolliset jalan vaihdot ja suunnat. Harjoittelimme myös ajatusta, että jokainen salmiakkikuvion kulmista voidaan ajatella tähtenä, josta jalka voi astua mihin ilmansuuntaan tahansa. Tästä pisteestä muodostuu jälleen uusi salmiakkikuvio. Salmiakkikuviosta voi helposti hahmottaa myös kolmion ja harjoitella ”kolmioaskelta”.

Harjoiteltuamme vapaata askelta siirryimme yhden käden tui-shouhun. Kädet asetetaan kontaktiin käsivarresta ja lähdetään parin kanssa piirtämään kontaktipisteellä vaakaympyrää tai paremminkin ellipsiä. Kuten edellä jo kuvasin, tässä voiman vaakaympyrässä on kaksi puolta: neutralointi ja oma voiman vapauttaminen. Kävimme nopeasti läpi keskilinjan perusliikkeet, koska ne auttavat liikkeen hahmottamisessa. Kun pari työntää kädestäni tapahtuu kolme asiaa: painoni siirtyy taakse, vajoan ja samalla kierryn keskilinjan ympäri. Eli kolme keskilinjan liikettä ovat: painonsiirto, vajoaminen ja kierto. Vaikka ne voidaan aluksi tehdä ikään kuin rautalankamallina perätysten, sujuvassa liikkeessä ne tapahtuvat samanaikaisesti. Aluksi on syytä lähteä liikkeelle kevyellä kontaktilla, siis pienellä voimalla, mutta kun harjoituksen rakenne on opittu, voidaan liikkeessä käyttää enemmän voimaa. Parin voiman neutraloinnin jälkeen annan oma voimani avautuvalla työntöliikkeellä, jossa paino siirtyy eteen, vartalo hieman kiertyy ja kohoaa.

Harjoitus antaa mahdollisuuden tutkia ikään kuin hallituissa olosuhteissa monia periaatteita. Kun liike tehdään hitaasti, pari voima on helppo juurruttaa ja ohjata sivuun. Myös oman voiman vapauttamisen mekaniikkaa harjoitellaan hitaasti. Yksi keskeinen push-handsin periaate, mitä erikseen myös harjoittelimme, on oman painopisteen ja kontaktipisteen tietoinen erottaminen toisistaan. Jos haluan työntää parin pois tasapainosta, minun on ensiksi saatava liikkeelle massani. Sitä ei voi saada liikkeelle, jos pidän käsieni freimin vahvana, koska silloin painopisteeni liike välittyy heti parille työntävänä voimana, joka voi aistia ja neutraloida sen. Minun on siis pudotettava pois käsieni freimi, ja heitettävä painopisteeni liikkeelle ensin. Tässä vaiheessa liike ei saa välittyä kontaktipisteeseen. Se välitetään kontaktipisteeseen jännittämällä keho (fa-li) vasta, kuin kehon liike eteenpäin on saatu kiihtymään tarpeeksi nopeaksi. Kaikki tämä aiheuttaa sen, että jos pyrin työntämään vastustajaa pois tasapainosta, minun on itse asiassa vedettävä häntä luokseni. Suuntaamalla käsieni voiman itseni suuntaan saan massani liikkeelle eteenpäin, jonka sitten fa-lillä yhdistän koko kehon kontaktipisteisiin välittyväksi voimaksi. Tätä mekaanista periaatetta harjoitellaan aina shi-lissä, missä esimerkiksi vedessä liikutellaan lankkua ja samalla irrotetaan oman painopisteen liike lankun liikkeestä.

Kahden käden tui-shouta harjoittelimme ensin astuen eteen ja taakse käärmeaskeleen peruskuviota. Vasta sitten vapautimme askeleen. Lähestyimme sitten kahden käden vapaata tui-shouta niin, että kävin läpi teoriassa siihen liittyviä periaatteita ja sitten parit yrittivät soveltaa periaatetta käytäntöön.

1. Tui-shoun asento niin, että päkiät ovat maassa ja paino enemmän etujalalla kuin takajalalla.

2. Painopisteen käyttö: pudotus. Pudota painopistettä alas, kun tasapainosi meinaa horjua.

3. Painopisteen suhde kontaktipisteeseen. Irrota painopisteesi kontaktipisteestäsi.

4. Kontaktipisteen hallinta: Kontaktipiste on vipuvarren tukipiste ja siihen pätee vipuvarren lainalaisuudet. Pidä etu tukipisteen (kontaktipisteen) sijainnissa.

5. Kontaktipiste on myös tasossa. Älä anna voiman tulla suoraan tätä tasoa vasten, vaan hallitse myös voiman kulmaa käsivarteesi nähden. Estät näin parin työnnön kohti keskilinjaa.

6. ”Anna kontaktipiste, mutta älä anna keskilinjaa (painopistettäsi). Piilota painopisteesi. Tee se kiertämällä keskilinjaa.

7. Piilota keskilinja kiertämisen lisäksi askeltamalla diagonaaliin. Ei mielellään suoraan taakse tai eteen. Liiku kulmiin.

8. Vaihda puolta kolmioaskeleella.

Kaikkia näitä teemoja käsittelimme lyhyesti ja suurinta osaa ehdimme myös harjoitella parin kanssa. Sitten päivä lähestykin jo loppuaan. Viiteen tuntiin ehdimme yllättävänkin paljon. Ehkä jatkamme tästä seuraavalla leirillä.


Blog image





Yi quanin tui-shou-leiri, osa IIYi quan

Posted by Timo Klemola Tue, September 18, 2018 10:00:54

Osa II

Aluksi muutama yleinen huomio tui-shoun monista tasoista ja tavoista tehdä sitä. On huomattava, että tui-shou on aina yhdenlainen kamppailusimulaation muoto, jossa ikään kuin askel askeleelta lähestytään kamppailutilannetta, mutta samalla pitäen muuttujia jollain tapaa hallinnassa. Tui-shou on polku kohti san-shouta, mutta sinne asti ei kuitenkaan mennä. Tästä syystä on tärkeää, että harjoittelijat sopivat ja tunnistavat aluksi tason, millä liikutaan ja mitkä ovat sen säännöt. Usein näkee, että harrastajat hyppäävät tui-shoun tasolta toiselle sopimatta sitä kuitenkaan parin kanssa. Vapaankin tui-shoun perustaso on se, missä kädet pidetään kontaktissa parin käsiin koko ajan ja kumpikin pareista kantaa tästä vastuun. Kättä siis ei irroteta ja ikään kuin ”näytetä”, mistä löytyy parin puolustuksessa ”aukko”. Tämä on yksi tui-shoun kamppailusimulaation seuraavia tasoja ja jos siihen siirrytään, se sovitaan. Silloin myös monet muut muuttujat muuttuvat, kuten tietoisuus tilanteen mahdollisuuksista, etäisyys, kontaktipisteen paikka käsivarressa, voiman käyttö jne. Näillä tasoilla ja säännöillä hallitaan siis harjoiteltavia muuttujia. Yksinkertaistamalla tilannetta muuttujat vähenevät ja niitä on helpompi harjoitella. Aivan aluksi on hyödyllistä harjoitella pelkkää tui-shoun muotoa ilman mitään kisailun ajatusta niin, että parit auttavat toisiaan tässä. Tämä pätee sekä yhden että kahden käden tui-shouhun.

***

Voiman vaaka-ympyrästä siirryimme harjoittelemaan voiman pysty-ympyrää. Tämä ympyrä voi pyöriä kahteen suuntaan: voimme pyörittää käsiä kuin veiviä, jolla nostamme vettä kaivosta tai toisin päin, jolloin ämpäri laskee kaivoon. Ensimmäinen tapa oli Janin yksi perus-shi-li, jota teimme aina, jälkimmäinen taas Zhangin suosikki, jossa nostetaan nahkapallo vedestä, vedetään itseä kohti, painetaan alas ja työnnetään taas eteen. Zhang korostaa tässä harjoituksessa erityisesti sitä, miten siinä ilmennetään kaikkia kuutta voimaa yhtäaikaisesti. Kummatkin ovat paritekniikan kannalta aivan olennaisia harjoituksia ja niitä pitäisi tehdä paljon ilman askelia ja askelten kanssa. Tutkimme ”veivin pyörittämiseen” liittyvää avautumisen ja sulkeutumisen ajoitusta, miten käsien noustessa ylös painopiste putoaa alas, mutta vaihtaa suuntansa ylös niin, että ympyrän ylösnousevaan osaan saadaan vielä voima jaloista. Toinen tapa on tehdä niin, että painopiste vajoaa, kun kädet nousevat ja kohoavat, kun kädet laskevat. Ja on kolmaskin tapa. Nämä ovat hienovaraisia eroja, mutta voiman käytön kannalta aivan olennaisia. Tutkimme tätä ajoitusta sekä paikallaan että askeleessa eteen ja taakse. Nämä ympyrät antavat myös parin voiman juurruttamisen tekniikan, missä painopiste laskee ja kontaktipiste nousee, mikä on ehkä tärkein tui-shoun periaate, mitä kannattaa harjoitella parin kanssa erikseen.

Siirryimmekin sitten harjoittelemaan juurtumisen periaatetta parin kanssa. Ajattelen, että tämä on ensimmäinen periaate, mikä on opittava, jos tekee mitä tahansa tui-shouta tai siihen verrattavaa pariharjoitusta, missä pari pyrkii kontrolloimaan toisen painopistettä. On kyettävä hallitsemaan hänen kohti tulevaa voimaansa niin, että kykenee ohjaamaan sen kohti omia jalkoja eli nk. ”juurta”. Perusasetelma on se, että seisot lyhyessä asennossa (esim. yksi jalkaterän mitta) ja asetat kätesi rinnan eteen ”kannattele palloa” – asentoon. Tässä asennossa yhdistimme kädet suljetuksi ympyräksi, joka on voimakkaampi kuin avoin ympyrä. Kun otamme vastaan oikeaa voimaa, käsien ja kehon ”freimi” on näin helpompi pitää. Pari asettaa sitten kätensä käsivarsiasi vasten ja antaa sinulle voimaa, eli yrittää työntää sinut pois tästä asennosta. Kun tunnet voiman, tapahtuu kolme asiaa:

1. Painopiste vajoaa ja ming-men täyttyy: kehon rakenne ikään kuin tiivistyy ja keho linjataan hyvin niin, että syntyy mahdollisimman suora linja kontaktipisteestä alaselän kautta takajalkaan. Samalla kehon annetaan olla elastinen, jousimainen, jolloin tämä linja käyttäytyy jousen tavoin. Vastaan ei työnnetä vaan ajatus on, että pari työntää kehomme jousta kasaan. Kun samalla vajoamme ja annamme lantion korin hieman kääntyä niin, että häntäluu vajoaa, parikin tuntee kehomme jousena, jota hän yrittää työntää kasaan takajalan suuntaan.

2. Kontaktipiste kohoaa: Kun tunnet voiman käsivarsissasi, vajoat ja annat samalla käsivarsiesi ja samalla siis kontaktipisteiden hieman kohota. Mitään isoa liikettä ei tarvita, sentti pari riittää, jopa vähemmän. Riittää että pari tuntee käsissään ylöspäin suuntautuvan voiman. Mitä silloin tapahtuu. Pari joutuu työntäessään samalla painamaan alas eli jakamaan yhden voiman suunnan (eteen) kahteen vektoriin (eteen ja alas), jolloin niiden yhteissuunta muuttuu viistosti alas eli juuri siihen suuntaan kuin haluamme: takajalan tukea kohti.

3. Käsien muodostama ”pallo” pidetään liikkuvana ja sen annetaan pyörähtää herkästi siihen suuntaan, mihin parin voima suuntautuu, jos se ei suuntaudu suoraan kohti takajalkaamme. Näin pari pystyy työntämään meitä voimallaan oikeastaan vain yhteen suuntaan: suoraan alaviistoon takajalkaamme kohti, joka on samalla siis myös tukevin suuntamme. Jos hän työntää siitä edes hieman ohi, käsiemme pallo pyörähtää ja voima karkaa sivuun.

Kun tämän tekniikan oppii, voi helposti seistä yhtä hyvin yhdellä jalalla, koska etujalan merkitys on tässä marginaalinen. Tämä ei tietenkään ole pelkkä temppu, vaan vaatii sitä, että harjoituksella, siis joko seisomalla (zhan zhuang) tai esimerkiksi taijissa muotojen avulla, kehoa on vahvistettu niin, että kyetään ottamaan vastaan parin voima koko keholla, sen tukirakenteella ja niitä yhteen sitovilla rakenteilla, eikä isoilla paikallisilla lihaksilla. Yi quanissa puhumme tässä yhteydessä koko kehon elastisesta voimasta (hun yuan li).

Teemme parin voiman juurruttamisen edellä kuvatulla tavalla, vaikka hän työntäisi meitä suoraan rinnasta tai muusta kehon osasta. Harjoittelimmekin sitten parin työnnön vastaanottamista niin, että työntö kohdistui käsivarteemme, jonka annoimme painua rintaa vasten. Oikeastaan mikään ei tässä muutu. Nyt vain se tila, mistä edellä kuvattu ”pallo” muodostuu, on vain hyvin pieni. Mutta se pääsee pyörimään silti. Ja jos otamme vielä kädenkin pois välistä tästä tilasta ja annamme parille suoraan rintalastamme, sekin pääsee pyörimään pallon tavoin. Vain mittakaava siis muuttuu.

Blog image





Yi quanin tui-shou-leiri 15.9.2018, osa IYi quan

Posted by Timo Klemola Mon, September 17, 2018 10:41:11

Pidin lauantaina 15.9. leirin yi quanin pariharjoituksesta, jota kutsutaan yleisesti kiinalaisissa kamppailutaidoissa ”push-handsiksi”. Kiinankielinen nimi on tui-shou. Tui-shou on yleinen harjoitus kaikissa kiinalaisissa nk. sisäisissä kamppailutaidoissa. Harjoitusmetodi lienee vanha, joidenkin tietojen mukaan se olisi peräisin Chen-tyylin taijista jostain 1600-luvulta. Yi quanin tui-shoussa on oma voimakas vivahteensa. Muistan kun tein ensimmäisen kerran tui-shouta Zhangin kanssa, niin minun oli vaikea ymmärtää sitä voimaa, mitä hän käytti. Olin siinä vaiheessa harjoitellut tui-shouta taijissa kymmenkunta vuotta, mutta siellä korostettiin aina ennemminkin pehmeyttä ja toisen voiman neutralointia, ei niinkään oman voiman näyttämistä. Hyvin nopeasti opin, että yi quanissa tarkoituksena ei ollut vain näyttää omaa voimaa ja kontrolloida pari vaan myös yrittää totaalisesti nöyryyttää hänet. Tämä yi quanin ”machoilu” puoli tuli nopeasti tutuksi. Teimme vuosia hyvin voimakasta push-handsia ja vasta vuosien harjoittelun jälkeen Zhang alkoi korostaa tui-shouhin liittyvää kuuntelun ja pehmeyden ideaa. Mutta noiden oppivuosien aikana oli jo tullut selväksi, että tämä aihe oli alisteinen koko kehon voimalle.

Tässä oli mielenkiintoinen kontrasti siihen, miten näimme toisen yi quan-opettajamme Jan Dieperslootin muuttuvan. Hänhän piti ensimmäisen yi quan –leirin Suomessa muistaakseni 1995 Tampereella, siis pari vuotta ennen Zhangia. Teimme silloin pari päivää yi quania ja jatkoimme siitä viikon taiji-leirillä. Hän piti meille noina vuosina kaksi leiriä itse ja kolmantena vuotena toi Suomeen yhden oman opettajansa Sam Tamin. Näinä vuosina hänen oma push-handsinsa muuttui niin, että hän lopetti hiljalleen kokonaan voiman vapauttamisen harjoittelun, siis fa-lin (taijissa puhutaan fa-jingistä). Tähän liittyi myös joihinkin taiji-kouluihin liittyvä piirre, missä opeteltiin kuuntelemaan parin voimaa niin, että kuin sen aistittiin tulevan kohti, niin pompittiin heti alta pois. Se oli aika omalaatuinen push-handsin harjoittelun tapa. Tämä suunta huipentui sitten Sam Tamin leirillä, missä hän heitteli vaivattomasti noin 100 kiloa painavaa Jania mm. nenällään. En kutsunut heitä Suomeen sen koommin. Tästä Janin ”henkistymisestä” huolimatta opin häneltä kaikista tärkeimmät tui-shouhun liittyvät periaatteet heti hänen ensimmäisellä leirillään: juurtumisen taidon ja keskilinjan liikkeiden analyysin.

Ehkä voisi sanoa, että yi quanin tui-shou on suoraan alisteinen kaikille muille yi quanin harjoitusmetodeille. Niitä kaikkia testataan tui-shoussa. Tämä pitää sisällään myös ajatuksen, että tui-shou-harjoitteluun ei ole aloittelijan kiire lähteä. Jotta harjoittelu edes jossain määrin sujuisi niin kuin sen on tarkoitettu sujuvan, pitää olla jo jokin käsitys esimerkiksi koko kehon voimasta, miten sitä liikutetaan ja kehon hyvästä rakenteesta ja miten se säilytetään liikkeessä. Zhan zhuang –harjoittelu antaa perustan koko kehon voimalle ja rakenteelle. Ehkä pitää seistä vuosi pari, ennen kuin tui-shoun harjoittamisessa on mitään mieltä. Kun tui-shoussa pari antaa paineen käsille, siihen tulee kyetä vastaamaan koko keholla, ei vain käsien ja hartioiden voimalla. Koska tui-shou on tavallaan shi-li-harjoitusta parin kanssa todellista voimaa käyttäen (ei siis vain mielikuvan vastusta), niin myös shi-li-harjoitus tulisi olla myös ainakin jollain tavalla hallussa koko kehon voiman käytön ja sen mekaniikan suhteen. Yi quanissa voidaan aloittaa paikallaan tehtävästä yhden käden tui-shousta, mutta siitä siirrytään hyvin nopeasti vapaaseen askeleeseen, joten askelharjoittelu on tui-shoussa myös tärkeää. Pelkkä ”käärmeaskel” ei tähän riitä, vaan pitää olla myös kykyä vapauttaa askel ja kiertää ja siirtää kehon painopistettä mihin suuntaan vain tarve vaatii. Näillä taidoilla pärjääkin pitkälle. Koska tui-shouta harjoitellaan monella tapaa ja monella tasolla, aivan alkuvaiheessa ja perustasolla mitään nopean voiman vapauttamiseen liittyvää fa-lin taitoa ei vaadita.

***

Olen yrittänyt hahmottaa yi quanin tui-shouta saman tapaisen progression kautta, niin kuin teimme edellisellä leirillä yleisemmin. Se on vaikeaa. Tuntuu siltä, että yi quanin tui-shoussa, varsinkin jos sitä tehdään heti niin kuin Zhang opettaa, siirtymällä suoraan kahden käden vapaaseen tui-shouhun, on aivan liikaa muuttujia. Kun kaksi ihmistä liikkuu vapaasti toisiinsa nähden kädet kontaktissa ja pyrkivät etsimään ja horjuttamaan toisen painopstettä niin monia asioita voi tapahtua. Jotta tässä tilanteessa vallitseviin muuttujiin saisi edes jotain tolkkua eli että ne vähenisivät radikaalisti, tilannetta pitää yksinkertaistaa. Näinhän tehdään esimerkiksi taijissa. Siksi onkin mielestäni hyvä idea lähteä liikeelle yi quanissakin yhden käden vaaka-ympyrästä paikallaan seisten. Tämä antaa mahdollisuuden tutkia joitakin tui-shoun perustavia elementtejä. Olinkin siksi ajatellut, että etenemme seisomisen ja shi-lin kautta hiljalleen kohti yhden käden tui-shouta ja siitä kahden käden tui-shouhin nostaen samalla esiin ainakin joitakin tärkeitä periaatteita, joiden hallintaa tui-shou edellyttää. Voisi ajatella että tui-shou on taito, joka koostuu monista pienemmistä taidoista, joita voisi harjoitella erikseen ja liittää sitten yhdeksi kokonaisvaltaisemmaksi yi quanin tui-shoun taidoksi. Tällaisia osataitoja voisivat olla esimerkiksi juurtumisen taito, voiman neutraloimisen taito, voiman vapauttamisen taito, askeltamisen taito, kontaktipisteen hallinnan taito jne. Juurtuminen sisältäisi silloin kehon oikean rakenteen, ”framen”, linjaukset, vajoamisen mekaniikan jne. Neutraloimiseen kuuluisi parin voiman ja sen suunnan kuuntelu kontaktipisteessä, vajoaminen, kiertyminen ja voiman ohjaaminen jne. jne.

***

Seisoimme leirillä aluksi puoli tuntia, jossa harjoittelimme avautuvat ja sulkeutuvat voimat puun mielikuvalla. Seisomme ensin puun sisällä, mistä yritimme rikkoa puun kuoren, sitten vaihdoimme suunnan sisään, sukeutuvaan voimaan. Sitten erikseen harjoittelimme voiman juurruttamista seisten mielikuvalla, että joku työntää käsiämme edestä. Aistimme vajoavaa, elastista, voimaa juurruttavaa liikettä ja sitä, miltä se tuntuu erityisesti alaselässä, ming-menin alueella, mikä on ehkä voiman juurruttamisen kannalta kehon tärkein kohta. [”Kun tunnet kontaktin, anna ming-men –alueesi täyttyä.”] Tämä oli varmaan ensimmäinen asia, minkä opin aikanani Jan Dieperslootilta.

Sitten siirryimme tekemään sellaisia shi-lin muotoja, mitkä ovat erityisen tärkeitä tui-shoun kannalta. On siis olemassa shi-lin muotoja, joissa suoraan harjoitellaan tui-shoun tekniikkaa ja siihen liittyvää kehon mekaniikkaa. Jan opetti aikanaan voiman vaaka- ja pysty-ympyrän käsitteet. Näissä ympyröissä toinen puoli on yin, toinen yang eli toista puolta käytetään voiman neutraloimiseen, toista vapauttamiseen. Lähdimme liikkeelle kahden käden vaakaympyröistä. Liitimme mukaan heti askeleen eteen ja taakse. Kummatkin kädet siis piirtävät tässä harjoituksessa lattian suuntaisia vaakaympyröitä ja liikkeeseen yhdistetään käsivarsien kierto. Tämä oli Janin shi-li –valikoiman perusmuoto, mutta jota Zhang harvemmin opettaa. Jos katsoo tätä liikettä vain toisen käden kannalta, niin liike on sama kuin yhden käden push-hands-muodossa. Harjoitus antaa siis yhden käden tui-shoun teknisen muodon ja siihen liittyvän koko kehon liikemekaniikan.

On olemassa vanha taijihin liittyvä periaate, joka kuuluu näin: ”Tee muotoa niin kuin tekisit pariharjoitusta, tee pariharjoitusta, niin kuin tekisit muotoa”. Tämä on hyvä periaate myös yi quanissa tutkittavaksi. Kun esimerkiksi teen edellä kuvattua shi-li-harjoitusta voit kuvitella, miten käsien vaakaympyrän itseäsi kohti tuleva osa neutraloi parin työnnön ja poispäin menevä osassa vapautat oma voimasi. Samalla on aistittava, että sulkeutumisen ja avautumisen mekaniikat seuraavat sujuvasti ja oikealla ajoituksella toisiaan. Tässä harjoituksessa voi myös tulla tietoiseksi kontaktipisteen ja oman painopisteen suhteen hallinnasta. Yksin tehtäessä sitä ei välttämättä tule edes ajatelleeksi, mutta tui-shoussa se on aivan olennaista. On kyettävä ajoittamaan oma painopisteen liike ja käsien kontaktipisteen liike niin, että oma massa lähtee liikkeelle ensin ja sitten vasta siihen yhdistetään käden voima, mikä välittyy pariin kontaktipisteestä. Tutkimme tätä paikallaan ja askeleessa. Analysoimme tämän periaatteen myös esiin tekemällä kahta eri versiota ”työnnä lankkua veden päällä” –harjoituksessa. Ensimmäisessä vaiheessa lankku ja painopiste liikkuivat yhtä aikaa, siis painopiste ja kontaktipiste. Toisessa vaiheessa lankku pysyi paikallaan, kun painopiste liikkui. Tämä auttaa irrottamaan painopisteen ja kontaktipisteen liikkeen toisistaan ja hallitsemaan tätä yhteyttä.


Blog image

Buddhan neljä jaloa totuuttaZen

Posted by Timo Klemola Thu, June 28, 2018 12:05:00

Buddhan neljä jaloa totuutta

Eksistenssifilosofinen tulkinta (alustava)

I. Ihmisen suhde maailmaan on puute, ymmärryksen ja taidon puute. Tästä syntyy tyytymättömyys (kärsimys).

1. Tietoisuus on jotakin, mikä syntyy aistivan ja liikkuvan kehon ja maailman välissä, niiden vuorovaikutuksen seurauksena (Varela ym.). Ihmisen ”maailmassa-oleminen” synnyttää tietoisuuden.

2. Suhde maailmaan tietoisena olentona tarkoittaa ymmärtävää suhdetta maailmaan. Ymmärrys on inhimillisen tietoisuuden perustava rakenne.

3. Tätä kutsutaan myös tietoisuuden intentionaalisuudeksi. Ihmisen tietoisuudella on kyky muodostaa käsitteitä ja ymmärtää niiden avulla maailmaa. Ymmärrämme käsitteitä ja niiden merkityksiä.

4. Maailmassa kohtaamme kuitenkin jotakin, mitä emme ymmärrä, eräänlaisen salaisuuden. Tässä mielessä ymmärtämisemme on lähtökohdiltaan ei-ymmärtämistä. Tätä voidaan kutsua vaikkapa ”puutteeksi”. Intentionaalinen suhde on puute, jossa ymmärrys pyrkii ikään kuin täyttymään. [Heideggerin Sorge on tätä lähellä.]

5. Tämä on myös Buddhan neljän jalon ensimmäisen totuuden merkitys, joka sanoo, että ihmisen elämään liittyy tyytymättömyyden, epätäydellisyyden tai kärsimyksen kokemus. Tämä on siis kuvaus ihmisen maailmasuhteen ja tietoisuuden perustavasta rakenteesta. Se ei ole mikään kontingentti huomio.

6. Tämä puute on tyytymättömyyden, mutta myös toiminnan lähde. Ihminen pyrkii ymmärtämään ja selittämään maailmaa. Tämä on tieteen, taiteen, uskonnon ja filosofian lähtökohta, mutta tämä on myös kärsimyksen lähtökohta.

[7. Jos asiaa katsotaan kehon näkökulmasta, puhutaan usein kehon intentionaalisuudesta, kehon maailmasuhteesta. Myös tämä suhde on lähtökohdiltaan puute. Maailman kohtaaminen vaatii erilaisia taitoja (käsitteleminen, käveleminen, hyppääminen, kirjoittaminen jne), joita meillä ei ole. Joudumme opettelemaan kaikki taitomme. Lähtökohtaisesti taitomme on ei-taitoa, taidon puutetta. Käytämme koko elämämme erilaisten taitojen opettelemiseen. Emme opi edes kävelemään, jos joku ei näytä meille siihen mallia. ]

II. Kun emme ymmärrä maailmaa, luomme siitä illuusion ja haluamme sitä. Emme näe maailmaa sellaisena kuin se on, vaan näemme sen sellaisena kuin haluamme sen nähdä. Takerrumme illuusioomme.

1. Inhimilliseen tietoisuuteen liittyy kuvittelukyky ja muisti. Meillä on kyky kuvitella toisenlainen maailma ja muistaa se.

2. Pyrimme täyttämään intentionaalisen suhteemme puutteen luomalla ymmärryksemme kohteet mielikuvituksemme avulla. Kuvittelemme siis erilaisia maailmoja. Ne ovat kuitenkin mielen luomia ”illuusioita”.

3. Haluamme, että puute poistuu ja takerrumme mielemme luomiin maailmoihin. Tämä on se ”haluamisen” käsite, mistä Buddha puhuu. [Näiden halun kohteiden luomiin maailmoihin perustuu koko markkinataloutemme.]

4. Tyytymättömyys/ kärsimys tarkoittaa siis, että emme saa tyydytetyksi tätä perustavaa haluamme olla täysi tai ehjä. Maailmasuhteeseemme jää todellisuuden ja kuvitellun todellisuuden ristiriita. Tämä kuvitelman ja todellisuuden ristiriita koetaan haluna olla ehjä. Tämä on kärsimyksen eräänlainen metafyysinen perussyy.

III. On läpivalaistava mieli ja opittava ymmärtämään mielen toimintaa. Silloin maailma voi näyttäytyä sellaisena kuin se on.

1. Tyytymättömyyden/ kärsimyksen syy on siis tietämättömyydessämme, ymmärryksemme puutteessa.

2. On mahdollista ymmärtää enemmän. Tämä vaatii mielen toiminnan ymmärtämistä. Kun Buddha puhuu valaistumisesta, hän käyttää valon metaforaa kuvatessaan ymmärryksen lisääntymisen tietoteoreettista prosessia. ”Anna ymmärryksen valon valaista meitä”, todetaan eräässä zendolla päivittäin luettavassa tekstissäkin.

3. Mielen läpivalaiseminen, mielen toiminnan ymmärtäminen, on ymmärtämisen puutteen ”täyttymistä”.

4. Mielen läpivalaiseminen ainakin jossain määrin läpivalaisee myös ne illuusiot, joihin olemme takertuneet ja pystymme päästämään niistä irti. Emme ole enää ainakaan niin paljon mielemme kuvitelmien vedätettävissä.

5. Tämä synnyttää vapautta toimia illuusiottomasti.

6. Tämä synnyttää vapautta nähdä maailma sellaisena kuin se on, lähtökohdiltaan salaisuutena ja lahjana.

IV. Tämä tapahtuu harjoittamalla kahdeksanosaista keskitien polkua, jota kuljetaan viljelemällä viisautta, etiikkaa ja harjoittamalla mieltä.

1. Viisaudella tässä tarkoitetaan Buddhan eksistenssianalyysiä, jota edellä on kuvattu neljän jalon totuuden ensimmäisessä kolmessa vaiheessa: selitys tyytymättömyydestä/ kärsimyksestä, sen syystä ja sen lakkaamisesta. Aluksi on sisäistettävä tämä analyysi. On tutkittava omassa mielessään, pitääkö se paikkansa ja voiko sen hyväksyä. Eksistentiaalisissa kysymyksissä ei ole muuta auktoriteettia kuin oma ymmärrys. Vasta, jos hyväksymme sen, on mahdollista motivoitua harjoittamaan itseään. Buddhan esittämä keskitien polku on ensisijaisesti harjoittamisen ja itsetutkiskelun polku.

2. Buddha asettaa etiikan ensimmäiseksi filosofiaksi Emmanuel Levinasin tapaan. Kärsimyksen lieventäminen asettuu ihmisen ensimmäiseksi tehtäväksi. On pyrittävä toimimaan niin, että ei aiheuta kärsimystä tunteville olennoille. Tässä ei siis puhuta vain ihmisistä. Kaikkea toimintaa voi ja tulee katsoa tästä kärsimyksen näkökulmasta.

3. Mieltä ja sen toimintaa voi oppia tuntemaan vain harjoittamalla mieltä. Sitä ei voi oppia tuntemaan lukemalla mielen toimintaa käsitteleviä kirjoja. Oman mielen voi läpivalaista vain katsomalla sen toimintaa läheltä. Zen perinteessä zazen on tässä perusmenetelmä.


Blog image