Huomioita

Asahin kymmenestä jatkokoulutuspäivästäAsahi

Posted by Timo Klemola Fri, May 17, 2019 20:44:27

Tavoitteeni ei ole saada niin paljon asahi-ohjaajia maailmalle kuin mahdollista, vaan tavoitteeni on saada maailmalle niin hyviä asahi-ohjaajia kuin mahdollista. Siksi olen kehittänyt asahi-ohjaajille nyt kymmenen jatkokoulutuspäivää, joissa he voivat syventää asahi-taitojaan.

Olen kehittänyt asahia nyt viisitoista vuotta. Yhteensä olen harjoittanut, opettanut ja tutkinut liikettä, liikuntaa, kehollisuutta, kehomielen yhteyttä noin 50 vuotta. Asahin pääkehittäjänä olen voinut laittaa asahiin paljon siitä, mitä olen elinikäisen harjoitteluni kautta oppinut. Asahi ei ole syntynyt 15 vuotta sitten, vaan käytännössä kaikki sen harjoitukset, osiot ja liikeperiaatteet olivat olemassa omassa harjoittelussani jo kymmeniä vuosia aikaisemmin. Kaikki tämä työ näkyy Asahi Health –menetelmässä, mutta erityisesti olen tuonut tätä kokemustani esiin Syvä-asahissa, missä asahin liikkumisen ja harjoittamisen tapaan perehdytään syvemmin. Tätä ohjaajien syventymistä asahin syvälliseen liikkumisen ja itsensä harjoittamisen tapaan olen halunnut tukea järjestämällä paljon eri teemoihin keskittyviä jatkokoulutuksia, joita on nyt kymmenen. Mistä näissä jatkokoulutuksissa on kysymys? Ja miten niitä voi olla niin paljon? Tässä lyhyt kuvaus:

1. Asahin kertauspäivä. Päivän aikana kerrataan kaikki asahin kolme liikesarjaa ja korjataan ohjaajien virheitä. Kaikki asahin ohjaajakoulutukset ovat lähtökohdaltaan liian lyhyitä. Se on iso ongelma. Kahdessa tai neljässä päivässä ei voi oppia kokonaan uutta ja outoa liikkumisen tapaa, mitä hidas tietoinen liike miltei kaikille liikunnan harrastajillekin on. Se vaatii vuosien harjoittelun. Vastuu omasta kehityksestä ja harjoittelusta jää tietysti aina opettajien omalle vastuulle. Usein käy niin, että ohjaajat muuttavat liikkeitä niin, että niitä on vaikea jopa tunnistaa asahiksi. Ohjattu kertaus on välttämätöntä asahin liikkeiden ja liikkumisen tavan oppimiseksi.

2. Asahin periaatteiden päivä. Opetan omissa neljän päivän ohjaajakoulutuksissani kaikki asahin keskeiset periaatteet, mutta neljässäkin päivässä niitä on aikaa tutkia ehkä yksi aamupäivä. Opittavaa materiaalia on niin paljon. Asahin liikkumisen tapa on peräisin kiinalaisesta kamppailutaidosta taijiquanista. Pelkästään koko kehon liikkeen biomekaniikan oppiminen vie vuosia. Kyse ei ole pelkästään jalkojen pumppaavasta liikkeestä vaan koko kehon läpi kulkevan kineettisen ketjun tiedostamisesta ja käyttämisestä liikkeessä. Joskus 90-luvulla pidin kamppailutaitojen harrastajille viikonvaihdeleirejä pelkästään tästä periaatteesta. Asahi sisältää koko kehon liikkeen lisäksi ison joukon myös muita vaikeita liikettä kannattelevia periaatteita. Koulutuspäivässä ne käydään läpi niihin kehittämieni liikesarjojen avulla. Pitää tietysti paikkansa, että päivässä niitä ei voi oppia, mutta jos niitä ei koskaan harjoittele, niitä ei voi oppia lainkaan.

3. Asahi ja tietoisuustaidot. Olen halunnut pitää tämän päivän, että saisin edes vähän jaettua sitä, mikä tekee asahin kaltaisesta tietoisesta liikkeestä yhdenlaisen itsekasvatuksen muodon. Meditatiivinen liike, jos sen kokemukselliset periaatteet ymmärretään, voi olla sellaista. Ympärillämme vellova mindfulness-vouhotus tekee kuitenkin tästä teemasta vaikean opettaa. Netti on nytkin täynnä erilaisia McMindfulness ja Asahi –kursseja. Kehomielen harjoittaminen ei ole mitään pikaruokaa. Tätä ajatusta on miltei mahdoton saada nykyään läpi. Tämäkin koulutus kestää vain päivän, joten tehtävä on tietysti mahdoton, mutta yritän silti. Olen kirjoittanut pari kirjaa näistä teemoista.

4. Asahin liikevariaatiot ja voima- ja kunto-asahi. Tämän päivän aikana opettelemme asahin jokaiseen kolmen sarjan liikkeeseen (joita on 40) ainakin yhden liikevariaation. Tämä laajentaa opettajien tuntien suunnittelumahdollisuuksia vahvasti. Asahin kolme perusliikesarjaa sisältävät kyllä tarpeeksi liikkeitä miltei mihin tarkoitukseen vain, mutta erityisesti eritysryhmien vetäjät saattavat tarvita lisämateriaalia vaikkapa tasapinon harjoittamiseen tai niska-hartiaseudun avaamiseen. Päivän aikana myös analysoimme asahin liikkeet niiden pienempiin elementteihin ja opettelemme, miten niitä voi yhdistää uusiksi asahi-liikkeiksi. Tämän lisäksi päivän aikana tutkitaan myös kahta muuta teemaa: asahia voiman harjoittamisen ja sykkeen nostattamisen välineenä. Nk. ”voima-asahi” perustuu kiinalaisten kamppailutaitojen voimantuottomenetelmään, jossa opetellaan jännittämään pitenevää lihasta. Opin tämän harjoitustavan 90-luvun alussa yhdeltä Tampereelle muuttaneelta kiinalaiselta opettajalta. Hän opetti sitä yijinjing-liikesarjan avulla. Tutkin silloin tätä periaatetta taijin, mutta erityisesti myös karaten katojen yhteydessä. Tästäkin työstä syntyi yksi kirja: ”Zen-karate”.

Kehittäessäni asahia, sisällytin tämän voima-harjoitustavan sen muutamiin liikkeisiin. Tutkimme koulutuksessa, miten kehon elastinen voima saadaan esiin, miten sitä kehitetään ja miten sen voi ottaa mukaan miltei kaikkiin asahin liikkeisiin. Olen myös kehittänyt asahin perusliikkeille perustuvan sykettä nostavan liikesarjan, jolla voidaan helposti tehdä nk. peruskuntotason harjoitus. Harjoitus vastaa vaikutuksiltaan reipasta kävelyä tai hölkkää, mikä riittää sydämen ja verisuonten kunnon harjoittamiseen.

5. Asahi ja kokemuksellinen biomekaniikka. Olen erottanut tämän yhden asahin periaatteen koko päivän koulutuksen teemaksi, koska koko kehon liike on niin vaikea oppia. Totesin jo yllä, että pidin 90-luvulla tästä periaatteesta viikonvaihteen mittaisia seminaareja kamppailutaitojen harjoittajille, lähinnä karaten, aikidon ja taijin harrastajille. Periaate tulee asahiin lähinnä taijista, mutta sitä toteuttavat monet nk. ”sisäiset” kamppailutaidot. Karate ei ole yksi niistä. Tosin, karateakin voi tehdä tällä periaatteella.

6. Asahi ja rentous. Myös tässä asahin periaatteessa on helposti tutkimista yhdeksi päiväksi. Rentous ja erityisesti jännityksen ja rentouden vaihtelu ovat keskeisiä kamppailutaitojen periaatteita, jotka liittyvät voiman tuottoon. Yksinkertaistaen: painonnostajan pitää kyetä jännittämään itsensä maksimaalisella tavalla nostaessaan ilmaan raskaan painon. Samoin nyrkkeilijän pitää pystyä jännittämään itsensä osuman hetkellä. Kummatkin ovat esimerkkejä tavasta, miten keho tuottaa voimaa. Jännitys ja rentous kulkevat ikään kuin käsi kädessä. Räjähtävä voima vaatii kykyä rentoutua ja siirtyä siitä nopeasti jännittyneeseen tilaan. Kehittäessäni asahia toin siihen paljon harjoituksia taijista, missä erilaisia käsien heilutusliikkeitä tehden etsitään käsien ja koko kehon rentoutta. Tutkin näitä periaatteita paljon 90-luvulla myös karaten yhteydessä ja kehitin erilaisia karateen sopivia käsien heilutus ja pyöritysliikkeitä. Ne ovat kaikki nyt osana asahin rentousosioita. Kirjassani ”Zen-karate” löytyy niistä kuvauksia. Asahissa rentous saa tietysti myös laajemman merkityksen. Kehon optimaalisen käytön kannalta rentous ja hyvä pystylinjaus ovat aivan olennaisia periaatteita.

7. Asahi ja kiinalaiset menetelmät. Niin kuin on tullut jo tähän mennessä selväksi, asahi perustuu liikemateriaaliltaan ja liikkumisen tavoiltaan kiinalaisiin menetelmiin (qigong, taiji, yi quan). Tämän koulutuspäivän aikana käymme läpi asahin taustalla olevia menetelmiä: baduanjin, yijinjing, taiji, yi quan, Huangin viisi rentousliikettä. Koen tärkeäksi, että asahi-ohjaajat ovat myös tietoisia asahin taustasta ja historiasta. On lapsellista kuvitella, että olisimme keksineet asahissa jotain uutta. Yritän olla kuvaamatta asahia ”suomalaisena terveysliikuntana” niin kuin monet tekevät, koska asahissa on lähtökohdiltaan tuskin mitään suomalaista. Myös asahin terveysnäkökulma ”liike on lääke” on lännessä vasta muutaman kymmenen vuotta vanha, Kiinassa yli 2000 vuotta.

8. Asahi ja hengittämisen taito. Asahi on hengityksen kannattelemana tehtävää tietoista liikettä. Hengitys on teema, jota yhden päivän aikana ehtii raapaisemaan vain pintaa. Oma hengitykseen ja hengityksen ja liikkeen suhteen harjoittaminen on lähtöisin 1980-luvun puolivälistä, jolloin tapasin zen-opettajani Engaku Tainon ja aloin harjoittaa Rinzai-zeniä hänen johdollaan. Olen tehnyt sitä siitä asti. Taino opetti sekä staattista (istuen tehtävää) että liikkeeseen liittyvää hengityksen tarkkailua ja harjoittamista. Liikemenetelminään hän käytti joogaa, taijita ja qigongia. Tämän koulutuspäivän aikana pyrimme tutustumaan hengityksen harjoittamiseen monesta näkökulmasta ja avaamaan ylipäätään ajatusta siitä, mitä ”kokemuksellisella hengittämisellä” tarkoitetaan. Tästäkin teemasta on vuosien varrella syntynyt yksi kirja: ”Taidon filosofia – filosofin taito”, missä tietoisen hengityksen harjoittamista tarkastellaan hyvin laajasti.

9. Keppi-asahi. Keppi-asahinkin lähtökohta on kamppailutaidoissa. Ei taida olla kiinalaista kamppailutaitoa, jota ei harjoitettaisi myös kepin kanssa. Olen viimeisen puolen vuoden ajan päivittäin kehittänyt harjoitustapaa, missä asahin kaikki liikkeet voidaan tehdä kepin kanssa. Kepin avulla asahin liikkeisiin saadaan monia erilaisia ulottuvuuksia, mitä paljas käsi ei anna. Liikkeiden tietynlainen intensiteetti ja sisäinen voima lisääntyvät, venytykset tehostuvat jne. Kepin käsittely antaa myös mahdollisuuden opetella suhteellisen vaativaa taitoa, missä kehittyminen voi antaa uusia ja hienoja positiivisia kokemuksia.

10. Kahdeksan liikkeen taiji-liikesarja. Nyt julkaisemani kymmenennen jatkokoulutuspäivän teema on taijin 8-askeleen liikesarja. Koulutus on tarkoitettu ensisijaisesti asahi-ohjaajille ja harrastajille, mutta sinne saavat osallistua muutkin aiheesta kiinnostuneet. Niin kuin edellä on tullut jo moneen kertaan ilmi, asahin liikeperiaatteet ja itse asiassa koko asahin liikekokemus on peräisin pääasiassa taijista. Jos ei ole kokemusta kiinalaisista taidoista (qigong, taiji, yi quan jne.) asahin hidas ja tietoinen liikkumisen tapa voi olla vaikea oppia ja ymmärtää. Kiinalaisten taitojen harjoittaminen antaa asahille loistavan pohjan. Tämän kurssin aikana käymme läpi taijin lyhyimmän virallisen liikesarjan, missä on laskutavan mukaan 8-10 liikettä. Se on vähemmän kuin asahin liikesarjoissa. Päivässä voi oppia muistamaan liikkeet ja edetä siitä omaan harjoitteluun. Jos vielä omalla paikkakunnalla sattuisi olemaan taiji-seura, liikesarjaa voi syventää seurojen kursseilla kokeneiden opettajien johdolla. Monet Yang-tyylin taijin harrastajat tekevät tätä liikesarjaa.

Lopuksi vielä yksi asia. Niin kuin yllä on tullut ilmi, olen laittanut asahiin aika lailla koko elämäni liikekokemuksen ja liikkeen tutkimisen tuloksen. Ajattelen, että tämä paketti alkaa nyt olla aika lailla valmis ja keskityn jatkossa Asahi Health – ja Syvä-asahi –ohjaajien kouluttamiseen, jotta saisin siirrettyä asahin menetelmän seuraaville sukupolville. Heti kun rupesin ajattelemaa näin, huomasin, että ehkä vielä yksi ponnistus pitää tehdä. On yksi liikkeen ulottuvuus, mikä sisältyy harjoittelemiini kiinalaisiin taitoihin, mutta joka vielä puuttuu asahista. Se nostaisi asahin liikekokemuksen vielä uudelle tasolle. Keppi-asahin kehitystyössä kului noin puoli vuotta. Ehkä palaan tähän asiaan kesän lopulla, tai myöhemmin. Ensimmäiset kokeilut tuntuvat innostavilta.


Blog image


Asahi ja hengittämisen taito, osa 5Asahi

Posted by Timo Klemola Tue, April 23, 2019 10:23:10

Olen yrittänyt kirjoittaa hengityksestä taas vähän pidempää tekstiä, ehkä lukua kirjaan, ja löysin sieltä tällaisen pätkän:

”Emme voi kuvat hengitystäkään pelkästään termein, jossa kuvaamme hapen ja hiilidioksidin vaihtoa keuhkoissamme tai soluissamme. Hengityksellä on myös tärkeä eksistentiaalinen ulottuvuus, mikä tekee siitä keskeisen esikäsitteellisen kokemuksemme. Viljelemällä hengitystämme voimme kokea koko kehomielemme ikään kuin suureksi keuhkoksi, joka hengittää jokaisella solullaan. Keskittymällä tähän kokemukseen voimme kadottaa itsemme kokonaan hengitykseen, jolloin voimme kokea, että emme itse hengitä, vaan ympäröivä maailma hengittää meissä. Suhteessamme ympäröivään ilmakehään ei olekaan kysymys hapen ja hiilidioksidin vaihdosta, vaan kokemuksesta, jossa liu’umme osaksi maailman loputtomia keuhkoja, jotka hengittävät meissä. Hengitys ei ole siis jotain, mikä tapahtuu meissä, vaan sillä on laajempi, jopa universaali merkitys. Hengitys voi näyttää meille paikkamme maailman osana, missä minän ja ympäristön rajaa ei ole.”

Yritänpä avata tätä ja olla kuitenkin vähemmän runollinen.

Hengitys on monitasoinen ilmiö ja sitä voidaan tarkastella monesta suunnasta. Usein tarkastelemme hengitystä vain sen anatomian ja fysiologian näkökulmasta ja korostamme optimaalisen hengitystekniikan lääketieteellisiä etuja. Opettelemalla syvähengityksen luomme edellytykset sille, että keuhkomme pitävät yllä veren optimaalista happi- ja hiilidioksiditasapainoa. Näin vältymme esimerkiksi hiilidioksidiniukkuuden aiheuttamista ongelmista. Hengityksen harjoittelemisesta on tietysti hyötyä myös erilaisista hengityssairauksista kärsiville. Optimaalinen hengitystekniikka pitää yllä ja vahvistaa hengityselimistön kuntoa, pitää rintarangan liikkuvana ja ylläpitää hengityskapasiteettiamme, vaikka jotkut sairaudet sitä heikentäisivätkin. Tällainen näkökulma on kuitenkin vain yksi näkökulma hengitykseen. Hengitys on ilmiö joka leikkaa läpi kaikkien ihmisenä olemisen ulottuvuuksien.

Alla olevassa kuvassa yritän havainnollistaa, miten ihminen on kehona maailmassa. Hänellä on fyysinen keho, joka on samalla tavalla materiaalinen kuin se ympäristö, missä hän elää ja johon hän on suhteessa. Hän myös kokee suhteensa itseensä ja ympäristöönsä kokemuksessaan. Kokemuksessa näyttäytyy ihmisen tietoisuus, mieli, mikä on itsessään monitasoinen ilmiö. Koemme kehomme, mutta koemme myös ajatuksemme, tunteemme, tahtomme ponnistuksen jne. Kieli ja käsitteet mahdollistavat, että ihmisellä on ympärillään myös kulttuuri, johon hän on suhteessa merkitysten kautta. Kun ihmistä selitetään, on otettava huomioon nämä hänen kummatkin suhteessa olemisen tapansa. Keho ymmärtää maailmaa ilman käsitteitä, tietoisuus ymmärtää maailmaa käsitteiden avulla. Kehon ymmärrys on maailmaan sopeutumista, esikäsitteellistä. Ihminen asettuu suhteeseen maan vetovoimaan vasten ojentautumalla pystyyn ja liikkumalla. Hän asettuu myös suhteeseen elämän perusprosesseihin ja ilmakehään hengittämällä. Ilman ojentautumista ja ilman hengitystä hän olisi esine esineiden joukossa. Ilman näitä kahta ihmisen kykyä elämä, joka ajattelee itseään ja säätelee itseään, ei olisi mahdollista.

Näin avatusta näkökulmasta hengitys lävistää ihmisen kaikilla hänen olemisen tasoillaan. Se on fyysinen ilmiö, joka ylläpitää elämää kehossamme. Kun hengitys lakkaa, elämä lakkaa. Hengitys yhdistä ihmisen ilmakehään tavalla, joka tekee ihmisestä ja ympäristöstä yhtä hyvin konkreettisella tavalla. Hengitys on jotakin, joka asuu ihmisen ja ympäristön rajalla poistaen tämän rajan. Ei siis ole ihme, että idän vanhoissa perinteissä hengityksellä on ollut ja edelleen on iso filosofinen merkitys.

Hengitys on koetun kehomme keskiössä. Se on keskellä jälleen hyvin konkreettisella tavalla. Jos suuntaamme huomiomme hengitykseemme, löydämme kehostamme uuden keskuksen, joka sijaitsee vatsallamme. Länsimaisessa kulttuurissa, missä hengitys on unohtunut, tätä keskusta ei tunnisteta. Kulttuureissa, missä hengitystä viljellään, ihmiset kokevat kehonsakin eri tavalla. Japanilainen kulttuuri on tästä hyvä esimerkki. Tietoinen hengitys avaa kokemuksen persoonallisuuden keskuksesta, mikä ei sijaitse päässä, siis jossain aivojen alueella, vaan vatsalla, siellä missä pallea/vatsahengitys tuntuu, kun se tiedostetaan. Japanilaiset kutsuvat tätä sanalla ”hara”. Sana tarkoittaa vatsaa, mutta sillä ei niinkään viitata fyysiseen vatsaan, vaan ihmisen persoonallisuuden keskustaan, mistä toiminta aidoimmillaan syntyy ja saa inspiraationsa.

Ranskalainen filosofi André Comte-Sponville ajattelee, että yrittäessään ymmärtää maailmaa, ihminen on luonut neljä tiedon aluetta. Ne ovat tiede, uskonto, filosofia ja taide. Ne pyrkivät selittämään maailmaa ja vastaamaan sitä kohtaan tuntemaamme kiinnostukseen eri tavoin. Ne pyrkivät vastaamaan eri kysymyksiin.

Voimme katsoa maailman ilmiöitä kaikista näistä näkökulmista, ja jokainen näkökulma opettaa meille jotain uutta. Tieteellisestä näkökulmasta hengitys on anatominen ja lääketieteellinen ilmiö, jonka harjoittamisen hyötyjä olen jo kuvannut. Hengitys on ihmisen kehon tärkeä erilaisia kemiallisia tasapainoja ylläpitävä toiminta. Psykologiselta kannalta hengityksen säätelyllä on suuri merkitys mielen tilojen säätelyssä. Usein tätä selitetään hengitysliikkeen vaikutuksella pallean läpi kulkevaan vagus-hermoon. Vaguksen aktivointi pitkällä uloshengityksellä vaikuttaa parasympaattisen hermoston aktivaatiotilaan ja sen kautta hidastaa sykettä ja hengitystä, laskee verenpainetta, vähentää stressihormoneja jne. Eli syvennetty uloshengitys, mitä syvähengitys myös tarkoittaa, synnyttää eräänlaisen positiivisen kierteen: hengittämällä syvään tietoisesti vaikutamme tiedostamattomiin hermostollisiin mekanismeihin, jotka syventävät ja hidastavat hengitystä edelleen. Fake it and you’ll make it, niin kuin amerikkalaiset sanovat. Tiedostamattomana toimintana, joka voidaan nostaa tietoisuuden piiriin hengitys on myös tie tiedostamattomiin prosesseihimme.

Monissa idän uskonnollis-filosofisissa perinteissä hengitys ja sen harjoittaminen on keskiössä. Hengityksen tarkkailu ja sen säätely liittyvät olennaisena ainakin buddhalaisiin, taolaisiin ja hindulaisiin harjoituksiin. Hengityksen ja hengen yhteys idän perinteissä on vuosituhansia vanha. Hengitykseen liittyvät harjoitukset paljastavat ihmiskäsityksen, eräänlaisen ”mystisen fysiologian”, kuten uskontotieteilijä Mircea Eliade sitä kutsuu, mikä on vieras länsimaiselle tieteelliselle käsitykselle ihmisestä, mutta mikä kuitenkin ilmeisesti kuvastaa inhimillistä kokemusta, jota erilaisilla hengitys- ja mielikuvaharjoituksilla voidaan avata ja lähestyä. Lännessä löydämme ortodoksisesta perinteestä joogan hengitysharjoituksia muistuttavia harjoituksia, joita edelleen harjoitellaan ainakin Kreikassa Athosvuoren munkkien keskuudessa. Nykyisin luterilaiseenkin kristillisyyteen on levinnyt retriitti-idea, jossa hiljennytään tarkkailemaan hengitystä. Nämä modernit länsimaiset ”hiljaisuuden retriitit” ovat saaneet inspiraationsa zen-buddhalaisesta perinteestä.

Filosofinen näkökulma hengitykseen on lännessä vielä uusi. Kirjoitin tästä laajasti ”Taidon filosofia” –kirjassani, jossa yritin tehdä ”kontemplatiivisen kehon” filosofiaa. Kontemplatiivisella keholla tarkoitin kehoa tai paremminkin kehomieltä, mikä on vuosikymmenten tietoisen liikkeen ja tietoisen hengityksen viljelyn tulosta. Tämä vaatii harjoitusta jossakin kontemplatiivisessa perinteessä. Kirjassani tämä on zen. Meditaatiopsykologian ja –filosofian kannalta hengitys on itsen tutkimisen ydinharjoitus. Kun tietoisuus suunnataan hengitysliikkeeseen, hengitys toimii ikään kuin paradigmaattisena esimerkkinä menetelmästä, miten mielen sisältöjä yleensäkin voidaan tutkia. Se opettaa, mitä tarkoitetaan ”mielen sisältöjen katselulla”, koska hengitysliike on yksi selkeä esimerkki tästä. Kun huomio on suuntautunut hengitysliikkeeseen, mikä on kehollinen, esikäsitteellinen kokemus, myös mielen käsitteelliset tasot voivat asettua katsomisen kohteeksi. Kun löydämme ensin hengityskokemuksen, voimme sitten löytää esimerkiksi kokemuksen tunteesta, kokemuksen mielialasta, kokemuksen ajattelumme virrasta. Hengitys on ikään kuin portti tietoisuutemme virtaan, kokemustemme virtaan, minkä sisältö ja rakenne voivat sitten hiljalleen tulla tutkimuksemme kohteeksi. Tämä on myös itsekasvatuksellinen prosessi. Nykyään on tässä yhteydessä alettu puhua ”kontemplatiivisesta pedagogiigasta”. Kirjassani ”Mindfulness – tietoisuuden harjoittamisen taito” kuvaan tarkemmin näitä prosesseja.

Mikä voisi sitten olla taiteen näkemys hengitykseen? Tämä alue on minulle vieraampi. Filosofi Petri Berndson tekee nähdäkseni tällaisen yrityksen vuonna 2018 ilmestyneessä hengitystä käsittelevässä filosofian väitöskirjassaan ”Phenomenological Ontology of Breathing”. Kyseessä on kunnianhimoinen yritys pyrkiä ajattelemaan uudelleen koko filosofian kenttä ja sen kysymykset hengityksen näkökulmasta. Tuloksena on mielestäni hengityksen taidetta, eräänlainen filosofian ja fiktion välimailla kulkeva teos, missä kuljetaan filosofien ja runoilijoiden rinnalla vapaasti ideoita ja ilmaa hengittäen, sisään ja ulos, sisään ja ulos.



Blog image

Asahi ja hengittämisen taito, osa 4Asahi

Posted by Timo Klemola Sat, April 20, 2019 11:51:47

Katsotaanpa edellä kuvaamani järjestystä vähän tarkemmin.

1. Normaalin hengityksensä tiedostamista voi helpottaa asettamalla esimerkiksi toisen kämmenensä vatsalle ja toisen rintalastalle ja katsomalla, miten kädet liikkuvat hengityksen myötä. Ongelma hengityksen suhteen on, että kun kiinnitämme siihen huomiota, niin sen automaattisuus katoaa. Tietoisuus tuo mukanaan yleensä myös jonkinasteisen kontrollin, mutta tätä voi pyrkiä välttämään. Voi pyrkiä vain aistimaan hengitystään muuttamatta sitä mitenkään. Jos vatsalla oleva kätesi on liikkumaton ja rinnalla oleva kätesi liikkuu hengityksen tahdissa, se tarkoittaa että ole ”rintahengittäjä”. Tällä viitataan siihen, että hengität pääasiassa kylkiluu- ja solisluuhengitystä, jolloin pallea ja vatsa pysyvät aika lailla paikallaan. Monet meistä hengittävät näin.

Hengityksen harjoitteluun on monta näkökulmaa. Ehkä yksi monien menetelmien jakama näkemys on, että hengitystä ei pidä pakottaa. Sitä ei pidä ikään kuin vääntää väkisin uuteen muottiin. Harjoittelussa on edettävä omaa kehoa kuunnellen, jännityksiä vähitellen tiedostaen ja niitä hiljalleen purkaen. Virheelliset hengitystekniikat johtuvat usein jännityksistä, joita olemme tottuneet pitämään yllä. On tärkeää opetella tunnistamaan jännittynyt ja rento lihas. Hiljalleen jännittynyt vatsanseutu voi silloin alkaa vapautua, ja hengityskin siirtyä enemmän pallean ja vatsan suuntaan. Koska kapean vyötärön malli on syvään iskostunut yleisestikin ajatteluumme, voi omien kehoideaalienkin tiedostaminen auttaa jännitysten purkamisessa. Jos pidämme yllä mielikuvaa kapeasta vyötäröstä, kehomme pyrkii toteuttamaan tämän idean. Jotta voimme vapauttaa kehomme, meidän tulisi ensin vapauttaa mielemme. Olemme kokonaisia kehomieliä. Hengityksessä tämä näkyy erityisen hyvin.

2. Palleahengityksen löytämiseksi on hyödyllistä tehdä erikseen palleahengitysharjoituksia. Kuvaan niitä asahi-kirjoissani ja hyviä ohjeita löytyy myös monilta nettisivuilta.

3. Oikeastaan kohdat 3. ja 4. liittyvät yhteen. Asahin alun laaja hengityksen tasausliike on mielestäni erittäin hyvä harjoitus syvähengityksen opettelemiseksi ja sen eri vaiheiden tiedostamiseksi. Olen kuvannut tämän harjoituksen tarkasti ”Asahi – tietoisen liikkeen taito” – kirjassani, mutta koska kukaan ei yleensä lue kirjoja, kuvaan sen vielä tässä. Kyseessä on hyvin rauhallinen ja hidas säädellyn syvähengityksen harjoitus.

Asahin liikesarjat sekä alkavat että loppuvat nk. ”laajaan hengitystä tasaavaan liikkeeseen”. Ne ovat malliesimerkkejä, miten harjoitellaan tietoista ja säädeltyä syvähengitystä. Kuvaan seuraavaksi asahin alun laajan hengitystä tasaavan liikkeen tarkemmin. Tee koko hengitysliike nenän kautta. Asahissa ylipäätään pyrimme hengittämään koko ajan nenän kautta. Hengästyessä uloshengityksen voi tehdä myös suun kautta.

(1) Seiso perusasennossa. Puhalla ensin keuhkot miltei tyhjäksi käyttämällä apuna myös vatsalihaksia. Anna vatsan painua kasaan. Aisti jännitystä vatsalihaksissasi. (2) Lähde hyvin hitaasti kohottamaan käsiäsi ulkokautta ylös. Vapauta sitten vatsasi ja anna pallean pudota ja aloittaa pallea/vatsahengitys. Aisti, miten vatsasi pullistuu ikään kuin pallo, joka suuntaan. (3) Jatka sisäänhengitysliikettä ja aisti, miten keuhkojen keskiosa alkaa myös täyttyä ja kylkiluusi leviävät. Tämä on kylkiluuhengitysvaihe. (4) Jatka koko ajan käsiesi kohottamista hitaasti ylös. Nyt ne ovat noin hartioiden korkeudella. Vedä vielä keuhkojen yläosiin ilmaa ja aisti, miten ylävartalosi lihakset aktivoituvat, solisluuta ja hartiat hieman kohoavat. Nyt kätesi ovat aivan ylhäällä ja keuhkosi miltei täynnä ilmaa. Älä kuitenkaan käytä tässäkään liiallista voimaa. Tee rennosti. (5) Anna keuhkosi hitaasti tyhjentyä nenän kautta. Älä siis tyhjennä keuhkojasi nopeasti, vaan säätele uloshengitystäsi pitäen se rauhallisena ja tasaisena. Tuo samalla käsiäsi hitaasti vartalon edestä alas. Aisti, miten hengitysliike alkaa itsestään hidastua ja anna sen pysähtyä kohdassa, missä se itse niin haluaa. Olet nyt pysähtynyt (6) hengityskierron alimpaan tasapainopisteeseen. (1) Jatka sitten uloshengitystäsi käyttäen hyväksi myös vatsalihaksiasi ja anna vatsasi painua sisään. Olet nyt siinä vaiheessa, mistä aloit harjoituksen ja voit jatkaa vapauttamalla vatsalihaksesi ja palleasi ja antamalla sisäänhengityksen tapahtua. Alla olevassa kuvassa tämä on hengityskierron vaihe 1.

Näin tehtynä hengityksen laaja tasausliike toimii säädellyn ja tietoisen syvähengityksen mallina, joka opettaa ja harjoittaa pallea/vatsa-, kylkiluu- ja solisluuhengityksen ja niiden yhdistämisen yhdeksi syväksi koko keuhkot tuulettavaksi hengitykseksi. Tämä on malli, minkä mukaan kaikki asahin liikkeet voidaan yhdistää syvähengitykseen

5. Otin edellä esiin seuraavassa kohdassa ”osittaisen syvähengityksen”. Tällä tarkoitan sitä, että emme tee asahissa jatkuvasti niin syvää hengitystä, kuin sarjan alun ja lopun hengitysliikkeissä. Muut asahin liikkeet toteuttavat syvähengityksen ideaa, mutta vain osittain. Tarkoitan tällä sitä, että kun laajoissa hengitysliikkeissä koko keuhkojen hengitystilavuudesta täytetään ehkä noin 90 %, niin esimerkiksi sarjan osioiden välien ”lyhyissä hengitystä tasaavissa” liikkeissä suuruus on ehkä noin 60-70 %. Tämä on kuitenkin iso ero lepohengitykseen, missä hengitystilavuudesta käytetään vain noin 10-15 %. Tässä mielessä koko asahin liikesarja on yksi pitkä hengitysharjoitus.

Kun teet lyhyen hengitystä tasaavan liikkeen, niin tee siinäkin kaikki muut edellä syvähengityksen yhteydessä kuvaamani vaiheet paitsi jätä keuhkojen yläosa osittain täyttämättä. Älä siis käytä niin paljon sisäänhengityksen varatilaa, kuin varsinaisessa syvähengityksessä. Kun hengität sisään, tunnet vatsasi laajenevan ja kylkiluittesi kohoavan, tunnet myös keuhkojesi yläosan alkavan täyttyä, mutta älä jatka siitä enää sisäänhengitystä. Hartiat ja solisluut eivät kohoa, vaan hengitys kääntyy tässä kohtaa uloshengitykseksi. Teet siis kuitenkin suhteellisen syvän hengityksen alkaen vatsalta, nousten ylös kylkiin, mutta ei enää paljoa siitä ylöspäin.

6. Seuraavaksi ehdotan, että hengitys liitetään mukaan sarjan yksinkertaisimpiin liikkeisiin, kuten hartianpyöritys, joka on ympyrä. Tällaisiin liikkeisiin hengitys on helppo kytkeä samalla periaatteella, kuin teimme edellisessä kohdassa hengityksen lyhyen tasausliikkeen kohdalla. Yksi hyvä tapa on tehdä vuorotellen hartianpyöritystä ja hengityksen lyhyttä tasausliikettä ja siinä huomata, että hengityksen suhteen liikkeillä ei ole mitään eroa: sisäänhengitys kohottaa kädet tai hartian, uloshengitys laskee ne.

7. Viimeisessä kohdassa hengitys kannattelee kaikkia asahin hitaita liikkeitä. Rentousosion nopeissa liikkeissä hengitys voi olla kytketty liikkeisiin tai se voi kulkea vapaasti riippuen liikkeen muodosta. Ravistukset tapahtuvat luontevasti uloshengityksellä.

Tässä vaiheessa liike on hidasta ja tietoista ja hengitys kulkee liikkeen tukena ikään kuin sitä kannatellen. On tärkeää huomata, että liike kulkee hengityksen rytmissä eikä päinvastoin. Helposti voi käydä niin, että uloshengitys lähenee jo loppuaan, mutta liikettä on vielä paljon jäljellä. Silloin hengitystä joutuu pakottamaan. Jos näin käy, hengityksen ja liikkeen rytmi on ollut väärä. On etsittävä rytmi, missä hengitys ikään kuin työntää liikettä eteenpäin rauhallisesti ja sitä on riittävästi jäljellä, kun liike lähenee loppuaan. Kokemus opettaa, mistä tässä tarkemmin on kyse.

Liikkeen ja hengityksen rytmittämiseen on monta tapaa. Yksi tapa on, että sisäänhengitys kannattelee liikettä, missä keho avautuu, laajenee ja uloshengityksellä keho sulkeutuu tai supistuu. Monet asahin liikkeet noudattavat tätä periaatetta. Mutta näin ei aina ole. Jos käytämme liikkeessä voimaa, esimerkiksi työnnämme, niin voima vapautetaan yleensä uloshengityksellä ja siihen valmistaudutaan sisäänhengityksellä. Koska liikkeen ja hengityksen suunta ei ole siis itsestään selvä, on jokaista liikettä tarkasteltava erikseen. Liikkeet ovat hengityksen suhteen siis myös yksilöllisiä siinä tavassa, miten hengitys asetetaan liikettä kannattelemaan. Jotta hengitys voi kannatella hidasta ja pitkää liikettä, on hengitysrytmiä hidastettava. On myös tutkittava, onko luontevaa tehdä jokin liike yhdellä, kahdella vai kolmella hengityksellä jne. Yleisesti voisi sanoa, että asahin hengitys on hidasta ja rauhallista syvähengitystä/ osittaista syvähengitystä, missä liike, hengitys ja keskittyminen intensiivisesti kohtaavat.


Blog image

Asahi ja hengittämisen taito, osa 3Asahi

Posted by Timo Klemola Thu, April 18, 2019 19:47:29

Asahissa pyrimme opettelemaan taidon, missä syvä hengitysliike kannattelee myös kehon muuta liikettä. Esimerkiksi sarjan alun hengitysliikkeessä kohotamme kädet sisäänhengityksellä ja laskemme ne alas uloshengityksellä. Tavoitteena on, että koko liikesarja ensimmäisestä viimeiseen liikkeeseen kulkee rauhallisen ja syvän hengityksen kannattelemana. Koko liikesarjasta tulee silloin yksi pitkä hengitysharjoitus.

Tämän taidon oppiminen ei kuitenkaan ole helppoa aloittelijalle, jolla ei ole mitään kokemusta liikkeen ja hengityksen yhdistämisestä tai ylipäätään hengitysharjoittelusta. Siksi siihen kannattaa mennä vaiheittain. Ehdotukseni on, että aloittelijan kannattaa aluksi hengittää asahin liikkeiden aikana pääasiassa normaalisti, niin kuin hän on siihenkin asti hengittänyt. Hengityksen ja liikkeen yhdistäminen kannattaa aloittaa niin, että harjoittelee sitä aluksi liikesarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä (alun ja lopun laajat hengityksen tasausliikkeet ja osioiden välien lyhyet tasausliikkeet), mutta antaa muissa liikkeissä vielä hengityksen kulkea niin kuin se itse haluaa.

Jos ohjaaja heti liikkeen opettelun alussa korostaa, missä liikkeen kohdassa hengitetään sisään, missä ulos, erityisesti moniosaisen liikkeen oppiminen voi käydä aloittelijalle vaikeaksi. Jos liikkeen ja hengityksen rytmi on lisäksi liian nopea, tuloksena voi olla ylihengitys (hyperventilaatio). Aluksi on syytä opetella liike ja sen vaiheet ilman hengityskytkentää antaen hengityksen kulkea liikkeen taustalla omia polkujaan. Kun sitten liikeradat on hyvin opittu, voidaan alkaa kiinnittää enemmän huomiota hengityksen ja liikkeen yhdistämiseen ja hengityksen säätelyyn, mikä tarkoittaa hengityksen syventämistä ja hidastamista.

On myös totta, että liikkeen ja hengityksen yhdistyminen on luonnollinen oppimisprosessi. Tarkoitan tällä sitä, että kun harrastaja tekee asahia ja tiedostaa, että päämääränä on hengityksen kannattelema liike, hän oppii sen hiljalleen viikkojen, kuukausien, ehkä vuosien kuluessa. Hengitys tavallaan itsestään liittyy hitaaseen liikkeeseen ja hengityksen ja liikkeen yhdistymistä voi olla jopa vaikea estää. Mutta tämä vie aikansa eikä kiirettä kannata pitää. Toinen mahdollisuus on tehdä asioita enemmän systemaattisesti. Erityisesti opettamisen kannalta systemaattisessa etenemisessä on oma järkensä. Mutta ennen kuin menen tähän systematiikkaan, haluan sanoa vielä jotain säätelemättömästä hengityksestä.

Erotin tuossa alussa kaksi eri suhtautumista hengitykseen asahin liikkeissä. Neuvoin aloittelijaa tekemään liikkeitä normaalilla hengityksellä ja opettelemaan hengityksen säätelyä aluksi vain sarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä. Tässä puhutaan siis (1) normaalista, säätelemättömästä, automaattisesta hengityksestä ja (2) hengityksen säätelystä. Itse asiassa on hyvin vaikeaa tehdä ensimmäistä. Hidas liike miltei itsestään hidastaa myös hengityksen ja hengityksestä tulee säädeltyä. Tähän liittyy monta asiaa, mutta nostan esiin yhden. Usein näkee, että ihmiset tekevät asahia hyvin nopeilla liikkeillä. Tämä näyttäisi johtuvan siitä, että he pyrkivät yhdistämään oman ”luonnolliseksi” ajattelemansa hengityksen asahin liikkeeseen. Koska normaalin, ”luonnollisen” hengityksen rytmi on noin 15 kertaa minuutissa, pienessä rasituksessa hyvinkin 20, tämä aiheuttaa, että liikettä tulee tehtyä silloin noin 15-20 kertaa minuutissa. Tämä on niin nopea liikerytmi, että liiketietoisuus kärsii tai katoaa. Asahi on ensisijassa hidasta ja tietoista liikettä. Jos teemme vaikkapa hartianpyöritysliikkeen tällä tahdilla, se tarkoittaa kokonaista kierrosta noin kolmessa sekunnissa. Itse teen yhden hartianpyöräytysliikkeen noin 10 sekunnissa, jolloin niitä tulee tehtyä minuutissa noin 6. Kolmen sekunnin tahdilla minuuttiin mahtuu 20 liikettä. Tämä on jo niin iso liikenopeus, että siinä ei enää voida puhua hitaasta ja tietoisesta liikkeestä, missä liikettä ohjataan tietoisesti sen jokaisen liikeradan pisteen läpi. Jos hengitystä on myös syvennetty, mutta rytmi on nopea, saatetaan helposti myös ylihengittää.

Mikä ratkaisuksi? Ratkaisu ei ole liikkeen nopeuttaminen ”normaalin tai luonnollisen hengityksen” tahtiin vaan on kaksi mahdollisuutta. (1) Hengitys vapautetaan ja irrotetaan liikkeestä, jolloin se voi kulkea vaikka 20 kertaa minuutissa liikkeen taustalla, mutta liikenopeus pidetään hitaana, jolloin liiketietoisuus säilyy. Kannattaa muistaa ohje, että mitä hitaampi liike, sitä paremmin meillä on aikaa sitä aistia ja ohjata. Toinen ratkaisu on (2) hengityksen säätely eli hengitysliikkeen syventäminen ja hidastaminen. Jos asahia tehdään edellä kuvaamallani tavalla täysin vapaalla hengityksellä, niin se ei toimi hengitysharjoituksena. Hengitysharjoituksen siitä tekee vasta hengityksen syventäminen ja säätely.

Miten sitten tähän hengityksen säätelyyn voisi edetä? Jos pyrimme oppimaan systemaattisesti hengityksen kannatteleman liikkeen, yksi etenemisjärjestys, yhdenlainen progressio, voisi lyhyesti kuvattuna olla seuraavanlainen:

1. Oman normaalin hengityksen tiedostaminen, miten hengitän normaalisti.

2. Pallea/vatsahengityksen harjoitteleminen, jos se ei ole osa normaalia hengitystottumusta. (Jos hengitys syvenee, rytmin tulee hidastua, jolloin vältetään ylihengitys.)

3. Syvähengityksen vaiheiden tiedostaminen, hengityskierron kaikki vaiheet.

4. Syvähengityksen harjoitteleminen, esimerkiksi liikesarjan alun ”laajassa hengityksen tasausliikkeessä”.

5. Osittainen syvähengitys mukaan ”lyhyeen hengityksen tasausliikkeeseen” (sisäänhengityksen varatilaa ei täytetä kokonaan).

6. Osittainen syvähengitys mukaan hengityksen kannalta yksinkertaisimpiin liikkeisiin, esim. hartianpyöritys, päänkääntö jne.

7. Syvähengitys/ osittainen syvähengitys mukaan sarjan kaikkiin liikkeisiin jokainen liike erikseen tutkien; etsitään oma liikettä kannatteleva hengitysrytmi (tehdäänkö liike yhdellä vai kahdella hengityksellä jne.) liikkeen hitaus ja tietoisuus säilyttäen.

Tässä vaiheessa on syytä sanoa pari sanaa hengityksen kemiasta. Samalla selittyy osittain, miksi hengitystä kannattaa harjoitella. Monet meistä hengittävät pinnallisesti niin, että pallea pysyy miltei liikkumattomana ja hengitystyön tekevät pääasiassa hengityksen apulihakset. Luulisi, että tällainen hengitystapa aiheuttaisi hapen puutetta ja meidän pitäisi siitä syystä hengittää enemmän ja syvempään, tuulettaa keuhkojamme enemmän tasapainon saavuttamiseksi. Asia on kuitenkin päinvastoin. Pinnallinen hengitys ei aiheuta hapen puutetta vaan se aiheuttaa hyvin yleistä ylihengittämistä (hyperventilaatio), koska hengitys myös samalla kiihtyy. Pinnallinen hengitys on usein myös nopearytmistä. Hengityksen kemian kannalta ylihengittäminen aiheuttaa veren hiilidioksidiniukkuutta, hypokapniaa. Veren hiilidioksidivajeella on todettu olevan monia epäterveellisiä vaikutuksia. Tästä syystä monet hengitysmenetelmät opettavat syventämään ja hidastamaan hengitystä, jotta hiilidioksidivajeelta säästytään.

Kaasujenvaihdon kemian tasapaino edellyttää luonnollista hengitystekniikkaa. Ihmisen hengitys voi olla monella tapaa puutteellista. Vanhoilla ihmisillä rintarangan ja kylkiluiden liittymäkohdan nivelet voivat jäykistyä, joka vaikuttaa hengityskapasiteettiin. Silloin asahin ”simpukkaliikkeen” kaltaiset harjoitukset ovat tärkeitä. Jotkut tutkijat varoittavat, että hengitysharjoittelu saattaa johtaa hiilidioksidivajeen lisääntymiseen, jos korostetaan vain syvää hengitystä. Samalla on myös korostettava hengitysrytmin hidastamista, jotta ylihengitykseltä vältytään. Asahissa opettelemme syvähengityksen kautta optimaalista hengitystekniikkaa, mutta samalla korostamme liikkeen ja hengityksen hidastamista, jolloin ylihengittämisen vaaraa ei ole. Aloittelijan kannattaa hengityksen säätelyssä lähteä kuitenkin aina varovasti liikkeelle. Asahissa hengityksen voi aina antaa tulla ja mennä niin kuin se itse haluaa.


Blog image







Asahi ja hengittämisen taito, osa 2Asahi

Posted by Timo Klemola Wed, April 17, 2019 10:05:55

Aluksi haluan määritellä joitakin hengitykseen liittyviä käsitteitä. Usein puhutaan vaikkapa luonnollisesta hengityksestä, mutta jätetään auki, mitä sillä tarkoitetaan. Lähden liikkeelle ”normaalin hengityksen” käsitteestä. Tarkoitan sillä sitä tapaa, miten ihminen normaalisti hengittää, kun hän ei ole siitä lainkaan tietoinen. Normaali, tiedostamaton hengityksemme voi olla kuitenkin virheellistä tai luonnollista, optimaalista. ”Luonnollisella hengityksellä” tarkoitan hengitystapaa, missä kehon hengitystä kuljettavat ja säätelevät rakenteet toimivat niin kuin niiden tulisi toimia. Voidaan puhua optimaalisesta hengitystavasta.

Usein todetaan, että hengitys tapahtuu, niin kuin sen on tarkoitettu tapahtuvan. Tämä kuitenkin pitää sisällään ajatuksen, että on joku tarkoittaja ja näin ei voi luonnon prosesseista ja kehityskuluista todeta. Hengitystapahtuma on luonnollisen kehityksen, siis evoluution tulos ja voimme kuvata tätä tapahtumaa niin kuin mitä tahansa luonnon ilmiötä. Tällaisessa hengityksen tieteellisessä kuvauksessa nostetaan esiin, miten hengitys on prosessi, mikä toteuttaa ihmisorganismin kaasujen (happi, hiilidioksidi) vaihdon, ja pitää näin yllä elämän biologisia perusprosesseja. Itse hengitystapahtumassa pallea on ensisijainen hengitystä ylläpitävä lihas, jonka supistumis- ja rentoutumisliikkeistä aiheutuu keuhkojen täyttyminen ilmalla ja niiden tyhjentyminen. Toissijaisia hengityslihaksia ovat kylkiluiden väliset lihakset ja rinnan ja kaulan seudun lihakset. Kun hengitystä kuvataan näin, voidaan myös todeta, että jos pallea ei toimi ensisijaisena hengityslihaksena vaan ikään kuin vastuu hengitysliikkeestä siirretään ylemmäksi kylkiin ja kaulaan asti, niin kyseessä on virheellinen hengityksen tapa. Tai ainakin voidaan sanoa, että kyse ei ole optimaalisesta hengitystekniikasta. Tämä on tärkeää siksi, että hyvin monet meistä hengittävä pääasiassa keuhkojen yläosilla, ja pallea ei pääse normaalisti liikkumaan, koska vatsaa vedetään jatkuvasti sisään. Vatsa on siis jatkuvasti jännittynyt.

On ikävää, että on olemassa sellaisia fitness-lajeja, joissa opetetaan hengitystekniikkaa, joka saa harrastajat vetämään vatsaansa sisään arjessakin. On siis hyvä erottaa ihmisten normaali hengitys ja luonnollinen hengitys toisistaan. Erilaiset vähemmän optimaaliset hengitystottumukset voivat olla meille täysin normaaleja, mutta se ei tarkoita, että normaali hengityksemme ei voisi olla virheellinen. Hengitysharjoitteiden avulla pyritään siirtymään normaalista hengityksestä kohti luonnollista hengitystä.

Mistä sitten virheellinen keuhkojen yläosaan painottunut ja vatsan ja pallean unohtava hengitys johtuu? Kyse on kehomme kulttuurisista ideaaleista. Kapean vyötärön idea on länsimaisessa kulttuurissa jo noin 500-vuotta vanha. Korsetteja alettiin käyttää silloin Ranskan ja Espanjan hoveissa. Kapean vyötärön idea on säilynyt meidän päiviimme asti. Vaikka ulkoisista korseteista luovuttiin noin sata vuotta sitten, idea korsettivyötäröstä jäi korviemme väliin, ja siellä se on edelleen. Edelleen suurin osa naisista hengittää niin, että vatsa on jatkuvasti sisäänvedetty ja pallea ei pääse vapaasti liikkumaan, jolloin hengitys nousee kylkiin ja ylemmäksi. Muistan aikanaan, kun opetin paljon taijita ja siihen liittyvää hengitystä, että noin 80 % naisoppilaistani hengitti keuhkojensa yläosalla ja heille pallea/vatsahengityksen oppiminen oli vaikeaa. Miehille tämä ei yleensä ollut ongelma. Miehiä ei ole opetettu häpeämään ulos työntyvää vatsaansa ja suurin osa heistä käyttää hengittäessään pallea/vatsahengitystä.

Jotta ymmärtäisimme, mitä hengityksen harjoittaminen tarkoittaa, pitää ymmärtää myös jonkin verran hengityksen anatomiaa ja fysiologiaa ja niihin liittyviä käsitteitä. Seuraavaksi niistä muutamia.

Lepohengityksellä tarkoitetaan levossa tapahtuvaa, suhteellisen pinnallista hengitystä, missä ilmaa vaihtuu keuhkoissa vain noin 0,5 litraa. Ihminen hengittää levossa keskimäärin noin 15 kertaa (joissakin tutkimuksissa 12-20). Lepohengityksen rytmi on siis suhteellisen nopea. Hengitys vaihtaa suuntaa itsestään kahdessa pisteessä, joita olen kutsunut hengityksen ylimmäksi ja alimmaksi tasapainopisteeksi. Ylin tasapainopiste on se hengityksen kohta, missä sisäänhengitys vaihtuu itsestään uloshengitykseksi. Alin tasapainopiste on kohta, missä uloshengitys päättyy ja vaihtuu sisäänhengitykseksi.

Uloshengityksen varatila on alue, mikä sijoittuu uloshengityksessä alimman tasapainopisteen ”alle”. Eli kun jatkamme hengitystämme ulos tämän tasapainopisteen jälkeen, siirrymme uloshengityksen varatilaan. Tätä tilaa on noin yksi litra. Sisäänhengityksen varatila taas sijaitsee vastaavasti ylimmän tasapainopisteen ”yläpuolella”. Eli se on tila, jonka voimme vielä täyttää keuhkoissamme jatkamalla sisäänhengitys loppuun asti. Tätä tilaa on noin 3 litraa. Koko hengityksen tilavuus eli nk. vitaalikapasitetti on silloin noin 4,5 litraa (kaikki nämä luvut ovat nuoren miehen keskiarvoja). Kuvassa 1. esitetään graafisesti nämä käsitteet.

Blog image

Kuva 1.

Syvähengityksellä (joogan ”täydellinen hengitys”) tarkoitetaan sellaista hengitystä, missä keuhkot sekä tyhjennetään, että täytetään miltei kokonaan. Käytämme syvähengitystä esimerkiksi laulaessamme, jolloin keuhkot täytetään miltei kokonaan ja uloshengitys viedään myös miltei loppuun asti lauluäänen muodostuksessa.

Syvähengitys voidaan jakaa kolmeen osaan. Puhutaan pallea- tai vatsahengityksestä, kylkiluuhengityksestä ja solisluuhengityksestä. Nämä kaikki kuvaavat itse asiassa syvähengityksen vaiheita, eivätkä ne ole mitään itsenäisiä hengitystekniikoita. Hengittäessämme syvään nämä vaiheet ikään kuin liukuvat toisikseen kun keuhkot täyttyvät ilmasta. Aluksi pallea laskeutuu, vatsa pullistuu (vatsahengitys), sitten kylkiluut laajenevat (kylkiluuhengitys) ja lopuksi keuhkojen yläosien täyttyessä myös solisluut ja hartiat hieman kohoavat (solisluuhengitys).

Hengitysharjoittelua on monenlaista. Ainakin seuraavat hengityksen harjoittamisen tavat voidaan erottaa. Niiden rajat eivät ole selkeitä, vaan jokin harjoitus voi kuulua useaan luokkaan.:

(1) Syvähengityksen harjoitteleminen. Lähtee yleensä liikkeelle palleahengityksen opettelusta, jos siinä on puutteita. Pyritään vahvistamaan hengityselimistöä ja ylläpitämään rintakehän ja selän liikkuvuutta, jotta hengityskapasiteetti pysyy avoinna tai lisääntyy. Käytetään monissa idän hengitysmenetelmissä (jooga, qigong ym.).

(2) Hengityksen hidastaminen. On tyypillistä monissa meditaatiomenetelmissä. Tehdään yleensä pidentämällä uloshengitystä, jolloin pallean läpi kulkevan vagus-hermon aktivaatio aiheuttaa monia parasympaattisen hermoston aktivointiin liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksissa on todettu, että hidastamalla hengitystaajuutta noin kuuteen kertaan minuutissa voidaan estää sympaattisen hermoston aktivaatiota, mikä rauhoittaa kehoa, alentaa kiputuntemuksia, stressiä ja verenpainetta. Hidas hengitys rauhoittaa myös mieltä.

(3) Hengityksen pysäyttäminen. Pysäyttämällä koko hengitysliike voidaan hengityksen pidättämisen kykyä lisätä moneen minuuttiin. Käytetään esimerkiksi vapaasukelluksessa. Käytetään myös monissa idän hengitysmenetelmissä. Totutetaan hengityskeskus veren hiilidioksidipitoisuuden kasvuun.

(4) Hengitysvastuksen käyttö. Käytetään sekä sisään- että uloshengityksen lihastyön harjoittamisessa. Vahvistetaan hengityselimistöä. Vastus voidaan ottaa erilaisista laitteista. Idässä vanha harjoitus, missä vastus otetaan supistamalla kurkunpäätä. On tullut nykyään tunnetuksi myös urheilupuolella.

Yksi tapa luokitella hengitysharjoituksia voisi olla myös seuraava: (1) Staattinen harjoittelu. Harjoitus tehdään paikallaan istuen, seisten tai maaten. (2) Dynaaminen, liikkeeseen yhdistetty harjoittelu kuten asahissa. Monissa joogan tapaisissa perinteissä tehdään sekä staattisia että dynaamisia hengitysharjoitteita. (3) Ääneen yhdistetty harjoitus. Vanhoista perinteistä tällaista edustaa esimerkiksi resitaatio-laulu. Suutrien resitaatio voidaan nähdä yhdellä tasolla hengityksen harjoittamisena. Joissakin perinteissä esiintyy myös hengitysharjoituksia, joissa liike ja ääni yhdistetään.

Asahia voidaan pitää joogan tai kiinalaisen qigongin tapaisena hengityksen harjoittamisen menetelmänä. Kaikissa hengitystä harjoittavissa menetelmissä tavoitteena on tiedostaa hengityksen luonnolliset vaiheet, kyetä tekemään ne ja avata ja harjoittaa kehoa niin, että oma arjen hengitys alkaa kulkea luonnollisella tavalla. Hengitysharjoitteiden avulla pyritään siirtymään normaalista hengityksestä kohti luonnollista hengitystä. Asahin ja joogan kaltaiset menetelmät voivat toimia tässä suurena apuna. Hengityksen ja liikkeen hidastaminen ja syventäminen vaikuttaa myös voimakkaasti mieleen. Hidas hengitys tyynnyttää mielen ja harjoituksessa voi tuntea kehon, mielen ja hengityksen harmoniaa, mikä on eheyttävän liikkeen ydinkokemus. [Jatkuu.]







Asahi ja hengittämisen taito, osa 1Asahi

Posted by Timo Klemola Tue, April 16, 2019 10:32:47

Kuulostaa oudolta puhua hengittämisen taidosta, koska hengitys on ilmiö, joka tapahtuu meissä automaattisesti ja huomaamatta. Yleensä emme kiinnitä hengitykseemme mitään huomiota paitsi, jos se esimerkiksi jostain syystä tukkeutuu, jolloin jälleen automaattisesti tuleva yskä avaa ilmatiet ja hengitys voi jatkaa jälleen automaattista kulkuaan. Voimme unohtaa täysin hengityksemme ja unohdammekin. Hengitys on kuitenkin hyvin monitasoinen ja monimerkityksellinen ilmiö, joka toimii lukemattomien toimintojemme taustalla. Käytämme päivittäin lukemattomia erilaisia hengityksen tapoja tehdessämme mitä arkisimpia asioita. Vessassa käydessämme käytämme kahta eri hengitystapaa riippuen siitä, tyhjennämmekö rakkomme vai suolemme. Käytämme eri hengitystapaa halkoessamme puita kirveellä tai lapukoneella. Käytämme eri hengitystapaa pidätellessämme liikutustamme tai hallitaksemme pelkoamme. Käytämme eri hengitystapoja nostaessamme eri painoisia esineitä. Hengityksemme muuttuu ja sopeutuu jatkuvasti kaikkeen tekemiseemme. Kaikki fyysinen aktiivisuus vaikuttaa hengitykseemme, mutta myös tunteemme ja joskus myös ajatuksemme. Hengitys on ehkä tärkein kehon erilaisia homeostaaseja eli tasapainoja ylläpitävä toiminto. Se on jatkuvassa meitä tasapainottavassa työssä, vaikka emme ole siitä lainkaan tietoisia. Itse asiassa on outoa, että länsimaisessa kulttuurissa hengitys on niin täydellisesti unohdettu. Törmäämme siihen yleensä vain hengityssairauksien yhteydessä, missä hengityksen harjoittelulla on oma paikkansa kuntoutuksessa tai terapeutin vastaanotolla, missä hengitystä käytetään terapeuttisena työkaluna.

Mutta mitä tapahtuu, jos astumme joogasalille, taijin harjoituksiin tai zen-ryhmään? Kohtaamme aivan erilaisen kulttuurin. Kaikissa näissä paikoissa ohjaaja puhuu paljon hengityksestä, sen tiedostamisesta ja sen hallinnasta. Tällaisissa lajeissa opimme, että hengitys ja sen säätely ja tiedostaminen on olennainen osa harjoittelua. Sama pätee asahiin. Länsimaisessa kulttuurissa ei ole hengityksen harjoittamisen perinnettä, idässä hengitys on ollut harjoittamisen ja tutkimisen kohteena tuhansia vuosia. Tämä liittyy tietysti myös siihen, että lännessä ei ole eläviä meditatiivisten harjoitusten perinteitä, kun taas idässä miltei kaikki uskonnolliset ja filosofiset perinteet sisältävät erilaisia mielen harjoittamisen muotoja, joissa hengitys on keskeisessä roolissa.

Omakin tieni hengitykseen on käynyt monien itämaisten lajien kautta. Kamppailutaidoissa käytetään monia hengitystekniikoita voiman harjoittamiseen ja tuottamiseen. Kiinalaisissa taijissa ja qigongin eri muodoissa liikkeet opetellaan suorittamaan hengityksen kannattelemana. Zen perinteessä hengitys on jatkuvan tarkkailun kohde. Hengitys opetetaan myös hidastamaan ja syventämään niin, että zazenin harjoittaja oppii hengittämään jopa noin kahden hengityksen minuuttirytmillä. Kaikissa idän mielen harjoittamisen perinteissä henkisyys ja hengitys kulkevat käsi kädessä. Niissä hengityksen merkitys ei typisty vain hengityksen fysiologiaan ja anatomiaan ja optimaalisen hengityksen lääketieteellisiin vaikutuksiin, vaan hengitys saa eksistentiaalisen, ihmisenä olemiseen liittyvän yleisemmän merkityksen. Lännessä tällaiseen hengityksen laajempaan tarkasteluun ollaan vasta havahtumassa.

Kirjoitin joskus kokonaisen kirjan siitä, miten ihmisen kokemus muuttuu kehon, mutta erityisesti hengityksen harjoittamisen kautta: ”Taidon filosofia – filosofin taito”. Jos lukija haluaa perehtyä hengityksen filosofiaan syvemmin, kirja löytyy netistäkin täältä: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95448/taidon_filosofia_2004.pdf

Ennenkö siirryn asahiin, kerron lyhyen tarinan. Olin jokin aika sitten Tampereen keskussairaalan päivystysosastolla seurannassa ja olin kytketty sairaalamonitoriin, mikä seuraa sydämen sykettä ja hengitystiheyttä. Vietin siellä yhden yön. Ihmettelin, kun monitori jatkuvasti piippasi ja vilkutti välillä keltaista ja välillä punaista valoa. Jossain vaiheessa hoitaja kävi kytkemässä hälytyksen pois päältä ja selitti minulle, että kone hälyttää, koska hengitän liian hitaasti. Hän epäili minulla uniapneaa, mutta selitin hänelle, että koneenne ei ole säädetty joogeille tai asahi-ihmisille, jotka rentoutuessaan antavat tietoisesti hengityksensä hidastua. Kone piippasi ja vilkutti keltaista valoa, jos hengitystiheys laski alle 10/minuutti (normaali on noin 15). Punaista se vilkutti, jos hengitystiheys laski noin 6-7 tienoille. Itselläni se oli jatkuvasti noin seitsemän. Lopulta hoitaja kyllästyi ja kytki koneen hälytyksen pois. [Jatkuu.]



Blog image









Onko asahi "mindfulnessia", osa 5.Asahi

Posted by Timo Klemola Tue, January 29, 2019 09:48:33

Niin, onko asahi siis ”mindfulnessia”? Vien nyt tämän sarjan lyhyesti loppuun pitäytyen edellisten tarkastelun antamissa näkökulmissa. Vielä pitää kuitenkin miettiä, millaisesta olemisesta on kyse, kun kysytään onko jokin jotakin. Siinäkin on eroja. Jos kysyjä tarkoittaa olemista samassa mielessä kuin kysymyksessä, ovatko kissat koiria, niin vastaus on selvä, ei ole. Toisaalta ihminen voi pohtia ottavansa kissan tai koiran lemmikikseen, koska kummatkin toimivat tässä tarkoituksessa. Niissä on tarpeeksi samankaltaisia piirteitä, että toisen voi korvata toisella. Kun puhutaan asahin ja mindfulnessin suhteesta, tarkoitetaan yleensä jotain tämänkaltaista olemisen tapaa. Tai vielä laajemmin voidaan ajatella, miten asahi sopii osaksi erilaisia mindfulness-menetelmiä, jos niissä kuitenkin jo käytetään joogan tapaista tietoista liikettä. Nyt aletaan mielestäni olla asian äärellä. Pelkistän vastauksen kolmeen osaan ja kuvaan, miten asahi sopii edellä kuvaamiini kolmeen mindfulness-menetelmien kategoriaan ja niiden yhteyteen.

1. Asahi ja kaupalliset mindfulness-menetelmät. Tekniseltä kannalta sopii mainiosti. Koska tärkeää tässä näkökulmassa on stressinpoisto, asahi sopii tähän kuvioon erityisen hyvin. Voidaan ajatella, että asahilla on jopa etuja menetelmissä yleisesti käytettyyn joogaan nähden, koska asahin liikkeitä on helppo tehdä vaikkapa työpaikalla. Joogassa liikutaan myös lattialla, mikä hieman rajoittaa sen käyttöä. Asahi soveltuu tehtäväksi missä tahansa, koska tahansa, jos pokka riittää. Asahi on lähtökohdiltaan rentouttavaa, mieltä rauhoittavaa ja kehoa tasapainottavaa liikuntaa. Joogan tilalla voidaan myös käyttää taijiquanin ja qigongin kaltaisia meditatiivisia menetelmiä. Kaupallista mindfulness-menetelmien soveltamista voidaan tarkastella myös kriittisesti, kuten edellä kerroin. Kun viemme asahia tällaisiin kuvioihin, meidän on aina syytä myös tarkastella sitä, onko toiminta asiallista ja yleisemmin linjassa omien eettisten periaatteittemme kanssa. Liike-elämässä helposti sorrutaan epäeettisiin toimiin, esimerkiksi harhaanjohtavaan markkinointiin.

2. Asahi ja terapeuttiset mindfulness-menetelmät. Asahi sopii tähän yhteyteen erityisen hyvin ja sillä on myös monia etuja: se on dynaaminen meditaatiomenetelmä, somaattinen menetelmä ja rentoutusmenetelmä. Se tukee voimakkaasti staattisen meditaation kehollista ulottuvuutta. Tällä tarkoitan sitä, että meditaatiossa on kaksi vaikuttamisen kanavaa: tajunnan intentionaalisuuden taso, missä maailmankuvamme merkitykset muodostuvat sekä kehon intentionaalisuuden taso, missä kehollinen esiymmärryksemme maailmasta muodostuu. Harjoittamalla asahin kaltaista somaattista menetelmää voimme harjoittaa ja muuttaa kehomme maailmasuhdetta ja sen esiymmärrystä, mikä puolestaan tukee maailmankuvamme uudistumista, tajunnallisten merkitysten uudelleentulkintaa. Näen että terapeuttinen työskentely parhaimmillaan on juuri tätä: siinä otetaan huomioon ihminen kokonaisuutena kaikkine olennaisine puolineen. Itse kehitän Syvä-asahin teoriaa juuri tähän suuntaan, jotta psykoterapeutit löytäisivät asahin ja ymmärtäisivät sen ihmisen kokemusta muuttavan potentiaalin.

3. Asahi ja kontemplatiiviset menetelmät. Tästä voisi kirjoittaa paljon, mutta pelkistän: Asahi sopii ihanteellisesti esimerkiksi zen- tai vipassana-retriittien liikunnalliseksi sisällöksi. Se on helppo viedä erilaisiin kontemplatiivisiin perinteisiin ja niiden viitekehyksiin, koska asahi sisältää kaikkien kontemplatiivisten liikemeditaatiomuotojen ytimen: kehon liikkeen, hengityksen ja mielen suuntaamisen yhteyden, jonka kautta voidaan kokea kehon, hengityksen ja mielen harmonia. Sitä voidaan myös soveltaa länsimaiseen eksistentiaalis-fenomenologiseen harjoittamisen viitekehykseen, mitä olen tarkemmin kuvannut kirjoissani Liikunta tienä kohti varsinaista itse ja Taidon filosofia. Silloin kyse on idän kontemplatiivisten perinteiden selittämisestä ja kuvaamisesta länsimaisen, meille tutumman viitekehyksen avulla. Olen itse käyttänyt asahia jo pitkään erilaisissa zen-harjoituksissa, joista viimeinen on Zen-mieli – kehomieli -kurssini. Siinä harjoitamme pitkää, noin 90 minuuttia kestävää meditaatiokokonaisuutta, missä staattinen zen-meditaatio ja dynaaminen asahin liike ja eri asennot vaihtuvat virtaavasti toisiinsa.



Blog image

Onko asahi "mindfulnessia", osa 4.Asahi

Posted by Timo Klemola Mon, January 28, 2019 12:48:21

Pitää vielä jatkaa tuon toisen blogin taulukon purkamista. Yritän nyt olla lyhytsanaisempi, että saisin tämän blogisarjan joskus loppuun. Kolmantena vertailun näkökulmana otin siinä esiin harjoittajille annettavat lupaukset. Käsittelinkin tätä osin jo edellä, missä siteerasin yhden mindfulness-perustaisen stressinpoistosivuston lupausten luetteloa. Menetelmän luvataan auttavaan mitä erilaisimpiin fyysisiin ja psyykkisiin vaivoihin vatsakivuista, päänsäryistä ja unen laadusta aina masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön asti. Terapeuttiset mindfulness-menetelmät ovat lupauksissaan varovaisempia. On jopa ruvettu korostamaan, että mindfulness-perustaiset menetelmät eivät sovi kaikille ihmisille ja ne saattavat jopa pahentaa joitakin mielen ongelmia. Kontemplatiivisissa perinteissä ei yleensä tehdä mitään lupauksia, koska niissä ei tehdä mitään varsinaista kaupallista markkinointiakaan. Ryhmät ovat pääasiassa ei-kaupallisia. Harjoituksia ja luentoja järjestävät lähinnä erilaiset yleishyödylliset yhdistykset, mitkä eivät perustu voiton tavoitteluun.

Neljäntenä vertailin mindfulness-perustaisia menetelmiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Nostin tämän esiin lähinnä siksi, että on noussut kriittisten tutkijoiden joukko, joka pitää mindfulness-perustaisten menetelmien työpaikoille tuotuja sovelluksia lähinnä yhteiskunnan alistavia ja työntekijöitä vieraannuttavia rakenteita tukevina interventioina. Esimerkiksi Ronald Purser on tarkastellut artikkeleissaan mindfulnes-menetelmien suhdetta uusliberalismiin. Suomessa tätä näkökulmaa on nostanut esiin mm. filosofi ja mindfulness-tutkija Ilmari Kortelainen. Voisi ehkä sanoa, että kaupalliset mindfulness-menetelmät sisältävät naiivin ja kritiikittömän käsityksen yhteiskunnasta ja sen toiminnasta.

Terapeuttisissa menetelmissä tunnistetaan ihmisten pahoinvoinnin yhteiskunnalliset ja rakenteelliset syyt, jolloin esimerkiksi työstressiin liittyvien ongelmien syitä ei nähdä vain yksilötasolla, vaan tunnistetaan ongelmien yhteisöllinen ja rakenteellinen luonne. Hoitoprosessiin liittyy silloin parhaimmillaan työn uudelleenorganisoimista, sosiaalisten verkostojen toiminnan tarkastelua yms.

On monenlaisia kontemplatiivisia perinteitä ja on vaikea sanoa niistä mitään yleistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kontemplatiivisissa perinteissä harjoittajien yhteiskunnallinen aktiivisuus vaihtelee ääripäästä toiseen. Jotkut pyrkivät vetäytymään kokonaan maailmasta, toiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Silloin aktiivisuus keskittyy usein erilaisten kärsimysten muotojen, myös rakenteellisten ja yhteiskunnallisten, tiedostamiseen ja niiden lieventämiseen. Kontemplatiiviset perinteet korostavat ihmisen ja hänen ympäristönsä, ihmisen ja maailman yhteyttä ja samuutta ja perustavat toimintansa tästä yhteyden kokemuksesta nousevaan etiikkaan.

Vielä voisi nostaa esiin opettajuuden ja koulutuksen näkökulmat. Kaikki mindfulness-perustaiset menetelmät vaativat ohjaajilta koulutusta ja koulutuksen jälkeen he omaksuvat yhdenlaisen opettajan roolin. Kaupallisissa menetelmissä (esim. MBSR) valmistutaan mindfulness-ohjaajiksi kahden noin 10 lähipäivää kestävän kurssin suorittamisen jälkeen. Kurssit kestävät noin puoli vuotta, jolloin mindfulness-ohjaajaksi voidaan valmistua vuodessa ja lähipäivä on silloin käyty noin 20. Tämän lisäksi opiskelijoilta edellytetään omaa säännöllistä harjoittelua. Mitään ennakkovaatimuksia ei ole. Kaikki halukkaat otetaan mukaan. Koska mindfulness-ohjaaja ei ole millään tavalla suojattu nimike, sitä voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Samoin kuka tahansa voi aloittaa mindfulness-ohjaajien koulutuksen, jos hän niin haluaa.

Mindfulness-perustaisia terapiamuotoja koulutetaan monissa erilaisissa formaateissa. Olennaista on kuitenkin, että niitä voivat käyttää terapiatyössä vain koulutetut psykoterapeutit, jotka ovat valmistuneet yliopistojen psykoterapeuttikoulutuksista, jotka kestävät vähintään kolme vuotta. Tutkintoon voivat hakeutua asetuksessa määritetyn pätevyyden omaavat hakijat, joilla on myös vähintään kahden vuoden työkokemus hoito- tai mielenterveystyössä. Psykoterapeutti on nimikesuojattu ja Valviran valvoma käsite, mitä ei saa käyttää muut, kuin Valviran hyväksymät koulutetut psykoterapeutit.

Kontemplatiivisia perinteitä opettavat hyvin eritaustaiset ihmiset. Yhteistä heille on yleensä se, että he ovat harjoittaneet perinteessä suhteellisen kauan, yleisesti 10 – 20 vuotta, ennen kuin he ovat saaneet opettajan pätevyyden. On yleistä, että opettajat arvioivat itse oppilaidensa pätevyyden opettaa ja antavat heille opetusluvan, kun katsovat oppilaan olevan tähän valmis. Monissa perinteissä tähän liittyy erilaisia seremonioita ja todistuksia. Opettajien pätevyyden kontrolli tapahtuu siis täysin perinteen sisällä. Tämä voi olla ongelma, koska opettajuuteen liittyy myös vahva auktoriteettiasema (guru), mikä altistaa opettajan vallan väärinkäyttöön. Tällä hetkellä asiasta keskustellaan paljon, koska esimerkkejä paljastuu jatkuvasti erityisesti Yhdysvalloissa.

Vielä voisi puhua etiikasta ja arvoista. Kaupallisissa mindfulness-menetelmissä mielen harjoittamisen tekniikoita käytetään välineellisesti ilman sen suurempaa eettistä pohdintaa. Mindfulness on niissä psykotekniikka, mitä voidaan käyttää mitä erilaisimpien päämäärien tavoitteluun. Päämäärien kirjo onkin suuri. Tämä onkin aiheuttanut myös paljon kritiikkiä. Jos mindfulness-perustaisia menetelmiä voidaan käyttää armeijoiden erikoisyksiköiden toiminnan tehostamisessa, niin millaiseen etiikkaan tällainen toiminta perustuu. Samalla kannattaa kuitenkin huomata, että kysymys ei ole ollenkaan uusi. Vanhassa Japanissa zen ja sen harjoitukset olivat erityisesti samurailuokan suosiossa. Vielä toisessa maailmansodassa monet zen-opettajat opettivat japanilaisia sotilaita taistelemaan ja kuolemaan ”tyhjällä mielellä”. Zenin ja nationalismin suhde Japanissa on ollut aina vahva.

Mindfulnessin terapiasovelluksissa etiikka on eri tavalla läsnä. Toimintaa ohjaavat aina ensisijaisesti ihmisten auttamiseen liittyvät arvot. Terapiamaailmassa ollaan yleisesti sitoutuneita samoihin ammattieettisiin periaatteisiin kuin terveydenhoidossa yleensäkin. Säännökset löytyvät laeista ja niiden noudattamista valvoo Valvira.

Kontemplatiiviset perinteet ovat monitasoisia ja usein vuosituhansia vanhoja kulttuurisia muodostelmia, joita esimerkiksi filosofi Lauri Rauhalalla oli tapana kutsua filosofis-uskonnollis-psykologisiksi systeemeiksi. Tällä hän tarkoitti, että vaikkapa buddhalaisuudesta tai hindulaisesta joogasta voi löytää kaikki nämä tasot. Harjoittajan oma valinta on, mitä tasoja hän haluaa omassa harjoituksessaan korostaa. Etiikka on aina olennainen osa kaikkia uskonnollisia tai elämänfilosofisia järjestelmiä. Harjoittajat tutustuvat yleensä systeeminsä etiikkaan suoraan kontemplatiivisten harjoitusten kautta (esim. myötätuntomeditaatio) ja lukemalla perinteen tekstejä (esim. nk. boddhisattva-lupausten lukeminen ääneen ennen harjoitustuokiota). Länsimaisia mindfulness-sovelluksia kritisoidaankin usein siitä, että niissä meditaatiotekniikat tulevat tavallaan repäistyksi irti eettisiltä juuriltaan.

On tietysti totta, että siirtyessään kulttuureista toisiin perinteillä on tapana muuttua. Ne kadottavat joitain piirteitään ja omaksuvat joitain piirteitä uudesta kulttuurista. Näin on aina käynyt. Hyvä esimerkki on tästä buddhalainen zen-perinne, joka on vaeltanut Intiasta Kiinaan, sieltä Japaniin ja Japanista Yhdysvaltain kautta länteen. Jokainen hyppy maasta ja kulttuurista toiseen on tuonut mukanaan muutoksen. Näin tapahtuu kaikkien kulttuuristen ilmiöiden kohdalla. Mitään ”kulttuurista omimista” ei ole olemassa. Ei ole mitään kulttuurin muotoa, mihin ympäröivä kulttuuri ei olisi vaikuttanut. Esimerkiksi zenin kohdalla on nyt havaittavissa ilmiö, miten amerikkalainen terapiakulttuuri tunkeutuu zenin ytimeen, sen retriitti- ja opetuskäytäntöihin ja samalla myös ymmärrykseen siitä, mitä zen-buddhalaisuus ylipäätään on. Ilmiö on nähtävissä myös Suomessa.

No, ehkä näiden alustavien pohdintojen jälkeen pääsen jo seuraavassa blogissa vastaamaan otsikon kysymykseen. Katsotaan.


Blog image

Onko asahi "mindfulnessia", osa 3.Asahi

Posted by Timo Klemola Sun, January 27, 2019 11:50:55

Tavoitteet

Koska kännykkäsovelluksille edellisen blogin taulukko oli aivan liian pieni, selitän sen sisällön. Samalla tulee selitetyksi tarkemmin, miksi tällainen luokittelu on tärkeää. Se avaa mahdollisuuden vertailla ilmiön eri ulottuvuuksia erilaisista näkökulmista. Tein tätä vertailua tuossa taulukossa kolmesta näkökulmasta ja lisään siihen tässä vielä pari uutta. Ensimmäinen vertailun perusta oli mindfulness-menetelmien taustalta löytyvät tavoitteet. Ihmisen toiminta on yleensä tavoitteellista, pyrimme toiminnallamme joihinkin päämääriin. Toiminnan tavoitteiden kannalta voidaan sanoa, että kaupallisissa mindfulness-menetelmissä voimme nähdä kolme keskeistä tavoitetta. Ne ovat stressin poisto, työn tuottavuuden parantaminen eli yleisemmin ihmisen suorituskyvyn kasvattaminen ja kolmantena taloudellisen menestyksen lisääminen.

Kaikki nämä päämäärät voidaan nähdä sekä yksilön, yrityksen että yhteiskunnan kannalta. Stressin poisto parantaa yksilön hyvinvointia. Jos työpaikalla töitä tekee rentoja, stressittömiä ihmisiä, se parantaa monia joustavaan ja tehokkaaseen työntekoon liittyviä olosuhteita. Myös yrityksen tuottavuus paranee tehostuneen työnteon ja vähempien sairaspoissaolojen ansiosta. Sama toteutuu myös yhteiskunnallisella tasolla terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen käytön vähentymisenä jne.

Pyrkiessään parantamaan suorituskykyään ihminen tavoittelee samalla myös parempaa taloudellista tulosta. Palkatessaan yritykseen mindfulness- ohjaajia ja ohjatessaan työntekijöitään mindfulness –kursseille yritykset pyrkivät yksilön suorituskyvyn kasvattamisen myötä parantamaan myös taloudellista tulostaan. Yhdysvalloissa monet tunnetut yritykset kuten Apple, Microsoft ja Google tarjoavat työntekijöilleen mindfulness-ohjelmia. Aetna, yksi Yhdysvaltojen suurimmista vakuutusyhtiöistä laski, että yrityksen järjestämille mindfulness-kursseille osallistuvien työtekijöiden tuottavuus parani vuodessa 3000 dollaria. On aika uskomatonta, mutta totta, että mindfulness-menetelmien avulla pyritään parantamaan jopa kokonaisten yhteiskuntien toimintaa ja tuloksellisuutta, mutta niin on pakko sanoa, koska Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on menossa laaja ”Mindfulness Initative”, jossa parlamentaarinen kaikkien puolueiden jäsenistä koottu ryhmä tekee raportteja ja suosituksia viedä mindfulness-perustaisia menetelmiä kaikille hallinnon alueille: sosiaali- ja terveyspaleluihin, koulutukseen, työpaikoille, oikeuslaitokseen ja vankienhoitoon. Netistä löytyy heidän ensimmäinen 2015 julkaistu raporttinsa. Suomessa tämän ilmiön laajuutta ja vaikuttavuutta ei vielä edes ymmärretä. [Ks. https://www.themindfulnessinitiative.org.uk/]

Stressinpoiston näkökulma on kuitenkin myös ongelmallinen. Jos meidät ohjataan mindfulness-kurssille, koska olemme työssämme loppuun palamisen partaalla, niin silloin mindfulness toimii vain lääkkeen tavoin, jolla parannetaan oiretta, ei syytä. Kasvaneen stressin syy jää analysoimatta ja korjaamatta. Samalla työntekijä tulee vastuutettua asiasta, mistä hän ei oikeasti kanna vastuuta. Esimerkiksi työperäinen stressi ei yleensä ole yksilön asenteista tai muista mielen sisäisistä seikoista johtuva asia, vaan se liittyy työn rakenteellisiin tekijöihin, esimerkiksi resurssien vähäisyyteen. Siis yksinkertaistaen, jos yhdellä ihmisellä teetetään kahden ihmisen työt, se aiheuttaa lopulta välttämättä ylikuormittumista ja johtaa erilasiin kehon ja mielen sairauksiin. Monet tutkijat ovatkin kritisoineet koko kaupallista mindfulness-liikettä siitä, että se itse asiassa edellä kuvatulla tavalla tulee kannatelleeksi yritysten ja yhteiskunnan työntekijöitä alistavia ja riistäviä rakenteita. [Ks. esim. Ronald Purser ja hänen ”McMindfulness-käsitteensä.]

Terapeuttiset mindfulness-menetelmät pyrkivät ihmisen eheyttämiseen, ihmisen auttamiseen, kun hän kokee elämän ongelmat ylitsepääsemättömiksi. Meditatiivisten menetelmien suhdetta vanhoihin kontemplatiivisiin menetelmiin on paljon pohdittu, koska niiden päämäärät näyttävät hyvin samankaltaisilta. Myös kontemplatiiviset menetelmät pyrkivät ihmisen auttamiseen, kun hän kamppailee eksistentiaalisten kysymysten parissa. Kaikki kontemplatiiviset menetelmät pyrkivät omilla tavoillaan vastaamaan ihmisen kärsimyksen ongelmaan. Suomessa tähän yhteyteen kiinnitti huomiota filosofi Lauri Rauhala jo 1970-luvun lopussa. Hyvin lyhyesti voisi sanoa niin, että meditatiiviset menetelmät voivat auttaa ihmistä ikään kuin uudelleen organisoimaan epäsuotuisaa kokemustaan ja muuttamaan sitä suotuisampaan suuntaan. Meditatiivisessa prosessissa, kun mieli välillä tyhjenee käsitteistä, se mahdollistaa merkitysten uudelleen muodostumista ja vanhojen ennakkokäsitysten ja toimintamallien purkamista. Esimerkiksi kirjassaan Meditaatio ja muutamissa asiaa käsittelevissä artikkeleissaan Rauhala pyrkii kuvaamaan tätä prosessia. [Tästä on itselläni työn alla pidempi artikkeli.]

Kontemplatiiviset perinteet ovat nk. viisausperineitä. Niissä tutkitaan ja pyritään ymmärtämään ihmisenä olemisen perusteita ja muuttamaan itseä tämän ymmärryksen mukaisesti. ”Katselemalla mieltä” pyritään ymmärtämään oman mielen toimintaa ja ikään kuin läpivalaisemaan se. Ne ovat siis itsensä kasvattamista, missä tavoitteena on jonkinlainen viisaus. Viisaus on vaikea käsite ja miltei mahdoton määritellä, mutta jotakin siitä voi sanoa. Asiaa ehkä auttaa, jos ymmärtää aluksi tiedon ja ymmärryksen eron. Me voimme tietää jotakin, mutta voi olla, että emme ymmärrä, mitä tiedämme. Usein me tiedämme, miten rakennetaan erilaisia teknologisia välineitä, mutta emme ymmärrä, miten nämä välineet vaikuttavat pidemmällä aikavälillä itseemme tai ympäristöömme. Tieto ei sinänsä tuo vielä ymmärrystä, ymmärrys vaatii jotain muuta. Usein se vaatii kokemusta. Viisaudeksi voidaan kutsua sellaista ymmärrystä, mikä kohdistuu (ihmisenä) olemisen perusteisiin, joita usein kutsutaan eksistentiaalisiksi kysymyksiksi. Voimme myös ajatella, että emme ymmärrä asiaa, jos ymmärryksemme ei näy toiminnassamme. Kaikesta tästä voimme päätyä esimerkiksi seuraavaan lyhyeen viisauden määritelmään: Viisaus on kokemuksellista tietoa eksistentiaalisista kysymyksistä, mikä näkyy toiminnassa. Jostain tällaisesta kontemplatiivisissa perinteissä on kysymys. Tällainen toimintaan tuotu viisaus vaatii elinikäistä harjoitusta. Se on siis jatkuvaa itsensä kasvattamista, ihmisenä olemisen tutkimista ja Lauri Rauhalan sanoin ”oman arvomaailmansa selkeyttämistä”.

Ihmiskäsitykset

Toinen näkökulma, jonka taulukossa nostin esiin ovat ihmiskäsitykset. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, mitä ihmisenä olemisen piirteitä korostetaan tai pidetään ensisijaisina. Ihminen on monitahoinen olento, jota voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Ihmiskäsityksemme kertoo meille oman näkökulmamme ihmiseen.

Kaupalliset mindfulness-menetelmät näkevät ihmisen pääasiassa kuluttajan ja tuloksen tuottajan näkökulmasta. Tämä on tietysti luonnollista, koska koko näkökulma on nimetty ”kaupalliseksi”. Jokainen meistä on potentiaalinen mindfulness-kurssin ostaja. Siksi markkinointi on tyypillisesti liioittelevaa, huikeita lupauksia antavaa. Kaikille luvataan jotain.

Tästä on hyvä esimerkki vaikkapa suomalainen vanhin MBSR-sivusto, jossa todetaan, että menetelmän harjoittamisen hyödyt voi kokea mm.: stressitason laskemisena, kroonisen sairauden tai kiputilan kanssa elämisessä, pää-, selkä- tai niskasärkyjen vähenemisenä, toiminnallisten suolisto- ja vatsavaivojen oireiden helpottumisena, unen saannin ja laadun paranemisena, korkean verenpaineen laskemisena, uupumuksesta toipumisen nopeutumisena ja sen uusiutumisen ennaltaehkäisemisenä, ahdistuneisuuden, pelkojen tai paniikkireaktioiden lievenemisenä, kaksisuuntaisten mielialojen tasoittumisena sekä masennuksen lievenemisenä ja psykoterapian vaikutuksen tehostumisena.

Toisaalta sama sivusto perustelee ”Mindfulness työssä” koulutuksiaan seuraavasti: ”Mindfulness -menetelmä on tieteellisesti tutkittu ja olemme vuosien kokemuksen perusteella saaneet seuraavaa palautetta: Työhyvinvointi lisääntyy; työn tuloksellisuus tehostuu, kun mieli kirkastuu; keskittymiskyky vahvistuu; innovaatiokyky optimoituu; vuorovaikutus paranee ja työilmapiiri kevenee; kyky huolehtia itsestään vahvistuu; palautuminen stressaavista tilanteista kehittyy. Tutkimusten mukaan n. puolen tunnin päivittäinen harjoittaminen antaa Sinulle jopa muutamia tunteja lisää päivään. Tämä tapahtuu mm. selkeämmän ajattelun, paremman keskittymiskyvyn, osaavamman vuorovaikutustaitojen sekä nopeamman palautumisen ansiosta.”

On aika ilmeistä, että jos kaikki tämä pitäisi paikkansa olisimme törmänneet ihmelääkkeeseen, joka auttaa meitä miltei kaikissa inhimillisissä vaivoissa ja tilanteissa. Näin ei tietenkään ole. Koko tästä kuviosta tekee oudon se, että markkinointi perustuu siihen, että samalla todetaan, miten edellä kuvatuista vaikutuksista on vankka tieteellinen näyttö. Asia on paljon monimutkaisempi. On tavallaan onnetonta, että mindfulness hypetys perustuu suurelta osin mindfulness-tieteen hypetykseen.

On alkanut ilmestyä yhä enemmän myös kriittistä tutkimusta ja analyyseja, joissa osoitetaan mindfulness-tutkimuksen puutteita. Niitä ovat esim. käsitteiden määrittelyn heikkous, negatiivisten tulosten julkaisematta jättäminen, vertailuryhmien puute, toistettavuusongelmat jne. Ihmisen käyttäytymisen tutkiminen on äärimmäisen monimutkaista ja esimerkiksi nk. placebo-vaikutuksen eliminointi tuloksista on käytännössä mahdotonta. Kun tutkittavat tietävät, mitä tekevät ja mitä heiltä odotetaan, tämä ei voi olla vaikuttamatta tutkimukseen. Yksi laajempi ongelma on tutkijoiden omat intressit julkaista positiivisia tuloksia. Lääketieteellisissä tutkimuksissa tutkijoiden on tapana ilmoittaa erilaiset sidonnaisuutensa. Tällaisena ilmoitettavana sidonnaisuutena ei kuitenkaan pidetä sitä, että tutkija tutkii omaa kaupallista menetelmäänsä, jolloin negatiiviset tutkimustulokset unohtuvat helposti. Mindfulness-tutkimus on täynnä tällaisia ongelmia. Menetelmien kehittäjät eivät jäävää itseään tutkimuksesta, päinvastoin.

Edellä on kuvattu mindfulness-tutkimukseen liittyviä tiedeyhteisön ongelmia, jotka heijastuvat sellaisenaan kentälle. Ei voida ajatella, että yksittäiset mindfulness-ohjaajat kykenisivät arvioimaan tieteen tuloksia, mutta ohjaajien kouluttajilta pitäisi kyllä vaatia kykyä myös kriittiseen ajatteluun. Tätäkin on tosin turha toivoa, koska kyse on nykyään jo niin suuresta liiketoiminnasta.

Mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien ihmiskäsitykset perustuvat samoihin lääketieteen, psykologian ja psykoterapian ihmiskäsityksiin, joihin niiden rinnalla kulkevat muutkin terapiamenetelmät perustuvat. Ihminen pyrkii kohti terveyttä ja hyvinvoinia, jotka määritellään ihmisen toimintakyvyn kautta. Olemme terveitä, kun emme ole sairaita.

Voi tosin olla, että mindfulness-näkökulmat ovat avaamassa terapiapuolella myös uusia teitä ja näkökulmia ihmisen ymmärtämiseen. Erityisesti mieleeni tulee länsimainen kehon ja mielen, ruumiin ja sielun vahvasti jakava dualismi, joka on pesiytynyt myös eri tieteiden käsityksiin ihmisestä. Tästä on hyvä esimerkki lääketiede, missä edelleen mielen osuus sairauksien synnyssä ja hoidossa on huonosti tunnettua ja tunnustettua. Samoin psykologian ja psykoterapian puolella kehollisen näkökulman merkitystä ollaan vasta alkamassa ymmärtää. Monet kontemplatiivisista perineistä otetut mindfulness-mallit perustuvat jonkinlaiseen käsitykseen kehon ja mielen yhteydestä. Niitä kuvataankin usein kehomielen harjoituksiksi. Tosin samaan hengenvetoon on todettava, että tyypillisissä mindfulness-interventioissa ei tätä kehomieli yhteyttä kunnolla vielä ymmärretä. Tässä kohtaa työtä on tehtävä vielä paljon. Mutta kun tämä ymmärrys lisääntyy, muuttuu hiljalleen myös dualistinen ihmiskäsitys ehkä piirun verran kehon ja mielen yhteyttä korostavaan suuntaan. Muuten, sivumennen sanoen, asahin yhteydessä työskentelemme hitaasti, mutta päättävästi tässäkin suunnassa.

Kontemplatiivisten perinteiden ihmiskäsitykset ovat syvällisiä, yleensä tuhansien vuosien kehityksen ja ihmistutkimuksen tulosta, joten niitä ei voi lyhyesti kuvata. Jos näissä perinteissä pyritään kohti jonkinlaista viisautta, se tarkoittaa, että niiden taustalla on olemassa jonkinlainen ”autenttisen” tai ”varsinaisen” ihmisen ideaali. Ajatus tarkoittaa, että meillä on näkemys siitä, mitä ihminen parhaimmillaan, aidoimmillaan voi olla. Eri perinteet määrittelevät tämän ideaalin eri tavoin enkä syvennyt näihin ideaaleihin tässä tarkemmin. Kehotan lukijaa tässä kohtaa tutustumaan syvemmin esimerkiksi buddhalaiseen ajatteluun, josta mindfulness-perustaiset menetelmät ovat ottaneet psykotekniikkansa. [Jatkuu …]

Blog image



Onko asahi "mindfulnessia", osa 2.Asahi

Posted by Timo Klemola Sat, January 26, 2019 18:59:20

Onko asahi mindfulnessia, osa 2.

Jos katsomme tarkemmin edellisessä blogissani esittelemääni kolmea mindfulness-menetelmien kategoriaa, huomaamme, että nekin jakautuvat vielä alaluokkiin. Käyn läpi lyhyesti tarkemman jaottelun.

A. Kaupalliset menetelmät, joista esimerkkinä toimii hyvin MBSR. Menetelmän käytön tavoitteiden mukaisesti voimme erottaa ainakin seuraavat alaluokat:

(1) Henkilökohtaisen stressinpoiston ja sen kautta hyvinvoinnin lisäämisen. Esimerkiksi työstressi on voinut jo aiheuttaa sairauksia ja MBSR-menetelmää käytetään stressistä aiheutuneiden sairauksien hoidossa. Tämähän oli Kabat-Zinnin alkuperäinen projekti.

(2) Ennaltaehkäisevä työperäisen stressin poisto.

(3) Työn tuloksellisuuden kasvun tavoittelu. Suorituksen parantaminen. Tämä voidaan liittää erilaisiin nk. ”mielen valmentamisen” (mind coaching) tai mentaalivalmennuksen ajatusmaailmaan. Tästä on monia erilaisia muotoja riippuen, mitä ammattikuntaa valmennetaan. Yksi ääriesimerkkiä tästä suuntauksesta on Mindfulness Based Mind Fitness Training (MMFT), jota toteutetaan Yhdysvaltain armeijassa ja jonka päämääränä on hallita taistelutilanteen stressiä ja erityisesti siitä palautumista.

B. Terapeuttiset menetelmät

(1) Psykoterapiamenetelmät. Yksi ensimmäisistä mindfulness-perustaisista menetelmistä oli MBCT (Mindfulness Based Cognitive Therapy). Siinä meditaatio yhdistettiin kognitiiviseen lähestymistapaan. Nykyään vastaavia menetelmiä on useita. Itse asiassa hyvin monilla terapiasuuntauksilla on omat ”mindfulness based” näkökulmansa. On tutkittu meditaatioprosessien ja psykoterapiaprossien samankaltaisuutta ja havaittu, että monet psykoterapiapotilaat hyötyvät mielen harjoittamisen näkökulmasta. Suomessa filosofi Lauri Rauhala kiinnitti tähän huomiota jo 1970-luvun lopussa. Tässä Rauhala oli paljon edellä aikaansa.

(2) Fysioterapiamenetelmät. Psykofyysisen fysioterapian yleistyessä meditatiivisia tekniikoita on alettu käyttää myös fysioterapian yhteydessä.

(3) Meditaatio terapeutin itsehoitomenetelmä. Monet terapeutit harjoittavat itse jotain meditaatioperinnettä tai meditatiivista liikettä pitääkseen huolta itsestään ja harjoittaakseen itsessään eräänlaista avointa kuuntelemisen taitoa, mitä meditaatio usein myös opettaa.

C. Vanhat kontemplatiiviset perinteet

(1) Buddhalainen perinne ja siihen liittyvät meditaatiotekniikat. Tämä on tietysti kokonainen elämänfilosofinen järjestelmä, jota ei voi tässä lyhyessä esityksessä tarkemmin esitellä. Tämä on ensisijainen siksi, että Kabat-Zinnin esimerkin mukaan mindfulness-perustaiset menetelmät ovat käytännössä kaikki omaksuneet buddhalaisia meditaatiotekniikoita, joiden lähtökohtana ovat vipassana- ja zen-koulukunnat. Monet mindfulness-menetelmät kuvaavat lähtökohtiaan niin, että he käyttävät historiallisesti vanhoja mielen harjoittamisen menetelmiä, kuten buddhalainen meditaatio, mutta ovat tuoneet sen nykyajan tieteelliseen viitekehykseen. Tällä perustellaan sitä, että menetelmä on voitu ottaa buddhalaisesta elämänpiiristä, mutta se on ikään kuin puhdistettu erilaisista uskonnollisista vaikutteista ja siitä on muokattu puhtaasti tieteellisesti perusteltu menetelmä, jonka myös länsimainen (kristitty, erityisesti Yhdysvalloissa) ihminen voi omaksua. Tämä on sama perustelu, mikä kuultiin jo 1970-luvulla TM-liikkeen (Transsendenttinen meditaatio) perustajan Maharishi Mahesh Yogin suusta.

Mindfulness-buumin myötä myös monet zen- ja vipassana-yhteisöt ovat saaneet lisää harjoittajia. Näihin koulukuntiin etsiytyvät henkilöt, jotka haluavat syvemmin ymmärtää sitä, mistä tässä koko buumissa on kyse.

(2) Vanhat meditatiivista liikettä opettavat koulut. Niputan tässä yhteen monia lajeja, että saan asian lyhyesti esitettyä. Levinnein näistä lajeista lienee jooga, joka perustuu intialaiseen filosofiaan, mutta jota pääasiassa lännessä tehdään voimistelumuotona. Jooga on hidasta ja tietoista, hengityksen kannattelemaa liikettä, johon on sisäänrakennettu meditaatioelementti. Meditaatiomenetelmät jaetaan usein staattisiin ja dynaamisiin. Staattisella viitataan harjoitukseen, mikä tapahtuu paikallaan istuen, seisten tai maaten. Dynaamisella viitataan liikemeditaatioon. Joogan lisäksi lännessä paljon harjoitettuja dynaamisen meditaation muotoja ovat myös monet kiinalaiset lajit, kuten eri taijiquanin ja qigongin tyylit ja koulukunnat. Kaikkia näitä näkee käytettävän mindfulness-perustaisten menetelmien yhteydessä. Tähän joukkoon voimme liittää myös asahin, jonka liike tehdään tietoisesti ja hengityksen kannattelemana, vaikka se onkin muodoltaan nuori ja vain periaatteiltaan vanhaa.

Hiljalleen kysymys asahin suhteesta mindfulnessiin alkaa hahmottua. Niin kuin aluksi totesin, jotta voimme vastata tähän kysymykseen perustellusti, meidän tulee ymmärtää ensin, mistä mindfulnessissa on kysymys. Vaikka joudun taas yksinkertaistamaan, olen koonnut seuraavaan taulukkoon muutaman näkökulman, jotka edelleen avaavat mindfulness-ilmiötä:


Blog image

Blog image