Huomioita

Huomioita

Julius Yego, tanssiva keihäänheittäjä

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Mon, December 14, 2015 11:16:50


Julius Yegon voitto keihäässä sai minut tekemään 27.8. seuraavan päivityksen FB-sivulleni. Viittasin siinä tähän Mtv3:n nettijuttuun:

Päivtys kuului näin: ” Mielenkiintoista. Kun afrikkalaiset enemmän innostuvat keihäänheitosta, niin suomalaiset eivät enää pärjää, jos eivät muuta täysin treenimenetelmiään. Tämä juttu paljastaa hyvin, miten Yegon kehossa on "luonnollista" ja "elastista" voimaa, joka lähtee jaloista, ja jota ei saada esiin pelkästään raudalla. Puhumme paljon tästä voimasta yi quanin, taijn ja asahin yhteydessä. Tämä koko kehon elastinen voima ja sen viljeleminen on vielä osa joitakin kulttuureja. Samaan liittyy kehon hyvä linjaus (siis esim. afrikkalaisten heimojen kyky kantaa taakkoja pään päällä, joka perustuu kehon rakenteelliseen voimaan.) Kirjoitin tästä koko kehon elastisen voiman käytön "ydintaidosta" ja "kokemuksellisesta biomekaniikasta" viimeisessä asahi-kirjassani ja pitäisi varmana tehdä nyt tuo yi quan-blogi kirjaksi, koska se käsittelisi sitten kokonaan tätä taitoa. Tosin - urheiluvalmennuksen menetelmien muuttaminen on taistelua tuulimyllyjä vastaan, se on jo monasti nähty!”

Tämä tuli nyt mieleeni kun Helsingin Sanomissa oli tänään juttu afrikkalaisesta tanssista.

Ajattelin nyt kirjoittaa vähän enemmän auki sitä, mitä tuossa lyhyessä päivityksessä tarkoitin.

Lahjakkuus on myös kulttuurista. Afrikkalaiseen kulttuuriin liittyy olennaisena osana tanssi ja sen viljeleminen mitä erilaisimmissa elämän tilanteissa. Tanssilla ilmaistaan tunteita laidasta laitaan. Tanssitaan ilosta, surusta, mutta tanssilla osoitetaan myös mieltä. Joihinkin afrikkalaisiin kulttuureihin liittyy myös taito kantaa taakkoja pään päällä. Tämä taito opitaan jo pienenä ja se vaatii hyvää kehon pystylinjauksen hallintaa.

Mitä sitten tällaiset kulttuuriset taidot antavat urheilun kannalta. Ne antavat sellaisen kehon hallinnan ja aistimisen perustan, joka länsimaiselta ihmiseltä puuttuu. Tanssi lapsesta asti tuottaa monia perustavia taitoja. Ainakin seuraavat: (1) herkistynyt kehotietoisuus. Tanssi on erilaisten tunteiden ja ajatusten ilmaisua. Tanssija aistii nämä kokemukset kehossaan ja antaa niiden tulla esiin liikkeenä. Kehon liikkeen aistiminen on aina osa tanssia. Tanssija oppii tunnistamaan kehonsa kinesteettisen kokemuksen. Urheilunkin kannalta taidon keskeinen osa, kokemuksellinen biomekaniikka, on tämän päälle helppo rakentaa.

(2) Tanssi kehittää kehon rennon elastisuuden. Afrikkalainen tanssi sinänsä on yhdenlainen dynaaminen rentousmenetelmä. Siinä keho avataan rentoon ja avoimeen liikkeeseen erilaisten rytmisten hyppyjen ja ravistusten avulla. Urheilun kannalta dynaaminen rentous on aivan olennaista.

(3) Tanssi kehittää rytmitajua. Myös taito monissa muissa lajeissa perustuu hyvään rytmitajuun. Vaikkapa keihäänheiton askellussarja on varmaankin sellainen.

(4) Tanssi tuottaa kokonaisempaa kuvaa ihmisestä, jossa kehoa ei eroteta radikaalisti mielestä ja mielen sisällöistä. Erityisesti tanssi tuottaa positiivisen suhteen ihmisen keholliseen olemuspuoleen.

Käsityksemme ihmisestä ohjaa toimintaamme ihmisen parissa. Urheiluvalmennuksen mekanistisesta ihmiskäsityksestä on kirjoitettu paljon. FT Jyri Puhakainen nosti tämän teeman esiin 1990-lvuulla. Urheiluvalmennuksessakin (kuten ihmistä hoitavissa menetelmissä) vallalla oleva ihmiskäsitys jakaa edelleen ihmisen kahteen sfääriin: ruumiiseen ja sieluun. Ruumis on kone, jota trimmataan ja mieli on siitä erillinen psykologisen harjaannuttamisen tai valmennuksen kohde. Valitettavasti tällaista kahtiajakautunutta ihmistä ei ole olemassakaan. Iso ongelma on tietysti se, että tieteen nykyisessä kehitysvaiheessa ei vielä ole mitään täsmällistä kuvaa tai kuvausta tästä äärimmäisen monimutkaisesta ja monitasoisesta kokonaisuudesta, jota kutsumme ihmiseksi. Tosin, erilaisia ihmisen ykseyttä korostavia malleja kehitetään koko ajan.

Mekanistisesta ihmiskäsityksestä lähtevät anatomiset/ fysiologiset/ psykologiset mallit ovat aina rankasti todellisuutta yksinkertaistavia abstraktioita, jotka puolestaan ohjaavat ihmisten toimintaa ja heidän toiminnassaan käyttämiä malleja ja käytäntöjä. Esimerkiksi valmentamisen kannalta tällaisilla malleilla on suuri merkitys. Jos malli on puutteellinen, myös valmentaminen sen mukaisesti on puutteellista. Jos malli kuvaa paremmin kohdettaan, siitä johdettu toiminta tuottaa myös erilaista tulosta.

Mallit ovat myös kulttuurisia. Afrikkalaisessa kulttuurissa ei ole meille tyypillistä kehon teoretisoinnin mallia. Malli on ennemminkin kokemuksellinen. Afrikkalaisen keho muokkaantuu sekä liikkumaan että ymmärtämään ja kokemaan oman liikkeensä eri tavalla kuin meidän kehomme. Väite vaatisi tietysti paljon perusteellisempaa analyysia kuin mitä tässä pystyn tekemään, mutta on aivan ilmeistä, että esimerkiksi tanssin merkitys afrikkalaisessa kulttuurissa merkitsee myös erilaista kasvua oman kehon kokemukseen. Monissa afrikkalaisissa kulttuureissa tanssi on edelleen yksi luonnollinen kehomielen tuntemusten ilmaisukanava, joka meiltä puuttuu. Tietenkin meilläkin on siitä vielä jäljellä jotain, kun hypimme ilmaan ja pompimme, kun vaikka Tero Pitkämäen keihäs lentää pitkälle, mutta yleisemmin ottaen olemme kadottaneet jotakin tästä luonnollisesta liikkeen ja tunteen yhteydestä.

Lopuksi vielä edelliseen liittyen muutama kysymys urheiluvalmentajille.

Kuinka paljon vaikkapa keihään heittäjät tai muut huippu-urheilijat harjoittelevat systemaattisesti kehotietoisuuttaan, siis esimerkiksi liikkeen kineettisen ketjun aistimista suorituksessa liikettä hidastamalla?

Miten huippu-urheilussa erotetaan toisistaan staattinen ja dynaaminen rentous ja rentousmenetelmät? Paikallaan maaten tehtävät mielikuvia käyttävät rentoutusmenetelmät eivät välttämättä opeta rentoutta liikkeessä. Siihen vaaditaan dynaamisia rentousmenetelmiä, joissa opetellaan rentoutta liikkeen aikana.

Kuinka paljon lajeissa, joihin liittyy esim. askelten rytmitys, harjoitellaan systemaattisesti rytmitajua tai oman lajin rytmien sisäistämistä?

Kuinka paljon urheiluvalmennuksessa systemaattisesti puretaan vanhanaikaisia mekanistisia malleja, joihin valmennus sitten perustuu?

Nämä kysymykset tulevat väkisinkin mieleen kun mietitään Julius Yegon tapaisia keihäänheittäjiä tai muita afrikkalaisia urheilijoita. Heille nämä asiat ovat osa heidän kulttuurista lahjakkuuttaan.










  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post171

Sivupolku kehollisuuden filosofiaan

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Wed, January 21, 2015 13:39:21
En otsikoi tätä "Yi quanin perusteiksi", vaikka se onkin jatkoa edellisiin yi quania käsitteleviin blogeihini. Teen tässä blogissa pienen sivupolun kehollisuuden filosofiaan, joka tosin ponnistaa myös yi quanin harjoituksista. Eli tähän pieni pätkä kehollisuuden filosofiaa ja siihen liittyviä käsitteitä. Olkoon tämä tämän vuoden filosofinen kontribuutioni, jota en viitsi kääntää englanniksi ja tarjota alan kansainväliseen julkaisuun.

Tuossa edellisessä blogissa kuvasin, miten seisomisharjoittelu ja itse asiassa kaikki yi quanin harjoitteet saavat meidät kuuntelemaan kehoa ja sen sisäisiä aistimuksia. Voidaan puhua kehotietoisuuden kehittämisestä. Englanninkielisessä kirjallisuudessa käytetään käsitteitä ”body awareness” tai ”body consciousness”. Kehosta ja sen harjoittamisesta puhuttaessa käytetään myös kahta mutta käsitettä, jotka ovat ”kehon kuva” (body image) ja ”kehon kaava” (body schema). Nämä käsitteet ovat olleet käytössä jostakin viime vuosisadan alkupuolelta lähtien. Valitettavasti tilanne edelleen on se, että käsitteet jatkuvasti sekoitetaan toisiinsa ja pyrkimys käsitteiden selkeyttämiseen ei näytä onnistuvan. Shaun Gallagher yrittää tätä 2006 julkaistussa kirjassaan “How the body shapes the mind”, jota olen juuri lueskellut.

Gallagher erottaa toisistaan body image ja body schema käsitteet ja pitää tietoisuutta omasta kehostamme (body awareness) yksinkertaisesti body imageen kuuluvanan ominaisuutena. Kokemus omasta kehosta on kuitenkin monisyisempi. Monesti minusta tuntuu, että monet kehollisuudesta kirjoittavat filosofit ovat jollain tapaa kehottomia. Ehkä he eivät harjoita kehoaan. Ehkä heillä ei ole oikeasti kokemusta siitä, mihin sellaisella käsitteellä kuin body awareness viitataan.

Itse teen eron kolmeen käsitteeseen, jotka kuvaavat kolmea asiaa: body awareness, body image ja body schema. Tässä kolmijaossa body awareness, kehotietoisuus, viittaa välittömään havaintoomme omasta kehostamme niin, että tässä havainnossa ei ole vielä mitään tiedollista, kognitiivista elementtiä. Voidaan varmaan puhua myös proprioseptisestä havainnosta tai kinesteettisetä havainnosta. Tämä on tuttu havainto kaikille, jotka harjoittavat mitä tahansa kehon aistimiseen perustuvaa liikettä tai liikkumattomuutta (esim. zazen). Voi olla että filosofien on vaikea ymmärtää, että voi olla olemassa pelkkä havainto ilman käsitteitä, mutta puhtaan havainnon käsite on esimerkiksi buddhalaisen psykologian ja tietoteorian peruskäsitteitä. Esimerkiksi zazen-harjoituksen yksi aivan keskeinen ulottuvuus on opetella asumaan tässä kehotietoisuuden kokemuksessa, missä käsitteet eivät vielä nouse. Totta kai, jos tästä ei ole kokemusta, voi ajatella, että sitä ei ole olemassakaan.

Käsitteellä body image, kehon kuva, viitataan myös kokemukseen, miten havaitsemme oman kehomme, mutta nyt mukaan on tullut käsitteellinen ja samalla kulttuurinen ulottuvuus. Kehon kuvan tasolla havaitsemme kehomme jonakin. Tämä jokin voi olla esim. ”normaali”, ”liian lihava”, ”ruma” jne. Kehon kuvan taustalla on siis jo jokin käsitys siitä, miten kulttuurimme määrittelee ihmisen kehon ja kehona olemisen.

Kehon kaava, body schema puolestaan viittaa niihin hermostollis-motorisiin toimintamallehin tai motorisiin kaavoihin (vrt. kognitiivinen skeema), jotka ohjaavat kehomme liikettä jatkuvasti, kun teemme tai ilmaisemme kehollamme jotakin. Kaikki nämä kolme kuvaamaani kehon ulottuvuutta ovat tietysti jatkuvasti vuorovaikutuksessa toisiinsa hyvin monimutkaisilla tavoilla, joita kuva 1. yrittää kuvata.

Kuva 1.

Olisiko näistä käsitteistä sitten jotain hyötyä, kun yritämme kuvata kehon harjoittamista? No ehkä, mutta asia käy hyvin monimutkaiseksi, koska puhuessamme kehosta, olemme nostaneet esiin vasta puolet koko kehomielen kokonaisuudesta. Olen jo monesti todennut, että harjoitus tapahtuu koko kehomielessä.

Yi quanissa käytämme harjoituksessa jatkuvasti erilaisia mielikuvia, intentioita, tahdon ponnistusta, jotka kaikki pyrimme tuntemaan koko kehomielessämme. Hyvin klassinen mielen kolmijako näyttäisi sopivan yi quaniin kuin nyrkki silmään. Usein on tapana jakaa mielen ulottuvuus ajatteluun, tunteeseen ja tahtoon. Nämä ovat siis myös mielen aspekteja samalla tavalla kuin kuvasin edellä kehon aspekteja. Ajattelu viittaa mielemme kykyyn tehdä käsitteellisiä erotteluita ja päättelyä. Tätä kykyä voimme kuvata ”järjeksi”. Tunne on eräänlainen kehomielen viritys, mikä nousee kun tämä aistiva ja liikkuva kehomielemme kohtaa maailman. Tunne nousee ennen käsitettä ja vaikuttaa siihen, mitä käsitteitä tilanteesta nousee eli miten tulkitsemme tilanteen. Tahdolla taas viitataan jonkinlaiseen koko kehomielen liikkeessä pitävään voimaan, joka on aktiivinen kaikessa toiminnassamme. Tahto on eri kuin halu. Haluamme voimme ainakin jossain määrin säädellä tahdon avulla. Samoin tunteitamme. Tunne vaikuttaa ajatteluumme, ajattelumme synnyttää tunteita. Jos lakkaamme tahtomasta, kaikki liike lakkaa.

Kuvassa 2. olen piirtänyt nämä mielen aspektit edellisen kuvan tavoin.


Kuva 2.

Kehon ja mielen yhteyden kannalta on mielenkiintoista huomata, miten nämä kaikki mielen aspektit ovat samalla hyvin kehollisia. Tunnemme kehossamme, tahdon voima on samalla kehon voimaa ja on vaikeaa ajatella, mitä ajattelu ilman kehollista perustaa voisi tarkoittaa. Päädymme kuvan 3. kuvaamaan kehomielen kokonaisuuteen, jossa voimme harjoituksen vuoksi erottaa mielemme aspektin, nostaa siitä esiin kolme perustavaa elementtiä: ajattelun, tunteen ja tahdon; voimme erottaa myös kehomme aspektin, ja nostaa siitä esiin kolme perustavaa elementtiä: kehotietoisuuden, kehon kuvan ja kehon kaavan.


Kuva 3.

Tämä kokonaisuus on se, mitä voimme paremman nimen puutteessa kutsua vaikkapa kehomieleksi. Jos nyt katsoo kuvaa 3 vähän tarkemmin, niin ainakin minun mieleeni syntyy hirvittävä määrä erilaisia yhteyksiä. Kuvaan voisi piirtää ristiin rastiin erilaisia vuorovaikutusnuolia, jotka yhdistävät kaksi, kolme tai useampiakin elementtejä.

Tässä vain esimerkkinä muutamia: Ajattelu – kehon kuva; tämä suhde on tietysti se, miten kehon kuvamme määräytyy myös kulttuurisesti. Samalla on tietysti suhde kehotietoisuus – kehon kuva, koska kehon kuvaamme liittyy myös oman kehon aistimisen kokemus. Kysymys: mitä tarkoittaa kehon kuva, joka on ”vääristynyt”, ”epänormaali”? Miten kiinalainen kehon kuva eroaa länsimaisesta kehon kuvasta?

Ajattelu – tunne – kehotietoisuus. Jäämme luuppiin johonkin ajatukseen, joka nostaa tunteen, jonka koemme kehossamme, joka synnyttää ajatuksen …

Kehon kuva – kehon kaava – tahto. Otamme mielikuvan keskilinjasta, joka opettaa uuden tavan kannatella kehoa eli kehon kaava muuttuu, tämä vaikuttaa tapaan, miten pystymme aktivoimaan tahdon voimaamme …

Seuraavassa kuvassa olisi sitten kuvattuna tämän kehomielen suhde maailmaan: ympäristöön ja toisiin ihmisiin, mutta siitä ehkä joskus toiste.

Tässä osa sitä tapaa, miten yritän tätä psykofysiikkaa avata enemmänkin, jos vain saan kirjoitus- ja tutkimusprosessini hyvin käyntiin.



















  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post96

Pari huomiota juoksemisen biomekaniikasta

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Mon, August 15, 2011 18:22:01
Luin Marko Kantanevan aivan uuden juoksukirjan Juoksemisen Taito, jota takakannessa mainostetaan ”uudeksi suomalaiseksi juoksuraamatuksi”. Olen tässä nyt lueskellut muutamia näitä juoksukirjoja ja se on ollut todella mielenkiintoista ja opettavaista lähinnä siksi, miten niinkin tavallaan yksinkertaista asiaa kuin juoksemista voidaan tarkastella todella erilaisista näkökulmista. Enkä nyt tarkoita pelkästään tätä paljasjalkajuoksubuumia.

Olen muissakin kirjoissa kiinnittänyt huomiota siihen, että kirjoittajilla on minusta outoja käsityksiä juoksemisen biomekaniikasta. Tämä on vaivannut minua. Yksi usein toistuva kuvaus juoksusta on, että hyvässä juoksutyylissä jalat kulkevat ”vartalon alla”. Jos tätä kuvausta tarkennetaan, niin todetaan, että jalkojen kontaktipiste on joko vartalon painopisteen kohdalla tai hieman sen edessä. Tämä on ollut minusta aina outo väite, siis että kontaktipiste voisi olla painopisteen kohdalla. Kantaneva kirjoittaa näin:

( 1)”Jalan pitäisi osua maahan vartalon alla tai aavistuksen vartalon etupuolella.” (s. 36) Hän tarkentaa sitten tätä tarkemmalla biomekaanisella kuvauksella: (2) ”Kehossa on kolme painopistettä: Nämä ovat pää- ja hartiaseutu, lantio ja jalkaterät. Jalan iskeytyessä maahan kolmen painopisteen ketju on keskenään suorassa linjassa.” (s.40)

Tämä on kyllä mielestäni valitettavan väärä kuvaus juoksun biomekaniikasta ja menee pieleen oikeastaan joka kohdassaan. Mietin ensinnäkin, mitä Kantaneva voisi tarkoittaa ensimmäisellä kuvauksellaan. Tarkoittaako hän sitä, että askeleen kontaktipiste on kehon painopisteen kohdalla, siis painopisteestä alas piirretyn luotisuoran kohdalla, vai kehon keskilinjan jatkeella. Toinen, tarkempi määritelmä yrittää kuvata, että jalka osuisi maassa kehon keskilinjan jatkeelle. Kumpikin tilanne on juoksussa mahdoton.

Asia kiinnostaa minua oikeastaan vain siksi, että olen niin paljon pohtinut tuota kehon optimaalista asentoa ja se suhdetta keskilinjaan ja toisaalta sitä, miten kehon keskilinja määritellään. Kantaneva osoittaa kuvauksellaan jo kehon painopisteistä, että tämän tyyppinen biomekaaninen kuvaus ei ole hänellä lainkaan hanskassa.

Puretaanpa tätä kohta kohdalta. ”Kehossa on kolme painopistettä: Nämä ovat pää- ja hartiaseutu, lantio ja jalkaterät.” Tämä on outo kuvaus kehon painopisteistä. Kun kehon keskilinjaa määritellään, se tehdään yleensä nimenomaan kehon osien painopisteiden kautta, jotka pyritään asettamaan sitten suoraan linjaan. Silloin erotetaan kehosta kolme isoa massaa: pään massa, ylävartalon massa lantiosta ylöspäin ja kolmantena lantion massa. Päätä ei voi liittää yhteen hartiaseudun massan kanssa, koska pään painopiste voi liikkua (ja liikkuukin) joka suuntaan ilman, että ylävartalon massan painopiste liikkuu. Tästä pitää huolta kaularangan ja rintarangan liikkuvuus. Samoin on lantion painopisteen laita. Jos erotetaan erikseen jalkaterän massa, samalla logiikalla pitäisi erottaa myös reiden ja pohkeen massa eli jakaa jalka kolmeen osaan. Ehkä Kantaneva tarkoittaakin lauseellaan, että hänen kuvaamansa kahden ylimmän painopisteen tulee olla suorassa linjassa kontaktipisteen kanssa. Siinä olisi enemmän järkeä, mutta totta kai hän voi myös tarkoittaa, että niiden tulee olla suorassa linjassa jalkaterän painopisteen kanssa. Joka tapauksessa kumpikin on mahdoton toteuttaa juoksussa.

Mutta aluksi kysymys vartalon painopisteen suhteesta askeleen kontaktipisteeseen.

Juostessa maahan osuvan jalan kontaktipiste osuu aina vartalon painopisteen eteen. Se ei osu vartalon painopisteen alle, mikä voisi olla yksi tulkinta Kantanevan väitteestä. Vain lähtötelineistä liikkeelle ampaiseva pikajuoksija juoksee ennen pystyyn nousuaan hetken niin, että vartalon painopiste on aluksi askeleen kontaktipisteen edessä, sitten hetken aikaa kohdalla ja lopuksi pystyssä juoksussa sen takana. Jos painopiste pysyisi jalan kontaktipisteessä, juoksija joutuisi juoksemaan sellaisessa etunojassa, että hän kaatuisi kasvoilleen.


Kuva 1.

Kuvassa 1 on verrattu juoksua ja kävelyä ja siinä näytetään, miten kävelyssä jalan kontaktipiste on etäämmällä painopisteestä kuin juoksussa. Juoksussa tämä etäisyys lyhenee, mutta jalan asettaminen suoraan painopisteen alle juostessa on mahdollista vain, kun vartalo kaatuu samalla voimakkaasti eteenpäin.

Tässä vielä pari valokuvaa näyttämään, mitä tarkoitan. Kuvassa 2 juostaan lenkkitossulla, kuvassa 3 minimalistitossulla paljasjalkatekniikalla. Kuvittele juoksijan vartalon painopiste, joka sijaitsee suurin piirtein navan takana vähän vartalon sisässä ja vedä siitä suora viiva alas lattiaan. Kummankin juoksijan askeleen kontakti osuu tämän pisteen eteen.

Olen piirtänyt kuvaan kuitenkin näkyville Kantanevan varsinaisen väitteen, jossa hän toteaa että vartalon kolme painopistettä tulisi olla suoralla linjalla (ks. edellä hänen kuvauksensa). Ovatko ne? En pysty mitenkään ymmärtämään tätä kuvausta, tarkoitetaan sitten jalkaterällä tässä jalkaterän painopistettä tai sitten jalan kontaktipistettä. Kuten kuva kertoo, juoksussa askel osuu maahan välttämättä selkeästi tämän linjan etupuolelle!


Kuva 2.

Kuva 3.




Mitä tästä virheellisestä kuvauksesta tulisi ajatella? Että se on pikku juttu, ihan ok, sellaista sattuu. Minusta ei ihan niin. Tässä puhutaan aivan perustavasta juoksun biomekaniikasta ja jos siinä mennään pahasti pieleen "juoksuraamatussa", niin missä on kaiken muun materiaalin uskottavuus? Jos tätä asiaa ei ole ajateltu loppuun asti niin miten sitten kaikki muu?

Kirjasta voisi sanoa paljon muutakin. Se on esimerkiksi hyvä esimerkki urheiluvalmennus oppaasta, jossa ihminen nähdään vain mekaanisena koneena, tässä tapauksessa juoksukoneena, jonka nivelet ja nippelit tulee rasvata hyvin, jotta kone toimisi hyvin. Tässä ei ole tietenkään mitään uutta. Se, että todetaan että on myös tärkeä kuunnella kehoaan, ei muuta asiaa. Juoksijan kokemuksellisuus ei muulla tavalla tule lainkaan esiin. Tietenkin juoksijan kokemuksen mukaan ottaminen veisi kirjan ihan toiseen suuntaan. Täytyy myös samalla todeta, että Kantanevan kirja on varmasti ihan hyvä valmennusopas ja edustaa varmaan ihan hyvin tätä valmennuskirjallisuuden lajityyppiä. Hän vain kirjoittaa juoksemisesta, niin kuin tapana on. Minua se ei tyydytä. Taidanpa etsiä hyllystäni vaikkapa Tapio Kosken kirjan!





  • Comments(5)//visiot.terapiakortit.com/#post62

Pari huomiota vastaliikkeen voimasta juoksemisessa

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Tue, July 26, 2011 11:10:29

Eilisellä lenkillä havahduin lantion kiertoliikkeeseen ja etsin mielikuvaa, miten sitä voisi voimistaa. Lantiohan kiertyy juostessa horisontaalitasossa: askeleen ottavan jalan lonkka työntyy ensin eteen ja kiertyy sitten taakse jne. Tutkiessani tätä erilaisilla mielikuvilla tulin selkeämmin tietoiseksi myös lantion kiertoon liittyvästä vastaliikkeestä: hartialinjan vastakkaiskierrosta. Tähänhän liittyy käsien edestakainen liike vartalon sivuilla. Tästä tuli mieleeni Juhan joskus mainitsema karatessa korostettu ”hikiten” –periaate, joka hänen mukaansa toimii myös juoksussa. Päätin tutkia sitä lenkkini loppumatkan, noin viitisen kilometriä ja täytyy sanoa, että sain sen avulla ison oivalluksen juoksun biomekaniikasta. Se vaikutti myös selkeästi joksuvoimaani, askelpituuteen ja näiden kautta myös nopeuteen.

Hikite tarkoittaa karatessa kainaloon vetäytyvän käden liikkeen korostamista lyöntitekniikassa. Yksinkertaisesti: jos lyöt suoran lyönnin eteenpäin oikealla kädellä, korosta vasemman käden taaksepäin vetäytyvää liikettä eli ikään kuin lyöt vasemmalla kyynärpäällä taaksepäin. Tämä lisää oikean käden lyöntivoimaa. Tämä on tuttu kaikille karaten harrastajille. Mitä tämä tarkoittaisi juoksussa?

Juoksussa kädet heiluvat vartalon sivuilla edestakaisin tasapainottaen alavartalon liikkeitä. Mitä tapahtuu, kun juostessani vedän vasemman kyynärpääni taakse? Samalla oikea jalka kannattaa vartalon painoa ja siirtää painopistettä eteen kun lantio kiertyy oikealle ja vasen jalka on ilmassa ottamassa askelta eteen. Kokeilin, mitä tapahtuu jos hyvin kevyesti korostan vasemman kynärpään liikettä taakse eli ikään kuin isken vasemmalla kyynärpäällä taakse aina kun on vasemman kyynärpään vuoro siirtyä taaksepäin. Tein sen hyvin kevyellä korostuksella, mutta vaikutus oli voimakas. Jos korostan vasemman kyynärpään taakse menevää liikettä, oikean jalan taakse menevän liikkeen voima lisääntyy ja vasen jalka ikään kuin loikkaa pitempään askeleeseen.

Toisin sanoin vastaliikkeen korostaminen ylävartalossa korostaa myös alavartalon liikettä. Voiman voi tuntea selässä menevän ristiin vasemmasta kyynärpäästä ylös lapaan ja sieltä selästä ristiin alas oikeaan pakaraan ja jalkaan. Eli selässä ristiin kulkeva lihastoimintaketju selkeästi aktivoituu enemmän. Tiellä on heijastintolppia noin 30 metrin välein. Tutkin tätä voiman tunnetta niin, että korostin aina vasemman käden liikettä yhden tolpan välin ja sitten oikean käden liikettä toisen tolpan välin jne. Ristiliikkeen idea hahmottui selkeästi. Kun keskityin vasemman kyynärpään taakse vetämiseen, aistin lisääntyvän voiman oikeassa, taakse siirtyvässä jalassa ja samalla huomasin, miten vasen jalka miltei hyppäsi eteenpäin. Vasemman jalan askel piteni varmaankin jonkin sentin tai siltä se ainakin tuntui. Samalla selässä vasemmalta ristiin alas oikealle kulkeva voima veti koko ylävartaloa hieman kaarelle taaksepäin ja nosti automaattisesti myös päätä pystyyn ja taakse. Juoksusta tuli selkeästi voimakkaampaa ja koko kehon yhteys tuntui paremmin. Tuntui että olisin loikkinut vasemmalla jalalla selkeästi pidempiä askeleita.

Tajusin, että aiemmin en ole osannut käyttää kunnolla selkälihaksiani juoksun apuna, olen juossut enemmän vain jaloilla. Nyt opin, miten voin harjoitella selkälihasten tietoisempaa käyttöä juoksun tukena. Tätä oli helppo harjoitella niin, että keskittyi rauhassa ensin vasempaan kyynärpäähän ja aistin kehossa sen synnyttämää voimaa ja sitten taas rauhassa oikeaan kyynärpäähän ja sen synnyttämään voimaan. Juoksun liike on niin nopeaa, että vielä en kyennyt korostamaan jokaisen askeleen vastaliikettä, mutta ehkä seuraavalla kerralla.


  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post61

Pari huomiota juoksemisesta ja mielikuvista

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Tue, May 24, 2011 09:27:02

Oli mielenkiintoinen lenkki eilen illalla. Juoksin kevyellä vauhdilla tunnin, ilmassa koivujen, tuomien ja lehmänlannan tuoksut. Lenkki siis maalaismaisemassa. Mielenkiintoiseksi lenkin teki päivällispöydän keskustelu, jossa puhuimme juoksemisesta avojaloin ja miten se muuttaa askelta ja koko juoksuasentoa. En ole juossut avojaloin ainakaan kolmeenkymmeneen vuoteen. Nuorena, kun aloitimme karaten harjoittelun, treenasimme kesällä ulkona Kangasalan harjulla. Treenin päätteeksi juoksimme aina avojaloin lenkin harjun pururadoilla ja poluilla. Vaikka polut olivat täynnä juurakkoja ja kiviä, en muista että olisin koskaan satuttanut varpaitani. Kun juoksee paljain jaloin juurakossa, jalka putoaa maahan suoraan ylhäältäpäin.

Iltalenkillä sitten kaikki nämä asiat palasivat mieleeni. Yi quan –miehenä kokeilin tietysti heti juoksemista avojaloin, mutta mielikuvassa. Paljaan jalan mielikuva muutti heti juoksua mielenkiintoisella tavalla. Keskityin nilkan ja pohkeen rentouteen ja askel tuli heti rennommaksi, nilkka suorastaan roikkui askeleen aikana. Samalla askel muuttui pehmeämmäksi niin, että jalka alkoi tulla alas enemmänkin koko jalkapohja edellä kuin kantapää edellä. Huomasin myös, että askel alkoi rullata selkeämmin keskilinjan alla ja koko keskilinja nousi selkeämmin pystyyn.

Tutkin sitten askelten rullaamista myös muiden mielikuvien avulla. Kuvittelin juoksevani ikään kuin vierivän tynnyrin sisällä, joka antoi mielikuvan ympyrää pyörivistä jaloista. Tällainen mielikuva parantaa vielä juoksun rullausfiilistä ja painopiste ei hyppele juuri lainkaan ylös ja alas.

Juostessani tällä mielikuvalla, mieleeni juolahti muistaakseni Mabel Toddin tai jonkun hänen oppilaidensa kehittelemä mielikuva, jonka avulla opetellaan kehon pystylinjausta ja erityisesti sitä, että emme jatkuvasti kulkisi pää edellä, vaan pää asettuisi suoraan keskilinjan jatkeelle. Tässä mielikuvassa kuvitellaan, että ajetaan roomalaisilla hevosvaunuilla. Annoin mielikuvatynnyrini muuttua hevosvaunujen pyöriksi, joiden keskeltä kulki eteen aisat, joita hevoset vetivät. Ideanahan tässä mielikuvassa on, että sen avulla saadaan tuntuma siitä, että liikkeen eteenpäin vievä voima syntyy alhaalta jaloista, eikä ylhäältä muusta kohtaa vartaloa. On helppo kuvitella, miten hevoset kiihdyttävät vauhtia ja samalla huomaat, miten vartalosi alkaa kaatua taaksepäin. Itse asiassa tämä liike nostaa tehokkaasti keskilinjasi pystyyn.

Tutkin tätä mielikuvaa ja huomasin muutaman mielenkiintoisen seikan. Ensinnäkin tuntuma keskilinjan pystyyn asentoon vahvistui heti. Mielenkiintoisempaa oli kuitenkin, että huomasin, miten keskilinja huojui hengitysliikkeen tahdissa. Hengitän aina sisäänhengityksen niin, että aistin sen aivan alhaalla lantionpohjassa asti. Mielikuva, jota usein käytän, on että sisäänhengitysliike laajentaa alhaalla vatsalla olevan ison pallon joka suuntaan: eteen, taakse, oikealle, vasemmalle, alas ja ylös. Tämä pudottaa hengityksen alas ja avaa erityisesti selän hengitysliikkeelle. Nyt huomasin, että sisäänhengitys taivutti kevyesti keskilinjani eteen ja uloshengityksellä se hienovaraisesti ojentautui korostetun pystyyn. Samalla myös askel aina tuntui kevyemmältä. Sisäänhengitys oli ikään kuin latausvaihe, hieman raskaampi ja uloshengitys vapautus, jossa askel ja koko juoksu tuntui myös kevyemmältä. Tämähän on käänteinen mekaniikka normaaliin hengitykseen nähden, jossa sisäänhengitys on kehoa ojentava ja laajentava, uloshengitys supistava. Mielenkiintoista … tätä pitää tutkia enemmän …

Niin ... oikeastaan tärkein kokemus meinasi jäädä kokonaan mainitsematta, oikeastaan se, miksi aloin tätä blogia kirjoitella. Yleensä aina lenkin jälkeen karatessa särjetty selkäni tulee vähän kipeäksi tai sitä ainakin aristaa. Aristus kyllä sitten katoaa aika nopeasti. Tämän lenkin jälkeen selkäni ei oireillut yhtään. Jotain siis tuli tehtyä eri tavalla ja terveellisemmin. Siksi tämä pieni into asiaan.



  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post56

Funktionaalisesta kehotietoisuudesta

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Thu, March 31, 2011 11:49:32

”Funktionaalisen kehotietoisuuden” koulutusohjelmani alkaa olla valmis. Mitä tarkoitan tässä yhteydessä sanalla ”funktionaalinen”? Oikeastaan olen päätynyt tämän termin käyttöön joidenkin kriittisten havaintojeni perusteella. On olemassa koko joukko erilaisia kehotietoisuuteen tähtääviä menetelmiä, joista mielestäni puuttuu ajatus siitä, miten harjoitus viedään arjen elämään tai tämä yhteys on heikko, eli mikä on tietyn harjoituksen funktio arjen elämän kannalta. Annan esimerkin.

Voimme maata selällämme, kieriskellä lattialla ja etsiä sen avulla ja saavuttaakin tietoisuutta kehostamme. Mutta seuraava kysymys kuuluu, miten pystymme viemään tämän tietoisuuden jokapäiväisen elämämme askareisiin, nostamiseen, kävelemiseen, seisomiseen, istumiseen, työntämiseen jne. Emme välttämättä mitenkään. Omassa ohjelmassani tämä on peruslähtökohta. Jokaisesta harjoituksesta pitää voida kysy, mikä on sen funktio kehon arkisen käytön kannalta. Arjen liikkeissämme on jokin funktio: me nostamme, työnnämme, ojennamme esineitä, kannamme, osoitamme jne. Funktionaalisen kehotietoisuuden ohjelmassa tutkimme sitä, mikä on kehon optimaalisen käytön tapa näissä arkisissa liikkeissä. Miten kannamme, kävelemme, seisomme niin, että kykenemme tekemään sen mahdollisimman taloudellisesti ja rennosti käyttäen hyväksi kehon rakenteellista voimaa ja lihasvoimaa niin vähän kuin mahdollista. Tämä vapauttaa liikettämme, itse asiassa koko olemistamme ja lisää voimavarojamme, kun emme tuhlaa niitä epäfunktionaalisiin toimintamalleihin.

Mitä tämä tarkoittaa liikkeen kannalta? Se tarkoittaa kahta asiaa: kehon rakenteellisen tuen tiedostamista, joka tarkoittaa tukirakenteiden asettamista optimaaliseen linjaan voiman suuntaan nähden; ja toisaalta koko kehon liikettä, jossa liikkeen kineettinen ketju tiedostetaan maasta jaloista ja selästä kohti käsiä ja päälakea. Tämä opettaa koko kehon rentoa voimankäyttöä ja pudottaa pois jännittynyttä paikallista lihastyötä. Puhumme siis perustavista ihmiskehon ergonomisista periaatteista.

Esimerkki. Makaan selälläni, ojennan kädet lattialle pääni yläpuolelle ja ojentelen käsiäni vuorotellen. Voin tässä asennossa pyrkiä aistimaan, mitä kehossa tapahtuu. On monta erilaista tapaa hahmottaa, mitä tässä tapahtuu riippuen siitä, millaista ”tekniikkaa” olemme harjoitelleet ja mihin mielemme sijoittaa ”liikekeskuksen”. Tällaiset ”liikekeskukset” ovat kuitenkin teoreettisia malleja, jotka ohjaavat liikkeitämme. Esimerkiksi: tekniikoissa, missä kehoa ei hahmoteta kokonaisuutena, liike voidaan kokea syntyvän jostakin pallean tienoilta. Jos minä makaan maassa selälläni ja ojennan vaikkapa oikeaa kättäni lattiaa pitkin ylös, tunnen samalla oikean jalkani työntävän vastavoiman alaspäin ja koko oikean puolen vartalostani venyvän ja vasemman supistuvan. Ei ole mitään ”liikekeskusta” vaan koko oikean puolen lihastoimintaketjun aktiivinen venyminen ja vasemman puolen supistuminen. Voin kyllä keskittymällä katkaista tämän ketjun keskeltä ja pyrkiä pitämään jalkojen voiman liikkeestä irrallaan, mutta se vaatii ponnistelua. Eli tehdessäni tämän liikkeen aktivoin koko kineettisen ketjun jaloista ylös sormenpäihin aivan kuin jos tekisin sen seisten, jossa liikkeen tuki on aina maassa. Eli: jos nostan oikealla kädelläni pallon ylhäällä olevaan koriin tapahtuu sama koko lihastoimintaketjun aktivoituminen. Liikkeen tuki on lattiassa ja liikkeen kineettinen ketju kulkee lattiasta jalan ja selän kautta käteen.

Toinen esimerkki. Jos haluan tiedostaa ja avata hengitysliikettäni, on huomattava, että selinmakuulla hengitys toimii hyvin eri tavalla kuin pystyasennossa, jossa vietämme kuitenkin suurimman osan valveillaoloaikaamme. Siksi hengitystä kannattaa tutkia ja avata hyvässä pystylinjauksessa. Miksi hengitys toimii eritavalla makuuasennossa? Koska maan vetovoima vetää palleaa ja muuta hengityslihaksistoa alaspäin eli selän suuntaan. Pystyssä tämän vedon suunta on alaspäin. Tässä on todella suuri ero. Otapa kilon paino käteesi ja ojenna kätesi sitten suoraan eteenpäin. Aisti, miltä painon kannatteleminen tuntuu. Pidä kätesi samassa asennossa ja asetu selinmakuulle ja aisti sitten, miltä painon kannatteleminen tuntuu: aika lailla erilaiselta ja helpommalta, kun käsipainon paino suuntautuukin nyt käsivartta pitkin kohti selkää. Hengitykseen osallistuvat lihakset työskentelevät myös aina maan vetovoimakentässä ja tämän vetovoiman suunta määrää sitä, miten joudumme lihaksistoamme aktivoimaan. Pallea ja muut hengityslihakset painavat varmaan vähintään tuon kilon, joka tarkoittaa, että selinmakuulla hengitys tapahtuu aika lailla eri tavalla kuin pystyasennossa. Tarkemmin: tila jonka hengitys kehosta täyttää, on erilainen. Tästä seuraa esimerkiksi se, että nk. vatsahengitys tapahtuu eri tavalla seisten kuin maaten.

Oli kehotietoisuuden ”tekniikka” tai ”koulukunta” mikä tahansa, mitä harjoitamme, niin aina on järkevää kysyä, mikä on harjoituksen funktio, miten harjoitus vaikuttaa arjen olemiseemme, miten harjoitus korjaa epäfunktionaalisia toimintamallejamme. Mitään teoreettista liikemallia ei pidä ottaa liian tosissaan. Kriittinen ja tutkiva suhtautuminen on aina paikallaan, niin myös kehotietoisuuden tutkimisessa.


  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post50

Avautumisesta ja sulkeutumisesta

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Mon, January 31, 2011 14:31:43

Tässä taas pari huomiota hiihtämisestä. Yi quanissa, taijissa ja muissakin kiinalaisissa taidoissa koko kehon käytön periaate kuvataan hyvin kiteytetysti: ”On vain avautuminen ja sulkeutuminen, yin ja yang.” Tässä kaikki. Avautumisella tarkoitetaan liikkeen koko kineettisen ketjun ojentumista joka kohdastaan, sulkeutumisella tämän ketjun supistumista. Eli havainnollisesti:



Kuvassa on avautumisliike. Jos liike tapahtuisi toisinpäin, kyseessä olisi sulkeutuminen. Koko kehon yhtäaikainen avaaminen ja sulkeminen vaatii paljon harjoittelua. Esimerkiksi yi quanissa ja taijissakin miltei koko harjoittelu perustuu tämän mekaniikan opettelemikselle. Vain ”avautumisen” ja ”sulkeutumisen” oppimisen kautta opitaan käyttämään koko kehon voimaa rennolla ja taloudellisella tavalla.

Sama mekanikka pätee hiihtämiseenkin (ja tennikseen, golfiin, nyrkkeilyyn jne.). Hiihdeltyäni eilen takaisin Taivalpirtiltä, kiinnitin huomiota tähän asiaan. Siihen, miten potkuliike on koko kehon avautuva liike ja miten sitä varten, pitää ensin sulkeutua, pudottaa siis painopistettä, jotta koko kehon avautumiseen tulee mahdolliseksi. Tämä ei tarkoita pelkästään painopisteen pudottamista, silloin liikkuisivat vain alaraajan nivelet. Tämä tarkoittaa koko kehon sulkeutumista. Samoin avautuminen ei tarkoita vain jalan ojentumista, vaan koko kehon ojentumista päälakeen asti. Potkun jälkeisen luiston aikana tähän ojentuneeseen tilaan jäädään, siitä nautiskellaan siihen hetkeen asti, kunnes luisto ei enää kanna ja on taas sulkeuduttava ja valmistauduttava uuteen ponnistukseen.

– No … käsien liike tekee asiasta monimutkaisemman. Itse asiassa hiihdossa on paljon samaa mekaniikkaa kuin taijin ”pilvikäsissä”, jossa voimat kulkevat kehossa ristiin ja on opeteltava jakamaan avautuvia ja sulkeutuvia voimia yhtäaikaisesti eri puolille kehoa.

Kuinka paljon hiihtäjät voisivatkaan oppia tekemällä taijita tai seisoskelemalla yi quanin perusasennossa tutkimassa avautumisen ja sulkeutumisen mekaniikkaa!!



  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post42

Kehollinen oivallus

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Thu, January 27, 2011 19:03:03

On uskomattoman hieno fiilis, kun keho oivaltaa jonkin asian. Jos on harjoitusprosessissa, jossa kehotietoisuus on päivittäisen tutkimuksen yksi kohde (yi quan, taiji, asahi, jooga, zazen jne.) voi silloin tällöin herätä kokemukseen, missä keho tekee oivalluksen. Tarkoitan todella oivallusta, jossa esimerkiksi jonkin liikkeen syntymekanismi äkisti avautuu tai kehomieli tulee siitä tietoiseksi. Kyse ei siis ole älyllisestä oivalluksesta, vaan esimerkiksi jonkin uuden yhteyden kokemus kehossa. Tällaisen oivalluksen hetkellä keho ikään kuin sanoo: ”Aivan … näinhän se menee … mielenkiintoista!” Sanomatta tietenkin sanaakaan. Tätä oivallusta kehomieli jää sitten tutkimaan ja aistimaan siksi aikaa, kun kokemus yhteydestä on vielä elävä, kunnes lopulta kokemus hiipuu ja katoaa muistojen joukkoon.

Tulin juuri hiihtämästä. Tein leppoisan lenkin, joka kesti noin tunnin. Hiihtäessäni perinteistä vuorohiihtoa tasaisella peltoaukealla, tämä hiihtämisen tapa avautui yhtäkkiä keholleni uudella tavalla. Kehomieleni tuli tietoiseksi, miten potkaiseva jalka ja vastakkainen käsi toimivat saumattomassa yhteistyössä. Voiman vapauttaminen potkuun ja vastakkaisen käden työntöliike tapahtuvat täsmällisesti yhtäaikaisesti. Keho kiertyy ja voima kulkee kehossa ristiin. Saman tien tämä ristikkäiskuvio vaihtuu toisin päin, kun toinen jalka potkaisee ja toinen käsi työntää. Tämä on tietysti itsestään selvää. Niinhän se vuorohiihto menee, mutta sen kokeminen oivalluksena kehossa on jotakin muuta. Se on eräänlainen kehollinen ”kensho” (zen-perinteen nimitys ”oivallukselle”). Tämän oivalluksen jälkeen hiihtämiseen tuli uusi laatu, uusi ulottuvuus, joka sitten jo ennen kotipihaa hiipui pois. Kehollinen oivallus ei aukea etsimällä, pakottamalla. Se tulee yllättäen … pyytämättä.




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post41

Lenkillä

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Fri, November 26, 2010 14:46:19

Kun harjoitamme kehoamme, käymme esimerkiksi lenkillä, emme yleensä ajattele harjoitusta mielen harjoituksena. Ylipäätään mielen harjoittamisen näkökulma on meille lännessä vaikea. Olemme kyllä tottuneet harjoittamaan ruumistamme, joka siis nähdään mielen vastakohtana, emmekä yleensä yhdistä ruumiinharjoitusta mielen harjoittamiseen. Meillä voi olla jokin hämärä intuitio siitä, että kehon harjoittaminen liittyy tahtoon ja tahdonvoimaan ja että tahdon kautta kehon harjoittamisella ja mielen harjoittamisella voi olla yhteys.  

On mielenkiintoista huomata, millaisia mielen tekniikoita käytämme irrottaaksemme itsemme vielä perusteellisemmin ruumiistamme – nimenomaan fyysisen harjoituksen aikana. Hyvän esimerkin tästä tarjoavat kuntosalien valtavat screenit kuntopyörien tai cross-training –laitteiden edessä. Harjoituksen aikana ei vain kuunnella musiikkia vaan katsotaan musiikkivideota tai elokuvaa. Kun huomio suunnataan tällä tavoin kehon ulkopuolelle elokuvan juoneen tai screenin maisemiin, emme edes huomaa, miltä harjoitus tuntuu kehossa. Tämä on tarkoituskin. Kun suuntaamme huomion kehon ulkopuolelle, voimme ottaa vastaan rasitusta helpommin. Kehon harjoitus tulee suoritettua siinä samalla, kun olemme katsoneet elokuvan. Kyse on kohtuullisen täydellisestä irtaantumisesta kehosta rasituksen aikana. Kyse on mielen tekniikasta, jolla tavallaan vahvistamme ruumis-sielu dualismiamme. Kehoa on helpompi kurittaa, kun suuntaamme mielemme muualle. Kyse on myös mielen tekniikasta, jolla kova fyysinen rasitus on helpompaa ottaa vastaan.

Mutta voimme ottaa monta muutakin mielen asennetta harjoitukseen – tietoisesti – riippuen harjoituksen päämäärästä. Olen kirjoittanut tästä muualla enemmän asahi-kävelyn yhteydessä, enkä mene tähän tässä syvempään. Totean vain, että voimme käyttää myös mielen tekniikkaa, jossa pyrimme aistimaan tarkasti kehon tuntemuksia, suuntaamme siis huomiomme kehomielemme sisäisiin kokemuksiin. Tämä mielen tekniikka avaa meille uusia kokemuksia kehomielestämme. Huomion suuntaaminen kehotietoisuuteen voi avata mielenkiintoisia kokemuksia esimerkiksi siitä, miten keho tasapainottaa itseään monimutkaisten liikkeiden aikana. Pelkkä juoksuaskel ja sen kuunteleminen voi avata kokemuksen, miten kädet ja ylävartalo hienovaraisesti ja tarkasti tekee monimutkaiset vastaliikkeensä, jotta tasapaino juostessa säilyy. On mielenkiintoista seurata vaikkapa vasemman jalan ja oikean käden yhteistyötä. Yleisemmin tällainen liikkeen tutkiskelu avaa kehomme rakennetietoisuutta,  asentotietoisuutta ja muita kehotietoisuutemme ulottuvuuksia.

Juoksuaskeleen ja hengityksen tietoinen yhdistäminen on yksi harjoitus. Voimmme esimerkiksi laskea neljä askelta uloshengitykseen ja kaksi sisäänhengitykseen. Tässä teemme itse asiassa ”istumista juostessa”.  Yi quanin harrastajille tällainen ilmaisu on tuttu. Yi quanissahan teemme seisomisharjolitusta myös istuen, maaten, kävellen, jopa juosten

  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post33

Kiitos

KehotietoisuusPosted by Timo Klemola Thu, May 27, 2010 12:07:29

Pitkäaikainen työskentely yliopistolla jättää jälkensä. Olen huomannut, että en osaa kertoa edes vitsiä laittamatta siihen alaviitettä. On pakko kertoa, mistä se on peräisin tai keneltä olen sen kuullut. Niin kuin nytkin. Tämä ei ole vitsi vaan Leonard Cohenilta peräisin oleva kielikuva siitä, miten istumiskokemusta voisi kuvata... vähän muokattuna.

Viljelystä olen kirjoittanut aikaisemminkin. Kun viljelemme hengitystämme, viljelemme kehotietoisuuttamme. Istutamme siemenen, annamme sille ravintoa ja pyrimme kasvattamaan itsellemme tietoisen kehon. Ravitsemme jokaista soluamme ja opetamme sen sanomaan yhden sanan: kiitos.




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post23
Next »