Huomioita

Huomioita

Zen ja valokuvaamisen taito 10

ValokuvausPosted by Timo Klemola Sat, April 04, 2015 19:18:04

10. Muoto on tyhjyyttä, tyhjyys muotoa

Kalligrafisesta kuvaustavasta on tullut minulle rituaali, jota toistan aina juhannuksen aikaan, kun juhannusruusut kukkivat. Valkoinen juhannusruusun terälehti on ihanteellinen siveltimen kärki. Se on sydämen muotoinen (ks. blogi 6) ja valkoisena se erottuu hienosti tummaa taustaa vasten. Pitkä valotusaika vaatii vain vähän valoa. On odotettava ilta ja sopivan hämärän hetki. Koska piirtäminen vaatii koko kehon liikettä ja tyyntä mieltä, kannattaa valmistautua kuvaushetkeen voimistelemalla, tekemällä vaikkapa asahia tai tai-chin liikesarjan. Istuminenkaan (zazen) ei ole pahitteeksi.

Jos haluat piirtää kameralla enson, tässä perusasiat. Joka tapauksessa joudut tekemään paljon kokeiluita. Normaaliobjektiivi käy, myös laajakulma. Aseta kamera käsisäädöille. Valitse valotusajaksi 1 sekunti. Aukko riippuu valosta. Kokeile. Ota pois automaattitarkennus käytöstä ja tarkenna käsin. Aseta valkoinen terälehti tummalle alustalle. Ensimmäiset kokeilut voit tehdä tietysti vaikka valkoisella paperinpalalla. Etäisyys kohteeseen riippuu siitä, miten paljon haluat enson täyttävän koko kuvapinta-alasta ja miten sommittelet kuvan. Katso etsimen läpi terälehteä ja lähde pyörittämään kameraa koko kehon liikkeellä. Näin saat alustavan kuvan siitä, millaista ympyrää terälehti kennolle piirtää. Sovita etäisyys haluamasi kuvan mukaan, tarkenna ja aloita kokeilu. Nyt oletkin sitten omillasi. Huomaa myös, että vasta kuvankäsittelyssä lopullinen enso nousee esiin.

Zen-taide, zenga, ei ole taidetta siinä mielessä, kun me taiteen yleensä ymmärrämme. Kun zen-mestari tarttuu siveltimeen ja piirtää kuvan, kuva on ensisijassa hänen zen-kokemuksensa ilmaus. Samalla se on myös harjoitus, joka kestää läpi elämän. Zen-perinne opettaa, että emme koskaan ole valmiita. Ihmisinä olemme aina keskeneräisiä. Yamaoka Tesshu, yksi viime vuosisadan suurista zen-opettajista, saattoi piirtää satoja zen-kuvia päivässä.

Kuva pyrkii siirtämään kuvaajan kokemuksen suoraan sen katsojalle. Zenissä se on yksi opettamisen keskeinen tapa. Se on suoraa kokemuksen siirtoa opettajalta oppilaalle. Kuva voi toimia tässä välittäjänä. Kuva kantaa mukanaan opettajan kokemusta ja ymmärrystä, joka siirtyy siinä ilman sanoja oppilaan kokemukseksi. Tai voi siirtyä, jos oppilas on herkkä vastaanottamaan tällaista opetusta. On olemassa zenin syntylegenda, jossa Buddha nosti esiin lootuksen kukan sanomatta sanaakaan. Silloin yksi oppilas, Mahakasyapa hymyili. Tämä oli alku zen-perinteelle, jossa oppi voi siirtyä suoraan opettajalta oppilaalle, ilman sanoja, mielestä mieleen.

Zen-kuvat ovat sekä hyvin spontaaneja että kurinalaisia. Spontaanius ja kurinalaisuus eivät sulje pois toisiaan. Ilman taitoa ei ole taidetta. Ilman muotoa, muotoa ei voi rikkoa. Zen-taidoissa erilaisia taidon muotoja harjoitellaan kurinalaisesti kymmeniä vuosia. Vasta intensiivinen muodon harjoittaminen, täydellisyyteen pyrkivä tekniikka synnyttää ymmärryksen, missä muoto voi muuttua tyhjyydeksi, tyhjyys muodoksi, niin kuin suutra asian ilmaisee.





  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post135

Zen ja valokuvaamisen taito 9

ValokuvausPosted by Timo Klemola Fri, April 03, 2015 12:47:20

9. Kamera siveltimenä

Yi quanin opettajani Zhang Changwang on myös kalligraafikko. Seinillämme on paljon hänen isoja kalligrafiatöitään. Kiinassa monet kalligrafian harrastajat tekevät myös yi quanina, koska se opettaa liikkeen, joka syntyy koko kehosta. Kalligrafia vaatii samaa liikkumisen ja voiman käytön tapaa, koko kehon yhteyttä. Monet zen-opettajat harjoittavat myös siveltimellä maalaamisen taitoa. Zen ymmärrystä voidaan ilmentää yhtä hyvin siveltimen viivalla, kuin haiku-runolla. Tyypillinen zen-kalligrafian aihe on nk. enso, siveltimellä piirretty ympyrä. Kirjoita ”enso” googlen kuvahakuun, niin saat tulokseksi satoja siveltimellä piirrettyjä ympyröitä.

Sain ajatuksen käyttää kameraa kalligrafiasiveltimen tavoin kesällä juhannuksen aikaan vuonna 2007. Tein paljon erilaisia kokeiluja pitkällä valotusajalla liikuttaen kameraa. Ensimmäiset onnistuneet kuvat syntyivät niin, että käytin juhannusruusun terälehteä ikään kuin siveltimen kärkenä. Asetin valkoisen terälehden erilaisille taustoille ja piirsin kameralla ympyräliikkeen noin sekunnin valotuksella. Pidin kameran tukevalla otteella otsaani vasten niin, että siitä tuli osa kehoani. Tein sitten ympyräliikkeen koko kehollani niin kuin kalligrafiassa liike tehdään. Tuloksena oli ensimmäinen onnistunut kameralla piirretty enso. Alun jatkuvan yrityksen ja epäonnistumisen tunne muuttui nopeasti vahvaksi innostukseksi ja tekemisen lumoksi. Tämä on siis mahdollista! Tekniikka ei ollut helppo. Se vaati huolellista keskittymistä ja koko kehon hallittua liikettä. Ympyrä piti piirtää yhdellä virtaavalla liikkeellä uloshengityksen kannattelemana juuri kuten oikealla siveltimellä tehtävässä kalligrafiassa. Joidenkin satojen toistojen jälkeen onnistumisia alkoi syntyä enemmän ja enemmän. Olin löytänyt uuden, kalligrafisen kuvaustavan! Tunne oli mahtava.

Kyseessä ei siis ollut valomaalaus, jossa kamera on paikallaan ja liikkuvalla valolla piirretään kennolle kuvia. Kyseessä ei myöskään ollut mikä tahansa pitkällä valotuksella toteutettu kameran liike, jolla saadaan helposti aikaa maalauksellisia kuvia. Kyse oli tarkasta kameran liikkeestä todellisen kalligrafiasiveltimen tavoin. Siveltimen kärki oli juhannusruusun terälehti, paperina toimi pinta, jolle terälehti oli asetettu ja itse piirtämisen liike tapahtui koko keholla tarkasti kameraa liikuttaen. Piirsin innostuneena ympyröitä, viivoja, joitakin kiinanmerkkejä jne. Mitään kovin monimutkaista ei sekunnin aikana pysty piirtämään, mutta tajusin ja opin, että tällä tekniikalla kameralla voi todella piirtää kuten siveltimellä. Teknisesti tosin kameralla piirtäminen oli erittäin vaikeaa. Se vaati äärimmäistä keskittymistä ja kehon hallintaa. Kehon ja kameran piti todella sulautua yhdeksi, muuten harmoninen ympyrä ei koskaan piirtynyt kennolle. Kyseessä oli siis ihanteellinen zen-harjoitus!

Miksi ympyrä? Ympyrä on monitasoinen symboli. Ympyrä kuvastaa yhteyttä ja ykseyttä. Se kuvastaa täydellisyyttä, joka on kuitenkin mahdotonta piirtää täydellisenä. Sen sisällä ei ole mitään. Se osoittaa kohti tyhjyyttä, joka puolestaan viittaa sekä mielen tyhjyyteen, että käsitteidemme tyhjyyteen. Sitä piirtämällä voimme harjoittaa itseämme, mutta samalla se on myös ymmärryksemme yksinkertainen ilmaus.






  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post134

Zen ja valokuvaamisen taito 8

ValokuvausPosted by Timo Klemola Thu, April 02, 2015 11:04:17

8. Pienoiskuva pelkistää ja innostaa

Kyllä kameroiden tekniikallakin on merkitystä kuvauskokemuksen kannalta. Vaikka kuinka yrittäisin kirjoittaa kuvaamisesta sanomatta sanaakaan kameran tekniikasta, se ei taida onnistua. Tekninen kehitys on ollut niin valtava, että se on muuttanut myös kuvausprosessin. Kuvaamisen prosessi on itse asiassa muutamassa vuodessa muuttunut täysin. Kamera ei enää vain vangitse kuvaa, vaan näyttää sen saman tien. Tämähän on ennen kuulumatonta. Vielä muutama vuosi sitten kuvaajan piti odottaa ainakin tunteja, mutta usein päiviä tai viikkoja ennen kuin hän saattoi katsoa, mitä tuli kuvattua. Kun nyt otat kuvan, voit heti katsoa sitä kameran näytöltä. Kamera kehittää kuvan heti. Kun saat kameralta palautteen välittömästi, se vaikuttaa myös kuvauskokemukseesi. Se ohjaa kuvausprosessia, mutta vaikuttaa myös prosessin synnyttämään tunneaistimukseen.

Pienoiskuva voi olla pelkistävä, innostava ja sopivasti harhaanjohtava. Olen ollut usein tilanteessa, missä olen ajatellut löytäneeni hyvän kuvan. Olen ottanut kuvan ja katsonut sitä kameran näytöltä. Siinä! Hieno! Olen innoissani kuvannut kohdetta, ehkä maisemaa, kunnes kuvausinto on hiipunut. Kameran pienoiskuva on jatkuvasti näyttänyt upeaa kuvaa. Olen palannut tyytyväisenä kuvausretkeltä ja siirtänyt kuvat koneelle. Mittakaavan vaihduttua kuva onkin kadonnut. Isolta näytöltä katsottuna kuvasta onkin tullut yhdentekevä. Pienoiskuva on tehnyt pelkistyksen, jossa kuva näyttää hyvältä. Ehkä isommassa kuvassa näkyvät monet yksityiskohdat pilaavatkin sen. En tiedä, mutta ilmiö on mielenkiintoinen. Tietokoneella kuvaan voi pettyä, mutta voi käydä myös päinvastoin. Vasta tietokoneella voi kuvasarjasta löytyä kuva, jota ei tiennyt olevan olemassakaan.

Hienoa on kuitenkin, että pienoiskuvan pelkistys voi toimia innoittajana, joka auttaa kuvausprosessille antautumisessa. Kokemus voi olla yhtä voimakas, yhtä syvä, kuin silloin, kun tuloksena syntyy myös kuvia. Tällainen tilanne näyttää erityisen hyvin zen-kuvauksen keskeisen ominaispiirteen: olennaisinta ei ole prosessin lopputulos, kuva, vaan itse prosessi. Mutta – kyllä kuvakin on tärkeä. On omalaatuinen kehomielen harjoittamisen lainalaisuus, että siitä joutuu puhumaan ristiriitaisilla käsitteillä. Harjoituksessa ei ole päämäärää, tärkeää on itse prosessi, mutta samalla päämäärä myös on. Se sekä on ja ei ole yhtä aikaa. Harjoitus näyttää myös kielemme rajallisuuden.

Kuvausprosessi on tietysti monivaiheinen eikä yleensä lopu kuvaushetkeen. On oma kokemuksensa kehittää kuva tietokoneella, tarkastella sitä, palauttaa mieleen kuvaustapahtuman tunne ja pyrkiä siirtämään se kehitettävään kuvaan. Tässä syntyy usein myös uusi tunnelataus, joka voi saada ilmaisunsa kuvassa.

Edelleen on oma kokemuksensa jakaa kuva muiden kanssa. Vasta silloin kokemus on täysi, kun kuva astuu myös muiden katsottavaksi. Silloin se muuttuu myös muiden kehomielen kokemukseksi. Kuvan kannalta tämä on olennaista. Ei se halua koskettaa vain minua, vaan meitä kaikkia. Tämä on syy, miksi kuva alun pitäen haluaa tulla löydetyksi. Tällaisia kuvia kuvan etsijä toivoo löytävänsä. On ilo jakaa kuva, joka osoittaa kohti jotakin isompaa, mitä se itse on. Tämä on perustava zenin teema: osoittaa yksityisen kautta kohti universaalia. Samaan pyrkii lyhyt haiku-runo. Vaikka tämä: Hiljainen lampi/ sammakko hyppää / veden ääni (Basho).






  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post133

Zen ja valokuvaamisen taito 7

ValokuvausPosted by Timo Klemola Wed, April 01, 2015 11:28:18

7. Gassho!

Gassho on buddhalainen tapa liittää kädet yhteen kiitoksessa. Jos zen-kuvaaja liittää kätensä yhteen gashoon ja kumartaa, kun kuvaushetki on päättynyt, mitä hän silloin tekee? Hän toistaa saman eleen zendolla, kun hän saapuu harjoitukseen ja lähtee sieltä. Hän toistaa saman eleen, kun hän istuu alas tyynylleen ja nousee jälleen ylös. Zen-perinne on täynnä kumartamisen paikkoja.

Gassho ilmaisee kiitosta. Kiitollisuus on se sisäinen tila, jonka ulkoinen ilmaus on käsien liittäminen yhteen ja kumartaminen. Arjessakin kiitämme, jos olemme saaneet jotakin joltakin toiselta. Tunnemme kiitollisuutta ja kiitämme, kun olemme saaneet lahjan. Saaminen voi olla ulkoista, mutta se voi olla myös sisäistä. Lahja ei välttämättä ole jokin esine tai palvelus. Lahja voi olla myös sisäinen tila tai harjoitus, jonka olen saanut.

Muistan erään tai-chi -seminaarin vuosien takaa, jota veti eräs kiinalainen opettaja. Seminaarin jälkeen hän veti minut ja erään toisen opettajan syrjään ja pyysi meitä jäämään hänen kanssaan vielä hetkeksi salille. Kun muut olivat menneet, hän halusi antaa meille lahjan, niin kuin hän sanoi, ja opetti meille vielä muutaman liikkeen. Olen vaalinut tätä silloin saamaani lahjaa vuosia ja olen myös jakanut sitä eteenpäin. Se on tuonut minulle paljon iloa. Piilotin sen asahin liikesarjaankin ja sen kautta se tuottaa iloa nyt myös tuhansille muille suomalaisille.

Jos onnistumme löytämään kuvan, se on myös lahja. Mutta keneltä? Joka tapauksessa kuva on jotakin, jota en tee itse. Saan sen. Löydän sen. Minä en tee tai rakenna tätä todellisuutta, joka näyttäytyy minulle kuvina. Se on olemassa paljon ennen minua. Kuka tahansa muukin olisi saattanut löytää sen. Ei se ole minun. Ei minulla ole mitään tekijänoikeutta kuvaan, jota en tee. Minulla ei ole tekijänoikeutta lahjaan, jonka saan. Voin vain ottaa sen kiitollisena vastaan. Tämä kiitollisuus sisäisenä kokemuksena on outo, koska ei ole ketään jota voisi kiittää. Se on kiitollisuutta ilman kohdetta.

Käsien yhteen liittämisen hetkessä kahdesta tulee yksi. Ehkä tässä on vihje. Kuva näyttää paikkani todellisuudessa. Ei siitä erillisenä vaan sen osana. Emme ole kaksi vaan olemme yksi. Kuva mahdollistaa palaamisen siihen, mistä niin kovasti pyristelemme eroon. Haluamme eriytyä itseksi, subjektiksi, minäksi. Tämä yhteys synnyttää koko kehomielen tunnevirityksen, joka voi kestää pitkään. Tila on kuitenkin hauras ja sitä pitää tietoisesti vaalia. Zen-opettajat opettavat nousemaan tyynyltäkin hitaasti ja kantamaan siinä löydetyn virityksen mukaan arkeen kuin kantaisi jotakin helposti särkyvää.

Kuvaamiseen uppoutuminen voi tuottaa tunnevirityksen, eräänlaisen samadhin, keskittymisen tilan, jossa kaikki erot katoavat ja jäljelle jää vain lumoutumisen hetki. Kuva liittää yhteen kuvaajan ja kohteen, jolloin kädetkin liittyvät yhteen itsestään. Tässä hetkessä lahjan antajakin voi paljastua.











  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post132

Zen ja valokuvaamisen taito 6

ValokuvausPosted by Timo Klemola Mon, March 30, 2015 17:30:29

6. Lumoutumisen hetkestä

Kokemuksemme syntyy, kun aistiva ja liikkuva kehomielemme ja maailma kohtaavat. Tämä kohtaamisen paikka on myös tietoisuutemme syntyhetki ja syntypaikka. Ilman tätä kohtaamista ei mitään tietoisuuttakaan olisi. Ja kun tämä kohtaaminen katoaa, myös tietoisuutemme katoaa. Valot sammuvat.

Tässä kohtaamisessa syntyy ja rakentuu myös se minä, jonka koemme olevamme ja joka on ikään kuin maailmaa vastapäätä. Olemme subjekteja ja maailma on meille objekti.

Buddhalainen psykologia kuvaa minän syntymisen prosessia tässä kohtaamisen tapahtumassa. Kokemuksemme minuudesta syntyy viiden tekijän tai elementin (skandha) yhtäaikaisesta yhteen kietoutumisesta. Nämä tekijät ovat muoto, tunne-aistimus, havainto, tahtomus ja tietoisuus. Muoto tarkoittaa tässä materiaalisen maailman muotoja, olioita. Muut neljä tekijää viittaavat mielen ominaisuuksiin. Kun kohtaamme maailman, se synnyttää meissä eräänlaisen viritystilan, nousee tunne tai tunne-aistimus, jonka koemme positiivisena, negatiivisena tai neutraalina. Havainto tarkoittaa tässä sitä, että samalla myös tunnistamme kohteen. Havaitsemme kohteen jonakin. Ymmärrämme siis, mitä havaitsemme. Tahtomus viittaa siihen, miten näin koettu synnyttää päätöksen tai toimintaimpulssin: ajatuksen, sanan, teon. Tietoisuus itsestä toiminnan keskuksena, minuutena syntyy edellä kuvattujen elementtien yhteistoiminnan tuloksena.

Kehomielen harjoittaminen tarkoittaa tämän prosessin hidastamista, jopa pysäyttämistä niin, että tulemme ainakin jossain määrin tietoiseksi sen osista, vaiheista ja yhteen kietoutumista. Tässä harjoittamisen ja tutkimisen prosessissa katselemme mieltämme istuen pitkiä aikoja tyynyllä tekemättä mitään, vain olemme. Kun vain olemme, vain istumme, on helpompi nähdä, mitä mielessämme tapahtuu. Toinen harjoittamisen tapa on tekeminen, erityisesti käsillä ja koko keholla, jossa jättäydymme pelkälle tekemiselle, antaudumme tapahtumien virtaan. Siinäkin on helpompi nähdä, miten mieli toimii, erityisesti jos joskus onnistumme keskittymään tekemiseen niin, että jäljelle jää pelkkä tekemisen tapahtuma, missä mieli on tyhjä käsitteistä. Intensiivisellä harjoittamisella voimme välillä saada kokemuksen tästä ”tyhjyyden filosofiasta”, johon palaan ehkä tarkemmin myöhemmin.

Olet löytänyt kuvan, kohottanut kamerasi, laukaissut kameran. Katsot kiinnostuneena pientä kuvaa kamerasi lcd-näytöltä. Voit tuntea innostuksen kohoavan rinnassasi. Kyllä, nimenomaan rinnassasi, mutta myös koko kehossasi. Jos olet tarkkaavainen, voit havaita, miten tunne-aistimus nousee tässä kameran, sinun ja maailman kohtaamisessa, jossa juuri on syntynyt kuva. Tunne on positiivinen, ehdottomasti positiivinen. Siinä on intoa, iloa ja se on muuttumassa. Kuva näytti hyvältä kameran näytöllä, joskus jopa paljon paremmalta kuin myöhemmin tietokoneella. Jatkat kuvaamisen prosessia. Vaihdat kameran korkeutta, etsit oikeaa sommittelua, kiipeät, olet polvella, välillä makaat maassa pitkälläsi. Kuvaamisen lumo vie sinut mukanaan. Tässä hetkessä, jos hyvin käy, mitään minää ei ole, on vain tapahtuminen, kohtaaminen jossa kuva tulee näkyväksi erityisen kehomielen viritystilan saattamana. Tapahtumisen hetkellä et ajattele sitä, on vain kokemuksen virta. Myöhemmin voit antaa sille nimen. Se voi olla löytämisen ilo, se voi olla lumous, se voi olla haltioitumisen hetki.

Kun tempaudut tällä tavalla mukaan kuvaamisen tapahtumiseen, voit huomata, miten kehomielesi tunne-aistimus nousee, pysyy ja alkaa hiljalleen hiipua. Se on kuin aalto. Se lähtee hienovaraisesta innostuksesta, kun ehkä vasta aavistat kuvan löytyneen. Se saa huippunsa intensiivisessä työskentelyssä, missä kuva paljastuu toisensa jälkeen ja synnyttää hetkestä toiseen kestävää lumoa. Se alkaa hiipua, kun kuva on tallennettu ja tunnet, että kaikki on tehty. Silloin on aika laskea kamera alas. Jäljelle jää vain kiitollisuus, kiitollisuus ilman kohdetta. Silloin on aika tehdä gassho ja siirtyä uusiin maisemiin.








  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post131

Zen ja valokuvaamisen taito 5

ValokuvausPosted by Timo Klemola Sun, March 29, 2015 14:27:56

5. Kuvaaminen on käsityötä

Koko kuvaamisen prosessi on pitkä ja voi kestää yhdenkin kuvan kohdalla monta päivää. Lähdet etsimään kuvaa, löydät sen, antaudut kuvaamisen hetkelle, jolloin kuva piirtyy kamerasi kennolle. Käsittelet onnistunutta kuvaa omassa tietokoneen luomassa laboratoriossasi ja lopuksi jaat kuvan muiden kanssa. Se on samalla prosessi, jossa kuva tekee itsensä näkyväksi. Se on aluksi piilossa, ehkä aavistuksena mielessäsi, sitten se näyttäytyy – joko selkeänä tai hämäränä; sitten saat siitä otteen, se tulee tavallaan vangituksi kennolle, tosin hyvin puutteellisella tavalla, josta se siirtyy muistikortille eräänlaiseksi informaatiokasaksi. Tämä kasa pitää tietokoneessa uudelleen avata ja sille pitää palauttaa se kokemuksen ulottuvuus, jonka vielä hämärästi muistat kuvaushetkestä. On olemassa naiivi käsitys, jonka mukaan kuvaa ei pidä käsitellä. Ei ole olemassa käsittelemätöntä kuvaa! Yksi kuvaamisen prosessin osa on yrittää palauttaa muistikortille tallennettuun informaatiomöykkyyn se kokemuksen lumo, jonka koit kuvaushetkellä. Tämä vaatii tietysti myös jonkin verran teknistä osaamista. Mutta nyt riennän asioista edelle!

Takaisin alkuun, kuvaamisen tapahtumiseen. Olet löytänyt kuvan, se on saanut sinut pysähtymään ja kohottamaan kamerasi. Siitä, mitä tässä tapahtuu, on kirjoitettu kirjoja, sellaisia kuten ”Zen ja jousella-ampumisen taito” ja muita. Miksi? Koska olet juuri silloin käsityön ytimessä, taidon, jota ei voi erottaa taiteesta. Taito ja taide kulkevat tällaisessa käsityössä käsi kädessä. Siksi, että tämä käsityön hetki, kun olet täysin keskittynyt tekemiseen, on yhdenlainen koko elämän pienoiskuva. Se on hetki, jossa voit harjoittaa itseäsi elämisen taidossa taiteen, siis taidon, harjoittamisen kautta. T.D. Suzuki kirjoitti esipuheen Herrigelin kuuluisaan jousiammuntaa käsittelevään kirjaan. Hän totesi siinä, miten taitojen ja taiteiden tiet ovat ikään kuin polkuja, jotka johtavat zenin portille. Voit harjoittaa niiden avulla pienessä mittakaavassa sitä, mitä zenissä harjoitetaan isossa mittakaavassa. Kun keskityt täydellisesti käsillä tekemisen taitoosi, voit tulla yhdeksi tekemisen kanssa. Zen pyrkii samaan, mutta siinä samaa asennetta opetellaan noudattamaan koko elämässä. Käden taito voi olla tie portille, josta avautuu laajempi tie kohti elämisen taitoa. Japanilaisessa perinteessä tällaisia taitoja on paljon. On teen tie, jousiammunnan tie, kukkien asettelun tie, runouden tie, savityön tie. Samalla tavalla voi olla valokuvauksen tie.

Mitä tämä täydellinen keskittyminen tekemiseen tarkoittaa? Se tarkoittaa juuri sitä, mitä olen jo aiemmin useaan otteeseen pyrkinyt kuvaamaan. Jos sinulla on kokemusta savityöstä, asia on helppo ymmärtää. Jostain syystä savityössä saven muovaamiseen on helppo uppoutua täysin. Ehkä savi materiaalina on sellainen. Kun muovaat saviastiaa, saattaa käydä, että kadotat täysin itsesi saveen ja sen muotoihin. Voit kadottaa ajan tajun. Kaikki suunnittelu katoaa ja jäljelle jää vain minun ja saven yhteys, jossa minua ja savea ei voi erottaa toisistaan. Jäljelle jää pelkkä saven muovautumisen prosessi, jossa muoto tulee esiin ikään kuin itsestään. Jollain tapaa kehomielesi on tämän muodon esiin tulemisen paikka, mutta samalla mitään minää ei tarvita.

Samalla tavalla kuva nousee esiin, kun kadotat täysin itsesi kuvauksen prosessiin. Kamera, minä, maailma ovat saman prosessin elementtejä, joita ei voi erottaa toisistaan. Ei ole niin, että on maailma tuolla, minä tässä ja kamera siinä välissä, joka ottaa kuvan, jonka minä määrää otettavaksi. Kyllä. Tällainenkin kuvaustapa on olemassa. Länsimainen valokuvataide on usein juuri tätä. Mutta puhun nyt jostain aivan muusta. Yritän kuvata prosessia, jossa pyrimme tyhjentämään itsemme kaikesta halusta kuvata jotakin, olla jotakin, tehdä taidetta tai muista vastaavista intresseistä. Tässä kuvauksen tavassa pyrimme pudottamaan pois, antautumaan kuvauksen hetkelle ja antaa kuvan välittyä kauttamme. Pyrimme olemaan kuin tyhjä tila, joka mahdollistaa kuvan esille tulon, ikään kuin tyhjä huilu, jonka läpi kulkeva ilma muodostaa sävelen.

Tämä olemisen tapa vaatii harjoitusta. Koko kuvaamisen prosessi on tätä harjoitusta. Emme silloin kuvaa, jotta saisimme aikaan jonkin kuvan, vaan kuvaamme, jotta saisimme tilaisuuden harjoittaa itseämme tässä poispudottamisen ja tyhjentymisen taidossa. Tämä on koko zen-kuvauksen ydin.







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post130

Zen ja valokuvaamisen taito 4

ValokuvausPosted by Timo Klemola Sat, March 28, 2015 14:03:28

4. Kuvan löytämisestä

Kuvan löytäminen ei tarvitse kameraa, mutta kameran kanssa siitä tulee omanlaisensa tapahtuma, kuvaamisen tapahtuma. Normaalisti ajattelemme, että minä etsin kuvaa, minä löydän kuvan, mutta tämä ajatus on käännettävissä toisin päin. Voi myös ajatella, että minä en varsinaisesti löydä kuvaa vaan kuva löytää minut. Silloin myös kuvaamisen tapahtumasta tulee erilainen. Siitä tulee tapahtuma, jossa minä en ohjaa tapahtumien kulkua. Kuvauksesta tulee sellainen kokemuksen virta, joka vetää mukanaan niin, että sitä ei voi vastustaa. Tiedät, että olet löytänyt kuvan, jos huomaat tempautuvasi mukaan tähän virtaan, jossa kuvat syntyvät ikään kuin itsestään löytämisen ilon saattelemana.

Tunne on samankaltainen kuin ehkä tanssissa tai tai-chin liikesarjassa, jossa liike vain tapahtuu, sitä ei tarvitse synnyttää. Liike vain tapahtuu ja itse olet mukana tässä virrassa ikään kuin matkustajana, et ohjaajana.

Kuvan voi löytää monella tapaa, monesta kohtaa. Kun näet kuvan, löydät sen, kun löydät kuvat näet sen. Kuvauskursseilla tähän annetaan harjoituksia. Ainakin jossain määrin sitä katsomisen ja näkemisen tapaa, jolla kuvat löytyvät, voi opettaa, vaikka kyse onkin intuitiivisesta prosessista. Kaikki meistä eivät näe samoja kuvia. Samat kuvat eivät kutsu meitä kaikkia. Myös kuvan löytämisen hetkessä on paljon asteita. Jokin kuva näyttäytyy hämäränä, epäselvänä. Vaikka näen sen, en ole varma, kannattaako tässä kohtaa pysähtyä. Toiset kuvat pysäyttävät heti. Joitakin kuvia ei tarvitse etsiä lainkaan. Kun vain on paikalla oikealla hetkellä, kuva on siinä valmiina otettavaksi.

Aisti tunnetta, minkä koet kuvan ottohetkellä. Onko siinä sitä lumoutumista, sitä virittyneisyyttä, joka oikean kuvan löytämiseen liittyy. Tilanne on herkkä. Et välttämättä tiedä, mistä puhun, jos et ole kunnolla lumoutunut löytäessäsi kuvan. Tarkoitan sellaista löytämisen iloa, joka saa sinut unohtamaan hetkeksi kaiken muun ja ottamaan vain kuvia. Sommittelemaan kuvaa yhä uudelleen ja uudelleen, kunnes olet löytänyt oikean kulman, oikean rajauksen, oikean tunnelman. Sellaista intoa, joka saa sinut kokeilemaan erilaisia valotuksia, syvyysterävyyksiä, tarkistamaan kuvan terävyyttä zoomaamalla se mahdollisimman isoksi. Jos välineesi on sinulle tuttu, kaikki nämä tekniset asiat tapahtuvat automaattisesti. En puhu nyt mistään ”ratkaisevan hetken” kuvasta, jossa kaikki on vain yhden tai muutaman valotuksen varassa, vaan tilanteesta, missä kuva ei ole ihan heti karkaamassa. Tosin joskus tällainenkin kuva voi olla vaarassa kadota valon muutokseen, jolloin toiminnan pitää olla päättäväistä ja ripeää.

Kuvan löytämisen ilo ei katoa, vaikka itse valokuva ei onnistuisikaan. Kuvan materialisoituminen digikuvaksi ruudulla tai paperikuvaksi on vain yksi osa koko kuvaamisen prosessista, eikä välttämättä edes se tärkein. Kuvan löytäminen ja kuvaamisen prosessi ovat kuvan etsijälle tärkeimmät. Prosessin lopputulos, valokuva, syntyy tässä prosessissa tai jää syntymättä. Olen joskus kuvannut vahingossa kameralla ilman muistikorttia, eikä kuvaton lopputulos ole mitenkään himmentänyt itse kuvaamisen prosessin kokemusta.

Muutama päivä sitten taivas oli kuvia täynnä. Näillä leveysasteilla revontulet ovat harvinaisia, ja tämä oli vasta toinen kerta elämässäni, kun olen katsellut niitä kameran kanssa. Hämärän laskeutuessa olin jo valmistanut kaiken: kamera oli valmiina, jalusta, otsalamppu, lämmin vaatekerta. Kun hämärä muuttui pimeäksi, universumi sytytti taivaalle upeat valot. Menin kuvaamaan niitä järven jäälle. Kuvia oli kaikkialla. Kuvasin intensiivisesti pari tuntia. Sitten valot sammuivat ja palasin kotiin siirtämään kuvat tietokoneelle. Ne olivat käytännössä kaikki tärähtäneet. Kun kamera on auki kaksikymmentä sekuntia, pieni liike riittää. Tässä tapauksessa jää oli niin liukas jalustan alla, että jalusta oli liian epävakaa. Kuvaushetki oli silti aivan käsittämättömän upea, koko kaksituntinen. Sitä ei lainkaan varjostanut se, että ehkä noin sadasta kuvasta vain yksi oli kohtuullisen onnistunut. No … universumi päätti sytyttää valot uudelleen ja nyt varustin jalustan heti monen kilon painolla. Se riitti. Seuraavassa, nyt neljä tuntia kestävässä kuvaustapahtumassa myös kuvat onnistuivat. Mutta kuvaamisen tapahtumana tuo ensimmäinen kaksituntinen oli yhtä lumoava kuin viimeinen nelituntinen. Ei mitään eroa.






  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post129

Zen ja valokuvaamisen taito 3

ValokuvausPosted by Timo Klemola Wed, March 25, 2015 12:17:12

3. Ja vielä lyhyesti katsomisesta ja näkemisestä

Kirjoitin tuossa ensimmäisessä blogissa, että ”kuvan etsiminen on tietoista katsomista, jolloin se muuttuu näkemisen taidoksi”. Haluan selventää tätä. On monia katsomisen tapoja. Niiden erotteleminen voi tuntua hiusten halkomiselta, mutta kuvan etsijälle asia on vakava. Ihan aluksi voisi ehkä erottaa nopean katseen ja hitaan katseen. Normaali katseemme ja katsomisen tapamme on nopeaa. Katseemme kiitää kohteesta toiseen hurjaa vauhtia. Se pysähtyy yhteen kohteeseen ehkä vain sekunneiksi. Nopea katse kuvastaa nopeasti kohteesta toiseen kiitävää mieltämme. Keskitymme yhteen seikkaan, yhteen kohteeseen vain hetken, kun jo seuraava asia rientää mielemme päälle. Nykyhetken käsillä oleva todellisuus jää usein tulevaisuudessa ja menneisyydessä vaeltavan mielemme alle. Näin käy myös katseessa hetkessä ohi kiitävälle kuvalle. Emme ehdi edes huomata sitä, kun se on jo kadonnut.

Aluksi meidän pitää hidastaa katsettamme. Se tarkoittaa myös mielen hidastamista. Sen sijaan, että annamme katseemme ja mielemme ryntäillä edestakaisin kohteesta toiseen, ajasta toiseen, meidän tulee opetella aluksi keskittämään se johonkin kohteeseen nykyhetkessä. Esimerkiksi hengitykseen. Meidän on harjoitettava itseämme hidastamisen taidossa. Hidastamista harjoitellaan pysähtymällä kokonaan. Se voi olla istumista liikkumatta hengityksen kanssa, se voi olla seisomista aistit valppaina, se voi olla kävelemistä kehon liikettä aistien.

Katseen hidastaminen hidastaa koko kehomieltämme. Jos kuuntelette tarkasti kaukaista ääntä, pysähdytte ja kiinnitätte myös katseenne johonkin kohteeseen. Jos mikä tahansa kehomielemme osa liikkuu, emme kuule. Hiljaisen äänen kuuleminen vaatii kaiken muun poispudottamista: liikkeen, jopa ajattelun. Vain liikkumaton, tyhjä mieli voi kuulla perhosen siiven iskun. Vain samaan odottamisen asenteeseen viritetty kehomieli voi nähdä nähdyksi haluavan kuvan.

Puhutaan myös ”objektivoivasta katseesta”. Mielemme toiminnan lainalaisuuksiin kuuluu, että katsoessamme jotakin kohdetta, näemme sen esineenä. Kuvittelemme, että kohteella on jokin olemus, joka erottaa sen ympäristöstä. Se on jotain rajallista ja voimme antaa sille nimen, kutsua sitä jollakin käsitteellä. Näin määrittelemme kohteen heti ja luulemme ymmärtävämme sen. Mielemme rajaa todellisuutta automaattisesti kielemme rajauksella. Kuva ei noudata tätä rajausta. Kuvalla ei ole nimeä, sillä ei ole olemusta. Kyllä, se on tavallaan maailman osa, mutta maailma on myös sen osa. Minä olen kuvaa, kuva on minua.

Sen sijaa, että katsomme maailmaa esineen näkökulmasta, sen sijaan että teemme esineen rajauksen, meidän on opittava katsomaan esinettä maailman näkökulmasta, tekemään rajauksen, missä rajaa ei ole. Tätä voisi tarkoittaa siirtyminen katsomisesta kohti näkemistä, esineestä kohti olemista, missä maailma ei enää rajaudu niin kuin kielemme ja ajattelumme sen rajoittaa. Jos pääsemme joskus, edes hetkeksi, tämän kaltaiseen ”puhtaaseen havaintoon”, maailma täyttyy kuvista, koska kuva on maailma, maailma on kuva.









  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post128

Zen ja valokuvaamisen taito 2

ValokuvausPosted by Timo Klemola Tue, March 17, 2015 15:44:49

2. Vielä lyhyesti kuvan etsimisestä

Kyllä kuvia voi ”ottaa” tai ”tehdäkin”, mutta mielenkiintoisempaa minusta on kuvan etsiminen ja löytäminen. Kuvan etsiminen on avautumista ihmettelyn hetkelle. Maailmassa on ääretön määrä kuvia, jotka voi löytää ja valottaa kennolle, koska maailma on rajaton monimuotoisuudessaan. On hienoa seikkailla tässä loputtomassa monimuotoisuudessa ja antaa huomionsa kiinnittyä johonkin muotoon, johonkin yksityiskohtaan, jossa se mikä on yleistä, universaalia, ilmenee yksityisessä. Kun vain etsii kuvaa mieli valppaana ja avoimena, mitään ei tarvitse analysoida, mitään ei tarvitse valmistella, mitään ei kikkailla, vain etsitään ja katsotaan, mitä löydetään.

On ainakin kaksi selkeästi toisistaan eroavaa tapaa suhtautua valokuvaamiseen. Toinen on suunnittelevan ja ajattelevan mielen tie, laskevan ja laskelmoivan ajattelun tie. Silloin kuva on ajattelun tuote. Kuva on osa minua, mitä minä haluan kuvata, mitä minä haluan sanoa, mitä minä haluan ilmaista. Minä, minä, minä. Silloin kuva suunnitellaan sanomaan jotain tiettyä, kertomaan tiettyä tarinaa, välittämään kuvaajan mielipidettä, viestiä. Tällaisessa kuvassa kohteena on aina myös kuvaaja itse, joka on älykäs, ottaa kantaa, parantaa maailmaa.

Mutta on toinenkin tapa, jossa suunta ei ole minusta maailmaan, vaan maailmasta minuun. Sitä voisi kutsua odottamisen, näkemisen, etsimisen, löytämisen tai vaikkapa pelkän olemisen tieksi, jossa kuva ensisijaisesti vain on. Kuva välittää itse oman sanomansa, sen minkä se itse haluaa näyttää tultuaan löydetyksi. Kuva syntyy ikään kuin itsestään. Se ilmestyy katsottavaksi ikään kuin omasta halustaan ilmentämään juuri sitä kohtaa maailmasta, jossa se itse asustaa. Tällainen kuva auttaa näkemään kokonaisuuden, jonka osa se itse on. Samalla se näyttää myös kuvaajan osaksi itseään, osaksi sitä kokonaisuutta, jota kohti se osoittaa.

Tällaista kuvaa kannattaa etsiä. Etsiessä ei ole mitään kiirettä, ei mitään hakemisen tuntua. Tällaisen kuvan etsiminenkin on enemmän oleskelua tarkkaavaisena ja keskittyneenä, kuin jonkin asian tekemistä. Teemme ja suoritamme arjessa jatkuvasti erilaisia asioita. Kuvan etsimisessä on pudotettava pois ajatus tekemisestä, suorittamisesta, on eräällä tavalla jätettävä silleen, vain oltava, mutta aktiivisena ja tarkkaavaisena. On vain odotettava, että kuva antaa itsensä näkyä. Silloin minä en varsinaisesti löydä kuvaa, vaan kuva ikään kuin löytää minut. Kyse on eräänlaisesta, maailman, minun ja kameran kohtaamisesta, olemisen tapahtumasta, jossa kuva nousee esiin tämän kohtaamisen paikkana. Minä ei ole tässä kohtaamisessa minkään ”luovan” prosessin lähtökohta, ennemminkin se voi olla kuvan löytämisen este.



  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post127

Zen ja valokuvaamisen taito

ValokuvausPosted by Timo Klemola Mon, March 16, 2015 13:03:24

1. Näkemisestä ja kuvan etsimisestä

Aina välillä lähden kameran kanssa ulos etsimään kuvaa. En tiedä mitä etsin. En suunnittele ennakolta. Vain menen. Tosin täysin avoin tilanne ei koskaan ole, koska kameran linssi määrittelee jo paljon sitä, mitä voi odottaa löytävänsä. Joskus asetan kameraani 100 millin makron, joskus laajakulman, joskus 100-400 zoomin. Tekninen valinta antaa rajan, mutta sen ei tarvitse sulkea mieltä.

Etsin kuvia yleensä vain lyhyen matkan päästä kotoa. Harrastan lähikuvausta samassa mielessä kun jotkut harrastavat lähiruokaa. Kuvia on kaikkialla. Ne pitää vain löytää. Asuinpaikkani on kyllä tässä suhteessa aika tavalla optimaalinen. Asun maalla, metsän keskellä, lähellä järveä ja peltoja. Kesällä puutarhassamme kukkivat sadat erilaiset kukat ja kasvit.

Joskus kävelen johonkin tiettyyn paikkaan, esimerkiksi järven rannalle, mutta usein kävelen vapaasti ilman päämäärää ja annan jalkojen viedä. Kun etsii kuvaa, mielen pitää olla avoin ja tarkkaavainen. Kuvan voi pompata esiin koska tahansa ja mistä tahansa. Pelkkä ympäristön katseleminen ei riitä kuvan löytämiseen, on myös opeteltava näkemään. Voin katsoa, mutta en nähdä. Voin kuunnella, mutta en kuulla. Näinhän meille arjessa tapahtuu jatkuvasti. Mielemme vaeltaa muualla kuin juuri tässä käsillä olevassa hetkessä. Kuvaa etsiessä se ei käy! On oltava tarkkaavainen ja paikalla. Aistien huolellinen suuntaaminen ympäristöön pitää kyllä huolta tästä aika tavalla itsestään. Kyse on keskittymisestä. On liikuttava leppoisasti, joskus hitain askelin ja vain aistittava ympäristöä. Pelkkä katseleminen ei riitä. On oltava avoin kaikille aistimuksille. Viserrys paljastaa linnun oksistossa, kahina ruohikossa käärmeen, putoava käpy oravan tai tikan.

On oltava avoin yksityiskohdille ja isoille muodoille, väreille ja niiden sävyille, valolle ja varjoille. Metsässä kävellessä auringon valo voi siivilöityä oksiston läpi niin, että kuva on siinä. Sama valo voi luoda hangelle kuvion, joka saa askeleet seisahtumaan. Kuvaa etsiessä on välillä taivutettava polvet, istuttava alas tai kiivettävä kiven päälle. Joskus on heittäydyttävä maahan pitkälleen. Muuten ei voi nähdä kukkien alapintaa. Kun vaihdat katseen korkeuden tavanomaisesta, näet enemmän. Kun hämärrät katsettasi tietoisesti, voit nähdä muotoja, joita muuten on vaikea nähdä.

Kuvan etsiminen on tietoista katsomista, jolloin se muuttuu näkemisen taidoksi. Tässä katsomisessa on mukana koko keho kaikkine aisteineen. Emme katso ja etsi kuvaa vain mielessämme. Mielikuvasta ei saa otettua valokuvaa. Kuvan etsiminen ei ole kovin rationaalista puuhaa. Se on ennemminkin konttaamista, kiipeämistä, oksien työntämistä syrjään, pysähtymistä kuuntelemaan, jäämistä odottamaan, vain katsomista, vain kuuntelemista, missä mieli on suurimman osan aikaa ajatuksista tyhjä.

Kuvan etsiminen on oma harjoituksensa. En etsi kuvaa ensisijaisesti siksi, että löytäisin sen, vaan etsin sitä siksi, että kuvan etsiminen itsestään paljastaa hetken täyteyden ja syvyyden. Kuvan löytyminen on oma upea kokemuksensa, mutta tältä kannalta vain bonus. Kun etsimme kuvaa, olemme etsimisestä täysi. Mitään muuta ei ole. On vain etsiminen. Etsimme kuvaa koko kehomielellämme. Liikumme keskittyneesti, ympäristöämme tarkkaillen vähän kuin ilves tai peura, joka etsii ruokaa, mutta on samalla aistit valppaina ja varuillaan. Aistien valppaus kohdistuu sillä kahteen suuntaan: vaaran havaitsemiseen, mutta myös saaliin löytämiseen. Etsimme kuvaa samalla valppaudella, vaikka meitä ei uhkaakaan mikään vaara, vaan pelkkä saalis. Mitä paremmin säilytämme keskittymisemme ja valppautemme tilan, sitä selkeämmin kuvan etsiminen saa harjoituksen ulottuvuuden.

Emme tietenkään pysty tällaiseen keskittymiseen kovin pitkään. Välillä valppautemme katoaa. Unohdamme arjessakin helposti, mitä olemme tekemässä, ja mielemme vaeltaa pois tehtävästään. Kuvan etsijän tulee silloin huomauttaa itselleen, miksi hän tässä kävelee, mitä hän on tekemässä tässä ja nyt. Muutama syvä hengitys auttaa aina. Hengittämällä muutaman kerran tietoisesti ja syvään sisään ja ulos palautamme itsemme käsillä olevaan tekemisen hetkeen.

Joskus sitten olet näkevinäsi jotakin, jonkin muodon, jonkin yksityiskohdan. Pysähdyt tarkastelemaan sitä. Katsot sitä kameran läpi. Otat ehkä kuvan ja katsot kuvaa kameran lcd-näytöltä. Pieni kuva tiivistää muotoja ja voi nostaa esiin olennaisen. Tämä on yksi ratkaiseva hetki. Viivyt hetken tässä tarkastelussa. Onko tämä se kuva, mitä olet etsinyt?






  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post126
« PreviousNext »