Huomioita

Huomioita

On bodymindfulness, 5

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Sun, July 31, 2016 12:12:17

I Vielä vähän käsitteistä

Vielä kuitenkin aluksi joitakin yleisiä huomioita mindfulness-käsitteestä ja siihen liittyvistä harjoitteista. On tullut miltei mahdottomaksi määritellä, mihin viittaamme, kun puhumme mindfulness-harjoitteista, - menetelmistä ja vastaavista. Käsitteen merkitys on laajentunut niin, että se voi tarkoittaa nykyään oikeastaan mitä vain, vaikkapa kävelyä leppoisasti luonnossa tai istumista buddhalaisessa retriitissä. Yhteistä näyttäisi olevan se, että ajatellaan, että jos tehdessäsi keskityt johonkin, kyse on mindfulness-harjoitteesta.

Kun tuomme käsitteitä ja harjoitusmenetelmiä idästä länteen, niin kuin tässäkin on tapahtunut, tämä vaara piilee aina. Idässä käsite on liittynyt selkeään ihmistä tutkivaan perinteeseen tai viitekehykseen, lännessä kun vastaavaa ei ole, se liitetään mihin viitekehykseen vain. Erityisesti näitä viitekehyksiä ovat meillä hyvinvointi, yleinen terveysbisnes, terapia ja suorituskyvyn lisääminen eri elämän alueilla. Ihmisiä kehotetaan siis keskittymään erilaisiin asioihin, ja ajatellaan että tämä hyödyttää heitä mitä erilaisin tavoin.

Kuten Caldwell kirjoittaa artikkelissaan, mindfulness-käsitteen käyttäminen kuvaamaan nk. mindfulness-perustaisia menetelmiä ja niihin liittyviä harjoituksia on ainakin osittain harhaanjohtava. Sen käyttö johtaa jatkuvasti ihmisiä harhaan kohti ymmärrystä, että kyseessä on mielen harjoittaminen.

Niin kuin jokainen, joka on tehnyt mitä vain ”mindfulness-harjoitusta” tietää, kyse on kehollisista harjoitteista: istutaan tyynylle ja keskitytään hengitykseen, tehdään body-skannausta tai joogan tai asahin tapaista liikettä, keskitytään ruuan makuun tai muuhun aistisisältöön. Nämä ovat kaikki ennemminkin kehollisia, kuin mielen harjoitteita. Itse asiassa koko harjoituksen ydin, niin kuin itse asian näen, on palata kehoon ja kehon aistimuksiin sen sijaan, että annamme mielemme vaeltaa päiväunissa, murheissa tai haaveissa. Kyse on siis kehoon palaamisesta, jossa tavoitellaan ennemminkin jotakin, jota voisimme kutsua sanalla bodyfulness tai bodymindfulness kuin mindfulness.

Ongelma tässä on tietysti kielemme lähtökohtainen dualismi, joka tekee kontemplatiivisen harjoituksen kuvaamisen vaikeaksi, miltei mahdottomaksi. Kun sanon sanan mind, olen jakanut heti ihmisen kahtia: mindiin ja bodyyn. Kielemme tietysti heijastaa myös kokemustamme, jossa voimme olla täysin mind, ja unohtaa bodyn kokonaan. Tämähän on itse asiassa normaali jokapäiväinen moodimme. Erityisesti akateemisessa maailmassa käytävät ovat täynnä ihmisiä, jotka asuvat pääasiassa mielensä maailmassa ja vain raahaavat kehoaan perässään. Yksi kontemplatiivisten harjoitusten keskeinen päämäärä on päästä edes hetkeksi eroon tästä mielen ja kehon erillisyydestä ja kokea kehon ja mielen integraatiota, jossa tätä erillisyyttä ei koeta. Tämän kokemuksen paikka on keho, tarkemmin kehotietoisuus joka on yhtä aikaa kehoa ja tietoisuutta, ei erillisenä vaan yhdessä. Dualistisessa kielessämme ei kuitenkaan ole sopivaa termiä tälle kokemukselle, siksi on jouduttu ottamaan käyttöön uudissanoja kuten kehomieli tai vaikkapa bodymindfulness.

II Kommentti

Seminaarin otsikko oli Theorising on Social and Embodied Aspects of Contemplative Practises, jolloin olisi odottanut, että esitelmissäkin olisi puhuttu otsikosta, mutta ei. Miltei kaikki esitelmät käsittelivät ”mindfulnessia” eri näkökulmista. Tämä tietysti kertoo ilmiön massiivisuudesta ja tutkijayhteisönkin näkökulmasta.

Jonkin ilmiön, vaikkapa nyt buddhalaisen meditaatiotekniikan, tuominen toiseen kulttuuriin on sen asettamista uuteen kontekstiin. Käytän kontekstin käsitettä merkityksessä ymmärtämisyhteys. Voidaan puhua uudelleenkontekstualisoinnista.[ Huh!] Ilmiön tuominen kulttuurista toiseen tietyllä tapaa uudelleenkontekstualisoi sen väkisin. Ilmiön ymmärrys uudessa kulttuurissa on välttämättä toinen kuin kulttuurissa, mistä se on tuotu. Buddhalaisuus on uskonnollis-filosofis-psykologinen traditio, joka syntyi Intiassa noin 2500-vuotta sitten ja levisi sieltä Kaakkois-Aasiaan, Kiinaan, Japaniin ja lopulta länteen. Aina levitessään uusiin kulttuureihin se on saanut uusia muotoja ja tulkintoja. Samoin saman kulttuurin piirissä on syntynyt lukuisia erilaisia tulkintoja siitä, mitä buddhalaisuus on. Aasiassa on syntynyt lukematon määrä erilaisia buddhalaisia koulukuntia. Kaikki tämä on hyvä muistaa, kun yritämme ymmärtää nykyistä länsimaista mindfulness-ilmiötä. Tästä on monta seurausta.

Ensinnäkin, jos haluamme ymmärtää mindfulness-perustaisten menetelmien suhdetta buddhalaisuuteen, niin meidän on katsottava tarkasti näiden menetelmien perustajien henkilöhistorialliset lähtökohdat. Esimerkiksi MBSR-menetelmän ollessa kyseessä Kabat-Zinnin henkilö on tärkeä, mitä perinteitä hän on harjoittanut jne. Tällaista tukimusta onkin jo tehty. [Ks. esim. Ville Husgafvelin artikkeli ”On the Buddhist roots on the contemporary non-religious mindfulness practice”.] Seminaarissa Ronald Purserin ja Steven Stanleyn esitelmät valaisivatkin tätä asiaa MBSR:n kohdalla. MBSR:n kohdalla tässä uudelleenkontekstualisoinnissa voidaan nähdä useita vaiheita ja kehityskulkuja. Jos muistan esitelmistä oikein (olen lukenut vain yhden Kabat-Zinnin kirjan) menetelmänsä alkuvaiheessa Kabat-Zinn puhui hyvin buddhalaisilla käsitteillä ja vasta vuosien vieriessä (ja bisneksen niin vaatiessa) menetelmästä on hiljalleen karsittu pois kaikki yhteydet buddhalaisuuteen, jolloin nykyistä menetelmää voidaan pitää jo täysin maallistuneena buddhalaisen meditaation terapeuttisena sovelluksena. Alun perin buddhalaisesta meditaatiotekniikasta on tullut eräänlainen psykotekniikka, joka voidaan heittää peliin koska tahansa, missä yhteydessä vain.

Kun yritämme ymmärtää länsimaisia mindfuness-sovelluksia, on siis syytä yrittää verrata kahta erilaista kulttuurista kontekstia ja katsoa, millaisia siirtymiä ja muutoksia kontekstista toiseen on tapahtunut. Nopeasti ajatellen tulisi katsoa, miten (1) tekniikka on muuttunut vai onko se säilynyt ennallaan. Usein länsimaisissa sovelluksissa otetaankin pelkästään meditaation tekniikka ja valjastetaan se uuteen käyttöön, jolloin harjoituksen muu konteksti ikään kuin riisutaan tai pudotetaan pois. Ajatuksena on silloin, että meditaatiota voidaan pitää arvovapaana ja tavallaan puhtaana mielen tekniikkana, eräänlaisena psykotekniikkana, jota voimme soveltaa vapaasti erilaisissa uusissa ympäristöissä. Terapiakontekstissa mindfulness-harjoituksista onkin tullut paljolti mielen rauhoittamisen tekniikoita, joka voidaan tarpeen tullen heittää peliin.

On myös nähtävissä, että itse keskittymisen tekniikkakin on länsimaisissa sovelluksissa ymmärretty omalaatuisilla tavoilla. Jopa television katselua on voitu pitää mielen keskittymisen harjoituksena. Kun ei ymmärretä mielen harjoittamisen perustavia lainalaisuuksia, tällaisetkin tulkinnat ovat mahdollisia. Anything goes!

Toiseksi olisi hyvä nähdä, miten (2) harjoituksen kasvatuksellinen konteksti on muuttunut. Tarkoitan tällä niitä arvoja ja päämääriä, joiden palvelukseen tekniikka uudessa kontekstissa valjastetaan. Näitä löytyy länsimaisistakin sovelluksista paljon. Paljon on puhetta mindfulnessin käytöstä lääketieteellisessä kontekstissa, missä se palvelee terveyden ja hyvinvoinnin arvoja. Mutta mitä arvoja se palvelee yrityskontekstissa, sotilaskoulutuksessa, vankiloissa jne. Seminaarissa tulikin hyvin esiin kriittinen näkökulma ”yritysmindfulnessiin”, mutta laajempaa näkökulmaa kaivataan.

Ottaisin tässä esiin mindfulnessin terapiakontekstissa, johon liittyy mielestäni monia analyysin ja paremmin ymmärtämisen paikkoja. Seminaarissa keskustelimmekin tästä vähän, mutta asia jäi vain parin huomion varaan. Ronald Purser otti esitelmässään esiin, miten länsimainen mindfulness on ”ego-centered” ja esitti sen vastapainoksi ”field-centered” näkökulmaa. Jakoa voisi löysästi kuvata länsimaiseksi ja itämaiseksi käsitykseksi mielen harjoituksesta. Lännessä harjoitamme mieltämme itsekeskeisten ja itsekkäiden päämäärien vuoksi, ”alkuperäinen” itämainen päämäärä on egon ylittävä, kokonaisuuden ymmärtämiseen tähtäävä.

Itse halusin nostaa esiin, että alun perin buddhalainen harjoituksen idea, jossa pyritään tavallaan ylittämään ja läpivalaisemaan ihmisen ego, ei ole terapeuttiseen kontekstiin sopiva, jossa työskentelyn ideana on ihmisen egon eheyttäminen. Mielen eheyttäminen on terapiassa aina ensisijainen päämäärä. Vasta kun toimimme ehjästä egosta käsin, voimme katsoa, mistä tämä ego on peräisin, pyrkiä ikään kuin läpivalaisemaan sen. Tietyllä tapaa terapeuttinen näkökulma on välttämättä ja sen tuleekin olla ”ego-keskeinen”, koska kyse on mielen eheyttämisen prosesseista.









  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post183

On bodymindfulness, 4

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Sat, July 30, 2016 18:16:46

I On bodyfulness

Idän kontemplatiivisia harjoituksia voidaan kutsua introspektiivisiksi kehomielen harjoituksiksi. Käsitteen kehomieli (bodymind) käyttö tässä yhteydessä viittaa siihen, että yksi näiden perinteiden kulmakivi on käsitys ihmisen kehon ja mielen yhteydestä. Nykyään käsitettä käytetään tässä merkityksessä monissa yhteyksissä, jossa kehon ja mielen yhteyttä halutaan korostaa ja toimii siis samalla body-mind –dualismin kritiikkinä. Samassa mielessä käytän myös itse tätä käsitettä.

Miettiessäni esitelmääni Ilmari lähetti minulle linkin Christine Caldwellin artikkelin: ”Mindfulness and Bodyfulness, A New Paradigm” Artikkelin abstraktissa todetaan näin: ”The word mindfulness, though it has been used for centuries, may be both poorly defined and poorly used. Though the word connotes mental processes, the construct often includes embodiment practices such as yoga, sensory tracking, conscious breathing, tai chi, and qi gong. This can generate confusion, conflation, muddled research, and an anti-somatic bias. The author proposes the invention of a new term, bodyfulness, in order to centralize the often marginalized voice of the body in therapeutic, empirical, sociocultural, and contemplative practices.”

Mitä tähän voi sanoa, muuta kuin aivan! Caldwell ilmaiseen artikkelissaan erityisen hyvin myös oman ajatukseni. Caldwell kuvaa artikkelissaan myös hyvin niitä yhteiskuntamme ilmiöitä, monia digitaaliseen teknologiaan liittyviä, joissa ihmiset tulevat yhä enemmän ja enemmän ”disembodied” ja elävä yhä enemmän ja enemmän erilaisissa virtuaalisissa maailmoissa. Tanssin ja kontemplatiivisten harjoitusten harrastajana hän näkee kehon viljelyn välttämättömyyden yhä syvemmälle virtuaalisiin todellisuuksiin ajautuvassa yhteiskunnassamme.

Artikkelissaan Caldwell kuvaa kontemplatiivisten harjoitusten kehollista luonnetta hyvin yleisillä termeillä menemättä kovin syvälle kontemplatiivisen kehon fenomenologiaan. Pyrin tässä esitelmässä astumaan askeleen pidemmälle ja nostamaan esiin joitakin keskeisiä kontemplatiivisen kehon kokemuksellisia piirteitä.

II Kommentti

Mitä on ”introspektiivinen kehomielen harjoitus”? Introspektio tarkoittaa huomion suuntaamista oman mielen sisältöihin. Se on siis oman mielen sisältöjen tarkkailua. Sen vastakohta on ekstrospektio, jossa huomio suunnataan ulkomaailmaan ja tarkastellaan sitä. Filosofiassa introspektiota on pidetty hyvin ongelmallisena. Ongelma on, miten mieli voi tarkkailla omia tapahtumiaan, kun se on itse osa niitä prosesseja, joita tarkkaillaan. Joidenkin filosofien mielestä se on mahdotonta. Samaan ongelmavyyhtiin liittyvät nk. ensimmäisen persoonan ja kolmannen persoonan näkökulma ja subjektiivisuuden ja objektiivisuuden ongelmat.

Huomion suuntaaminen oman mielen sisältöihin on kuitenkin perustava kontemplatiivisten perinteiden menetelmä, jota on harjoitettu tuhansien vuosien ajan. Introspektiivisen tarkkailun voi ajatella perustuvan mielen kykyyn tai ominaisuuteen olla tietoinen omasta toiminnastaan. Asia on filosofisesti monimutkainen, mutta kontemplatiivisessa harjoitusprosessissa käytetään joka tapauksessa menetelmää, jossa tarkkailemalla omaa toimintaansa mieli tulee tietoiseksi omista prosesseistaan ja käyttää tätä tietoa lisätäkseen itseymmärrystään ja kasvattaakseen itseään.

Onneksi käytännön harjoittajan ei tarvitse yrittää ratkaista menetelmän käyttöön liittyviä filosofisia ongelmia, hänelle riittää että hän käyttää sitä. Hänen ei myöskään tarvitse pohtia, onko menetelmä ylipäätään mahdollinen, filosofit voivat käyttää aikaansa sellaiseen pohdintaan. Harjoittajalle riittää, että hänellä on pääsy vuosituhansia vanhaan perinteeseen, jossa menetelmä ja sen vivahteet opetetaan.

Suosittelen aina ihmisille, jotka ovat nyt kiinnostuneet buddhalaisesta mielen harjoittamisesta, että he etsivät jonkin ryhmän, joka harjoittaa jotakin buddhalaista traditiota. Näissä perinteissä opettajilla on yleensä ainakin kymmenen, mutta usein usean kymmenen vuoden kokemus introspektiivisten menetelmien käyttämisestä ja myös niihin liittyvistä kokemuksista, vivahteista ja ongelmista. On tärkeää sekä näiden menetelmien opettajien että oppilaiden ymmärtää mahdollisimman hyvin sitä, mitä tekevät. Kun huomio käännetään sisäiseen maailmaan, joka monelle ihmiselle on aivan uutta, mitä siellä kohdataan ja millaisia muutoksia harjoitus synnyttää, voi olla monelle yllätys. On myös tärkeää ymmärtää oman harjoituksen viitekehys ja ne kasvatukselliset päämäärät, mihin oma viitekehys liittyy. Kyse on erilaisista arvoista ja niiden asettamista tavoitteista.

Introspektiiviset menetelmät soveltuvat miltei minkälaisiin päämääriin tahansa. Sotilaille voidaan opettaa niiden avulla pelottomuutta ja tahdonvoimaa, jolloin voidaan toivoa heistä tulevan parempia sotilaita. Terveydenhuollon henkilökunnalle voidaan opettaa niiden avulla myötäelämisen kykyä, joka taas voi tehdä heistä parempia auttajia. Introspektiivisissä menetelmissä hyödynnetään ihmisen plastisuutta, kykyä muutokseen miltei mihin suuntaan vain, mikä harjoituksen viitekehyksessä määritellään. Ihmisessä on valtava voima muutokseen. Introspektiivisiin menetelmiin ja niiden käyttöön liittyy siis myös valtava vastuu. Kyse on aina myös siitä, mihin suuntaan haluamme ihmisiä muuttaa ja manipuloida näillä menetelmillä.

Siteeraan tuossa sitten Christine Caldwellin artikkelia, jossa hän nostaa esiin ”bodyfulness” –käsitteen. Itse päädyin korostamaan ”bodymindfulness” –käsitettä, jonka nostin esitelmän otsikkoon. Tällaiset käsitteet ovat tietysti tekokäsitteitä ja niiden avulla halutaan sanoa, että jokin on alkuperäisessä käsitteiden määrittelyssä mennyt pieleen. Mindfulness-harjoitteet ovat kaikki hyvin kehollisia. Mieltä ei voi harjoittaa irrallaan kehosta. Pitäisi ehkä siis puhua eri käsittein, jotta itse asiakaan ei tulisi väärinkäsitetyksi.

Miksi sitten ”bodymindfulness”? Olen jo pitkään yrittänyt pysyttäytyä kehomielen käsitteessä, kun olen kuvannut kontemplatiivisia harjoituksia. En muista tarkasti, mutta luulen, että sain ensimmäisen kosketukseni bodymind-käsitteen käyttöön tutustuessani Thomas Hannan kirjoituksiin nk. somaattisesta liikkeestä. Tämän liikkeen piirissä alettiin käyttää bodymind-käsitettä kuvaamaan kehon ja mielen yhteyttä, kun samalla pyrittiin kritisoimaan body-mind-dualismia. Vahvin kirjallinen lähde itselleni oli kuitenkin David Edward Shanerin tutkimus ”The Bodymind Experience in Japanese Buddhism. A Phenomenological Study of Kukai and Dogen”. Shanerin tulkinnan mukaan sekä Dogenin että Kukain filosofian voi kiteyttää niin, että harjoituksen päämäärä on ”relization of the bodymind”. ”Realization” on tässä minusta oivaltava ja sopiva ilmaus. Suomeksi sen käännöksiä ovat ymmärrys, tajuaminen, oivaltaminen, toteuttaminen, realisointi, oivallus jne. Eli esimerkiksi Dogenin zenin voidaan ajatella pyrkivän ”bodymindin” ymmärtämiseen ja toteuttamiseen omassa kehossa, omassa lihassa (Merleau-Pontin myöhäisfilosofian merkityksessä). Tämä vastaa myös omaa harjoituskokemustani.

Kun siis puhutaan kontemplatiivisista harjoituksista, bodymind-käsitteen käyttö ei viittaa vain siihen tapaan, miten kehon ja mielen suhde ymmärretään, vaan sillä viitataan myös harjoitusprosessin päämäärään. Tämä kuvaustapa on minusta selkeämpi kuin yleisemmät valon metaforaan liittyvät kuvaustavat.










  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post182

On bodymindfulness, 3

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Thu, July 28, 2016 11:57:23

Vielä yksi kommentti ekaan huomioon, sen viimeiseen kappaleeseen ja omiin puuhailuihini näiden teemojen parissa. Jospa vaikka kommentoisin sitä, josta olen itsekin saanut kritiikkiä, että miksi itse näitä hommia teen. Yksi kritiikki, minkä olen itse saanut on, että suhdtaudut kriittisesti näihin länsimaisiin mindfulness-sovelluksiin, mutta miksi siis itse olet kuitenkin mennyt mukaan tähän samaan buumiin. Toisaalta kritisoit, toisaalta olet itse osa sitä. Tiukka väite, johon tekee mieli vastata.

Ensinnäkin, en ole mennyt mukaan tähän buumiin, vaan olen ollut mukana siinä jo paljon ennen kuin tämä buumi syntyi. Olen opettanut ja pitänyt erilaisia seminaareja ja ”retriittejä” ”kontemplatiivisista harjoituksista” jostain 80-luvun puolivälistä asti, jolloin perustin ensimmäisen zen-ryhmän Tampereelle. Samoin tietoista liikettä ja siihen liittyviä teemoja olen harjoittanut ja opettanut samoista ajoista lähtien (karatea 1970-luvun alusta). Kun sitten 2008 päätin lähteä vakityöstäni yliopistolta, oli mietittävä, miten pystyisin työllistämään itse itseni. Asahi-kuvio oli silloin nousussa ja oli selvää, että rakentaisin yhden toimeentuloni pilarin asahin varaan. Sehän ei tietenkään ollut tarpeeksi. Havahduin sitten, että on menossa outo buumi, jossa erityisesti länsimaiset terapeutit ovat kiinnostuneita buddhalaisesta harjoituksesta. Heti aluksi suhtautumiseni siihen oli kriittinen, koska oli itsestään selvää, että kyse on jälleen yhdestä ilmiöstä, jossa syvällistä buddhalaista ajattelua ja sen tekniikoita sovelletaan lännessä erilaisiin pinnallisiin viitekehyksiin. No, terapiakehys ei ole tietenkään pinnallinen vaan aivan kohdallinen, mutta sielläkään ei tavoiteta tai edes pyritä tavoittamaan sitä, mitä buddhalainen ajattelu yrittää ihmiselle opettaa. Eräs filosofikollega oli silloin kiinnostunut mindfulnessista, käynyt Kbatt-Zinnin luennollakin Helsingissä. Hän yritti innostaa minua tähän kuvioon, mutta en jaksanut kiinnostua. Olin mielestäni sanonut jo kaiken mitä halusin sanoa tästä kuviosta Taidon filosofia –kirjassani, jossa yritin kääntää zen-ajattelua länsimaisen filosofian kielelle ja jossa yritin osoittaa, että filosofiakin voisi olla kehomielen harjoitusta.

Sitten sattuma tarttui asiaan, niin kuin usein käy ja sain kutsun pitää päivän seminaarin henkisestä harjoittelusta erääseen tennisvalmentajien tilaisuuteen Pajulahteen. Luin sen pohjaksi Timothy Gallweyn kirjan ”The Inner Game of Tennis”. Kehittelin sillon ”Asahi-Sport” –teemaa. Pidin tuolloin ekan luentoni nimellä ”Ykä, Kake ja Mä”. Avasin tässä luennossa Gallweyn ajatuksia. Hän puhuu kirjassaan ”minä yhdestä” ja ”minä kahdesta” ja niiden suhteesta. Kyse on ajattelumme suhteesta kehon taitoon ja kehotietoisuuteen. Kyse oli siis egotietoisuuden ja kehotietoisuuden suhteesta, teemasta, jota ensimmäisen kerran käsittelin filosofian lisurissani ”Liikunta tienä kohti varsinaista itseä” (1990). Selitin myös, että jotta voimme tarkastella Ykää ja Kakea, meillä on oltava ”havainnoivan itsen näkökulma”, eli ”Mä”. Kyseessä on siis kolmen kokonaisuus: ”Ykä, Kake ja Mä”. Seminaari tuli ja meni. Niin, ”Peran” oivalsin liittää kuvioon vähän myöhemmin.

Sain sitten soiton hesalaiselta tennisvalmentajalta Repe Jokiselta, joka halusi, että tulisin pitämän kurssin näistä teemoista tennisvalmentajille Helsinkiin. Oli syksy ja sovimme muistaakseni, että kurssi olisi seuraavana keväänä. En muista enää tarkkoja yksityiskohtia, mutta silloin rupesin toden teolla miettimään, mitä annettavaa minulla olisi näihin mindfulness-kuvioihin ja tietysti myös niin, että saisin siitä toisen pilarin taloudelliseen toimeentulooni. Luin jonkin verran kirjallisuutta siitä, mitä näissä mindfulness-kuvioissa tapahtuu ja aloin kehitellä asiaan omaa näkökulmaani. Kehittelin aluksi kahdeksan kerran kokonaisuuden, jonka kantavana teemana olisi, mistä kehomielen harjoittelussa (zen, mindfulness, tietoinen liike) yleensä on kyse. Tavoitteeni kurssilla oli avata osallistujille mielen harjoittamisen historiallisia, filosofisia ja teknisiä taustoja. Kurssilla opeteltiin perustavat sekä staattisen että dynaamisen meditaation menetelmät. Tavoitteena oli myös, että jos osallistujat osallistuvat sitten joihinkin mindfulness-kursseihin tai mindfulness-perustaisten menetelmien kursseille, heillä olisi yleisempi filosofinen, historiallinen, mutta myös tekninen viitekehys, jonka avulla tällaiset kurssit asettuisivat kohdalliseen kontekstiin.

Näin se suurin piirtein alussa meni. Jonkin ajan kuluttua aloin sitten kehitellä ”Funktionaalisen kehotietoisuuden ja kehomielen integroinnin” menetelmää, jossa edellisten tavoitteiden lisäksi sukelletaan syvälle ihmisen kehollisuuteen. Tästä syntyi sitten oma tarinansa. Ja kuten on tapana sanoa, loppu onkin sitten historiaa smiley







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post181

On bydmindfulness, 2

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Tue, July 26, 2016 12:02:56

Nyt kommentti edellisten huomioiden kommenttiin. Vertasin siinä lyhyesti TM:n ja MBSR:n markkinointipuhetta. TM:n tausta on hindulaisuudessa, MBSR:n buddhalaisuudessa. Tapa, miten kumpaakin tekniikkaa sovelletaan lännessä, on myös samankaltainen. Kummatkin esitellään lännessä lähinnä lääketieteellisessä kontekstissa. Puhutaan vain ihmisen terveyteen/ sairauteen liittyvistä seikoista, joihin menetelmät antavat avun. Kumpaakin sitten perustellaan pääasiassa lääketieteellisin tutkimuksin. Tekniikoiden alkuperäiset kontekstit eivät viittaa lankaan lääketieteeseen ja sairauden/ terveyden käsitteisiin. Sekä hindulainen että buddhalainen konteksti on eksistentiaalinen. Ihmisen eksistentiaaliset ongelmat eivät palaudu lääketieteellisiksi ongelmiksi, vaan liittyvät tapaan, miten ihminen näkee itsensä suhteessa maailmaan ja rakentaa itselleen merkityksellisen elämän. Lännessä hahmotamme tällaisen eksistentiaalisen kysymisen lähinnä uskonnon kautta ja kristillisessä perinteessä tällaisten asioiden kysyminen nähdään vaarallisena, koska perinteessä ajatellaan, että he omistavat oikean vastauksen. Kristillisessä perinteessä (jota läntinen maailma löysästi ajatellen edustaa) ei nähdä, että kysymys on filosofinen, ja siihen voidaan antaa myös monia filosofisia vastauksia.

No, mitä yritän sanoa on, että minusta on outoa, että näitä filosofisia näkökulmia ja vastauksia ei ole samalla tavalla osattu kehitellä ja tuotteistaa kuin sairaus/ terveysnäkökulma. Itse asiassa se on jotakin, mitä itse olen yrittänyt omissa näkökulmissani tehdä. Voimme ymmärtää esimerkiksi buddhalaista ajattelua helposti eksistentiaalis-fenomenologisen ajattelun kautta. Tätä käännöstyötä olen itse yrittänyt jo pitkään tehdä (ks. esim. Taidon filosofia). Silloin harjoitusten konteksti pysyy samana, mutta saa uuden, länsimaiselle ihmiselle helpommin lähestyttävän tulkinnan. Puhutaan siis edelleen ihmisen eksistentiaalisista kysymyksistä ja ongelmista, ja niiden selkeyttämiseen tarkoitetuista harjoituksista, mutta selityskehyksessä buddhalaista ajattelua täydennetään eksistentiaalis-fenomenologisella filosofialla ja vaikkapa nykyaikaisella kognitiotieteellä. Siis nimenomaan täydennetään. Ei siksi, että buddhalaisessa ajattelussa olisi jotain täydennettävää, vaan siksi, että näiden länsimaisten viitekehysten kautta se voi tulla helpommin lähestyttäväksi ja ymmärrettäväksi.




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post180

On bodymindfulness, 1

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Mon, July 25, 2016 21:21:19

Heinäkuun seminaarin ”Contemplative Practises 2016” innoittamana ajattelin kirjoittaa muutaman blogin, johon laitan oman esitelmäni kommentein varustettuna. Yritän siis samalla uudelleen ajatella seminaarin annin kautta ja muutenkin sitä, minkä olin jo kertaalleen ajatellut ja kirjoittanut esitelmäksi. Näin saan mahdollisuuden avata laajemmin omia ajatuksiani ja ehkä myös kommentoida seminaarin muuta antia. Olin läsnä vain seminaarin ensimmäisen päivän ja toisen päivän puoleen päivään asti, joten kaikkia esitelmiä en kuunnellut. Jokaisessa blogissa on siis kaksi osaa. I, pätkä esitelmästäni ja II, siihen liittyvä kommentti. Katsotaan, mitä syntyy.

I Aluksi

Kontemplatiiviset harjoitukset, joihin seminaarimme nimikin viittaa, ovat nousseet jälleen suuren huomion kohteeksi meneillään olevan mindfulness-buumin ansiosta. Kyse on idän kontemplatiivisten harjoitusten länsimaisista sovelluksista. Idän kontemplatiivisia harjoituksia ovat esimerkiksi buddhalainen mietiskely, jooga, taolaiset harjoitukset jne. Edellinen idän kontemplatiivisten harjoitusten buumi syntyi 1960-luvulla New Age – liikkeen myötä. Suomessakin monet tekivät 70-luvulla transsendettista mietiskelyä ja joogi Maharishi Mahesh vieraili vuonna 1973 Suomessakin ja ennusti että vuonna 1975 koittaa täyttymyksen vuosi, jolloin maapallon täyttää onnellisuus. No niin ei käynyt.

Nyt on vähän samankaltaisia merkkejä ilmassa, kun mindfulness -perustaisista menetelmistä uskotaan ja luvataan olevan apua kaikkeen. Olen vähän skeptinen tämänkin lupauksen suhteen. Nyt tosin buumi on syntyisin ja sitä ainakin osittain ylläpitää tieteellinen yhteisö mutta tietysti myös erilaiset buumilla rahastavat bisneskoneistot.

Kun mietin esitelmäni teemaa ja otsikkoa, en keksinyt muuta kuin sen, mitä olen jo vuosikymmeniä tehnyt, yrittänyt ymmärtää, analysoida ja selkeyttää eli idän kontemplatiivisten harjoitusten kehollista luonnetta lähtökohtana erityisesti oma koulukuntani, Rinzai-zen ja oma kokemukseni tietoisen liikkeen harjoittamisesta ja tutkimisesta. Viimeisen kymmenen vuotta olen erityisesti tutkinut näitä teemoja kehittäessäni omaa ”Funktionaalisen kehotietoisuuden ja kehomielen integroinnin” menetelmääni, jossa yhdistän eksistentiaalis-fenomenologista filosofiaa buddhalaiseen filosofiaan ja psykologiaan, ja jossa kehotietoisuuden harjoitukset ovat keskiössä. Lähestymistapaani voisi löysästi kutsua mindfulness –perustaiseksi tai tietoisuustaitoperustaiseksi kehotyöskentelyksi.

***

II Kommentti

Yritin johdannossa lyhyesti avata teeman historiallista kontekstia. Kyseessä ei todellakaan ole mistään uudesta ilmiöstä. Idän kontemplatiivisia tekniikoita on tuotu länteen monissa vaiheissa. Edellinen iso vaihe oli viittaamani New Age –ilmiö ja siihen liittyvät joogan ja meditaation voimakas leviäminen lännessä. Maharishi Maesh levitti voimakkaasti omaa meditaatiosuuntaustaan lännessä. TM oli Suomessakin silloin laajasti esillä tiedotusvälineissä ja sen harjoittamista perusteltiin erityisesti stressin poistolla ja muilla terveysvaikutuksilla. Jos vertaa Jon Kabat-Zinnin kehittämän MBSR (Mindfulness Based Stress Reduction) –menetelmän ja TM-menetelmän lupauksia, niitä on vaikea erottaa toisistaan. TM-menetelmän nettisivut kertovat harjoitusten hyödystä seuraavasti: TM ”Vähentää stressiä ja tukee terveyttä, parantaa oppimiskykyä, vapauttaa luovuutta, lisää työn tuottavuutta, kehittää aivoja kokonaisuutena, edistää rauhaa.” Sivun ”ajankohtaista” palstalla viitataan kolmeen tutkimukseen: ”Yhdysvaltain sydänliitto: TM alentaa verenpainetta; Uutta tutkimustietoa TM:n hyödyistä ahdistuneisuuden hoidossa; TM vähentää opettajien stressiä.” [http://www.meditaatio.org, 27.7.2016]

Center for Mindfulness –sivustolta voimme lukea, miten MBSR-mentelmän avulla voi saada helpotusta seuraaviin tai vastaavan tyyppisiin oireisiin: stressi, krooninen kiputila, uupumus, ahdistuneisuus, pelot, paniikkireaktiot, pää-, selkä- ja niskasäryt, suolisto- ja vatsavaivat, unihäiriöt, korkea verenpaine. Sivuston mukaan MBSR-menetelmä on ”auttanut lukuisia henkilöitä vähentämään ja jopa kokonaan poistamaan mm. yllämainittuja oireitaan tämän itsehoidon avulla”. Toisin sanoen kaikkein yleisempiin suomalaisten vaivoihin stressistä ahdistuneisuuteen ja selkäkivuista vatsavaivoihin MBSR voi auttaa.

Tämä on tietysti markkinapuhetta ja on ymmärrettävä sellaisena, mutta olennaista on se, miten massiivisilla lupauksilla ihmiset houkutellaan ostamaan erilaisia MBSR-kursseja ja palveluja. TM oli, tuli ja meni ja asettui nykyisiin pieniin uomiinsa. On mielenkiintoista nähdä, mihin tämä mindfulness-buumi asettuu. TM oli internet-aikaa edeltävä brändi, jonka markkinointi oli huomattavasti vaikeampaa. Nykyään netti mahdollistaa globaalien tuotteiden synnyttämisen ja brändäyksen käsittämättömän tehokkaalla tavalla. Seminaarissa tuli hyvin esiin, että emme Suomessa vielä edes ymmärrä, millaisesta buumista mindfulnessissa on kyse. Brittiparlamentaarikot harjoittavat mindfulness-meditaatiota ja Britanniassa on perustettu Mindfulness Initiative –projekti, jonka tarkoituksena on selvittää, miten mindfulness-perustaisia menetelmiä voitaisi parhaiten hyödyntää Britannian terveydenhuoltopalveluissa ja koko yhteiskunnassa. Seminaarissa Steven Stanley avasi meille ilmiön massiivista laajuutta ja myös teemasta kirjoitettua kirjallisuutta. Jos kirjoittaa Amazon.com –kaupan kirjahakukenttään sanan ”mindfulness”, löytyy 21 004 hakutulosta. Google antaa hakusanalla ”mindfulness meditation” 25,4 miljoonaa hakutulosta!!

Buumi on siis valtava. Maailmanlaajuisesti puhutaan multimiljaridbisneksestä. Seminaarissa mindfulness-ilmiötä lähestyttiin kritiikki edellä. Kriittisiä näkökulmia mindfulness-ilmiöön voisi ottaa monta. Tämä vaatisi mindfulnessiin kriittisesti suuntautuneilta tutkijoilta omien näkökulmiensa selkeyttämistä, koska kritiikkikin nousee aina jostakin näkökulmasta. Tässä muutama nopea ajatus tällaisiksi kategorioiksi:

1. Yhteiskunnallinen näkökulma. Tämä näkökulma tulikin seminaarissa voimakkaasti esiin. Kuvattiin, miten yritysorganisaatioiden käyttämät mindfulness-menetelmät toimivat yhteiskunnan uusliberalistisia rakenteita ylläpitävinä ja edistävinä tekniikoin. Ilmari taisi myös ottaa esiin, miten tällaiset toimintatavat tuottavat myös henkilökohtaisella tasolla eräänlaisen ”uusliberalistisen kehon tai ruumiin”, jossa yhteiskunnan rakenteet tavallaan tunkeutuvat osaksi ihmisten kehollista kokemusta. No … en ymmärtänyt paljoa Ilmarin esitelmästä, mutta jostain tämän tapaisesta siinä saattoi olla kyse J

2. Tieteenkriittinen näkökulma. Kristina Eichel käsitteli esitelmässään psykologisia kyselykaavakkeita, joissa pyrittiin mittaamaan ihmisten ”mindfulnessia”. Hän hyvin osoitti tällaisen mittaamisen ongelmat, jopa järjettömyyden, kun saimme itse täyttää yhden suosituimmista mindfulness-testeistä, ja todeta että suurin osa meistä taisi olla enemmän ”mindfull” kuin thaimaalaiset buddhalaiset munkit!

Mindfulness-tutkimuksessa on paljon kriittisen näkökulman puutetta, joista monet pätevät tieteeseen yleensäkin. Niitä ovat esim. tulosten toistettavuus ja hypoteesia kannattamattomien tutkimustulosten julkaisemattomuus. Eichel nosti esiin paneelikeskustelussa tällä hetkellä kaksi laajasti tiedemaailmaa puhuttavaa tutkimusta, joiden vuoksi hän totesi esimerkiksi psykologiatieteen olevan kriisissä. Toisessa yritettiin toistaa 100 arvostettua psykologista tutkimusta ja onnistuttiin vain noin 40%:ssa ja niissäkin huonosti. Toisessa tutkimuksessa löydettiin aivojen toiminallisessa magneettikuvauksessa [fMRI] käytetystä tilastomenetelmästä virhe, joka on ollut siellä kymmenkunta vuotta ja aiheuttanut sen, että noin 40 000 sen avulla tehtyä tutkimusta ovat myös virheellisiä. Kaikki tämä on suoraan vaikuttanut myös mindfulness-tutkimukseen.

3. Historiallinen näkökulma. Tätäkin seminaarissa avattiin. Kyse on erilaisten kontekstien ja niiden historiallisten muutosten analysoinnista. Mindfulness-perustaiset menetelmät ovat selkeästi buddhalaisten harjoitusten länsimaisia tulkintoja. Mutta tässä ei ole mitään uutta. Buddhalaisuus on vuosituhansien aikana levinnyt uusiin kulttuureihin ja saanut uusia muotoja. Zenin synty Kiinassa on tästä malliesimerkki. Mielenkiintoista on esimerkiksi se, miten Kabat-Zinnin alun perin monista buddhalaisista lähteistä syntetisoimansa harjoitukset ovat muuttuneet sellaisiksi, että niiden nykyinen perustelu näyttäisi olevan, että ne eivät liity buddhalaisuuteen lainkaan. Erilaisten harjoituskontekstien avaamisessa ja vertailussa olisi paljon mielenkiintoisia näkökulmia, osa historiallisia, osa sisällöllisiä.

4. Psykologinen näkökulma. Psykologinen näkökulma voisi olla kriittinen siinä mielessä, että tunnistettaisiin länsimaisen psykologian rajoittunut näkökulma kontemplatiivisiin harjoituksiin. Tätähän tietysti tapahtuukin esim. Mind and Life –projektin puitteissa. Se on monitieteinen projekti, jossa tiedemiehet synnyttävät dialogia erityisesti Dalai Laman ja tibetiläisen buddhalaisuuden kanssa. Tämän projektin hedelmällisyydestä voisi mainita Francisco Varelan ja hänen työryhmänsä avaukset kognitiotieteessä.

5. Filosofinen näkökulma

Tämä on iso alue, mutta selvästi mindfulness-tutkimus kaipaisi käsitteellistä selkeyttämistä. Siihen tarvittaisi filosofeja. Nykyinen käsitteistö on sekavaa ja varmaan osin harhaanjohtavaakin. Pelkkä mindfulness-termi antaa ymmärtää, että kyse on vain mielen prosesseista. Palaan tähän myöhemmin. Eksistentiaalis-fenomenologinen näkökulma voisi avata ymmärrystä kontemplatiivisten prosessien kokemuksellisuudesta. Kontemplatiiviset harjoitukset ovat hyvin henkilökohtaisia ja niiden päämäärät kasvatuksellisia, oli konteksti miltei mikä vain.

6. Uusi kognitiotiede

Kognitiotieteessä, vai pitäisikö puhua, tietoisuustieteistä, kehitellään mielenkiintoisia malleja, joissa puhutaan käsitteillä kuten ”mind embodied, embedded, enacted, exteded”. Kaikissa näissä malleissa mieli ja kognitiiviset tapahtumat nähdään laajempana ilmiönä kuin jonakin aivojen toiminnan ilmentymänä. Mieli voidaan nähdä kehollisena, toiminnassa syntyvänä, maailmaan laajentuneena tai maailmaan sulautuneena. Yksi mielenkiintoinen käsite, mikä itseäni on jo pitkään kiinnostanut ja joka on noussut keskusteluun, on plastisuuden käsite. En siis puhu aivojen plastisuudesta, vaan plastisuudesta ilmiönä, jonka avulla voidaan kuvata kehomielen ja maailman suhdetta. Kaikki nämä kognitiotieteen avaukset keskustelevat mielenkiintoisesti buddhalaisen psykologian kanssa ja sen buddhalaisen näkemyksen kanssa, että emme ole erillisiä. Kehomielen ja maailman yhteenkuuluvuus alkaa saada myös länsimaisessa tieteessä käsitteistöä.

Tottakai mindfulness-ilmiötä voidaan ja lähestytäänkin periaatteessa miltei minkä tahansa tieteen näkökulmasta. Otin edellä esiin niitä, jotka itse tällä hetkellä koen tärkeimpinä.
















  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post179

Funktionaalinen kehotietoisuus -koulutus Kuopiossa

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Thu, March 03, 2016 13:09:30


Funktionaalinen kehotietoisuus ja kehomielen integrointi (mindfulness)
–koulutus Kuopiossa 2016-2017

Kouluttaja: Timo Klemola, FT

Aika: Viisi viikonvaihdetta seuraavasti: 17.-18.9., 19-20.11., 21.-22.1., 25.-26.3. ja 20.-21.5. Työskentelypäivät klo 10 - 16.
Paikka: Nina Massan joogastudio: Torikatu 19, Kuopio.
Hinta: 1500 + alv 24% = 1860 euroa
Ilmoittautumiset sähköpostilla osoitteeseen: timo.klemola@uta.fi

Kenelle: Koulutus sopii erityisesti psykoterapeuteille, psykologeille, työnohjaajille, lääkäreille, fysioterapeuteille, opettajille ja kaikille ammattilaisille, jotka ovat kiinnostuneet “tietoisuustaitoisesta” kehotyöskentelystä ja “mindfulness”-menetelmistä. Jos olet kiinnostunut kehon ja mielen harjoittamisesta ja niiden yhteyden etsimisestä, tämä on sinulle. Jos olet kiinnostunut tutkimaan, onko olemassa optimaalista kehon ja mielen asentoa tai asennetta, tämä on sinulle. Jos olet kiinnostunut "mindfulnessista", täällä selitetään, miksi kyseessä on oikeastaan "bodymindfulness".

Koulutuksen sisällöt: Menetelmässä tutkitaan ja avataan kehomielen toiminnallisuuden perusteita ja etsitään “olemisen tasapainoa”. Sitä tehdään avaamalla ja tasapainottamalla kehon rakenteelliset osat, etsimällä keskilinjan tuki ja avaamalla siihen liittyvät tasapainomekanismit, avaamalla hengitystä koko kehon alueelle ja integroimalla hengitys ja mieli. Mielen aspektissa työskentely perustuu mindfulness-lähtökohtaan, jossa opetellaan löytämään havainnoiva itse ja sen kautta opetellaan tutustumaan mielen sisältöihin. Harjoitukset opettavat tunnistamaan ja korjaamaan kehon ja mielen epäfunktionaalisia toimintatapoja. Katso kurssista tarkemmin:www.tietoisuustaidot.fi/23

Työskentelytavat: Peruskoulutus on nyt kiteytynyt kymmenen päivän intensiiviseksi kokonaisuudeksi, joka pidetään viitenä viikonvaihteena noin puolen vuoden sisällä. Kymmenen lähipäivän lisäksi osallistujat kirjoittavat kurssin ajan harjoitus/oppimispäiväkirjaa; opettelevat soveltamaan oppimaansa työssään ja suunnittelevat fk:n periaatteita ja teemoja noudattavia harjoitussarjoja sekä tutustuvat lähdekirjallisuuteen.







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post175

"Mindfulness" vaiko "kehomielen integrointi"?

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Tue, November 11, 2014 12:41:18

Joskus minulta kysytään, miksi tuossa kehotietoisuuskoulutuksesi nimessä lukee suluissa ”mindfulness”. Koulutuksen nimi on siis ”Funktionaalinen kehotietoisuus ja kehomielen integrointi (mindfulness)”. Ok, pitää myöntää, että nimi on kaiken kaikkiaan jotenkin keinotekoinen, liian pitkä eikä varmaan kuvaa hyvin sitä, mitä on tarkoitus. Mutta yritän selittää, miksi se on se mikä se on ja miksi en ole saanut sitä lyhemmäksi, iskevämmäksi ja samalla enemmän myyväksi. Täytyy myös heti myöntää, että tämän firman markkinointipäällikkö on tosi surkea ja antaisin hänelle heti potkut, jos vain voisin.

Yritän selittää vastaamalla omiin kysymyksiini. Miksi ”funktionaalinen kehotietoisuus”? Miksi ei vain vaikkapa ”kehotietoisuus”? Minusta kehotietoisuuden harjoittaminen irrallaan kehon toiminnallisuudesta, siis funktionaalisuudesta, ei ole kovin hyödyllistä. Sitä voi tehdä totta kai, mutta sama aika kannattaa käyttää harjoituksiin, joissa yhtä aikaa harjoitellaan kehon hyvää rakennetta. Maan vetovoimaan vastaaminen on ihmisen perustava haaste, jonka kohtaamme joka aamu, kun nousemme ylös vuoteesta. Suurimman osan päivää pyrimme vastaamaan siihen pystyasennolla.

Koulutuksessa tutkimme sellaisia asioita kuten tietoisuus kehon keskilinjasta, kehon rakenteesta, voiman linjauksista maasta, selän kautta käsiin jne. Näin kehotietoisuuden harjoitukset liittyvät jatkuvasti kehon optimaalisen asennon ja toiminnan harjoittamiseen, eivätkä ne jää irralliseksi erilaisilla aistimuksilla leikeittelyksi. Esimerkiksi keskilinjasta käytän nimitystä ”funktionaalinen keskilinja”, koska kehon linjaus eri toiminnoissa vaihtelee ja keskilinja pitää ymmärtää dynaamisella tavalla. Kun työnnän autoa ojasta, keskilinja ei voi olla täysin vertikaalinen, vaan se nojaa optimaalisella tavalla työnnön suuntaan niin, että voimalinja jalasta selkään on mahdollisimman suora. Työnnössä pitää olla myös tietoinen voiman kulusta jaloista käsiin eli nk. kineettisestä ketjusta, joka ottaa tukensa maasta. Vain silloin kaikki voimaa tuottavat elementit saadaan aktivoitua työnnön taakse. Kaikki tämä vaatii ”funktionaalista kehotietoisuutta”, ei pelkästään ”kehotietoisuutta”. Koulutuksessa pyrimme avaamaan kehon rakenteellisia osia, tutkimaan niiden yhteyksiä ja liittämään koko kehon toiminnalliseksi ja hyvin toimivaksi kokonaisuudeksi, jossa tietoisuus ulottuu varpaista päälakeen ja sormenpäihin asti.

Miksi ”kehomielen integrointi”? Integrointi tarkoittaa yhdistämistä. Kuvasin edellä kehotietoisuuden harjoittamista, jota tehdään tietoisen liikkeen avulla. Tietoinen liike yhdistää kehon ja mielen eli siis ”integroi” ne. Kaikki edellä kuvatun tapaiset kehotietoisuusharjoitukset tehdään hitaasti keskittyen kehoa aistien ja suurin osa hengityksen tahdissa. Kehon ja mielen yhdistyminen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että mieli ohjaa liikettä eikä suunnittele kauppalistaa tai pohdi työasioita. Jos harjoitan kehoani ja mieleni vaeltaa kauppalistoissa, mieleni on tavallaan poistunut kehosta. Tämä on yhdenlaista ruumiista irtautumista, joita kaikki harjoitamme paljon joka päivä. Kehon ja mielen integraatio tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että mieli ei poistu ruumiista liikkeen aikana, vaan tietoisuus liikkeestä ja se vivahteista säilyy harjoituksen aikana. Tätä kutsutaan kehotietoisuuden harjoittamiseksi. Kehotietoisuudessa keho ja mieli ovat yhtä, niin kuin sanakin antaa ymmärtää. Tästä syystä käytän myös sanaa ”kehomieli”.

Miksi ihmeessä vielä tuo ”mindfulness” tuolla suluissa? No – se liittyy kahteen asiaan. Nykyään mindfulness-sanasta on tullut jonkinlainen iskusana, jolla viitataan mitä erilaisimpiin mielen harjoittamisen tai tutkimisen taitoihin. Itse käytän sitä tässä siksi, että toivon, että sen avulla ihmiset, jotka ovat oikeasti kiinnostuneita, missä tästä mindfulness-touhotuksessa on kyse, löytäisivät kurssilleni. Miksi heidän pitäisi löytää sinne? Ok, selitän.

Jatkan tuota edellä olevaa kuvaustani tietoisesta liikkeestä. Tietoisen liikkeen harjoittaminen ja erityisesti, kun liike on hengitysliike, jota teemme koulutuksessani paljon, opettaa myös, miten mieli toimii. Kuvasin tuossa edellä, miten mieli vaeltaa kauppalistoihin ja palaa jälleen harjoitukseen. Tämän asian tiedostaminen avaa mahdollisuuden mielen toiminnan lähempään tarkasteluun ja hyvin syvälliseen itsen tutkimisen ja kasvattamisen prosessiin.

Tätä prosessia on erityisen hyvin kuvattu buddhalaisessa psykologiassa/ filosofiassa, joka on itselleni tuttu zen-perinteen kautta. Buddhalainen ajatusperinne, erityisesti siihen liittyvät elämänfilosofiset ja psykologiset analyysit toimivat koko koulutukseni teoreettisena taustana. Kirjassani Mindfulness – tietoisuuden harjoittamisen taito olen käsitellyt tätä teemaa tarkemmin ja se kannattaakin lukea, jos on kiinnostunut koulutuksestani.

Nykyään näkemämme mindfulness-trendi perustuu buddhalaiseen psykologiaan, mutta tämä puoli asiasta on mielestäni hyvin puutteellisesti ymmärretty. Mindfulness-trendiin liittyy hirvittävä määrä erilaista hypetystä, jossa mindfulness nähdään ratkaisuna miltei mihin vain. Tästä voisi sanoa paljon, mutta jätän sen kurssille. ”Mindfulness –ohjaajia” valmistuu nyt hurjaa vauhtia eritasoisilta kursseilta. Oma koulutukseni ei valmista ohjaajaksi, koska näkemykseni on, että mielen taitojen ohjaajalla pitäisi olla omakohtainen useiden vuosien kokemus ohjaamastaan perinteestä.

Jotenkin näin voisin kurssin nimeä selittää. ”Zen mieli – kehomieli” olisi ehkä parempi nimi koulutukselleni.




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post81

Lyhyt huomio filosofisen mindfulness-tutkimuksen välttämättömyydestä

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Thu, February 20, 2014 16:31:47

Saimme lukea pari päivää sitten Hesarista, että Suomessa alkaa syksyllä kaksi tutkimusta, joissa selvitetään, edistävätkö niin sanotut tietoisuustaidot (englanniksi mindfulness) lasten ja nuorten mielenterveyttä, keskittymistä ja oppimista sekä sosiaalisia taitoja. Tietoisuustaitojen empiirinen tutkimus on sinänsä tervetullutta, mutta tällaisiin tutkimusasetelmiin sisältyy aina filosofinen ongelma: mihin taustaoletuksiin ne perustuvat. Näitä taustaoletuksia ja käytettyjä käsitteitä ei empiirisissä tutkimuksissa yleensä lainkaan käsitellä.

Samalla kun tehdään tietoisuustaitojen empiiristä tutkimusta tarvitaan myös näissä tutkimuksissa käytettyjen käsitteiden ja menetelmien kriittistä, filosofista analyysia. Kävin juuri eilen hyvin mielenkiintoisen keskustelun yliopistolla filosofien lounaspöydässä mindfulness-perustaisista terapioista, buddhalaisesta psykologiasta, ” introspektiivisen tieteen” ja ”objektiivisen tieteen” eroista ja monista muista tietoisuustaitojen tematiikkaan liittyvistä kysymyksistä. Olen myös lukenut tulossa olevaa tietoisuustaitoja käsittelevää kirjoituskokoelmaa, jossa näkökulma pyrkii olemaan tieteellinen. Kaikki tämä on näyttänyt minulle monia epäselvyyksiä ja käsitteellisiä ongelmia, jotka aiheuttavat sen, että ihmiset keskustelevat toistensa ohi, koska käyttävät joko eri käsitteitä samasta asiasta tai puhuvat samalla käsitteellä eri asioista. Yksinkertaistaen: mindfulness-keskustelussa sekä käytännön terapia- tai muussa auttamistyössä käytetty käsitteistö on epäselvää ja vaatisi paljon selkeyttämistä.

Jo perustermit kuten ”mindfulness”, ”tietoisuustaidot”, ”havainnoiva itse”, ”huomio”, ”tietoisuus”, ”mieli” jne. viittaavat eri puhujilla eri käsitteisiin. Voisi tietysti toivoa, että tietoisuutta tutkivat tieteet olisivat päässeet johonkin yhteisymmärrykseen käyttämistään käsitteistä, tai että meillä olisi jokin yhtenäinen käsitys tietoisuuden luonteesta ja toimintatavoista, mutta niin ei ole. Ei länsimaisissa, mutta ei myöskään idän psykologioissa tai tietoisuutta tarkastelevissa teorioissa. Näin ollen ei ole varmaankaan realistista edes toivoa, että mindfulness-tutkimuksessa tai mindfulness-perustaisissa menetelmissä päästäisi jonkinlaiseen käsitteelliseen koherenssiin. Mutta sitä voisi ainakin yrittää tavoitella.

Tästä huolimatta pitäisi käydä kriittistä keskustelua käytettävistä käsitteistä, jotta käsitteiden erot ja yhteydet tulisivat selvemmiksi. Esimerkiksi terapiatyöskentelyssä on aivan olennaista, että asiakas ymmärtäisi käytettävän käsitteen samalla tavalla kuin terapeutti. Jos terapeutti puhuu ”havainnoivasta itsestä” ja selittää sen tavalla, mitä asiakas ei pysty sijoittamaan omaan kokemukseensa, on käsite hyödytön. Jos terapeutti on tässä tilanteessa jumiutunut omaan käsitteeseensä ja tapaansa käyttää sitä, on törmätty ongelmaan. Asiakas muodostaa oman mielikuvansa siitä, mitä tavoitellaan, ja voi todeta, että hän ei pysty asettumaan ”havainnoivan itsen” näkökulmaan. Tämä taas puolestaan voi johtaa lisääntyvään epäonnistumisen tunteeseen ja siihen liittyviin seurauksiin.

Otin ”havainnoivan itsen” esimerkiksi siksi, että törmäsin juuri tähän asiaan. Se on yleisesti terapiapuolella käytetty käsite, mutta ilmeisesti hyvin erilaisin tavoin ymmärretty. Eikä ihme. Kun tietoisuus tekee havaintoja itsestään, niin miten sitä voitaisikaan kuvata helposti ja ongelmitta?

Kun tietoisuus on sekä havainnoijan että kohteen asemassa, olemme heti isoissa käsitteellisissä ongelmissa. Voidaan kysyä, onko siinä, että tietoisuus tarkkailee omia toimintojaan, kyseessä kahdesta asiasta: subjektista ja objektista ja millä tavalla. Ja jos minulla on havainnoiva itse, niin pitääkö minun olettaa uusi subjekti, joka havaitsee tämän havainnoivan itsen. Tässä päädytään sitten nk. äärettömän regression ongelmaan, jossa todetaan, että jotta voisin havaita tuon äsken oletetun kolmannen subjektin, niin minun pitää olettaa myös neljäs, joka havaitsee tuon kolmannen jne. Jotkut filosofit pohtivat tällaisia ongelmia ihan tosissaan. Jotkut jopa työkseen.

Ei ole siis ihme, että terapeuttiparkakin voi joutua ongelmiin ”havainnoivan itsen” käsitteen kanssa. Filosofisesti sivistynyt asiakas saattaa todeta, että ok … jos minulla on tämä havainnoiva itse, niin eikö se edellytä toisen havainnoivan itsen, joka voi havaita tuon ensimmäisen havaitsijan. Tästä voi syntyä mielenkiintoinen keskustelu, mutta en usko että se vie eteenpäin terapiaa.

Miten sitten itse selitän ”havainnoivan itsen”. No, minusta kyse on vain ajatuksellisesta välineestä, jolla viitataan siihen kokemukseen, että ihminen on tietoinen jostakin ulkoisesta tai sisäisestä kohteesta yhtä aikaa kun tämä kohde ilmenee hänelle hänen kokemuksessaan. Usein nimittäin tapahtuu, että tulemme tietoiseksi siitä, mitä meille tapahtuu, vasta jälkikäteen. Sitten reflektoimme asiaa eli ajattelemme äskeistä kokemustamme. Sitä, että havainnoin kokemustani ja sen sisältöjä samalla kun ne ilmenevät, kutsutaan ”havainnoivan itsen” näkökulmaksi. Se ei tarkoita mitään sen ihmeellisempää. Se tarkoittaa tietoisena olemista. Koko tietoisuustaitojen harjoittaminen voitaisiin kiteyttää yhteen lauseeseen: ”Tule tietoiseksi!” Mutta totta kai tässäkin ”tietoiseksi tuleminen” voidaan ymmärtää monella tavalla. Kykymme käsitteelliseen ajatteluun tekee joskus yksinkertaisen asian monimutkaiseksi vaikka kyse olisi vain tietoisesta hampaiden pesemisestä. Samalla tämä käsitteellinen monimutkaisuus tekee mindfulness-menetelmiin liittyvien käsitteiden filosofisen tutkimuksen välttämättömäksi.



  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post76

Lyhyt huomio markkinoinnista ja buddhalaisesta ajattelusta

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Mon, February 03, 2014 13:32:47

Kun nyt työkseni koulutan kehomielen harjoittamiseen liittyviä teemoja, erityisesti buddhalaisesta näkökulmasta, niin joudun jatkuvasti törmäämään tämän alueen markkinointiin. Itsekin joudun tekemään sitä, koska minunkin on pakko myydä kurssejani, jotta saisin niihin asiakkaita. Ja myymiseen liittyy aina markkinointi. Jatkuvasti joudun myös pohtimaan sitä, mikä tässä ”henkisyyden markkinoinnissa” minua mättää. Asiaan liittyy niin monta ulottuvuutta, että en pysty edes hahmottamaan niitä kaikkia, mutta yritän hahmottaa joitakin.

Buddhalaisen ajattelun kannalta markkinointi, mainos, käyttää hyväkseen ihmisen mielen toiminnan perusrakennetta, joka on sama kuin mikä löytyy inhimillisen kärsimyksen ytimessä. Tämä on ehkä keskeisin markkinoinnin ja buddhalaisen ajattelun ristiriita. Tämä ydin on halun luonne. Buddha esitti ”neljässä jalossa totuudessa”, miten kärsimyksen perussyy on se, miten mieli luo jatkuvasti omia maailmoja, joita se sitten haluaa ja joihin se takertuu. Koko buddhalainen ajattelu ja elämäntapa perustuu tämän mielen toiminnan läpivalaisemiseen ja halun luonteen ymmärtämiseen ja sen kultivointiin, jalostamiseen. Antiikin stoalaisilla oli sama ajatus. Olikohan se nyt Seneca, joka totesi, että jos ymmärtäisimme haluta sitä, mikä joka tapauksessa tapahtuu, niin olisimme aina tyytyväisiä elämäämme. Tämän ajatuksen logiikka on jäätävä.

Jos pyrimme opettamaan tämän rakenteen selkeämpää ymmärrystä, on samalla valaistava myös sitä, miten samaa rakennetta hyödynnetään markkinataloudessa voiton tavoittelussa. Se on itse asiassa myös markkinatalouden keskeinen, eräänlainen ydinvoima. Samalla se on siis buddhalaisen ajattelun mukaan kärsimyksen perussyy. Ihminen kärsii, on tyytymätön, koska hän ei saa sitä, mitä hän haluaa. Markkinataloudessa ihminen nähdään ytimeltään kuluttajana, jonka tehtävä on tyydyttää halujaan, joita markkinointikoneistot meille jatkuvasti luovat. Meille uskotellaan jatkuvasti, että tarvitsemme sitä, mitä haluamme. Markkinatalouden ydinvoimana toimii ihmisen tyytymättömyyden kierre, jota meidän ei tulisikaan ymmärtää tai läpivalaista.

Mainonta ei ole yleensä koskaan objektiivista informaatiota mainostettavasta tuotteesta, vaan sen tarkoitus on synnyttää halu tuotteen ostamiseksi. Markkinoinnissa käytetään lukemattomia keinoja tämän halun synnyttämiseksi. Markkinoitava kohde tehdään mahdollisimman houkuttelevaksi antamalla siitä liioiteltu kuva. Malliesimerkki on mainoskuva hampurilaisesta. Sellaista ei saa oikeasti ostaa mistään. Sama markkinointitapa on tietysti läsnä myös ”henkisyyden markkinoinnissa”.

Netti on nyt täynnä erilaisia ”mindfulness-retriittejä” ja ”mindfulness-kursseja”. En ole nähnyt yhtäkään kurssimainosta, jossa oikeasti kerrottaisi, että mielen harjoittaminen (no – kehomielen) on aina kasvatusta, itsekasvatusta. Se on kasvatuksellinen tehtävä, jonka ihminen antaa itselleen. Ja kasvatus ei koskaan ole helppoa. Kaikki joilla on lapsia, tietävät tämän. Kasvatus on halun jalostamista, tahdon ja halun erilaisen logiikan tutkimista, mikä ei aikuisten kohdalla ole yhtään helpompaa kuin lastenkaan. Henkisyyden markkinoilla luodaan myös mielikuvia, mielikuvia mielen tyyneydestä, itsetuntemuksesta, stressittömästä elämästä, valinnan vapaudesta, elämän hallinnasta, joita on helppo antaa ihmisten haluttavaksi. Nämä ovat henkisyyden hampurilaisia. Todellisuus on toinen.

Halun merkitys yksilöllisen kärsimyksen kannalta on helppo nähdä. Samalla tavoin on helppo nähdä sama rakenne yhtenä tekijänä kollektiivisen, yhteiskunnallisen kärsimyksen taustalla. Mutta buddhalainen ajattelu antaa myös paljon muita aineksia yhteiskuntakriittiseen ajatteluun. Ehkä merkittävin niistä on ajatus yksilöllisyyden harhasta. Yhteiskuntamme perustuu ajatukseen siitä, että olemme yksilöllisiä, erillisiä ja riippumattomia olentoja. Tämä on buddhalaisuuden näkökulmasta karkea illuusio. Ihmistä ei voi ajatella irrallaan muusta todellisuudesta. Tällainen muusta todellisuudesta erillinen olento on mielen luoma harha. Koska pystymme käsitteellisesti erottamaan asioita tosistaan, luulemme, että oikeasti olemme erillisiä. Vietnamilainen zen-munkki Thich Nhat Hanh kirjoittaa jossain kirjassaan runollisesti, miten lukija voi nähdä kirjan sivun paperissa pilven. Näin siksi, että paperia ei voi olla ilman puuta, joka ei voi kasvaa ilman sadetta, joka tulee pilvistä. Samoin lukija voi nähdä samassa paperissa puun korjaajan, hänen vanhempansa ja isovanhempansa jne.

Kehomielen harjoittaminen on kasvatuksellinen prosessi, jossa tutkiessamme mieltämme voimme ymmärtää ainakin jossain määrin myös sitä mielemme rakennetta, joka erottaa meidät muista. On aika käsittämätöntä, että tämä aika tyypillinen aasialainen ajatus todellisuudesta hämähäkinverkon omaisena yhteytenä ja ykseytenä on edelleen niin vieras ajatus lännessä. Erillisyyden korostaminen eriyttää, epätasa-arvoistaa, jakaa, asettaa ihmiset vastakkain. Olisi jo varmaan korkea aika kääntää tämä suunta!

***

Ks. buddhalaisesta yhteiskuntakritiikistä: David R. Loy: The Great Awakening. ABuddhist Social Theory. Wisdom Publications 2003













  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post75

Onko harjoittaminen mielen tyhjentämistä?

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Tue, December 10, 2013 12:17:09

Kehomielensä harjoittaminen ei ole helppoa. Aloittelevan oppilaan kannalta on hämmentävää, kun ohjaajat antavat ristiriitaisia neuvoja. Syntyy kysymys, ketä uskoa. Yksi ristiriitoja herättävä kysymys, mihin itse olen usein törmännyt kursseillani, on kysymys mielen tyhjentämisestä. Opettaessani harjoituksen kannalta tärkeitä tietoisen kokemuksen elementtejä, nostan aina esiin ajatuksen hiljaisuuden viljelemisestä. Aina silloin tällöin joku kurssilainen, joka on osallistunut aiemminkin ”mindfulness-koulutuksiin”, toteaa että hänen opettajansa on opettanut aivan toisin. Mindfulness on kuulemma sitä, että katsellaan ”kun ajatukset tulevat ja menevät kuin pilvet taivaalla”. On kuulemma tärkeää hyväksyä ajatukset sellaisena kuin ne ilmenevät, eikä niitä pidä yrittää karkottaa. Mindfulnessilla ei kuulemma ole mitään tekemistä mielen tyhjentämisen kanssa. Olen kuullut tämän useasti.

No … tässä lyhyt vastaukseni tähän kritiikkiin. Kyllä, olet oikeassa, harjoitettaessa mieltä sitä ei pyritä tyhjentämään. On kuitenkin selkeyttävää erottaa toisistaan harjoitusprosessin kuvaus ja harjoitusohjeet toisistaan. Kun harjoituksessa huomio suunnataan mielen sisältöihin ja pidetään niissä pidempiä aikoja, opitaan monia asioita ja nähdään myös monien asioiden muuttuvan. Harjoituksen tuomassa muutoksessa voidaan nähdä monia vaiheita, mutta tässä yksi kuvaus.

(1) Aluksi huomaamme, miten ajattelumme on automaattista. Katsellessamme mieltämme huomaamme, miten ajatukset tulevat voimalla jostakin ja synnyttävät pitkiä ajatusketjuja, assosiaatioketjuja, jotka ikään kuin vetävät meidät perässään.
(2) Hiljalleen tulemme enemmän tietoiseksi tästä ajatusten ja muiden mielen sisältöjen vetovoimasta. Reflektiokykymme voimistuu. Alamme ajatella enemmän omaa ajatteluamme ja muita mielemme sisältöjä ja niiden vaikuttavuutta toimintaamme.
(3) Huomaamme myös, miten mielemme leikittelee kanssamme jakautumalla moniin tasoihin. Yksi mieli laskee esimerkiksi hengityksiä yhdestä kymmeneen ja toinen mieli ajattelee jotakin työasiaa. Tulemme enemmän tietoiseksi mielemme monitasoisuudesta ja monimutkaisuudesta.
(4) Usein käy myös niin, että tietoisuuden piiriin nousee epämiellyttäväksi kokemiamme reaktioita, ehkä menneitä muistoja, tunteita. Tämä voi olla vaikeaa aikaa ja monet harjoittajat lopettavatkin harjoittelun tässä vaiheessa.
(5) Harjoituksen jatkuessa huomaamme, miten mielemme assosiaatioketjut alkavat hajota aikaisemmin. Esiin nouseekin vain ehkä yksittäisiä sanoja, kuvia. Huomaamme, miten mielteiden ”läpäisyvoima” heikkenee. Samalla huomaamme mahdollisesti, että emme ole enää samalla tavalla ajatustottumustemme vietävissä.
(6) Harjoituksen edetessä alkaa käydä yhä useammin niin, että mitään ei nousekaan mieleen. Sisäinen puhe ja muut mielteet ovatkin välillä täysin poissa. Kun ne sitten nousevat jälleen tästä hiljaisuudesta, niitä on helpompi katsoa, koska nyt myös se tausta, konteksti, missä mielen sisällöt elävät, on noussut selkeämmin esiin.
(7) Harjoituksen edelleen syventyessä myös kokemus mielen ajoittaisesta hiljaisuudesta syvenee ja pitenee. Ainakin jossain määrin. Tätä tarkoitan hiljaisuuden viljelemisellä. Kaiken tuon, mitä edellä kerroin, voi hyvin oppia jo muutaman vuoden harjoittelulla.

Tässä vaiheessa katselemme jo ajatuksiammekin eri näkökulmasta. Kyllä, edelleen katselemme, miten ajatukset tulevat ja menevät kuin pilvet taivaalla, mutta nyt olemme oppineet myös pudottamaan pois ja katsomaan enemmän myös sitä, mikä jää jäljelle. Ja jäljelle jää vain pelkkä taivas.



  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post74
« PreviousNext »