Huomioita

Huomioita

Lyhyt huomio "mielikuvaharjoittelusta"

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Wed, June 07, 2017 10:58:47

Helsingin Sanomissa (4.6.) huippu-urheilijat kertoivat, miten he tekevät ”mielikuvaharjoittelua”. Esimerkiksi Tero Pitkämäki kertoi, miten hän heittää mielessään kehästä varmaan joka päivä. Tätä tekee mieli kommentoida siksi, että ajatellaan, että on olemassa sellainen asia kuin ”mielikuvaharjoittelu”, joka on jollain tavalla eri kuin se, mitä ihmisen mielessä normaalisti tapahtuu jatkuvasti. Näin ei ole. Me kaikki teemme jatkuvasti ”mielikuvaharjoittelua”. Ihmisen mieli yksinkertaisesti toimii niin.

Ymmärrän kyllä, että jotkut ihmiset, esimerkiksi urheilijat, tekevät sitä enemmän ja ehkä systemaattisemmin, mutta se ei ole mikään asia, minkä joku olisi ”keksinyt” tai että olisi jokin ”mielikuvaharjoittelun metodi”. Normaalissa elämässä suunnittelemme asioita ennakolta. Miten tämä suunnittelu tapahtuu: mielessä. Tämä on mielen normaalia toimintaa, mielen ongelmanratkaisuun liittyvä normaali toimintatapa. Kuvittelen jatkuvasti tulevia tilanteita ja miten niissä tulisin toimimaan, jopa aivan yksinkertaisissa asioissa. Kun soitan puhelun vakuutusyhtiölle vaihtaakseni auton vakuutusturvaa, kuvittelen puhelun etukäteen ja valmistaudun siihen ottamalla esiin auton vakuutuspaperit, josta voin sitten helposti etsiä tarvittavat tiedot. Kuvittelen, että minun pitää kertoa auton rekisterinumerokin, minkä usein unohdan, joten kaivan sen esiin ja kirjoitan valmiiksi paperille. Kutsumme kaikkea tätä ”suunnitteluksi” tai ”valmistautumiseksi”, emme ”mielikuvaharjoitteluksi”, vaikka kyseessä on sama asia: mieli kuvittelee ennakolta tulevan tapahtuman. Teen sitä jatkuvasti, kun ajan autolla. Ajaessani kaupungin läpi, kuvittelen ensin reitin, jota sitten seuraan.

Kaikki meistä tekevät ”mielikuvaharjoittelua” jatkuvasti. On itse asiassa outoa, että tätä asiaa ei tunnisteta ja käytetä systemaattisemmin hyväksi normaalin arjen helpottamiseksi. Liikunnassa mielikuvia käytetään jatkuvasti ja spontaanisti. Niitä käytetään liikkeiden ja liikesarjojen oppimisessa kuvittelemalla, miltä oikeaoppinen liike näyttää, katsomalla mallia ja painamalla mallin suoritus mieleen. Mielikuvia käytetään kuvittelemalla jaksamista, kuvittelemalla ongelmien ratkaisua jne. Ihminen ei yksinkertaisesti voi olla ajattelematta sitä, mitä hän tekee. Kaikki tämä on ihmisen normaalia ajattelua. No … tai tietysti voi.

On olemassa kiinalaisiin taitoihin liittyvä sanonta: ”Mieli ohjaa, keho seuraa.” Sen voisi kääntää myös muotoon: ajattele ensin, tee sitten. Näinhän me usein teemmekin. Emme vain ryntää tekemään asioita, vaan ajattelemme ensin ja katsomme, olisiko muita vaihtoehtoja. Teemme siis spontaanisti ”mielikuvaharjoituksen”.

Käytämme paljon mielikuvia hyväksemme asahissa ja erityisesti funktionaalisen kehotietoisuuden harjoituksissa. Emme siksi, että tekisimme ”mielikuvaharjoitusta”, vaan siksi, että on ihmisen luonnollinen tapa kuvitella ensin se, minkä haluaa toteutuvan.




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post224

Kehomielen harjoittamisen moniulotteisuudesta ja siitä, mitä ovat tietoisuustaidot ja samalla vähän asahistakin

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Mon, March 06, 2017 12:17:02

Nyt kun elämme tätä mielen taitojen trivialisoinnin aikaa, kun kaikki on yhtä mindfulnessia, ja moniulotteiset kehomielen harjoitukset typistetään ”ei-arvioivaksi, hyväksyväksi läsnäoloksi”, tai aivopuoliskojen synkronoimiseksi, haluan nostaa jälleen kerran esiin tietoisuustaitojen moniulotteisuuden. Ei ole olemassa vain yhtä tietoisuustaitoa tai ”läsnäolon” taitoa, mikä jollain olennaisella tavalla kokoaisi yhteen vuosituhansien ikäisiä kontemplatiivisia perinteitä. Ainakaan buddhalainen perinne sellaisena kuin sen itse tunnen, ei kiteydy yhteen käsitteeseen tai yhteen harjoittamisen ideaan.

Kirjassani Mindfulness – tietoisuuden harjoittamisen taito yritin analysoida tätä ilmiötä ja asettaa sitä laajempaan viitekehykseen. Kirjassa yritin kuvata yksityiskohtaisemmin, miten mielen harjoitus ymmärretään buddhalaisessa perinteessä ja miten voimme tulkita sitä länsimaisen psykologian ja filosofian kontekstissa.

Yksi viitekehys, johon mielen harjoittamisen liitin, oli hyvin yleinen tapa kuvata ihmisen havainnon, ymmärryksen ja toiminnan kokonaisuutta seuraavan kaavion avulla:

tahto – huomio – kohde – ymmärrys – toiminta

Kaavio pyrki kuvaamaan sitä, miten havaintomme, ymmärryksemme ja toimintamme maailmassa syntyy. Kyse on tietoteoreettisesta mallista, missä lähtökohtana on, miten tieto syntyy havainnosta ja miten sitten tämä tieto on toimintamme taustalla. Emme tietenkään toimi aina täysin rationaalisesti, vaan toimintaamme vaikuttavat muutkin tekijät, mutta jos toimimme rationaalisesti, toimimme parhaan ymmärryksemme mukaan.

Jotta voin ymmärtää, että kirjoitan nyt tietokoneella, minun on suunnattava aluksi huomioni tähän koneeseen, sen näppäimiin ja näyttöön. Teen sen tahtoni avulla. Jos en kykene pitämään itseäni edes tämän koneen äärellä, jotta havainto sitä voi syntyä, ei voi syntyä myöskään sitä ymmärrystä, mitä tietokoneella kirjoittaminen tarkoittaa. Tarvitaan siis jonkinlainen tahtotila tai tahdon ponnistus, jotta voin pysähtyä edes hetkeksi paikalleni tekemään jotain. Suuntaan huomioni tähän koneeseen, jolloin ymmärrän että tämä kone on tietokone, jolla voi tehdä erilaisia asioita, myös kirjoittaa. Vasta tämän ymmärryksen jälkeen voi syntyä kirjoittamisen toiminta. Tietysti se vaatii myös kirjoittamisen taidon, mutta taito voidaan nähdä osana ymmärrystä, tietoa siitä miten tätä konetta käytetään.

Tämä oli lyhyt kuvaus havainnon, ymmärryksen ja toiminnan prosesseista, joiden osista ihmisen käyttäytyminen syntyy. Tämä prosessi sisältää monia taitoja, joita voidaan pitää mielen taitoina, tietoisuustaitoina. Itse asiassa jokainen käsite, jonka edellä olevassa kaaviossa nostin esiin, pitää sisällään taidon elementin. Niinpä voidaan puhua tahtomisen taidosta, huomion suuntaamisen taidosta, kohteen havaitsemisen taidosta, kohteen ymmärtämisen taidosta ja toimimisen taidosta. Seuraavassa lyhyesti näistä taidoista, mutta ensin on pakko sanoa jotain hidastamisesta, hidastamisen taidosta.

Hidastamisen taito

Hidastamisen taito on kehomielen taitojen harjoittamisen lähtökohta. Jotta voimme tulla tietoiseksi edellä kuvaamistani havainnon, ymmärryksen ja toiminnan prosesseista, meidän on hidastettava niitä niin, että kykenemme havaitsemaan niiden yksityiskohtia, vivahteita. Vasta näiden yksityiskohtien havaitseminen voi synnyttää niistä ymmärrystä. Jos emme ensin havaitse, emme voi ymmärtääkään. Tästä syystä kontemplatiiviset perinteet korostavat kehon ja mielen liikkeiden hidastamista. Kehon liike joka pysäytetään täysin, istutaan täysin liikkumatta tyynyllä tai liike viedään hyvin hitaaksi. Hidas liike mahdollistaa hyvin yksityiskohtaisen kehomielen tilojen ja sisältöjen aistimisen. Kun huomio kohdistetaan kehomielen sisältöihin, ja keho on liikkumaton tai vain hitaassa liikkeessä, myös hengitys hidastuu. Kaikki tämä vaikuttaa niin, että myös normaalisti nopea ja ryntäilevä tietoisuuden virta hidastuu, jopa rauhoittuu ja joskus jopa pysähtyy. Silloin mielen sisällöt asettuvat helpommin tarkastelun kohteeksi ja sisäisiä tapahtumia voidaan ainakin jossain määrin alkaa ymmärtää. Tätä voidaan kutsua itseymmärrykseksi.

Tahtomisen taito

Tahto voidaan ymmärtää mielen voimana, joka vaaditaan, että pystymme ylipäätään tekemään jotain. Jos kadotamme tämän voiman, lamaannumme täysin. Masentunut ihminen kadottaa usein tahdonvoimansa, jolloin pelkästään sängystä ylösnouseminen tuntuu vaikealta. Nykyisissä mindfulness-sovelluksissa harvoin puhutaan tahdosta ja sen harjoittamisesta, vaikka käytännössä kaikki perinteiset mielen harjoittamisen tavat perustuvat hyvin voimakkaasti tahtoon ja tahdon harjoittamiseen. Perinteisillä tavoilla tarkoitan nyt erilaisia lähinnä idän meditatiivisia perinteitä, joissa mieltä harjoitetaan pääasiallisesti paikallaan tyynyllä istuen. Samaa harjoitusta tehdään myös länsimaisissa mindfulness-sovelluksissa, mutta tahdon merkitystä harjoituksessa ei yleensä korosteta. Päinvastoin. Usein harjoitusta pyritään kuvaamaan käsittein, mikä ei pidä sisällään kuvausta tahdon käytöstä tai todetaan, että itseään ei pidä pakottaa mihinkään. Siis tahdonponnistusta ei pidä käyttää.

Tässä unohdetaan, että harjoitus, oli se mitä tahansa, on tietyllä tavalla itsensä ”pakottamista”, jossa käytetään tahdon voimaa. Jos haluan opiskella uuden kielen, ei se tapahdu itsestään, vaan joudun pakottamaan itseni tämän kielen äärelle eri tavoin. Ja itse asiassa tämä tahdon voiman käyttäminen on yksi keskeinen harjoituksen ulottuvuus, joka tuottaa tahtomisen taitoa. Tahtominen on taito, jota voi harjoitella ja tahdon voima on voima, jota voi harjoituksella kasvattaa. Aina kun ohjaat itsesi tekemään harjoitusta, käytät tahtoasi ja harjoitat tahtoasi. Ei ole olennaista istutko silloin tyynyllä vai teetkö asahin tai joogan liikettä.

Yleisenä periaatteena voisi varmaan sanoa, että mitä hitaampi liike, sitä enemmän tahtoa se vaatii. Ja kun liike lakkaa kokonaan ja vain ollaan paikallaan, se vaatii eniten tahtoa. Nopeassa arjen liikkeessä tahdon osuus on niin pieni, että sitä on jopa vaikea havaita. Tahdon osuuden tällaisessa liikkeessä huomaa siitä, että voin ikään kuin lakata tahtomatta liikettä, jolloin se lakkaa. Tai siis liikkeen lopettamien tarkoittaa, että lakkaan tahtomasta liikettä tai muuta toimintaa, mitä olen tekemässä.

Hidas liike on vaikeaa, se vaatii enemmän ponnistusta. Hidastamisen taito onkin yksi tärkeimmistä tietoisuustaidoista. Jos teemme liikettä nopeasti tai hidastamme sitä vain hieman, liike ei ole tahdon taidon harjoitusta. Paras harjoitus on pysähtyä kokonaan ja pysyä tässä liikkumattomassa tilassa tahdon jatkuvan, mutta hienovaraisen ponnistuksen avulla.

Huomion suuntaamisen taito

Sama tahdon ponnistus, jonka avulla pystymme hidastamaan liikettämme tai pystymme jopa pysymään pitkiä aikoja liikkumatta, mahdollistaa sen, että pystymme pitämään huomiomme suuntautuneena samaan kohteeseen pidempiä aikoja. Huomion suuntaamisen taito on tietoisuustaitojen ydin. Harjaantumaton mieli pysyy yhdessä kohteessa vain muutaman sekunnin, sitten se jo kiitää muualle. Keskittymiskyky tarkoittaa huomion suuntaamisen kykyä. Tehdessämme tietoista liikettä kuten asahia huomiomme on suuntautunut aistimaan kehoa ja sen sisäisiä muutoksia. Suuntaamme siis huomiomme kehon aistimuksiin. Käännämme katseemme sisäänpäin. Olemme tietoisia samalla myös ulkoisesta maailmasta, mutta suurin osa huomiostamme on suuntautunut kehon sisäisten kokemusten aistimiseen. Huomiota voidaan verrata kaukoputkeen tai mikroskooppiin, joka pitää ensin suunnata kohteeseen, että sen läpi voi tarkastella kohdetta.

Huomion suuntaaminen ja sen pitäminen kohteessa on siis myös taito. Usein sitä kutsutaan keskittymiskyvyksi. Jos sinulla ei ole keskittymiskykyä, se tarkoittaa, että et pysty keskittämään huomiotasi pitkään yhteen asiaan, vaan mielesi vaeltaa nopeasti asiasta toiseen. Jos keskittymiskyky on huono tai olematon, opiskeleminen ja uuden oppiminen käy vaikeaksi. Oppiminen vaatii opeteltavaan asiaan keskittymistä.

Kohteen havaitsemisen taito

Jotta voimme havaita kohteen, oli se mikä tahansa, meidän on suunnattava siihen huomiomme. Voin katsoa puuta, puu on siis näkökentässäni, mutta jos mieleni vaeltaa muissa asioissa ja huomioni on kohdistunut muualle, en havaitse puuta lainkaan. Näin meille käy jatkuvasti arjen toiminnoissamme. Maailma on aisteissamme, mutta mielemme vaeltaa itse kuvittelemassaan maailmassa. Voimme ajaa autolla kaupungin halki muistamatta matkasta mitään. Olemme katselleet ympärillemme, mutta emme ole silti nähneet mitään. Tietoisia havaintoja ei ole syntynyt.

Havaitseminenkin on siis taito. Ensimmäiseksi se vaatii huomion keskittämisen taitoa. Havainnossa mielen pitää olla paikalla samalla, kun aistimme ympäristöä. Asahissa harjoittelemme havaitsemisen taitoa suuntaamalla huomiomme kehon erilaisiin aistimuksiin. Tällaisia aistimuksia on monia ja aistimusten vivahteita lukemattomia. Voimme aistia hengitysliikettä, voimme aistia käsien, jalkojen tai koko kehon liikeaistimusta, voimme aistia asentotuntoamme, voimme aistia lattian kosketusta jalkapohjissamme jne. Mitä enemmän saamme kokemusta hitaasta ja tietoisesta liikkeestä, kehon aistimusten vivahteet lisääntyvät ja samalla siis huomion mahdolliset kohteet kasvavat.

Karkeasti voidaan todeta, että kokemuksemme koostuu ulkoisista aistikohteista, mielteistä, tunteista, mielialoista ja kehon aistimuksista. Mielteiden virtaa voidaan kutsua myös ”ajatteluksi”. Voidaan väittää, että kaikki nämä ihmisen kokemuksen ulottuvuudet ovat hyvin kehollisia. Ajattelukin voidaan kokea kehomielen toimintana, joka ei ole pelkästään jotakin henkistä ja kehosta irrallista. Siksi asahin kaltainen liike, jossa kehon aistimukset ovat jatkuvasti huomion kohteena, opettaa meitä laajemminkin katselemaan mieltämme. Meditaatiota kuvataan usein mielen katselemiseksi. Kehon aistimusten katseleminen on ikään kuin esimerkkimalli tästä tapahtumasta, joka valmistaa meitä yleisemminkin tunnistamaan kokemuksemme sisältöjä.

Kohteen ymmärtämisen taito

Tahdon, huomion suuntaamisen ja havaitsemisen taidot ikään kuin kulminoituvat kohteen ymmärtämisen taidossa. Emme voi ymmärtää kohdetta, jos emme edes havaitse sitä ja emme havaitse sitä, jos emme ole edes suunnanneet siihen huomiotamme, jonka teemme käyttäen tahtoamme. Buddhalainen elämänfilosofia kiertyy ymmärtämisen ja siis tiedon tai viisauden ympärille. Buddhalainen ajattelu on tässä mielessä ensisijaisesti tietoteoreettista, ei metafyysistä. Siinä ei kysytä, millaisia olioita maailmassa on olemassa vaan, miten saamme tietoa maailmasta ja itsestämme osana maailmaa. Miten ymmärryksemme itsestämme ja maailmasta syntyy. Ongelma on siis tietoteoreettinen. Buddhalaisessa tietoteoriassa erotetaan kaksi inhimillisen ymmärryksen tai kognition tapaa: ”puhdas” ymmärrys ja ”harhainen” tai ”epäpuhdas” ymmärrys. Valon metaforan käyttö harjoituksen päämäärien kuvauksessa alleviivaa tätä näkökulmaa

Mieltä harjoittamalla voimme ikään kuin puhdistaa ymmärryksemme prosessia ja siirtyä ”tietämättömyydestä” (avidya) kohti ”viisautta” (prajna). Tietämättömyys johtaa kärsimykseen, viisaus pois kärsimyksestä.

Istumalla alas tyynylle ja katselemalla mielemme prosesseja, alamme tunnistaa niitä rakenteita, jotka kannattelevat virheellistä ymmärrystämme. Alamme ikään kuin nähdä ennakkoluulojemme läpi. Tätä prosessia ei voi kuvata lyhyesti, joten jätän sen nyt tähän. Joka tapauksessa kyse on eräänlaisesta mielen ”puhdistamisen” prosessista, jonka aikana alamme hiljalleen nähdä maailman sellaisena kuin se on, emmekä sellaisena kuin haluamme sen nähdä. Kohteen ymmärtäminen on siis todellakin taito, joka vaatii paljon harjoitusta. Kohde, jota pyrimme harjoituksessa ymmärtämään, on silloin oma mielemme ja sen toiminta. Harjoitus on mielen läpivalaisua, joka toivottavasti ainakin jossain määrin myös kasvattaa ymmärrystä itsestämme.

Toimimisen taito

Kaikki se, mitä olemme kokeneet, mitä olemme ajatellet, tunteneet jne., toimii perustana sille, miten toimimme nyt ja jatkossa. Tätä kutsutaan karmaksi. Kehomielemme on aina historiallisesti määrittynyt. Harjoittaessamme mieltämme, voimme toivoa ainakin jossain määrin kykenevämme läpivalaisemaan mieltämme niin, että pystymme näkemään ja ymmärtämään näitä toimintaamme ja ajatteluamme määrittäviä rakenteita, eräänlaisia ennakkoluulojamme, eli sitä, miten olemme tähän asti maailman ymmärtäneet. Tällainen uusi ymmärrys voi myös vapauttaa meitä näiden rakenteiden painolastista. Tässä mielessä toimintamme tai käyttäytymisemmekin on taito.

Buddhalaisuudessa puhutaan taitavasta toiminnasta ja taitamattomasta toiminnasta. Taitamaton toiminta synnyttää kärsimystä, taitava toiminta ei synnytä kärsimystä vaan päinvastoin, poistaa sitä. Tämä on hieno ja mielenkiintoinen buddhalaisen ajattelun piirre. Siinä etiikka tulee selkeästi esiin ja kuvatuksi kärsimyksen problematiikan kautta. Toiminnassa on aina eettinen ulottuvuus. Mielemme menneisyydessä muodostuneet rakenteet ovat tavallaan niitä karman siemeniä, joista nykyinen toimintani kasvaa esiin. Mutta tämä prosessi ei ole välttämätön, deterministinen. Tässä kohtaa minulla on vapaus valita. Tosin harjaantumaton mieli kokee vapaudekseen sen, että hän valitsee ennakkoluulojensa mukaan. Harjoitus pyrkii vapauttamaan meidät tästä ennakkokäsitystemme pakkopaidasta kohti todellista valinnan vapautta, missä maailma pyritään kohtaamaan sellaisena kuin se on, eikä sellaisena kuin kuvittelen sen olevan.

Tässä lyhyesi ja karkeasti kuvattuna joitakin niitä taitoja, joita kehomielen harjoittaminen pitää sisällään. Keskityin tässä vain harjoituksen tietoteoreettiseen puoleen. Kehon taitojen näkökulmasta harjoitus saa monia lisäulottuvuuksia, kuten kehon kannattelun taito, hengittämisen taito ja muita. Niistä taas joskus lisää.







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post210

Yksi luokitus ymmärtää mindfulness-ilmiötä

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Thu, February 02, 2017 16:29:24

Seuraavassa yksi luokitusmalli, joka voi auttaa nykyisin niin laajan ja sekavan mindfulness-ilmiön ymmärtämisessä. Luokittelussa on tietysti aina se ongelma, että se on ajattelun väline ja kuvaa todellisuutta vain suurpiirteisesti. Todellisuuden ilmiöt eivät ole yleensä kovin selkeästi luokiteltavissa, mutta ilman tällaista käsitteellistä analyysia ilmiöitä on vaikea ymmärtää. Eli sitten luokitukseen. Näen nykyisessä mindfulness-ilmiössä selkeästi kolme eri lähtökohdista motivoitunutta luokkaa, jotka ovat:

1. Kaupallinen mindfulness

Saa motivaationsa liiketoiminnasta. Tyyppillinen esimerkkin nk. ”corporate mindfulness”. Tyyppillinen menetelmä MBSR. Yritykset järjestävät mindfulness-kursseja työntekijöilleen. Harjoitusten tarkoituksena on poistaa erilaisia stressioireita. Stressioireiden syytä ei kysytä. Yhteisöiden tai yritysten stressiä aiheuttaviin rakenteellisiin ongelmiin ei puututa. Ne eivät kuulu asiaan.

Liiketoiminta on ohjaajakoulutuksessa ja ”mindfulness-palveluja” (ohjaajat) järjestävien yritysten liiketoimintamalleissa. Nykyään kummatkin ovat nopeasti kasvavia ”hyvinvointibusineksen” alueita. Palveluja käyttävien yritysten motiivi on myös oman liiketoiminnan ylläpitämisessä tai kasvussa.

Ohjaajakoulutuksen liiketoimintamallit perustuvat nopeaan koulutukseen ja sen kautta suureen vaihtoon. Kyseessä on yksi muodiksi tulleen eräänlaisen ”life-coachauksen” osa-alue. Kuka tahansa voi kouluttautua ohjaajaksi. Mitään pohjakoulutusta ei vaadita.

Ei pidä sisällään mitään jäsennettyä ihmiskäsitystä, paitsi jos sellaiseksi lasketaan ”homo consumens”, ihminen markkinatalouden kuluttajana ja kulutustarvikkeiden tuottajana. Ei ota kriittistä kantaa yhteiskunnan ja markkinatalouden ihmistä esineellistäviin toimintatapoihin, vaan jopa kannattelee niitä.

2. Terapeuttinen mindfulness

Saa motivaationsa, kuten muutkin terapeuttiset mallit, ihmisen mieleen liittyvien kärsimysten käsittelystä. Päämääränä on ihmisen eheyttäminen, jollain tapaa murtuneen mielen korjaaminen ja toimintakyvyn palauttaminen. Tyypillinen menetelmä esimerkiksi MBCT.

Menetelmät toimivat muiden terapeuttisten menetelmien ohessa tai apuna. Menetelmän käyttäjän näkökulmasta menetelmä ei synnytä uusia liiketoiminnan muotoja, eikä toiminta lähtökohdiltaan ole business-orientoitunutta. Tosin, menetelmäkoulutuksiin liittyy aina myös liiketaloudellinen näkökulma.

Ohjaajat ovat peruskoulutukseltaan yleensä erilaisia terapeutteja tai sosiaali- ja terveysalan ammattilaisia ja tietoisuustaito-opinnot täydentävät heidän aikaisempaa ammattitaitoaan.

Perustuu länsimaisen lääketieteen käsitykseen ihmisen terveydestä ja sairaudesta. On yksi osa terapiamenetelmien laajaa kirjoa. Kun toteaa näin, on samalla todettava, että länsimainen lääketiede sisältää monia malleja mielen ongelmien syistä ja myös monia erilaisia hoitomalleja.

3. Kontemplatiivinen mindfulness

Tällä tarkoitan perinteisiä kontemplatiivisia menetelmiä, joiden ytimessä on mielen harjoittaminen. Saa motivaationsa ihmisen elämän mielekkyyttä ja merkitystä koskevista kysymyksistä. Perinteisesti näitä kysymyksiä käsittelevät erilaiset uskonnot ja filosofiat. Tyypillinen ”menetelmä” on vaikkapa buddhalainen Vipassana perinne, jonka keskiössä on ”mindfulness”. Harjoitusten tarkoituksena on oppia ymmärtämään mielen rakennetta ja toimintatapoja. Pyrkii tarjoamaan vastauksen ihmisen eksistentiaalisen kärsimyksen ongelmaan.

Ei perustu minkäänlaisiin liiketoimintamalleihin. Opettajina toimivat yleensä usean kymmenen vuoden kokemuksen omaavat harjoittajat.

Toiminta perustuu hyvin jäsenneltyyn ihmiskäsitykseen, esimerkiksi buddhalaiseen filosofiaan/psykologiaan, joka on kehittynyt ja jota on testattu tuhansien vuosien aikana.

Tähän kolmanteen luokkaan haluan sijoittaa myös nykyiset menetelmät, jotka ovat eräänlaisia perinteisten kontemplatiivisten menetelmien länsimaisia versioita. Näissä menetelmissä on säilytetty perinteen ydin, mutta muokattu sitä enemmän länteen tai nykyaikaan soveltuvaksi. Tätä muokkaustyötä tapahtuu esimerkisi zen-perinteen piirissä.

En kannata näkemystä, että kaupalliset tai terapeuttiset menetelmät ovat nyt sitä, millaisia muotoja buddhalaisuus lännessä saa. On olemassa näkemyksiä, joiden mukaan buddhalaisuus on aina muuttunut siirtyessään Intiasta Kiinaan tai Kiinasta Japaniin ja nyt siirtyessään länteen, se ikään kuin uudistuu ja sopeutuu länsimaisiin yhteiskuntiin, tuloksena kaupallinen ja terapeuttinen mindfulness-ilmiö. En kannata tätä näkemystä, koska näissä mindfulness-ilmiön muodoissa ei voida enää puhua lainkaan buddhalaisesta ajattelusta. Buddhalaisuus ei ole stressin poistoa tai yksilöterapiaa, vaikka viimeksi mainittu näkökulma onkin monimutkaisempi. Kyllä, buddhalaisuus on siirtynyt länteen eri kanavia pitkin jo varmaan sadan vuoden ajan, mutta näen länsimaisena buddhalaisuutena vain sellaiset menetelmät tai instituutiot, jotka ovat säilyttäneet buddhalaisen ajattelun ytimen ja sen tavan, miten tässä perinteessä vastataan ihmisen eksistentiaalisen kärsimyksen ongelmaan.








  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post201

On bodymindfulness, 12

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Thu, August 11, 2016 11:45:00

I Tietoinen hengitysliike

(2b)Voidaan esittää kysymys, missä vertikaalinen ja horisontaalinen ulottuvuutemme yhtyvät, missä on se paikka, jossa keho ja mieli ovat yhtä? Tietoinen hengitysliike on yksi vastaus tähän kysymykseen. Haluankin nostaa esiin tietoisen hengityksen toisena kehollisena kokemuksena, jonka viljelemisellä on voima muuttaa harjoittajansa elämä, jolla on siis syvä eksistentiaalinen merkitys.

Tarvitsemme kehon pystylinjauksen kuvauksen lisäksi hengityksen fenomenologiaa, kehollisuuden filosofiaa, jossa hengitys ilmiönä asettuu keskiöön. Käytännössä kaikissa introspektiivisissa kehomielien harjoitusperinteissä hengitysliike otetaan keskittymisen kohteeksi. Tähän liittyy monia eri tekniikoita, joiden yksityiskohtiin ei voi tässä mennä. Joka tapauksessa kehomieliharjoituksissa siirrymme hengityksen unohtamisesta hengityksen viljelyyn. Hengityksen viljelystä tulee säännöllisen harjoituksen myötä yksi kontemplatiivisen kehon keskeisistä kokemusulottuvuuksista.

Kuvasin jo edellä, miten kehomielen harjoituksissa siirrymme egotietoisuudesta kehotietoisuuteen. Itse asiassa kuljemme tätä väliä edestakaisin, vaihdamme ikään kuin kokemuksemme moodia. Tämä kokemuksellisen moodin vaihto tarkoittaa myös vaeltamista kehon sisäisessä avaruudessa. Hahmotamme sisäisen puheemme ja käsitteellisen ajattelumme jonnekin pään seudulle. Kun siirrämme huomiomme hengitysliikkeeseen, huomiomme suuntautuu silloin alas vatsalle. Harjoituksessa tulemme tietoiseksi koetun kehomme moninapaisuudesta. Kuvaan usein introspektiivisiä kehomielen harjoituksia niin, että opettelemme niissä laskeutumaan ”ajattelevasta päästä” alas tuntevaan ja aistivaan kehoon ja aina alas kehomielen keskustaan asti, jonka tietoinen hengitysliike paljastaa.

Tietoinen hengitysliike avaa meille uuden keskustan, joka sijaitsee vatsallamme. Japanin kielessä ja kulttuurissa, joka on zen-kulttuuri, tunnistetaan tämä tietoisen hengityksen avaama keskusta. Japanilaiset kutsuvat vatsaa sanalla hara, mutta haralla ei viitata vain fyysiseen vatsaan, vaan se tarkoittaa myös ihmisen psykofyysistä keskusta, todellisen itsen paikkaa. Niinpä japanilaiset voivat kuvata toimivansa ja ajattelevansa vatsastaan, siis harastaan käsin, kun he toimivat todellisesta itsestään. He tunnistavat myös ajattelun päällä, mutta se ei ole aitoa ajattelua, kehomielen kokonaisuudesta lähtevää.

Ajattelemme helposti, että tällaiset asiat ovat niin kulttuurisidonnaisia, että emme lännessä voi ymmärtää tällaista ajatustapaa. En usko tähän. Tietoisen hengityksen avaama keskustan kokemus on tuttu kaikille, jotka ovat tarpeeksi istuneet tyynyllään ja keskittyneet hengitysliikkeeseensä. Tietoinen hengitys avaa kokonaan uuden tavan kokea kehomieli. Sen keskusta ei enää sijaitsekaan ajattelevassa päässä, vaan alempana vatsalla, keskustassa, joka voidaan kokea myös voimakkaana toiminnan keskuksena. Keskustasta lähtevää toimintaa voidaan kuvata intuitiiviseksi, koko kehomielen yhteydestä lähteväksi toiminnaksi.

Tietoinen hengitysliike avaa ja herkistää kehotietoisuutta niin, että voimme ikään kuin tuntea elämän sykkeen kehossamme. Tietoinen hengitys tuo meidät lähelle elämän vitaalia kokemusta meissä tai paremminkin kehomielessämme. Kun aistimme kehoa ja sen hengitysliikettä läheltä ja pitkään, voimme aistia kehomme lämpöä, solujemme tähtimaista sykettä, sisäisen avaruutemme syvyyttä. Buddhalaisessa käsitteistössä puhutaan elämän periaatteesta. Harjoitus tuo meidät lähelle elämän periaatetta, jonka koemme hyvin konkreettisella tavalla omassa kehomielessämme. Harjoitus syvenee tämän elämän periaatteen viljelemiseksi kehossamme. Kun egotietoisuuden sisällöt eivät nouse, jolloin myös minä vastapäätä maailmaa ei nouse, tämä elämän periaate voidaan kokea universaalina periaatteena, joka lävistää kaikki tuntevat olennot, kaiken olevan. Tämä on empatian ja myötätunnon kehollinen perusta.

Voimme kokea olevamme yhtä samassa elämän virrassa. Harjoitus siis lähtee huomion suuntaamisesta kehon aistimuksiin. Kun egon käsitteelliset sisällöt lakkaavat nousemasta, jäljelle jää kehotietoisuus joka on siis yhtä aikaa kehoa ja tietoisuutta. Siinä keho ja mieli ovat yhtä, kokemus on siis kehomielestä. Kun asumme tässä kokemuksessa, voimme kokea elämän universaalin periaatteen omassa kehomielessämme. Silloin myös ero kehomielestä ja ympäröivästä maailmasta voi kadota ja voimme kokea kehomielimaailman, jossa ei ole eroja. Zen perinteessä asia ilmaistaan toteamalla, että koko maailma on yksi Buddhan keho. Tämä on buddhalaisen etiikan lähtökohta ja sen kokemuksellinen perusta.

Lähdin liikkeelle otsikolla ”On bodymindfulness”, mutta ehkä otsikon olisi sittenkin pitänyt olla ”On bodymindworldfulness”. Kiitos.

II Kommentti

Eipä tässä muuta. Kaikkea tätä olen käsitellyt laajemmin kirjassani ”Taidon filosofia”, sen luvuissa ”Kohti hengityksen filosofiaa” ja ”Kontemplatiivisen kehon fenomenologiaa". Tämä loppui sitten tällä kertaa tähän. Jos törmäät tähän sarjaan nyt, niin kannattaa alkaa alusta. Siinä on juoni.









  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post190

On bodymindfulness, 11

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Wed, August 10, 2016 11:37:01

Kommentti huomion 10 loppuosaan.

Koska nämä blogit ovat nykyään myös filosofisen tutkimukseni julkaisualustoja, niin astun tässä vähän syvemmälle, mutta lyhyesti akateemiseenkin filosofiaan.

Ensinnäkin nämä kommentit kehomielen vertikaalisesta ja horisontaalisesta orientaatiosta ovat vielä alustavia ja keskeneräisiä. Nostan tässä esiin mallin, jota olen viime vuosina kehitellyt koulutusteni ja luentojeni yhteydessä. Tarkoituksena on luoda siitä sellainen kehomielen harjoittamisen filosofinen perusmalli, joka soveltuu erilaisten psykofyysisten interventioiden viitekehykseksi. Olen havainnut, että erityiseesti psykofyysisten terapioiden puolella on tarvetta tällaisesta mallista, joka perustelisi sen, miksi myös kehon aspektin kautta lähestyminen on toimivaa ja tärkeää. Dualistisissa malleissa tätä on vaikea perustella.

Yksi tällainen terapia- ja muussa hoitotyössä käytetty malli on Lauri Rauhalan holistisen ihmiskäsityksen malli. Se on mielestäni hyvä, mutta ei riittävä, jos lähestymistapa on kehosta kohti mieltä. Rauhalan kehollisuuden käsite kuvaa ihmisen aineellis-orgaanista olemuspuolta eikä siihen liity sellainen kehollisuuden kokemuksellinen puoli, jota kehollisuuden fenomenologiassa yleensä halutaan korostaa. Itse näen, että Rauhalan holistisessa ihmiskäsityksessä on tämä dualismin ongelma. Rauhalan tajunnallisuuden kategoria liittyy kokemuksellisuuteen eikä hänen käsitteelliseen malliinsa sovi esimerkiksi puhe kehotietoisuudesta. Tämä on hänen mallinsa mukaan käsitteellinen sekaannus, eräänlainen kategoriavirhe. Muistan hänen myös itse todenneen näin kommentoidessaan omaa työtäni, jossa tein ego-tietoisuuden ja kehotietoisuuden erottelun. Hän ei siitä pitänyt, koska hän oli tehnyt suuren työn erottaessaan tajunnallisuuden, kehollisuuden ja situationaalisuuden käsitteet ja niiden merkitykset toisistaan. Olin sekoittamassa tätä hänen hyvin järjestettyä pakkaansa.

Otin esitelmässäni esiin kehomielen vertikaalisuuden yhtenä perustavana ihmisen eksistentiaalisena ulottuvuutena. Olen sijoittanut alla olevaan kuvaan yhden mahdollisuuden ajatella vertikaalisuus ihmisen kehollisuuden perustavana ulottuvuutena:



Tässä mallissa käytän hyväksi Rauhalan kategorioita, joissa siis edelleen nähdään ihmisen holistisuus ja koostuminen kolmesta perustavasta olemisen tavasta, joita ovat tajunnallisuus, kehollisuus ja situationaalisuus. Näiden olemispuolien kokemuksellista konstituutiota kuvaan sitten kolmella käsitteellä, joita ovat intentionaalisuus, vertikaalisuus ja plastisuus. Ne ovat kaikki suhdekäsitteitä. Yksinkertaistaen ja lyhyesti: Intentionaalisuudella viittaan fenomenologiasta tuttuun kuvaukseen siitä, miten merkityskokemuksemme muodostuvat. Vertikaalisuudella viittaan siihen, miten kehollisina joudumme jatkuvasti vastaamaan painiovoiman ”kutsuun”. Tämä on yhdenlainen eksistentiaalinen vastus ja vaatii meiltä kannattelua. Tähän voisi lisätä myös "juuren" käsitteen. Plastisuudella viittaan siihen, miten situationaalisuutemme, maailmasuhteemme on eräänlaisen plastisuuden läpivirittämää. Muovaudumme ympäristömme kulttuurisiin, historiallisiin ja konkreettisiin rakenteisiin.

Tässä yksi mallin piirroshahmotelma:




Ja tässä kuva, mikä jäi huomion viimeisestä kappaleesta pois, jossa kuvaan hengitystä:



  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post189

On bodymindfulness, 10

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Mon, August 08, 2016 12:02:09

Kommentti edellisten huomioiden ensimmäiseen kappaleeseen.

Ensimmäinen kappale on heti aika tiivis: (2) ”Kun huomio pidetään suunnattuna pitkiä aikoja joko liikkumattomaan tai hitaassa liikkeessä olevaan kehoon alkavat monet kehotietoisuuden piirteet nousta esiin ja asettua huomiomme ja sen kautta viljelemisen kohteeksi. Kuvaan seuraavassa tästä prosessista niitä, joilla näen olevan suurimman eksistentiaalisen merkityksen. Kyse on siis siitä, mitä opimme, miten kokemuksemme muuttuu, kun tietoisesti viljelemme kehotietoisuutta ja sen erilaisia vivahteita, joita introspektiivinen kehomielen harjoitus nostaa esiin.”

Mielen harjoittamisen menetelmissä huomio suunnataan erilasiin kohteisiin ja pidetään siinä pitkiä aikoja. Tämä on yksi keskeinen mielen harjoittamisen taito. Huomion vaeltaa kohteesta jatkuvasti muualle, ehkä kolmen sekunnin välein. Huomion pitäminen kohteessa yhtäjaksoisesti pitkiä aikoja vaatii paljon harjoittelua. Kun puhumme tietoisuustaidoista, huomion suuntaamisen ja kohteessa pitämisen taito on perustavin. Se mahdollistaa kohteen tarkemman ja pidempiaikaisen tutkimisen, oli kohde sitten ulkoinen tai sisäinen.

Usein näissä nykyisissä mindfulness-kuvioissa tämä harjoitusvaihe ohitetaan ja ohjataan ihmisiä olemaan tietoinen laajasti kaikista mielen sisällöistä, kun ne nousevat. Tällöin syntyy helposti ajatus, että kun kävelen metsässä, kuuntelen lintujen laulua, haistelen kukkien tuoksua ja olen avoin aisteilleni, että kyseessä on mielen harjoitus. No, tavallaan, jos oikeasti kykenen tekemään niin, niin onkin. Mutta keskittymisen laajentaminen kaikille aistialueille on myös oma taitonsa, joka helposti sekoitetaan päiväunilla olemiseen. Kävelen metsässä, kuuntelen lintujen laulua ja mietin, onkohan tuo satakieli vai laulurastas; näen kissankellon, kävelen sen ääreen, ihailen sen kirkkaan sinistä väriä jne. Tämä kuvaus ei ole harjoituskuvaus vaan normaalia metsässä kävelyä, jossa mieli vaeltaa assosiaatiosta toiseen. Kyllähän tämäkin jotakin opettaa, mutta ei paljon siitä, miten tietoisuus toimii ja rakentuu. Pelkissä aistisisällöissä oleminen ei sisällä käsitteellistä analyysiä. Sen sijaan päiväunilla oleminen sisältää miltei pelkästään sitä. Miksi zen-perinteessa ja muissakin kontemplatiivisissa perinteissä kehotetaan ihmistä heräämään siitä unesta, mitä valveillakin näemme?

Olen tuossa erottanut myös liikkumattoman ja hitaassa liikkeessä olevan kehon. Kun huomio kohdistuu liikkumattomaan kehoon, on olennaista että keho on silloin oikeasti liikkumaton. Kehon aistimusten esiin nousu on hienovarainen tapahtuma. Kehon täydellinen liikkumattomuus luo tietyllä tavalla optimaalisen olosuhteen kehon sisäisen maailman tarkkailulle ja kehon aistimusten herkistymiselle. Kun istumme liikkumattomana pidemmän aikaa esimerkiksi lootus/puolilootusasennossa, kokemus kehostamme muuttuu. Kehon erilliset osat ikään kuin alkavat sulaa yhdeksi, myös mieli alkaa pysytellä kehossa ja voimme kokea siirtymistä kehomielen kokemukseen. Tämän liikkumattoman kehomielen keskellä on kuitenkin jatkuva hengityksen liike. On siis kuitenkin liikettä hiljaisuudessa, joka tässä liikkumattomuuden kontekstissa hidastuu ja lähenee itsekin liikkumattomuutta.

Dynaamisessa harjoituksessa liike on hidasta ja sitä ohjataan tietoisesti sen liikeradan jokaisen pisteen läpi. Dynaamiset kehomielen harjoitukset (kuten asahi) ovat myös hyvin vaikeita ja vaativat paljon harjoitusta. Pelkästään liikkeen hidastaminen niin, että aistitaan liikettä sisäisesti koko ajan, vaatii huomattavaa keskittymistä. Yleisesti voisi sanoa, että mitä hitaampi liike, sitä parempi. Kun liikumme hyvin hitaasti ja keskittyneesti, voimme aistia, miten voima liikkeessä muodostuu jaloista selän kautta käsiin. Aistimme liikkeen juuren maassa, aistimme koko kehon liikkuvan joka kohdastaan. Kun keskitymme tällä tavalla liikkeeseen ja sen aistimiseen, mitään käsitteellistä ajattelua ei ole. On vain tietoisuus kehosta ja sen liikkeestä eräänlaisessa hiljaisuuden ilmapiirissä. Totesin, että istuessamme voimme aistia liikkeen hiljaisuudessa, hitaassa ja tietoisessa liikkeessä voimme puolestaan aistia eräänlaisen hiljaisuuden keskuksen. Vanhassa taijij-runossa todetaankin: ”Etsi hiljaisuutta liikkeestä, liikettä hiljaisuudesta.” Tämä neuvo pätee kaikkiin kontemplatiivisiin harjoituksiin.

Totean sitaatissa, että kehontietoisuuden piirteet asettuvat viljelemisen kohteeksi. Tämä on aivan olennaista. Emme vain aisti vaan myös viljelemme. Tästä tulee mieleen buddhalainen taitavan ja taitamattoman toiminnan kuvaus, jossa taitavassa toiminnassa pyrimme viljelemään sitä, mikä on positiivista ja tulemaan vain tietoiseksi siitä, mikä on negatiivista. Tämä on hyvä yleinenkin ohje, mutta kehotietoisuuden kannalta myös hyvä muistaa. Viljely tarkoittaa siemenen istuttamista ja sen hellävaraista hoitamista, kastelemista kun on tarpeen. Siemenen on annettava kasvaa omaa vauhtiaan, sitä ei voi repiä suuremmaksi. Sitä on hoidettava, ravittava ja odotettava. Sama pätee kaikessa kontemplatiivisessa harjoituksessa. Harjoitus on viljelyä, ehkä luomuviljelyä, jossa voimakkaita ja keinotekoisia lannoitteita ei käytetä.

Käytän seuraavassa lauseessa ilmaisua ”eksistentiaalinen merkitys”. Olen tätä jo avannut edellä. Olen halunnut korostaa, että länsimaisissa mindfulness-sovelluksissa kontekstit ovat hyvin praktisia. Kontemplatiiviset perinteet ovat ihmisenä olemisen tutkimista. Jos haluamme ymmärtää niitä länsimaisen ajattelun valossa, niin niitä on hyvä verrata esimerkiksi eksistentiaalis-fenomenologiseen ajatteluun tai vaikkapa filosofia perenniksen ajatukseen, jonka toi esiin Tapio Koski väitöskirjassaan: ” Liikunta elämäntapana ja henkisen kasvun välineenä. Filosofinen tutkimus liikunnan merkityksestä, esimerkkeinä jooga ja zen-budo.” [Saatavana netissä: https://tampub.uta.fi/handle/10024/67035]







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post188

On bodymindfulness, 9

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Sun, August 07, 2016 12:13:16

I Kehon linjaus, kehomielen vertikaalinen ja horisontaalinen orientaatio

(2) Kun huomio pidetään suunnattuna pitkiä aikoja joko liikkumattomaan tai hitaassa liikkeessä olevaan kehoon alkavat monet kehotietoisuuden piirteet nousta esiin ja asettua huomiomme ja sen kautta viljelemisen kohteeksi. Kuvaan seuraavassa tästä prosessista niitä, joilla näen olevan suurimman eksistentiaalisen merkityksen. Kyse on siis siitä, mitä opimme, miten kokemuksemme muuttuu, kun tietoisesti viljelemme kehotietoisuutta ja sen erilaisia vivahteita, joita introspektiivinen kehomielen harjoitus nostaa esiin.

(2a)Ensimmäisenä haluan nostaa esiin kehon linjauksen ja siihen liittyvät voimaan ja tahtoon liittyvät kokemukset. Ensimmäinen asia, joka aloittelijalle opetetaan on kehon hyvä pystylinjaus ja miten kannatella kehoa rennolla mutta pystysuoralla tavalla istuessamme tyynyllä, mutta tehdessämme myös seisomis- tai liikeharjoituksia. Kyse on tavasta, jolla vastaamme maan vetovoiman kehomieleemme asettamaan vetoon ja vastukseen. Pitkäaikainen istuminen rennossa ja vakaassa asennossa vaatii kehon optimaalisen asennon löytämistä ja harjoittamista. Tämä tarkoittaa hyvin hienovaraista kehon kannattelua ja erityisesti selkärangan optimaalisen linjauksen löytämistä vaan vetovoimaa vastaan.

Perinteinen harjoitus korostaa kehon hyvää asentoa, sen rentouttamista ja asettumista optimaaliseen asentoon maan vetovoimaan nähden. Tämä kehon linjauksen ja optimaalisen asennon periaate ei ole pelkästään fyysinen asia. Kaikki joilla on vähän pidempi perinteinen harjoituskokemus, jossa korostetaan tyynyllä istumista, oppivat kannattelemaan ja kantamaan itseään omin voimin. Asento, asenne, selkärangan ja pään kannattelu kulkevat kaikki käsi kädessä. Optimaalisen asennon tavoittelu sisältää myös ajatuksen optimaalisesta asenteesta. Tämä on oikeastaan perinteisten introspektiivisten kehomieliharjoitteiden ensimmäinen opetus, jonka syvällisyys tulee helposti ohitettua. Itse näen että tämä ensimmäinen opetus on myös hyvin perustava, jos ei perustavin, jonka varaan tai päälle muut taidot ja opetukset rakentuvat. Kyse on ikään kuin talon perustuksesta. Jos tätä perustaa ei luoda ja harjoiteta, viljellä ensin ja paljon, kaikki muut opetukset jäävät hataraksi. Miksi näin?

Tapa, miten vastaamme maan vetovoimaan oman kannattelumme avulla, on yksi keskeisistä eksistentiaalisista rakenteistamme, joka on suurelta osin jäänyt huomaamatta länsimaisesta kehollisuuden filosofialta. Se tunnistetaan joissakin Alexander-tekniikan tapaisissa somaattisissa menetelmissä ja tanssissa, jossa sillä on tosin lähinnä esteettinen ulottuvuus.

Tarkoitan optimaalisen asennon eksistentiaalisella merkityksellä sitä, että asentomme, se tapa miten linjaamme itsemme näyttää, miten vastaamme omalla kehollamme siihen vastukseen, minkä jatkuvasti koemme maan vetovoimassa. Kohtaamme elämässämme jatkuvasti eräänlaisen eksistentiaalisen vastuksen, jonka osa maan vetovoima on.

Jatkaakseni ajatusta hieman metaforiseen suuntaan: eksistentiaalisessa vastuksessakin on oma vertikaalinen ja horisontaalinen tasonsa. Maan vetovoima tarjoaa vertikaalisen vastuksen, mutta meidän on myös elettävä elämäämme horisontaalisesti - eteenpäin, sekä konkreettisessa että metaforan mielessä. Horisontaalisella vastuksella haluan kuvata sitä, että elämä ei suju jos sitä ei elä ja se vaatii elinvoimaa, elämisen voimaa, joka voidaan ajatella yhdeksi tahdon voiman muodoksi. Elämää on elettävä eteenpäin aktiivisesti, elämä ei vain tapahdu.

Buddhalainen kuvaus dukkhasta, kärsimyksestä tai tyytymättömyydestä voidaan nähdä yhtenä tämän eksistentiaalisen vastuksen kuvauksena. Heideggerin Sorge voisi olla toinen. Maailmasta on pidettävä Huolta. Olemme jatkuvasti suhteessa maailmaan, joka vaatii meiltä huolenpitoa. Se vaatii meiltä toimintaa. Emme voi vain konkreettisesti olla ja jäädä paikallemme. Maailma vaatii meiltä antamista, ottamista, luopumista, läsnäoloa, tutkimista, kannanottoja, käsittelemistä jne.

Ajattelen että dukha tai Sorge ovat kuvauksia tästä jokaisen persoonan kohtaamasta eksistentiaalisesta vastuksesta, ja tähän vastukseen vastaamisessa on optimaalinen asentonsa ja asenteensa, joita kehomielen harjoitukset yrittävät opettaa.

Istumisharjoitus on paradigmaattinen elämisen tapa, hyvin konkreettisella tavalla. Kun istut tyynyllä, huomaat pian, että et voi vain istua ja olla siinä ilman mitään voimaa, veltosti. Sinun on kannateltava istumistasi niin kuin sinun on kannateltava elämääsi. Perinteinen muoto antaa tähän hyvän puitteen ja harjoituksen. Aluksi on opeteltava muoto, kannateltava sitä tahdon avulla ja hiljalleen opittava, miten tämä optimaalinen muoto alkaa hiljalleen kannatella itse itseään. Kun opit rentoutumaan, päästämään irti yrittämisestä, istumisen suorittamisesta, istuminen hoitaa itse itsensä. Samoin elämä, kun tämä itsensä kannattelu, hyvä pystylinjaus alkaa saada eksistentiaalisen ulottuvuuden.

Joka aamu, kun nousemme ylös sängystä, meidän on vastattava tähän painovoiman haasteeseen. Jos olen masentunut, voi olla, että en pysty nousemaan lainkaan ylös, kehoni tuntuu liian raskaalta, että saisin sen ojennettua pystyyn. Kehon linjaus on suhteessa tahtooni, tahdonvoimaani, elinvoimaisuuteeni, tunteisiini, jopa ajatteluuni. Suora ja avoin asento on yhteydessä voimaani ja itsetuntooni. Tästä on olemassa mielenkiintoista sosiaalipsykologista tutkimusta, jota on tehnyt yhdysvaltalainen Amy Caddy. Hän on esitellyt nk. ”power pose” –käsitteen ja tutkinut siihen liittyviä vaikutuksia. Esimerkiksi opiskelijat, jotka omaksuivat ”power posen” muutamaksi minuutiksi ennen työhaastattelua, saivat suurimman osan jaossa olevista työpaikoista, verrattuna ryhmään, joka valmistautui haastatteluun ottamalla jonkin heikon asennon. Näin Caddy näytti voima-asennon vaikuttavan itseluottamukseen ja tapaan, miten muut tulkitsevat meitä.

Itse pyrin kehittelemään ihmiskäsitystä, jossa kehon vertikaalisuus ja siihen liittyvä kokemuksellisuus nostetaan ikään kuin sille kuuluvalle paikalle. Otan tässä kuvauksessa lähtökohdaksi orientaation käsitteen ja kuvaan, miten ihminen orientoituu maailmaan sekä horisontaalisessa, mutta myös vertikaalisessa ulottuvuudessa. Esitän tietoisuuden intentionaalisuuden ja aikaulottuvuuden kohomielemme horisontaalisena orientaationa. Kehon pystylinjauksen esitän puolestaan kehomielemme vertikaalisena orientaationa. Tässä mallissa kehon ja mielen suhdetta voidaan tarkastella silloin orientaatiomme horisontaalisen ja vertikaalisen ulottuvuuden suhteena. Esimerkkinä mallin soveltamisesta, kun haluamme olla läsnä tässä hetkessä, meidän ei tarvitse muuta kuin palata kehomme keskilinjaan, kehomme pystylinjaukseen, olemme heti läsnä tässä ja nyt, emme muualla, koska keho elää tässä hetkessä. Mielellä on kyky ylittää nykyisyys.

Kehittelen mallia myös seuraavan kuvan esittämään suuntaan: Jos katsomme jotain kehomielen ilmiötä, esim. hengitystä, se voidaan nähdä ikään kuin ilmiönä, joka leikkaa ihmisen situationaalisen kehomielen läpi: Dia näyttää miten se on jotain fyysiseen maailmaan kuuluvaa, sillä on paikkansa ja funktionsa objektikehossa, se ilmenee meille eletyssä kehossa ja sillä on läheinen suhde kulttuurisiin merkityksiin, joita hengitykselle eri historiallisissa tilanteissa ja kulttuureissa on annettu.

II Kommentti

Edellä seuraava kokonaisuus esitelmästäni, ja koska se oli näinkin pitkä, kommentti siirtyy seuraavaan blogiin.







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post187

On bodymindfulness, 8

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Fri, August 05, 2016 10:44:36

I On-line / off-line havainnointi

Tässä kohtaa haluan ottaa käyttöön kaksi käsitettä, jotka selkeyttävät sitä, mitä meditatiivisissa harjoituksissa tarkoitetaan havainnoivan itsen näkökulmalla, koska hyvin usein se näyttää sekoittuvan normaaliin reflektion käsitteeseen. Tarkoitan ”mielen katselulla” tai havainnoimisella jotakin jota voisi kuvata ”on-line” - havainnoinniksi (on-line observation of the mind), jolloin erotuksena siitä on off-line – havainnointi (off-line observation of the mind).

Usein nämä itsen tutkimisen tavat menevät sekaisin eikä eroa selkeästi tehdä. Meditatiivisissa harjoituksissa katselemme mielen sisältöjä yhtä aikaa kun ne nousevat, siis on-line. Reflektio on normaalia jokapäiväisen mielen toimintaa, jossa ajattelen sitä, mitä äsken ajattelin tai koin, siis off-line. Reflektiossa ajattelemme uusilla käsitteillä äskeistä käsitteellistä ajatteluamme tai käsitteellistämme äsken koettua. Tätä ei pidä sekoittaa siihen, että olemme tietoisia siitä, mitä tapahtuu mielessämme tässä ja nyt. Tosin on heti todettava, että harjoittaessamme on-line havaitsemista, opimme samalla reflektiota, koska epäonnistumme jatkuvasti pyrkimyksessämme, olemme siis myöhässä, jolloin päädymmekin jatkuvasti ajattelemaan sitä, mitä juuri ajattelimme eli reflektoimaan. Tämäkin on tietysti osa harjoituksen prosessia.

Lyhyenä yhteenvetona tähän: huomion siirtäminen ja sen pitäminen kehotietoisuudessa helpottaa mielen ilmiöiden katsomista ja niiden tunnistamista ja ymmärtämistä, auttaa siis ja mahdollistaa mielen läpivalaisun. Siihen, mitä kaikkea tämä sisältää, en voi tässä puuttua, koska fokukseni on kehollisuus.

Mielemme on ikään kuin aikakone, se matkustaa jatkuvasti tulevaisuuteen ja vierailee menneisyydessä, tätä voisi kutsua mielen horisontaaliseksi ulottuvuudeksi. Kun haluamme olla läsnä tässä hetkessä pysäytämme mielemme ikään kuin keskelle, keskelle kehoa hyvin konkreettisessa mielessä, sinne missä hengitys ja keskilinjamme kohtaavat. Tästä enemmän jatkossa.

II Kommentti

Tämän eron tekeminen tuntui joskus jotenkin itsestään selvältä, kunnes aloin havahtua siihen, että ihmiset eivät usein lainkaan edes reflektoi omaa toimintaansa. Omaa toimintaa, ajattelua, mielipiteitä jne. pidetään jotenkin sillä tavalla itsestään selvästi oikeana, oikeutettuna, kyseenalaistamattomana, että sitä ei katsota tarpeelliseksi ajatella uudelleen. Reflektio tässä perinteisessä mielessä tarkottaa siis oman toimintansa tai ajattelunsa uudelleen ajattelua. Kun ajattelen jostakin asiasta jollakin tavalla, reflektio tarkoittaa, että ajattelen esimerkiksi, miksiköhän ajattelen tästä näin, voisinko mahdollisesti ajatella toisin. Tai jos on kyse toiminnastamme, kysyn, miksi toimin niin kuin toimin, voisinko toimia toisin, olisiko minulla tästäkin asiasta vielä jotain oppimista. Reflektiossa huomio suunnataan mielen toimintaan tai omaan käyttäytymiseen jälkikäteen. Esimerkiksi oppimisen kannalta tällainen reflektio on välttämätöntä. En voi oppia uutta, jos en kyseenalaista sitä, mitä jo osaan. Tällainen oman toiminnan jälkikäteinen ajattelu tuottaa uusia ajatuksia, uusia käsitteitä, uusia toimintatapoja, siis oppimista. Reflektio tietysti tapahtuu nykyisyydessä, mutta se kohdistuu jo menneisiin mielen sisältöihin tai menneeseen toimintaan. Kuvasin edellä tällaista ajattelua ”off-line havainnoinniksi”, kun näyttää siltä, että jos haluaa tulla ymmärretyksi niin kaikki käsitteet pitää yrittää kääntää jonkinlaiselle tietokonekielelle. Eli yritän tässä vähän päivittää käsitteitäni.

Kontemplatiivisissa perinteissä huomio suunnataan tietoisuuden virtaan sellaisena, kuin se tapahtuu tässä ja nyt. Pyrimme siis olemaan tietoisia mielen tapahtumista ”on-line”. En tiedä, mutta näyttäisi siltä, että harjaantumattomalle mielelle tämä on erittäin harvinainen tietoisuuden moodi, olla tietoinen siitä mitä tapahtuu juuri nyt. Olla tietoinen ajatuksista samalla kun ne nousevat tai olla tietoinen vaikkapa tunteista tai kehon aistimuksista samalla hetkellä, kun ne nousevat, eikä jälkikäteen reflektion kautta.

Buddhalainen mindfulness, kahdeksan osaisen keskitien seitsemäs askel tarkoittaa juuri tällaista tietoisuutta, oikeaa tarkkaavaisuutta, valppautta (samma sati) siitä, mitä tapahtuu juuri nyt sekä sisäisessä että ulkoisessa maailmassa ja omassa toiminnassa. Tarkka kuvaus löytyy Satipathana suttasta, josta löytyy netistäkin useita käännöksiä ja kommentaareja.









  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post186

On bodymindfulness, 7

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Thu, August 04, 2016 11:13:38

I Harjaantumattomasta kehosta kohti kontemplatiivista kehomieltä, pari huomiota

Seuraavaksi haluan kuvata joitakin keskeisiä kokemuksellisia ilmiöitä, mitä kehomielessämme tapahtuu, jos harjoitamme itseämme säännöllisesti ja perinteisillä tavoilla. Mitä tapahtuu, kun istumme alas tyynylle ja suuntaamme huomiomme hengitysliikkeeseen. Tämähän on paradigmaattinen introspektiivinen kehomielen harjoitus, jota harjoittajan odotetaan tekevän päivittäin. Hengitysliikettä voidaan aluksi laskea tai sitä voidaan vain seurata. Kun huomiota on aluksi harjoitettu tällä tavalla, huomio voidaan myöhemmin laajentaa tiedostamaan laajasti kaikkia aistikenttiä. Mutta harjoitus lähtee yleensä aina liikkeelle suuntaamalla huomio kehoon ja sen aistimuksiin. Mitä tapahtuu kokemuksellemme?

(1) Sen moodi muuttuu. Lyhyesti: siirrymme egotietoisuudesta kehotietoisuuden alueelle. Tämän erottelun teki jo Max Scheler vuonna 1916 ilmestyneessä kirjassaan ”Formalism in Ethics and Non-Formal Ethics of Values”. En mene näiden käsitteiden yksityiskohtiin ja jätän ne kuulijan intuitiivisen ymmärryksen varaan. Aivan lyhyesti kuvaten egotietoisuuden alueella koemme käsitteellisen ajattelumme muotoja kuten suunnittelua, muistelua; kehotietoisuuden alueella koemme kehon sisäisiä aistimuksia. Nämä tasot pyrkivät myös näyttämään, miten kokemuksemme laadut eroavat toisistaan. Voimme todeta, että egotietoisuuden alueella koettu sisältö on jotakin, jolla on muoto; kehotietoisuuden alueella koemme jotakin, jonka muoto on vaikea havaita, sisäinen kokemuksemme kehosta on ennemminkin muodotonta tai ainakin sen muodot ovat hämäriä.

Jokapäiväinen elämämme tapahtuu yleensä egotietoisuuden moodissa. Mielemme täytyy erilaisista ajatuksista, suunnitelmista, murheista jne. Suuntaamalla huomiomme kehotietoisuuden alueelle nämä normaalisti tietoisuutemme fokuksessa olevat muodot asettuvatkin nyt tietoisuutemme periferiaan. Kokemuksellamme on samankaltainen rakenne kuin näkökentällämme, siinä on fokus ja periferia. Normaalisti kehomme aistimukset asettuvat kokemuksemme periferiaan, yleensä unohdamme kehomme täysin paitsi jos iskemme varpaamme tai muuten satutamme sen tai olemme sairaita. Nyt kehon aistimukset nostetaan tietoisesti keskittymisen kohteeksi ja näin kokemuksemme fokukseen.

Mitä tämä tarkoittaa mielemme sisällöille? Ne joutuvat asettumaan ikään kuin uuteen kontekstiin, kehotietoisuuden kontekstiin. Kun mielen muodot nyt nousevat esiin, ne nousevat uuteen ympäristöön, jossa ne on helpompi havaita. Niitä on helpompi tarkkailla. Tämä kontekstin vaihto egotietoisuudesta kehotietoisuuteen mahdollistaa siis helpommin havainnoivan itsen näkökulman ottamisen. Tämä on ehkä keskeisin syy, miksi huomio suunnataan kehon aistimuksiin mielen toiminnan ymmärtämisen kannalta. Kehon asettamisella keskiöön on muitakin ulottuvuuksia, mutta palaan niihin kohta.

Usein meditatiivisesta harjoituksesta tai introspektiivisestä harjoituksesta sanotaan, että se on mielen katselua. Tällä viitataan havainnoivan itsen näkökulmaan, kognitiiviseen etäännyttämiseen, todistajan näkökulmaan jne. On monia samaan viittaavia käsitteitä. On helpompi havaita jotakin ilmiöitä tai muotoja, jos ne selkeästi erottuvat taustastaan. Tässä mielessä ja ja tästä syystä teemme harjoituksessa eräänlaisen kokemuksellisen moodin vaihdon kehotietoisuuteen, johon nousevat mielen muodot on tässä uudessa kontekstissa helppo havaita. Ne erottuvat selkeästi taustastaan. Niillä on ikään kuin selkeämpi hahmo.

II Kommentti

Kaikki tähänastinen on ollut johdantoa teemaan. Nyt pääsemme itse asiaan eli miten harjoitus muuttaa kehomieltämme. Käsittelin tätä teemaa perusteellisesti Taidon filosofia -kirjassani ja esitelmäni loppu onkin oikeastaan vain joiltakin osin vähän täydennettyä viittaamista siihen. Kirjan luvut hengityksen filosofiasta ja kontemplatiivisen kehon fenomenologiasta ovat esitelmäni lopun taustalla.

Otan lähtökohdakseni tässä, että istuminen tyynyllä pitkiä aikoja liikkumatta ja hengitykseen tai muihin kehon aistimuksiin keskittyminen on kontemplatiivisten perinteiden perusharjoitus, eräänlainen paradigmaattinen malli. Zenissä sitä kutsutaan nimellä zazen. Tästä voidaan tietysti olla eri mieltä, koska kontemplatiivisia harjoitusperinteitä on paljon, mutta ajattelen, tämä pitää paikkansa ainakin idän suurten traditioiden suhteen (buddhalaisuus, taolaisuus, hindulaisuus), joihin kaikkiin liittyy paikallaan tehtävän meditaation perinne. Kaikkiin näihin perinteisiin liittyy myös erilaisia liikemeditaation muotoja, jolloin voidaan puhua hindulaisesta, buddhalaisesta ja taolaisesta ”joogasta”. Kaikissa niissä liikutaan hitaasti ja tietoisesti kehon sisätilan aistimuksiin keskittyen.

Pidän kaikkein keskeisimpänä ilmiönä, kun huomio suunnataan kehon aistimuksiin, siitä seuraavaa kokemuksellisen moodin muutosta. Kirjoitin tästä 1991 julkaistussa filosofian lisensiaattityössäni Liikunta tienä kohti varsinaista itseä näin: ”

”Heideggerin toteamus, että odottamiseen liittyy kuunteleminen, vie hänet kohti kehollista olemistamme. Sen kautta Heideggerin kuvaama harjoitus saa kehollisen sisällön. Odottaminen ilmenee kehollisella tasollamme kuuntelemisena. Jos vain odotamme ja kuuntelemme, tulemme hyvin pian tietoiseksi hengityksestämme. Siksi ei olekaan mikään ihme, että hengityksen tarkkaileminen on yksi perustava metodi niin zenissä, samkhya-joogassa, taolaisuudessa kuin sufimystiikassakin. Nämä ovat kaikki itsen projekteiksi kutsumieni liikuntamuotojen ’taustafilosofioita’. Ja kaikkialla, niin kuin Heideggerillakin, kohtaamme ’hiljaisuuden paikan’[ …] Se on kehollinen kokemus siksi, että ajattelun muuttuessa olemiseksi ilman ajattelua, ajatteluun liittyvä ego katoaa ja kehontietoisuus astuu voimakkaana esiin. Jotta voimme tutkia tätä prosessia lähemmin, meidän on seuraavaksi tarkasteltava ihmisen maailmassa olemista kehona, ja otettava esiin hänen ego-tietoisuuteensa ja kehontietoisuuteensa liittyvät kokemushorisontit. Näiden kokemushorisonttien kautta voimme ymmärtää meditatiivisen asenteen aikaansaaman olevan kokemisen kokonaisuutena. Tämä kokemus tulkitaan esiobjektiivisen kehon mieleenpalautuksena. Mutta mitä nämä käsitteet tarkoittavat, selviää seuraavista luvuista.” (S. 38.)

Kuvaan edellisessä sitaatissa samaa kokemuksellisen moodin muutosta, jota esitelmässä nyt kutsuin kontekstin vaihtumiseksi. Sitaatissa astun vielä askeleen pidemmälle, kuten koko työssänikin, jossa tulkitsin mystisen yhteyskokemuksen nk. ”esiobjektiivisen kehon” mieleenpalautuksena. Esiobjektiivisella keholla viitataan tässä vastasyntyneen kehon kokemukseen, jossa ei vielä ole subjektin ja objektin kahtiajakoa. Nyt käsillä olevassa esitelmässä en mennyt tänne asti. Olisi ehkä pitänyt mennä. Mindfulnessin länsimaisissa käytännöllisissä sovelluksissa mystiikan perinteiden painottamalla yhteyskokemuksella ei näyttäisi olevan sijaa vaikka esimerkiksi kristillisen perinteen ja buddhalaisen perinteen yhteys löytyy nimenomaan tämän kautta huolimatta monista kokemuksen tulkintaeroista. Tosin tällaisten yhteyksien esiin nostaminen vaatisi länsimaisten mindfulness-sovellutusten nostamisen sille eksistentiaaliselle tasolle, josta jo edellä olen maininnut.










  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post185

On bodymindfulness, 6

TietoisuustaidotPosted by Timo Klemola Mon, August 01, 2016 12:02:25

Jatkoa edellisen huomion kommenttiin. Ei ehkä pitäisi kirjoittaa näin nopeasti näitä juttuja, mutta menköön. Ensinnäkin käytän tässä sanaa ”ego” puhekielen yleismerkityksessä ”minä”, ”minuus”. (Esitelmä oli englanniksi; esim. Purserin ilmaus ”ego-centered” voidaan kääntää ”itsekeskeinen” tai ”minäkeskeinen”.) Vaikka Freud loi käsitteelle oman erityisen merkityksen, yleiskielessä emme käytä sitä psykoanalyyttisessä merkityksessä, vaan sen latinankielen ”minää” tarkoittavassa merkityksessä. Näin siis käytän sitä itsekin.

On aina ongelmallista puhua ikään kuin käsitteet viittaisivat objekteihin, kuten terapia tai buddhalaisuus, ja niillä olisi selkeä olemus. Tämä on käsitteittemme ongelma. Voimme puhua kissoista, koirista ja mielestä ja buddhalaisuudesta ikään kuin ne olisivat esineen kaltaisia olioita, joilla on tietyt niitä määrittelevät ominaisuudet. Filosofiassa tätä kutsutaan essentialismiksi, olemusajatteluksi. Ajatustavan mukaan esimerkiksi buddhalaisuudella on jokin olemus ja jos tämä olemus muuttuu, kyse ei enää ole buddhalaisuudesta. Sama pätee vaikkapa terapiaan tai mieleen.

Toisin kuin essentialistit monet filosofit ajattelevat kuten buddhalaisessa metafysiikassa ajatellaan, että maailma koostuu jatkuvassa muutoksessa olevista prosesseista. On siis siirrytty oliometafysiikasta prosessimetafysiikkaan. Hyvä esimerkki tästä on ihmisen mieli. Kun katsomme omaa mieltämme, löydämme erilaisia mielen prosesseja: ajatuksia, tunteita, mielialoja jne. Ne ovat kaikki muutoksen tilassa.

Puhuin edellä terapiasta ”mielen eheyttämisen prosessina” ja buddhalaista harjoitusta kuvasin ”mielen läpivalaisemiseksi”. Ensinnäkin, palatakseni tuohon mitä sanoin essentialismista, ei ole mitään terapiaa sinänsä tai buddhalaista harjoitusta sinänsä, kummatkin asiat voidaan ymmärtää monella eri tavoin puhujasta ja perinteestä riippuen. Itse tulen zen-perinteestä, jossa harjoitusprosessi nähdään eräänlaisena ”egon dekonstruktiona” (Tapio!) ja jossa keskeinen harjoitus päivittäisten harjoitustuokioiden lisäksi tapahtuu sesshin-olosuhteissa. Sesshin on intensiivinen kolmesta seitsemään tai kymmeneen päivään kestävä harjoitusjakso, jossa istutaan tyynyllä keskimäärin noin kymmenen tuntia päivässä. Tällainen harjoittelu vaatii ”ehjän” minän. Ei ole järkevää osallistua tällaiseen harjoitusprossiin, jos on psykiatrinen diagnoosi. Oma opettajani totesi joskus, että ei kannata lähteä juoksemaan maratonia, jos jalka on poikki. Sama pätee mielen kohdalla sesshineihin tai retriitteihin. Luostariolosuhteissa tapahtuva harjoitus on hyvin vaativaa, mutta voi myös johtaa merkittäviin oivalluksiin mielen luonteesta.

Samoin kun buddhalainen harjoitus ”terapiakin” voidaan määritellä monin tavoin. Itse asiassa koko terapian kenttä ja koulutus on hyvin hajanainen ja villi alue. Puhun nyt siis psykoterapiasta. Terapiakoulutuksen liittäminen yliopistojen yhteyteen pyrki poistamaan tätä alan ja siihen liittyvän koulutuksen sekavuutta (onnistumatta tässä täysin). Kelan hyväksymät terapeutit hoitavat pääasiassa asiakkaita, jotka tulevat hoitoon lääkärin lähetteellä. Psykoterapeutit hoitavat siis asiakkaita, joilla on psykiatrinen diagnoosi. Kun puhun ihmisen mielen eheyttämisestä, puhun tässä kontekstissa.

Jotkut mindfulness-perustaiset menetelmät ovat löytäneet jo tiensä ”käypä hoito -suosituksiin”. Dialektinen käyttäytymisterapia löytyy epävakaan persoonallisuushäiriön hoitosuosituksista. Mindfulness- perustaista kognitiivista terapiaa (MBCT) suositellaan käytettäväksi masennustilan uusiutumista ehkäisevässä hoidossa. Myös syömishäiriöiden yhteydessä todetaan, että mindfulness-perustaiset menetelmät saattavat lieventää ahdistusta ja edistää toipumista. Kaikissa näissä tapauksissa puhutaan nimenomaan länsimaisista mindfulness-perustaisista ja kliiniseen käyttöön kehitetyistä ja sovelletuista menetelmistä, joiden käytän tarkoitus on nimenomaan persoonan eheyttäminen, masennuksen ja ahdistuksen vähentäminen, vääristyneen kehonkuvan normalisointi, toimintakyvyn palauttaminen jne. Kaikki tällaiset toimet voidaan nähdä ihmistä eheyttävinä, minuutta eheyttävinä toimina.

Ainakin zenissä pyrimme astumaan askeleen pidemmälle. Pyrimme katsomaan, mistä tämä ehjä minämme on peräisin. Pyrimme asettamaan itsemme peilin eteen ja katsomaan syvälle, mitä näemme. Tätä prosessia en ensimmäiseksi suosittelisi henkilölle, jolla on vakavia mielenterveyden ongelmia. Ajattelen, että tällainen prosessi vaatii suhteellisen ehjän persoonallisuuden, ehjän ja toimivan mielen. Oman mielen systemaattinen tarkkailu, egon rakenteiden systemaattinen purkaminen, ”egon dekonstruktio” ovat terveellekin mielelle voimakkaita ja vaativia prosesseja. Tästä syystä nykyisin onkin yleistynyt käytäntö, että buddhalaisiin retriitteihin hakeutuvat joutuvat täyttämään kyselylomakkeen, jossa alustavasti kartoitetaan heidän mielensä tilaa. Tämä onkin järkevää, varsinkin kun näyttää siltä, että nykyään erilaiset terapiat, meditaatiomentelmät, henkiset harjoitukset, enkeli- ja energiahoidot ynnä muut sekoittuvat yhdeksi hullunmyllyksi, mistä kukaan ei ota selvää.

Lopuksi vielä yksi ajatus, josta lisää ehkä myöhemmin. Terapiassa pyritään auttamaan ihmistä hänen yksilöllisessä kärsimyksessään. Buddhalaisessa perinteessä kuvataan ihmisen eksistentiaalista kärsimystä ja tarjotaan apua siihen. Kyllä, nämä kärsimyksen muodot voivat olla myös päällekkäisiä, mutta eksistentiaaliseen kärsimykseen lähete pitää yleensä tehdä itse.





  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post184
Next »