Huomioita

Huomioita

Asahi ja hengittämisen taito, osa 4

AsahiPosted by Timo Klemola Sat, April 20, 2019 11:51:47

Katsotaanpa edellä kuvaamani järjestystä vähän tarkemmin.

1. Normaalin hengityksensä tiedostamista voi helpottaa asettamalla esimerkiksi toisen kämmenensä vatsalle ja toisen rintalastalle ja katsomalla, miten kädet liikkuvat hengityksen myötä. Ongelma hengityksen suhteen on, että kun kiinnitämme siihen huomiota, niin sen automaattisuus katoaa. Tietoisuus tuo mukanaan yleensä myös jonkinasteisen kontrollin, mutta tätä voi pyrkiä välttämään. Voi pyrkiä vain aistimaan hengitystään muuttamatta sitä mitenkään. Jos vatsalla oleva kätesi on liikkumaton ja rinnalla oleva kätesi liikkuu hengityksen tahdissa, se tarkoittaa että ole ”rintahengittäjä”. Tällä viitataan siihen, että hengität pääasiassa kylkiluu- ja solisluuhengitystä, jolloin pallea ja vatsa pysyvät aika lailla paikallaan. Monet meistä hengittävät näin.

Hengityksen harjoitteluun on monta näkökulmaa. Ehkä yksi monien menetelmien jakama näkemys on, että hengitystä ei pidä pakottaa. Sitä ei pidä ikään kuin vääntää väkisin uuteen muottiin. Harjoittelussa on edettävä omaa kehoa kuunnellen, jännityksiä vähitellen tiedostaen ja niitä hiljalleen purkaen. Virheelliset hengitystekniikat johtuvat usein jännityksistä, joita olemme tottuneet pitämään yllä. On tärkeää opetella tunnistamaan jännittynyt ja rento lihas. Hiljalleen jännittynyt vatsanseutu voi silloin alkaa vapautua, ja hengityskin siirtyä enemmän pallean ja vatsan suuntaan. Koska kapean vyötärön malli on syvään iskostunut yleisestikin ajatteluumme, voi omien kehoideaalienkin tiedostaminen auttaa jännitysten purkamisessa. Jos pidämme yllä mielikuvaa kapeasta vyötäröstä, kehomme pyrkii toteuttamaan tämän idean. Jotta voimme vapauttaa kehomme, meidän tulisi ensin vapauttaa mielemme. Olemme kokonaisia kehomieliä. Hengityksessä tämä näkyy erityisen hyvin.

2. Palleahengityksen löytämiseksi on hyödyllistä tehdä erikseen palleahengitysharjoituksia. Kuvaan niitä asahi-kirjoissani ja hyviä ohjeita löytyy myös monilta nettisivuilta.

3. Oikeastaan kohdat 3. ja 4. liittyvät yhteen. Asahin alun laaja hengityksen tasausliike on mielestäni erittäin hyvä harjoitus syvähengityksen opettelemiseksi ja sen eri vaiheiden tiedostamiseksi. Olen kuvannut tämän harjoituksen tarkasti ”Asahi – tietoisen liikkeen taito” – kirjassani, mutta koska kukaan ei yleensä lue kirjoja, kuvaan sen vielä tässä. Kyseessä on hyvin rauhallinen ja hidas säädellyn syvähengityksen harjoitus.

Asahin liikesarjat sekä alkavat että loppuvat nk. ”laajaan hengitystä tasaavaan liikkeeseen”. Ne ovat malliesimerkkejä, miten harjoitellaan tietoista ja säädeltyä syvähengitystä. Kuvaan seuraavaksi asahin alun laajan hengitystä tasaavan liikkeen tarkemmin. Tee koko hengitysliike nenän kautta. Asahissa ylipäätään pyrimme hengittämään koko ajan nenän kautta. Hengästyessä uloshengityksen voi tehdä myös suun kautta.

(1) Seiso perusasennossa. Puhalla ensin keuhkot miltei tyhjäksi käyttämällä apuna myös vatsalihaksia. Anna vatsan painua kasaan. Aisti jännitystä vatsalihaksissasi. (2) Lähde hyvin hitaasti kohottamaan käsiäsi ulkokautta ylös. Vapauta sitten vatsasi ja anna pallean pudota ja aloittaa pallea/vatsahengitys. Aisti, miten vatsasi pullistuu ikään kuin pallo, joka suuntaan. (3) Jatka sisäänhengitysliikettä ja aisti, miten keuhkojen keskiosa alkaa myös täyttyä ja kylkiluusi leviävät. Tämä on kylkiluuhengitysvaihe. (4) Jatka koko ajan käsiesi kohottamista hitaasti ylös. Nyt ne ovat noin hartioiden korkeudella. Vedä vielä keuhkojen yläosiin ilmaa ja aisti, miten ylävartalosi lihakset aktivoituvat, solisluuta ja hartiat hieman kohoavat. Nyt kätesi ovat aivan ylhäällä ja keuhkosi miltei täynnä ilmaa. Älä kuitenkaan käytä tässäkään liiallista voimaa. Tee rennosti. (5) Anna keuhkosi hitaasti tyhjentyä nenän kautta. Älä siis tyhjennä keuhkojasi nopeasti, vaan säätele uloshengitystäsi pitäen se rauhallisena ja tasaisena. Tuo samalla käsiäsi hitaasti vartalon edestä alas. Aisti, miten hengitysliike alkaa itsestään hidastua ja anna sen pysähtyä kohdassa, missä se itse niin haluaa. Olet nyt pysähtynyt (6) hengityskierron alimpaan tasapainopisteeseen. (1) Jatka sitten uloshengitystäsi käyttäen hyväksi myös vatsalihaksiasi ja anna vatsasi painua sisään. Olet nyt siinä vaiheessa, mistä aloit harjoituksen ja voit jatkaa vapauttamalla vatsalihaksesi ja palleasi ja antamalla sisäänhengityksen tapahtua. Alla olevassa kuvassa tämä on hengityskierron vaihe 1.

Näin tehtynä hengityksen laaja tasausliike toimii säädellyn ja tietoisen syvähengityksen mallina, joka opettaa ja harjoittaa pallea/vatsa-, kylkiluu- ja solisluuhengityksen ja niiden yhdistämisen yhdeksi syväksi koko keuhkot tuulettavaksi hengitykseksi. Tämä on malli, minkä mukaan kaikki asahin liikkeet voidaan yhdistää syvähengitykseen

5. Otin edellä esiin seuraavassa kohdassa ”osittaisen syvähengityksen”. Tällä tarkoitan sitä, että emme tee asahissa jatkuvasti niin syvää hengitystä, kuin sarjan alun ja lopun hengitysliikkeissä. Muut asahin liikkeet toteuttavat syvähengityksen ideaa, mutta vain osittain. Tarkoitan tällä sitä, että kun laajoissa hengitysliikkeissä koko keuhkojen hengitystilavuudesta täytetään ehkä noin 90 %, niin esimerkiksi sarjan osioiden välien ”lyhyissä hengitystä tasaavissa” liikkeissä suuruus on ehkä noin 60-70 %. Tämä on kuitenkin iso ero lepohengitykseen, missä hengitystilavuudesta käytetään vain noin 10-15 %. Tässä mielessä koko asahin liikesarja on yksi pitkä hengitysharjoitus.

Kun teet lyhyen hengitystä tasaavan liikkeen, niin tee siinäkin kaikki muut edellä syvähengityksen yhteydessä kuvaamani vaiheet paitsi jätä keuhkojen yläosa osittain täyttämättä. Älä siis käytä niin paljon sisäänhengityksen varatilaa, kuin varsinaisessa syvähengityksessä. Kun hengität sisään, tunnet vatsasi laajenevan ja kylkiluittesi kohoavan, tunnet myös keuhkojesi yläosan alkavan täyttyä, mutta älä jatka siitä enää sisäänhengitystä. Hartiat ja solisluut eivät kohoa, vaan hengitys kääntyy tässä kohtaa uloshengitykseksi. Teet siis kuitenkin suhteellisen syvän hengityksen alkaen vatsalta, nousten ylös kylkiin, mutta ei enää paljoa siitä ylöspäin.

6. Seuraavaksi ehdotan, että hengitys liitetään mukaan sarjan yksinkertaisimpiin liikkeisiin, kuten hartianpyöritys, joka on ympyrä. Tällaisiin liikkeisiin hengitys on helppo kytkeä samalla periaatteella, kuin teimme edellisessä kohdassa hengityksen lyhyen tasausliikkeen kohdalla. Yksi hyvä tapa on tehdä vuorotellen hartianpyöritystä ja hengityksen lyhyttä tasausliikettä ja siinä huomata, että hengityksen suhteen liikkeillä ei ole mitään eroa: sisäänhengitys kohottaa kädet tai hartian, uloshengitys laskee ne.

7. Viimeisessä kohdassa hengitys kannattelee kaikkia asahin hitaita liikkeitä. Rentousosion nopeissa liikkeissä hengitys voi olla kytketty liikkeisiin tai se voi kulkea vapaasti riippuen liikkeen muodosta. Ravistukset tapahtuvat luontevasti uloshengityksellä.

Tässä vaiheessa liike on hidasta ja tietoista ja hengitys kulkee liikkeen tukena ikään kuin sitä kannatellen. On tärkeää huomata, että liike kulkee hengityksen rytmissä eikä päinvastoin. Helposti voi käydä niin, että uloshengitys lähenee jo loppuaan, mutta liikettä on vielä paljon jäljellä. Silloin hengitystä joutuu pakottamaan. Jos näin käy, hengityksen ja liikkeen rytmi on ollut väärä. On etsittävä rytmi, missä hengitys ikään kuin työntää liikettä eteenpäin rauhallisesti ja sitä on riittävästi jäljellä, kun liike lähenee loppuaan. Kokemus opettaa, mistä tässä tarkemmin on kyse.

Liikkeen ja hengityksen rytmittämiseen on monta tapaa. Yksi tapa on, että sisäänhengitys kannattelee liikettä, missä keho avautuu, laajenee ja uloshengityksellä keho sulkeutuu tai supistuu. Monet asahin liikkeet noudattavat tätä periaatetta. Mutta näin ei aina ole. Jos käytämme liikkeessä voimaa, esimerkiksi työnnämme, niin voima vapautetaan yleensä uloshengityksellä ja siihen valmistaudutaan sisäänhengityksellä. Koska liikkeen ja hengityksen suunta ei ole siis itsestään selvä, on jokaista liikettä tarkasteltava erikseen. Liikkeet ovat hengityksen suhteen siis myös yksilöllisiä siinä tavassa, miten hengitys asetetaan liikettä kannattelemaan. Jotta hengitys voi kannatella hidasta ja pitkää liikettä, on hengitysrytmiä hidastettava. On myös tutkittava, onko luontevaa tehdä jokin liike yhdellä, kahdella vai kolmella hengityksellä jne. Yleisesti voisi sanoa, että asahin hengitys on hidasta ja rauhallista syvähengitystä/ osittaista syvähengitystä, missä liike, hengitys ja keskittyminen intensiivisesti kohtaavat.




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post268

Asahi ja hengittämisen taito, osa 3

AsahiPosted by Timo Klemola Thu, April 18, 2019 19:47:29

Asahissa pyrimme opettelemaan taidon, missä syvä hengitysliike kannattelee myös kehon muuta liikettä. Esimerkiksi sarjan alun hengitysliikkeessä kohotamme kädet sisäänhengityksellä ja laskemme ne alas uloshengityksellä. Tavoitteena on, että koko liikesarja ensimmäisestä viimeiseen liikkeeseen kulkee rauhallisen ja syvän hengityksen kannattelemana. Koko liikesarjasta tulee silloin yksi pitkä hengitysharjoitus.

Tämän taidon oppiminen ei kuitenkaan ole helppoa aloittelijalle, jolla ei ole mitään kokemusta liikkeen ja hengityksen yhdistämisestä tai ylipäätään hengitysharjoittelusta. Siksi siihen kannattaa mennä vaiheittain. Ehdotukseni on, että aloittelijan kannattaa aluksi hengittää asahin liikkeiden aikana pääasiassa normaalisti, niin kuin hän on siihenkin asti hengittänyt. Hengityksen ja liikkeen yhdistäminen kannattaa aloittaa niin, että harjoittelee sitä aluksi liikesarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä (alun ja lopun laajat hengityksen tasausliikkeet ja osioiden välien lyhyet tasausliikkeet), mutta antaa muissa liikkeissä vielä hengityksen kulkea niin kuin se itse haluaa.

Jos ohjaaja heti liikkeen opettelun alussa korostaa, missä liikkeen kohdassa hengitetään sisään, missä ulos, erityisesti moniosaisen liikkeen oppiminen voi käydä aloittelijalle vaikeaksi. Jos liikkeen ja hengityksen rytmi on lisäksi liian nopea, tuloksena voi olla ylihengitys (hyperventilaatio). Aluksi on syytä opetella liike ja sen vaiheet ilman hengityskytkentää antaen hengityksen kulkea liikkeen taustalla omia polkujaan. Kun sitten liikeradat on hyvin opittu, voidaan alkaa kiinnittää enemmän huomiota hengityksen ja liikkeen yhdistämiseen ja hengityksen säätelyyn, mikä tarkoittaa hengityksen syventämistä ja hidastamista.

On myös totta, että liikkeen ja hengityksen yhdistyminen on luonnollinen oppimisprosessi. Tarkoitan tällä sitä, että kun harrastaja tekee asahia ja tiedostaa, että päämääränä on hengityksen kannattelema liike, hän oppii sen hiljalleen viikkojen, kuukausien, ehkä vuosien kuluessa. Hengitys tavallaan itsestään liittyy hitaaseen liikkeeseen ja hengityksen ja liikkeen yhdistymistä voi olla jopa vaikea estää. Mutta tämä vie aikansa eikä kiirettä kannata pitää. Toinen mahdollisuus on tehdä asioita enemmän systemaattisesti. Erityisesti opettamisen kannalta systemaattisessa etenemisessä on oma järkensä. Mutta ennen kuin menen tähän systematiikkaan, haluan sanoa vielä jotain säätelemättömästä hengityksestä.

Erotin tuossa alussa kaksi eri suhtautumista hengitykseen asahin liikkeissä. Neuvoin aloittelijaa tekemään liikkeitä normaalilla hengityksellä ja opettelemaan hengityksen säätelyä aluksi vain sarjan varsinaisissa hengitysliikkeissä. Tässä puhutaan siis (1) normaalista, säätelemättömästä, automaattisesta hengityksestä ja (2) hengityksen säätelystä. Itse asiassa on hyvin vaikeaa tehdä ensimmäistä. Hidas liike miltei itsestään hidastaa myös hengityksen ja hengityksestä tulee säädeltyä. Tähän liittyy monta asiaa, mutta nostan esiin yhden. Usein näkee, että ihmiset tekevät asahia hyvin nopeilla liikkeillä. Tämä näyttäisi johtuvan siitä, että he pyrkivät yhdistämään oman ”luonnolliseksi” ajattelemansa hengityksen asahin liikkeeseen. Koska normaalin, ”luonnollisen” hengityksen rytmi on noin 15 kertaa minuutissa, pienessä rasituksessa hyvinkin 20, tämä aiheuttaa, että liikettä tulee tehtyä silloin noin 15-20 kertaa minuutissa. Tämä on niin nopea liikerytmi, että liiketietoisuus kärsii tai katoaa. Asahi on ensisijassa hidasta ja tietoista liikettä. Jos teemme vaikkapa hartianpyöritysliikkeen tällä tahdilla, se tarkoittaa kokonaista kierrosta noin kolmessa sekunnissa. Itse teen yhden hartianpyöräytysliikkeen noin 10 sekunnissa, jolloin niitä tulee tehtyä minuutissa noin 6. Kolmen sekunnin tahdilla minuuttiin mahtuu 20 liikettä. Tämä on jo niin iso liikenopeus, että siinä ei enää voida puhua hitaasta ja tietoisesta liikkeestä, missä liikettä ohjataan tietoisesti sen jokaisen liikeradan pisteen läpi. Jos hengitystä on myös syvennetty, mutta rytmi on nopea, saatetaan helposti myös ylihengittää.

Mikä ratkaisuksi? Ratkaisu ei ole liikkeen nopeuttaminen ”normaalin tai luonnollisen hengityksen” tahtiin vaan on kaksi mahdollisuutta. (1) Hengitys vapautetaan ja irrotetaan liikkeestä, jolloin se voi kulkea vaikka 20 kertaa minuutissa liikkeen taustalla, mutta liikenopeus pidetään hitaana, jolloin liiketietoisuus säilyy. Kannattaa muistaa ohje, että mitä hitaampi liike, sitä paremmin meillä on aikaa sitä aistia ja ohjata. Toinen ratkaisu on (2) hengityksen säätely eli hengitysliikkeen syventäminen ja hidastaminen. Jos asahia tehdään edellä kuvaamallani tavalla täysin vapaalla hengityksellä, niin se ei toimi hengitysharjoituksena. Hengitysharjoituksen siitä tekee vasta hengityksen syventäminen ja säätely.

Miten sitten tähän hengityksen säätelyyn voisi edetä? Jos pyrimme oppimaan systemaattisesti hengityksen kannatteleman liikkeen, yksi etenemisjärjestys, yhdenlainen progressio, voisi lyhyesti kuvattuna olla seuraavanlainen:

1. Oman normaalin hengityksen tiedostaminen, miten hengitän normaalisti.

2. Pallea/vatsahengityksen harjoitteleminen, jos se ei ole osa normaalia hengitystottumusta. (Jos hengitys syvenee, rytmin tulee hidastua, jolloin vältetään ylihengitys.)

3. Syvähengityksen vaiheiden tiedostaminen, hengityskierron kaikki vaiheet.

4. Syvähengityksen harjoitteleminen, esimerkiksi liikesarjan alun ”laajassa hengityksen tasausliikkeessä”.

5. Osittainen syvähengitys mukaan ”lyhyeen hengityksen tasausliikkeeseen” (sisäänhengityksen varatilaa ei täytetä kokonaan).

6. Osittainen syvähengitys mukaan hengityksen kannalta yksinkertaisimpiin liikkeisiin, esim. hartianpyöritys, päänkääntö jne.

7. Syvähengitys/ osittainen syvähengitys mukaan sarjan kaikkiin liikkeisiin jokainen liike erikseen tutkien; etsitään oma liikettä kannatteleva hengitysrytmi (tehdäänkö liike yhdellä vai kahdella hengityksellä jne.) liikkeen hitaus ja tietoisuus säilyttäen.

Tässä vaiheessa on syytä sanoa pari sanaa hengityksen kemiasta. Samalla selittyy osittain, miksi hengitystä kannattaa harjoitella. Monet meistä hengittävät pinnallisesti niin, että pallea pysyy miltei liikkumattomana ja hengitystyön tekevät pääasiassa hengityksen apulihakset. Luulisi, että tällainen hengitystapa aiheuttaisi hapen puutetta ja meidän pitäisi siitä syystä hengittää enemmän ja syvempään, tuulettaa keuhkojamme enemmän tasapainon saavuttamiseksi. Asia on kuitenkin päinvastoin. Pinnallinen hengitys ei aiheuta hapen puutetta vaan se aiheuttaa hyvin yleistä ylihengittämistä (hyperventilaatio), koska hengitys myös samalla kiihtyy. Pinnallinen hengitys on usein myös nopearytmistä. Hengityksen kemian kannalta ylihengittäminen aiheuttaa veren hiilidioksidiniukkuutta, hypokapniaa. Veren hiilidioksidivajeella on todettu olevan monia epäterveellisiä vaikutuksia. Tästä syystä monet hengitysmenetelmät opettavat syventämään ja hidastamaan hengitystä, jotta hiilidioksidivajeelta säästytään.

Kaasujenvaihdon kemian tasapaino edellyttää luonnollista hengitystekniikkaa. Ihmisen hengitys voi olla monella tapaa puutteellista. Vanhoilla ihmisillä rintarangan ja kylkiluiden liittymäkohdan nivelet voivat jäykistyä, joka vaikuttaa hengityskapasiteettiin. Silloin asahin ”simpukkaliikkeen” kaltaiset harjoitukset ovat tärkeitä. Jotkut tutkijat varoittavat, että hengitysharjoittelu saattaa johtaa hiilidioksidivajeen lisääntymiseen, jos korostetaan vain syvää hengitystä. Samalla on myös korostettava hengitysrytmin hidastamista, jotta ylihengitykseltä vältytään. Asahissa opettelemme syvähengityksen kautta optimaalista hengitystekniikkaa, mutta samalla korostamme liikkeen ja hengityksen hidastamista, jolloin ylihengittämisen vaaraa ei ole. Aloittelijan kannattaa hengityksen säätelyssä lähteä kuitenkin aina varovasti liikkeelle. Asahissa hengityksen voi aina antaa tulla ja mennä niin kuin se itse haluaa.








  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post267

Asahi ja hengittämisen taito, osa 2

AsahiPosted by Timo Klemola Wed, April 17, 2019 10:05:55

Aluksi haluan määritellä joitakin hengitykseen liittyviä käsitteitä. Usein puhutaan vaikkapa luonnollisesta hengityksestä, mutta jätetään auki, mitä sillä tarkoitetaan. Lähden liikkeelle ”normaalin hengityksen” käsitteestä. Tarkoitan sillä sitä tapaa, miten ihminen normaalisti hengittää, kun hän ei ole siitä lainkaan tietoinen. Normaali, tiedostamaton hengityksemme voi olla kuitenkin virheellistä tai luonnollista, optimaalista. ”Luonnollisella hengityksellä” tarkoitan hengitystapaa, missä kehon hengitystä kuljettavat ja säätelevät rakenteet toimivat niin kuin niiden tulisi toimia. Voidaan puhua optimaalisesta hengitystavasta.

Usein todetaan, että hengitys tapahtuu, niin kuin sen on tarkoitettu tapahtuvan. Tämä kuitenkin pitää sisällään ajatuksen, että on joku tarkoittaja ja näin ei voi luonnon prosesseista ja kehityskuluista todeta. Hengitystapahtuma on luonnollisen kehityksen, siis evoluution tulos ja voimme kuvata tätä tapahtumaa niin kuin mitä tahansa luonnon ilmiötä. Tällaisessa hengityksen tieteellisessä kuvauksessa nostetaan esiin, miten hengitys on prosessi, mikä toteuttaa ihmisorganismin kaasujen (happi, hiilidioksidi) vaihdon, ja pitää näin yllä elämän biologisia perusprosesseja. Itse hengitystapahtumassa pallea on ensisijainen hengitystä ylläpitävä lihas, jonka supistumis- ja rentoutumisliikkeistä aiheutuu keuhkojen täyttyminen ilmalla ja niiden tyhjentyminen. Toissijaisia hengityslihaksia ovat kylkiluiden väliset lihakset ja rinnan ja kaulan seudun lihakset. Kun hengitystä kuvataan näin, voidaan myös todeta, että jos pallea ei toimi ensisijaisena hengityslihaksena vaan ikään kuin vastuu hengitysliikkeestä siirretään ylemmäksi kylkiin ja kaulaan asti, niin kyseessä on virheellinen hengityksen tapa. Tai ainakin voidaan sanoa, että kyse ei ole optimaalisesta hengitystekniikasta. Tämä on tärkeää siksi, että hyvin monet meistä hengittävä pääasiassa keuhkojen yläosilla, ja pallea ei pääse normaalisti liikkumaan, koska vatsaa vedetään jatkuvasti sisään. Vatsa on siis jatkuvasti jännittynyt.

On ikävää, että on olemassa sellaisia fitness-lajeja, joissa opetetaan hengitystekniikkaa, joka saa harrastajat vetämään vatsaansa sisään arjessakin. On siis hyvä erottaa ihmisten normaali hengitys ja luonnollinen hengitys toisistaan. Erilaiset vähemmän optimaaliset hengitystottumukset voivat olla meille täysin normaaleja, mutta se ei tarkoita, että normaali hengityksemme ei voisi olla virheellinen. Hengitysharjoitteiden avulla pyritään siirtymään normaalista hengityksestä kohti luonnollista hengitystä.

Mistä sitten virheellinen keuhkojen yläosaan painottunut ja vatsan ja pallean unohtava hengitys johtuu? Kyse on kehomme kulttuurisista ideaaleista. Kapean vyötärön idea on länsimaisessa kulttuurissa jo noin 500-vuotta vanha. Korsetteja alettiin käyttää silloin Ranskan ja Espanjan hoveissa. Kapean vyötärön idea on säilynyt meidän päiviimme asti. Vaikka ulkoisista korseteista luovuttiin noin sata vuotta sitten, idea korsettivyötäröstä jäi korviemme väliin, ja siellä se on edelleen. Edelleen suurin osa naisista hengittää niin, että vatsa on jatkuvasti sisäänvedetty ja pallea ei pääse vapaasti liikkumaan, jolloin hengitys nousee kylkiin ja ylemmäksi. Muistan aikanaan, kun opetin paljon taijita ja siihen liittyvää hengitystä, että noin 80 % naisoppilaistani hengitti keuhkojensa yläosalla ja heille pallea/vatsahengityksen oppiminen oli vaikeaa. Miehille tämä ei yleensä ollut ongelma. Miehiä ei ole opetettu häpeämään ulos työntyvää vatsaansa ja suurin osa heistä käyttää hengittäessään pallea/vatsahengitystä.

Jotta ymmärtäisimme, mitä hengityksen harjoittaminen tarkoittaa, pitää ymmärtää myös jonkin verran hengityksen anatomiaa ja fysiologiaa ja niihin liittyviä käsitteitä. Seuraavaksi niistä muutamia.

Lepohengityksellä tarkoitetaan levossa tapahtuvaa, suhteellisen pinnallista hengitystä, missä ilmaa vaihtuu keuhkoissa vain noin 0,5 litraa. Ihminen hengittää levossa keskimäärin noin 15 kertaa (joissakin tutkimuksissa 12-20). Lepohengityksen rytmi on siis suhteellisen nopea. Hengitys vaihtaa suuntaa itsestään kahdessa pisteessä, joita olen kutsunut hengityksen ylimmäksi ja alimmaksi tasapainopisteeksi. Ylin tasapainopiste on se hengityksen kohta, missä sisäänhengitys vaihtuu itsestään uloshengitykseksi. Alin tasapainopiste on kohta, missä uloshengitys päättyy ja vaihtuu sisäänhengitykseksi.

Uloshengityksen varatila on alue, mikä sijoittuu uloshengityksessä alimman tasapainopisteen ”alle”. Eli kun jatkamme hengitystämme ulos tämän tasapainopisteen jälkeen, siirrymme uloshengityksen varatilaan. Tätä tilaa on noin yksi litra. Sisäänhengityksen varatila taas sijaitsee vastaavasti ylimmän tasapainopisteen ”yläpuolella”. Eli se on tila, jonka voimme vielä täyttää keuhkoissamme jatkamalla sisäänhengitys loppuun asti. Tätä tilaa on noin 3 litraa. Koko hengityksen tilavuus eli nk. vitaalikapasitetti on silloin noin 4,5 litraa (kaikki nämä luvut ovat nuoren miehen keskiarvoja). Kuvassa 1. esitetään graafisesti nämä käsitteet.

Kuva 1.

Syvähengityksellä (joogan ”täydellinen hengitys”) tarkoitetaan sellaista hengitystä, missä keuhkot sekä tyhjennetään, että täytetään miltei kokonaan. Käytämme syvähengitystä esimerkiksi laulaessamme, jolloin keuhkot täytetään miltei kokonaan ja uloshengitys viedään myös miltei loppuun asti lauluäänen muodostuksessa.

Syvähengitys voidaan jakaa kolmeen osaan. Puhutaan pallea- tai vatsahengityksestä, kylkiluuhengityksestä ja solisluuhengityksestä. Nämä kaikki kuvaavat itse asiassa syvähengityksen vaiheita, eivätkä ne ole mitään itsenäisiä hengitystekniikoita. Hengittäessämme syvään nämä vaiheet ikään kuin liukuvat toisikseen kun keuhkot täyttyvät ilmasta. Aluksi pallea laskeutuu, vatsa pullistuu (vatsahengitys), sitten kylkiluut laajenevat (kylkiluuhengitys) ja lopuksi keuhkojen yläosien täyttyessä myös solisluut ja hartiat hieman kohoavat (solisluuhengitys).

Hengitysharjoittelua on monenlaista. Ainakin seuraavat hengityksen harjoittamisen tavat voidaan erottaa. Niiden rajat eivät ole selkeitä, vaan jokin harjoitus voi kuulua useaan luokkaan.:

(1) Syvähengityksen harjoitteleminen. Lähtee yleensä liikkeelle palleahengityksen opettelusta, jos siinä on puutteita. Pyritään vahvistamaan hengityselimistöä ja ylläpitämään rintakehän ja selän liikkuvuutta, jotta hengityskapasiteetti pysyy avoinna tai lisääntyy. Käytetään monissa idän hengitysmenetelmissä (jooga, qigong ym.).

(2) Hengityksen hidastaminen. On tyypillistä monissa meditaatiomenetelmissä. Tehdään yleensä pidentämällä uloshengitystä, jolloin pallean läpi kulkevan vagus-hermon aktivaatio aiheuttaa monia parasympaattisen hermoston aktivointiin liittyviä ilmiöitä. Tutkimuksissa on todettu, että hidastamalla hengitystaajuutta noin kuuteen kertaan minuutissa voidaan estää sympaattisen hermoston aktivaatiota, mikä rauhoittaa kehoa, alentaa kiputuntemuksia, stressiä ja verenpainetta. Hidas hengitys rauhoittaa myös mieltä.

(3) Hengityksen pysäyttäminen. Pysäyttämällä koko hengitysliike voidaan hengityksen pidättämisen kykyä lisätä moneen minuuttiin. Käytetään esimerkiksi vapaasukelluksessa. Käytetään myös monissa idän hengitysmenetelmissä. Totutetaan hengityskeskus veren hiilidioksidipitoisuuden kasvuun.

(4) Hengitysvastuksen käyttö. Käytetään sekä sisään- että uloshengityksen lihastyön harjoittamisessa. Vahvistetaan hengityselimistöä. Vastus voidaan ottaa erilaisista laitteista. Idässä vanha harjoitus, missä vastus otetaan supistamalla kurkunpäätä. On tullut nykyään tunnetuksi myös urheilupuolella.

Yksi tapa luokitella hengitysharjoituksia voisi olla myös seuraava: (1) Staattinen harjoittelu. Harjoitus tehdään paikallaan istuen, seisten tai maaten. (2) Dynaaminen, liikkeeseen yhdistetty harjoittelu kuten asahissa. Monissa joogan tapaisissa perinteissä tehdään sekä staattisia että dynaamisia hengitysharjoitteita. (3) Ääneen yhdistetty harjoitus. Vanhoista perinteistä tällaista edustaa esimerkiksi resitaatio-laulu. Suutrien resitaatio voidaan nähdä yhdellä tasolla hengityksen harjoittamisena. Joissakin perinteissä esiintyy myös hengitysharjoituksia, joissa liike ja ääni yhdistetään.

Asahia voidaan pitää joogan tai kiinalaisen qigongin tapaisena hengityksen harjoittamisen menetelmänä. Kaikissa hengitystä harjoittavissa menetelmissä tavoitteena on tiedostaa hengityksen luonnolliset vaiheet, kyetä tekemään ne ja avata ja harjoittaa kehoa niin, että oma arjen hengitys alkaa kulkea luonnollisella tavalla. Hengitysharjoitteiden avulla pyritään siirtymään normaalista hengityksestä kohti luonnollista hengitystä. Asahin ja joogan kaltaiset menetelmät voivat toimia tässä suurena apuna. Hengityksen ja liikkeen hidastaminen ja syventäminen vaikuttaa myös voimakkaasti mieleen. Hidas hengitys tyynnyttää mielen ja harjoituksessa voi tuntea kehon, mielen ja hengityksen harmoniaa, mikä on eheyttävän liikkeen ydinkokemus. [Jatkuu.]







  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post266

Asahi ja hengittämisen taito, osa 1

AsahiPosted by Timo Klemola Tue, April 16, 2019 10:32:47

Kuulostaa oudolta puhua hengittämisen taidosta, koska hengitys on ilmiö, joka tapahtuu meissä automaattisesti ja huomaamatta. Yleensä emme kiinnitä hengitykseemme mitään huomiota paitsi, jos se esimerkiksi jostain syystä tukkeutuu, jolloin jälleen automaattisesti tuleva yskä avaa ilmatiet ja hengitys voi jatkaa jälleen automaattista kulkuaan. Voimme unohtaa täysin hengityksemme ja unohdammekin. Hengitys on kuitenkin hyvin monitasoinen ja monimerkityksellinen ilmiö, joka toimii lukemattomien toimintojemme taustalla. Käytämme päivittäin lukemattomia erilaisia hengityksen tapoja tehdessämme mitä arkisimpia asioita. Vessassa käydessämme käytämme kahta eri hengitystapaa riippuen siitä, tyhjennämmekö rakkomme vai suolemme. Käytämme eri hengitystapaa halkoessamme puita kirveellä tai lapukoneella. Käytämme eri hengitystapaa pidätellessämme liikutustamme tai hallitaksemme pelkoamme. Käytämme eri hengitystapoja nostaessamme eri painoisia esineitä. Hengityksemme muuttuu ja sopeutuu jatkuvasti kaikkeen tekemiseemme. Kaikki fyysinen aktiivisuus vaikuttaa hengitykseemme, mutta myös tunteemme ja joskus myös ajatuksemme. Hengitys on ehkä tärkein kehon erilaisia homeostaaseja eli tasapainoja ylläpitävä toiminto. Se on jatkuvassa meitä tasapainottavassa työssä, vaikka emme ole siitä lainkaan tietoisia. Itse asiassa on outoa, että länsimaisessa kulttuurissa hengitys on niin täydellisesti unohdettu. Törmäämme siihen yleensä vain hengityssairauksien yhteydessä, missä hengityksen harjoittelulla on oma paikkansa kuntoutuksessa tai terapeutin vastaanotolla, missä hengitystä käytetään terapeuttisena työkaluna.

Mutta mitä tapahtuu, jos astumme joogasalille, taijin harjoituksiin tai zen-ryhmään? Kohtaamme aivan erilaisen kulttuurin. Kaikissa näissä paikoissa ohjaaja puhuu paljon hengityksestä, sen tiedostamisesta ja sen hallinnasta. Tällaisissa lajeissa opimme, että hengitys ja sen säätely ja tiedostaminen on olennainen osa harjoittelua. Sama pätee asahiin. Länsimaisessa kulttuurissa ei ole hengityksen harjoittamisen perinnettä, idässä hengitys on ollut harjoittamisen ja tutkimisen kohteena tuhansia vuosia. Tämä liittyy tietysti myös siihen, että lännessä ei ole eläviä meditatiivisten harjoitusten perinteitä, kun taas idässä miltei kaikki uskonnolliset ja filosofiset perinteet sisältävät erilaisia mielen harjoittamisen muotoja, joissa hengitys on keskeisessä roolissa.

Omakin tieni hengitykseen on käynyt monien itämaisten lajien kautta. Kamppailutaidoissa käytetään monia hengitystekniikoita voiman harjoittamiseen ja tuottamiseen. Kiinalaisissa taijissa ja qigongin eri muodoissa liikkeet opetellaan suorittamaan hengityksen kannattelemana. Zen perinteessä hengitys on jatkuvan tarkkailun kohde. Hengitys opetetaan myös hidastamaan ja syventämään niin, että zazenin harjoittaja oppii hengittämään jopa noin kahden hengityksen minuuttirytmillä. Kaikissa idän mielen harjoittamisen perinteissä henkisyys ja hengitys kulkevat käsi kädessä. Niissä hengityksen merkitys ei typisty vain hengityksen fysiologiaan ja anatomiaan ja optimaalisen hengityksen lääketieteellisiin vaikutuksiin, vaan hengitys saa eksistentiaalisen, ihmisenä olemiseen liittyvän yleisemmän merkityksen. Lännessä tällaiseen hengityksen laajempaan tarkasteluun ollaan vasta havahtumassa.

Kirjoitin joskus kokonaisen kirjan siitä, miten ihmisen kokemus muuttuu kehon, mutta erityisesti hengityksen harjoittamisen kautta: ”Taidon filosofia – filosofin taito”. Jos lukija haluaa perehtyä hengityksen filosofiaan syvemmin, kirja löytyy netistäkin täältä: http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/95448/taidon_filosofia_2004.pdf

Ennenkö siirryn asahiin, kerron lyhyen tarinan. Olin jokin aika sitten Tampereen keskussairaalan päivystysosastolla seurannassa ja olin kytketty sairaalamonitoriin, mikä seuraa sydämen sykettä ja hengitystiheyttä. Vietin siellä yhden yön. Ihmettelin, kun monitori jatkuvasti piippasi ja vilkutti välillä keltaista ja välillä punaista valoa. Jossain vaiheessa hoitaja kävi kytkemässä hälytyksen pois päältä ja selitti minulle, että kone hälyttää, koska hengitän liian hitaasti. Hän epäili minulla uniapneaa, mutta selitin hänelle, että koneenne ei ole säädetty joogeille tai asahi-ihmisille, jotka rentoutuessaan antavat tietoisesti hengityksensä hidastua. Kone piippasi ja vilkutti keltaista valoa, jos hengitystiheys laski alle 10/minuutti (normaali on noin 15). Punaista se vilkutti, jos hengitystiheys laski noin 6-7 tienoille. Itselläni se oli jatkuvasti noin seitsemän. Lopulta hoitaja kyllästyi ja kytki koneen hälytyksen pois. [Jatkuu.]











  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post265

Onko asahi "mindfulnessia", osa 5.

AsahiPosted by Timo Klemola Tue, January 29, 2019 09:48:33

Niin, onko asahi siis ”mindfulnessia”? Vien nyt tämän sarjan lyhyesti loppuun pitäytyen edellisten tarkastelun antamissa näkökulmissa. Vielä pitää kuitenkin miettiä, millaisesta olemisesta on kyse, kun kysytään onko jokin jotakin. Siinäkin on eroja. Jos kysyjä tarkoittaa olemista samassa mielessä kuin kysymyksessä, ovatko kissat koiria, niin vastaus on selvä, ei ole. Toisaalta ihminen voi pohtia ottavansa kissan tai koiran lemmikikseen, koska kummatkin toimivat tässä tarkoituksessa. Niissä on tarpeeksi samankaltaisia piirteitä, että toisen voi korvata toisella. Kun puhutaan asahin ja mindfulnessin suhteesta, tarkoitetaan yleensä jotain tämänkaltaista olemisen tapaa. Tai vielä laajemmin voidaan ajatella, miten asahi sopii osaksi erilaisia mindfulness-menetelmiä, jos niissä kuitenkin jo käytetään joogan tapaista tietoista liikettä. Nyt aletaan mielestäni olla asian äärellä. Pelkistän vastauksen kolmeen osaan ja kuvaan, miten asahi sopii edellä kuvaamiini kolmeen mindfulness-menetelmien kategoriaan ja niiden yhteyteen.

1. Asahi ja kaupalliset mindfulness-menetelmät. Tekniseltä kannalta sopii mainiosti. Koska tärkeää tässä näkökulmassa on stressinpoisto, asahi sopii tähän kuvioon erityisen hyvin. Voidaan ajatella, että asahilla on jopa etuja menetelmissä yleisesti käytettyyn joogaan nähden, koska asahin liikkeitä on helppo tehdä vaikkapa työpaikalla. Joogassa liikutaan myös lattialla, mikä hieman rajoittaa sen käyttöä. Asahi soveltuu tehtäväksi missä tahansa, koska tahansa, jos pokka riittää. Asahi on lähtökohdiltaan rentouttavaa, mieltä rauhoittavaa ja kehoa tasapainottavaa liikuntaa. Joogan tilalla voidaan myös käyttää taijiquanin ja qigongin kaltaisia meditatiivisia menetelmiä. Kaupallista mindfulness-menetelmien soveltamista voidaan tarkastella myös kriittisesti, kuten edellä kerroin. Kun viemme asahia tällaisiin kuvioihin, meidän on aina syytä myös tarkastella sitä, onko toiminta asiallista ja yleisemmin linjassa omien eettisten periaatteittemme kanssa. Liike-elämässä helposti sorrutaan epäeettisiin toimiin, esimerkiksi harhaanjohtavaan markkinointiin.

2. Asahi ja terapeuttiset mindfulness-menetelmät. Asahi sopii tähän yhteyteen erityisen hyvin ja sillä on myös monia etuja: se on dynaaminen meditaatiomenetelmä, somaattinen menetelmä ja rentoutusmenetelmä. Se tukee voimakkaasti staattisen meditaation kehollista ulottuvuutta. Tällä tarkoitan sitä, että meditaatiossa on kaksi vaikuttamisen kanavaa: tajunnan intentionaalisuuden taso, missä maailmankuvamme merkitykset muodostuvat sekä kehon intentionaalisuuden taso, missä kehollinen esiymmärryksemme maailmasta muodostuu. Harjoittamalla asahin kaltaista somaattista menetelmää voimme harjoittaa ja muuttaa kehomme maailmasuhdetta ja sen esiymmärrystä, mikä puolestaan tukee maailmankuvamme uudistumista, tajunnallisten merkitysten uudelleentulkintaa. Näen että terapeuttinen työskentely parhaimmillaan on juuri tätä: siinä otetaan huomioon ihminen kokonaisuutena kaikkine olennaisine puolineen. Itse kehitän Syvä-asahin teoriaa juuri tähän suuntaan, jotta psykoterapeutit löytäisivät asahin ja ymmärtäisivät sen ihmisen kokemusta muuttavan potentiaalin.

3. Asahi ja kontemplatiiviset menetelmät. Tästä voisi kirjoittaa paljon, mutta pelkistän: Asahi sopii ihanteellisesti esimerkiksi zen- tai vipassana-retriittien liikunnalliseksi sisällöksi. Se on helppo viedä erilaisiin kontemplatiivisiin perinteisiin ja niiden viitekehyksiin, koska asahi sisältää kaikkien kontemplatiivisten liikemeditaatiomuotojen ytimen: kehon liikkeen, hengityksen ja mielen suuntaamisen yhteyden, jonka kautta voidaan kokea kehon, hengityksen ja mielen harmonia. Sitä voidaan myös soveltaa länsimaiseen eksistentiaalis-fenomenologiseen harjoittamisen viitekehykseen, mitä olen tarkemmin kuvannut kirjoissani Liikunta tienä kohti varsinaista itse ja Taidon filosofia. Silloin kyse on idän kontemplatiivisten perinteiden selittämisestä ja kuvaamisesta länsimaisen, meille tutumman viitekehyksen avulla. Olen itse käyttänyt asahia jo pitkään erilaisissa zen-harjoituksissa, joista viimeinen on Zen-mieli – kehomieli -kurssini. Siinä harjoitamme pitkää, noin 90 minuuttia kestävää meditaatiokokonaisuutta, missä staattinen zen-meditaatio ja dynaaminen asahin liike ja eri asennot vaihtuvat virtaavasti toisiinsa.





  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post264

Onko asahi "mindfulnessia", osa 4.

AsahiPosted by Timo Klemola Mon, January 28, 2019 12:48:21

Pitää vielä jatkaa tuon toisen blogin taulukon purkamista. Yritän nyt olla lyhytsanaisempi, että saisin tämän blogisarjan joskus loppuun. Kolmantena vertailun näkökulmana otin siinä esiin harjoittajille annettavat lupaukset. Käsittelinkin tätä osin jo edellä, missä siteerasin yhden mindfulness-perustaisen stressinpoistosivuston lupausten luetteloa. Menetelmän luvataan auttavaan mitä erilaisimpiin fyysisiin ja psyykkisiin vaivoihin vatsakivuista, päänsäryistä ja unen laadusta aina masennukseen ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön asti. Terapeuttiset mindfulness-menetelmät ovat lupauksissaan varovaisempia. On jopa ruvettu korostamaan, että mindfulness-perustaiset menetelmät eivät sovi kaikille ihmisille ja ne saattavat jopa pahentaa joitakin mielen ongelmia. Kontemplatiivisissa perinteissä ei yleensä tehdä mitään lupauksia, koska niissä ei tehdä mitään varsinaista kaupallista markkinointiakaan. Ryhmät ovat pääasiassa ei-kaupallisia. Harjoituksia ja luentoja järjestävät lähinnä erilaiset yleishyödylliset yhdistykset, mitkä eivät perustu voiton tavoitteluun.

Neljäntenä vertailin mindfulness-perustaisia menetelmiä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Nostin tämän esiin lähinnä siksi, että on noussut kriittisten tutkijoiden joukko, joka pitää mindfulness-perustaisten menetelmien työpaikoille tuotuja sovelluksia lähinnä yhteiskunnan alistavia ja työntekijöitä vieraannuttavia rakenteita tukevina interventioina. Esimerkiksi Ronald Purser on tarkastellut artikkeleissaan mindfulnes-menetelmien suhdetta uusliberalismiin. Suomessa tätä näkökulmaa on nostanut esiin mm. filosofi ja mindfulness-tutkija Ilmari Kortelainen. Voisi ehkä sanoa, että kaupalliset mindfulness-menetelmät sisältävät naiivin ja kritiikittömän käsityksen yhteiskunnasta ja sen toiminnasta.

Terapeuttisissa menetelmissä tunnistetaan ihmisten pahoinvoinnin yhteiskunnalliset ja rakenteelliset syyt, jolloin esimerkiksi työstressiin liittyvien ongelmien syitä ei nähdä vain yksilötasolla, vaan tunnistetaan ongelmien yhteisöllinen ja rakenteellinen luonne. Hoitoprosessiin liittyy silloin parhaimmillaan työn uudelleenorganisoimista, sosiaalisten verkostojen toiminnan tarkastelua yms.

On monenlaisia kontemplatiivisia perinteitä ja on vaikea sanoa niistä mitään yleistä yhteiskunnallisesta näkökulmasta. Kontemplatiivisissa perinteissä harjoittajien yhteiskunnallinen aktiivisuus vaihtelee ääripäästä toiseen. Jotkut pyrkivät vetäytymään kokonaan maailmasta, toiset osallistuvat aktiivisesti yhteiskunnalliseen keskusteluun. Silloin aktiivisuus keskittyy usein erilaisten kärsimysten muotojen, myös rakenteellisten ja yhteiskunnallisten, tiedostamiseen ja niiden lieventämiseen. Kontemplatiiviset perinteet korostavat ihmisen ja hänen ympäristönsä, ihmisen ja maailman yhteyttä ja samuutta ja perustavat toimintansa tästä yhteyden kokemuksesta nousevaan etiikkaan.

Vielä voisi nostaa esiin opettajuuden ja koulutuksen näkökulmat. Kaikki mindfulness-perustaiset menetelmät vaativat ohjaajilta koulutusta ja koulutuksen jälkeen he omaksuvat yhdenlaisen opettajan roolin. Kaupallisissa menetelmissä (esim. MBSR) valmistutaan mindfulness-ohjaajiksi kahden noin 10 lähipäivää kestävän kurssin suorittamisen jälkeen. Kurssit kestävät noin puoli vuotta, jolloin mindfulness-ohjaajaksi voidaan valmistua vuodessa ja lähipäivä on silloin käyty noin 20. Tämän lisäksi opiskelijoilta edellytetään omaa säännöllistä harjoittelua. Mitään ennakkovaatimuksia ei ole. Kaikki halukkaat otetaan mukaan. Koska mindfulness-ohjaaja ei ole millään tavalla suojattu nimike, sitä voi vapaasti käyttää kuka tahansa. Samoin kuka tahansa voi aloittaa mindfulness-ohjaajien koulutuksen, jos hän niin haluaa.

Mindfulness-perustaisia terapiamuotoja koulutetaan monissa erilaisissa formaateissa. Olennaista on kuitenkin, että niitä voivat käyttää terapiatyössä vain koulutetut psykoterapeutit, jotka ovat valmistuneet yliopistojen psykoterapeuttikoulutuksista, jotka kestävät vähintään kolme vuotta. Tutkintoon voivat hakeutua asetuksessa määritetyn pätevyyden omaavat hakijat, joilla on myös vähintään kahden vuoden työkokemus hoito- tai mielenterveystyössä. Psykoterapeutti on nimikesuojattu ja Valviran valvoma käsite, mitä ei saa käyttää muut, kuin Valviran hyväksymät koulutetut psykoterapeutit.

Kontemplatiivisia perinteitä opettavat hyvin eritaustaiset ihmiset. Yhteistä heille on yleensä se, että he ovat harjoittaneet perinteessä suhteellisen kauan, yleisesti 10 – 20 vuotta, ennen kuin he ovat saaneet opettajan pätevyyden. On yleistä, että opettajat arvioivat itse oppilaidensa pätevyyden opettaa ja antavat heille opetusluvan, kun katsovat oppilaan olevan tähän valmis. Monissa perinteissä tähän liittyy erilaisia seremonioita ja todistuksia. Opettajien pätevyyden kontrolli tapahtuu siis täysin perinteen sisällä. Tämä voi olla ongelma, koska opettajuuteen liittyy myös vahva auktoriteettiasema (guru), mikä altistaa opettajan vallan väärinkäyttöön. Tällä hetkellä asiasta keskustellaan paljon, koska esimerkkejä paljastuu jatkuvasti erityisesti Yhdysvalloissa.

Vielä voisi puhua etiikasta ja arvoista. Kaupallisissa mindfulness-menetelmissä mielen harjoittamisen tekniikoita käytetään välineellisesti ilman sen suurempaa eettistä pohdintaa. Mindfulness on niissä psykotekniikka, mitä voidaan käyttää mitä erilaisimpien päämäärien tavoitteluun. Päämäärien kirjo onkin suuri. Tämä onkin aiheuttanut myös paljon kritiikkiä. Jos mindfulness-perustaisia menetelmiä voidaan käyttää armeijoiden erikoisyksiköiden toiminnan tehostamisessa, niin millaiseen etiikkaan tällainen toiminta perustuu. Samalla kannattaa kuitenkin huomata, että kysymys ei ole ollenkaan uusi. Vanhassa Japanissa zen ja sen harjoitukset olivat erityisesti samurailuokan suosiossa. Vielä toisessa maailmansodassa monet zen-opettajat opettivat japanilaisia sotilaita taistelemaan ja kuolemaan ”tyhjällä mielellä”. Zenin ja nationalismin suhde Japanissa on ollut aina vahva.

Mindfulnessin terapiasovelluksissa etiikka on eri tavalla läsnä. Toimintaa ohjaavat aina ensisijaisesti ihmisten auttamiseen liittyvät arvot. Terapiamaailmassa ollaan yleisesti sitoutuneita samoihin ammattieettisiin periaatteisiin kuin terveydenhoidossa yleensäkin. Säännökset löytyvät laeista ja niiden noudattamista valvoo Valvira.

Kontemplatiiviset perinteet ovat monitasoisia ja usein vuosituhansia vanhoja kulttuurisia muodostelmia, joita esimerkiksi filosofi Lauri Rauhalalla oli tapana kutsua filosofis-uskonnollis-psykologisiksi systeemeiksi. Tällä hän tarkoitti, että vaikkapa buddhalaisuudesta tai hindulaisesta joogasta voi löytää kaikki nämä tasot. Harjoittajan oma valinta on, mitä tasoja hän haluaa omassa harjoituksessaan korostaa. Etiikka on aina olennainen osa kaikkia uskonnollisia tai elämänfilosofisia järjestelmiä. Harjoittajat tutustuvat yleensä systeeminsä etiikkaan suoraan kontemplatiivisten harjoitusten kautta (esim. myötätuntomeditaatio) ja lukemalla perinteen tekstejä (esim. nk. boddhisattva-lupausten lukeminen ääneen ennen harjoitustuokiota). Länsimaisia mindfulness-sovelluksia kritisoidaankin usein siitä, että niissä meditaatiotekniikat tulevat tavallaan repäistyksi irti eettisiltä juuriltaan.

On tietysti totta, että siirtyessään kulttuureista toisiin perinteillä on tapana muuttua. Ne kadottavat joitain piirteitään ja omaksuvat joitain piirteitä uudesta kulttuurista. Näin on aina käynyt. Hyvä esimerkki on tästä buddhalainen zen-perinne, joka on vaeltanut Intiasta Kiinaan, sieltä Japaniin ja Japanista Yhdysvaltain kautta länteen. Jokainen hyppy maasta ja kulttuurista toiseen on tuonut mukanaan muutoksen. Näin tapahtuu kaikkien kulttuuristen ilmiöiden kohdalla. Mitään ”kulttuurista omimista” ei ole olemassa. Ei ole mitään kulttuurin muotoa, mihin ympäröivä kulttuuri ei olisi vaikuttanut. Esimerkiksi zenin kohdalla on nyt havaittavissa ilmiö, miten amerikkalainen terapiakulttuuri tunkeutuu zenin ytimeen, sen retriitti- ja opetuskäytäntöihin ja samalla myös ymmärrykseen siitä, mitä zen-buddhalaisuus ylipäätään on. Ilmiö on nähtävissä myös Suomessa.

No, ehkä näiden alustavien pohdintojen jälkeen pääsen jo seuraavassa blogissa vastaamaan otsikon kysymykseen. Katsotaan.




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post263

Onko asahi "mindfulnessia", osa 3.

AsahiPosted by Timo Klemola Sun, January 27, 2019 11:50:55

Tavoitteet

Koska kännykkäsovelluksille edellisen blogin taulukko oli aivan liian pieni, selitän sen sisällön. Samalla tulee selitetyksi tarkemmin, miksi tällainen luokittelu on tärkeää. Se avaa mahdollisuuden vertailla ilmiön eri ulottuvuuksia erilaisista näkökulmista. Tein tätä vertailua tuossa taulukossa kolmesta näkökulmasta ja lisään siihen tässä vielä pari uutta. Ensimmäinen vertailun perusta oli mindfulness-menetelmien taustalta löytyvät tavoitteet. Ihmisen toiminta on yleensä tavoitteellista, pyrimme toiminnallamme joihinkin päämääriin. Toiminnan tavoitteiden kannalta voidaan sanoa, että kaupallisissa mindfulness-menetelmissä voimme nähdä kolme keskeistä tavoitetta. Ne ovat stressin poisto, työn tuottavuuden parantaminen eli yleisemmin ihmisen suorituskyvyn kasvattaminen ja kolmantena taloudellisen menestyksen lisääminen.

Kaikki nämä päämäärät voidaan nähdä sekä yksilön, yrityksen että yhteiskunnan kannalta. Stressin poisto parantaa yksilön hyvinvointia. Jos työpaikalla töitä tekee rentoja, stressittömiä ihmisiä, se parantaa monia joustavaan ja tehokkaaseen työntekoon liittyviä olosuhteita. Myös yrityksen tuottavuus paranee tehostuneen työnteon ja vähempien sairaspoissaolojen ansiosta. Sama toteutuu myös yhteiskunnallisella tasolla terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelujen käytön vähentymisenä jne.

Pyrkiessään parantamaan suorituskykyään ihminen tavoittelee samalla myös parempaa taloudellista tulosta. Palkatessaan yritykseen mindfulness- ohjaajia ja ohjatessaan työntekijöitään mindfulness –kursseille yritykset pyrkivät yksilön suorituskyvyn kasvattamisen myötä parantamaan myös taloudellista tulostaan. Yhdysvalloissa monet tunnetut yritykset kuten Apple, Microsoft ja Google tarjoavat työntekijöilleen mindfulness-ohjelmia. Aetna, yksi Yhdysvaltojen suurimmista vakuutusyhtiöistä laski, että yrityksen järjestämille mindfulness-kursseille osallistuvien työtekijöiden tuottavuus parani vuodessa 3000 dollaria. On aika uskomatonta, mutta totta, että mindfulness-menetelmien avulla pyritään parantamaan jopa kokonaisten yhteiskuntien toimintaa ja tuloksellisuutta, mutta niin on pakko sanoa, koska Yhdistyneissä Kuningaskunnissa on menossa laaja ”Mindfulness Initative”, jossa parlamentaarinen kaikkien puolueiden jäsenistä koottu ryhmä tekee raportteja ja suosituksia viedä mindfulness-perustaisia menetelmiä kaikille hallinnon alueille: sosiaali- ja terveyspaleluihin, koulutukseen, työpaikoille, oikeuslaitokseen ja vankienhoitoon. Netistä löytyy heidän ensimmäinen 2015 julkaistu raporttinsa. Suomessa tämän ilmiön laajuutta ja vaikuttavuutta ei vielä edes ymmärretä. [Ks. https://www.themindfulnessinitiative.org.uk/]

Stressinpoiston näkökulma on kuitenkin myös ongelmallinen. Jos meidät ohjataan mindfulness-kurssille, koska olemme työssämme loppuun palamisen partaalla, niin silloin mindfulness toimii vain lääkkeen tavoin, jolla parannetaan oiretta, ei syytä. Kasvaneen stressin syy jää analysoimatta ja korjaamatta. Samalla työntekijä tulee vastuutettua asiasta, mistä hän ei oikeasti kanna vastuuta. Esimerkiksi työperäinen stressi ei yleensä ole yksilön asenteista tai muista mielen sisäisistä seikoista johtuva asia, vaan se liittyy työn rakenteellisiin tekijöihin, esimerkiksi resurssien vähäisyyteen. Siis yksinkertaistaen, jos yhdellä ihmisellä teetetään kahden ihmisen työt, se aiheuttaa lopulta välttämättä ylikuormittumista ja johtaa erilasiin kehon ja mielen sairauksiin. Monet tutkijat ovatkin kritisoineet koko kaupallista mindfulness-liikettä siitä, että se itse asiassa edellä kuvatulla tavalla tulee kannatelleeksi yritysten ja yhteiskunnan työntekijöitä alistavia ja riistäviä rakenteita. [Ks. esim. Ronald Purser ja hänen ”McMindfulness-käsitteensä.]

Terapeuttiset mindfulness-menetelmät pyrkivät ihmisen eheyttämiseen, ihmisen auttamiseen, kun hän kokee elämän ongelmat ylitsepääsemättömiksi. Meditatiivisten menetelmien suhdetta vanhoihin kontemplatiivisiin menetelmiin on paljon pohdittu, koska niiden päämäärät näyttävät hyvin samankaltaisilta. Myös kontemplatiiviset menetelmät pyrkivät ihmisen auttamiseen, kun hän kamppailee eksistentiaalisten kysymysten parissa. Kaikki kontemplatiiviset menetelmät pyrkivät omilla tavoillaan vastaamaan ihmisen kärsimyksen ongelmaan. Suomessa tähän yhteyteen kiinnitti huomiota filosofi Lauri Rauhala jo 1970-luvun lopussa. Hyvin lyhyesti voisi sanoa niin, että meditatiiviset menetelmät voivat auttaa ihmistä ikään kuin uudelleen organisoimaan epäsuotuisaa kokemustaan ja muuttamaan sitä suotuisampaan suuntaan. Meditatiivisessa prosessissa, kun mieli välillä tyhjenee käsitteistä, se mahdollistaa merkitysten uudelleen muodostumista ja vanhojen ennakkokäsitysten ja toimintamallien purkamista. Esimerkiksi kirjassaan Meditaatio ja muutamissa asiaa käsittelevissä artikkeleissaan Rauhala pyrkii kuvaamaan tätä prosessia. [Tästä on itselläni työn alla pidempi artikkeli.]

Kontemplatiiviset perinteet ovat nk. viisausperineitä. Niissä tutkitaan ja pyritään ymmärtämään ihmisenä olemisen perusteita ja muuttamaan itseä tämän ymmärryksen mukaisesti. ”Katselemalla mieltä” pyritään ymmärtämään oman mielen toimintaa ja ikään kuin läpivalaisemaan se. Ne ovat siis itsensä kasvattamista, missä tavoitteena on jonkinlainen viisaus. Viisaus on vaikea käsite ja miltei mahdoton määritellä, mutta jotakin siitä voi sanoa. Asiaa ehkä auttaa, jos ymmärtää aluksi tiedon ja ymmärryksen eron. Me voimme tietää jotakin, mutta voi olla, että emme ymmärrä, mitä tiedämme. Usein me tiedämme, miten rakennetaan erilaisia teknologisia välineitä, mutta emme ymmärrä, miten nämä välineet vaikuttavat pidemmällä aikavälillä itseemme tai ympäristöömme. Tieto ei sinänsä tuo vielä ymmärrystä, ymmärrys vaatii jotain muuta. Usein se vaatii kokemusta. Viisaudeksi voidaan kutsua sellaista ymmärrystä, mikä kohdistuu (ihmisenä) olemisen perusteisiin, joita usein kutsutaan eksistentiaalisiksi kysymyksiksi. Voimme myös ajatella, että emme ymmärrä asiaa, jos ymmärryksemme ei näy toiminnassamme. Kaikesta tästä voimme päätyä esimerkiksi seuraavaan lyhyeen viisauden määritelmään: Viisaus on kokemuksellista tietoa eksistentiaalisista kysymyksistä, mikä näkyy toiminnassa. Jostain tällaisesta kontemplatiivisissa perinteissä on kysymys. Tällainen toimintaan tuotu viisaus vaatii elinikäistä harjoitusta. Se on siis jatkuvaa itsensä kasvattamista, ihmisenä olemisen tutkimista ja Lauri Rauhalan sanoin ”oman arvomaailmansa selkeyttämistä”.

Ihmiskäsitykset

Toinen näkökulma, jonka taulukossa nostin esiin ovat ihmiskäsitykset. Tämä tarkoittaa karkeasti sitä, mitä ihmisenä olemisen piirteitä korostetaan tai pidetään ensisijaisina. Ihminen on monitahoinen olento, jota voidaan tarkastella monesta näkökulmasta. Ihmiskäsityksemme kertoo meille oman näkökulmamme ihmiseen.

Kaupalliset mindfulness-menetelmät näkevät ihmisen pääasiassa kuluttajan ja tuloksen tuottajan näkökulmasta. Tämä on tietysti luonnollista, koska koko näkökulma on nimetty ”kaupalliseksi”. Jokainen meistä on potentiaalinen mindfulness-kurssin ostaja. Siksi markkinointi on tyypillisesti liioittelevaa, huikeita lupauksia antavaa. Kaikille luvataan jotain.

Tästä on hyvä esimerkki vaikkapa suomalainen vanhin MBSR-sivusto, jossa todetaan, että menetelmän harjoittamisen hyödyt voi kokea mm.: stressitason laskemisena, kroonisen sairauden tai kiputilan kanssa elämisessä, pää-, selkä- tai niskasärkyjen vähenemisenä, toiminnallisten suolisto- ja vatsavaivojen oireiden helpottumisena, unen saannin ja laadun paranemisena, korkean verenpaineen laskemisena, uupumuksesta toipumisen nopeutumisena ja sen uusiutumisen ennaltaehkäisemisenä, ahdistuneisuuden, pelkojen tai paniikkireaktioiden lievenemisenä, kaksisuuntaisten mielialojen tasoittumisena sekä masennuksen lievenemisenä ja psykoterapian vaikutuksen tehostumisena.

Toisaalta sama sivusto perustelee ”Mindfulness työssä” koulutuksiaan seuraavasti: ”Mindfulness -menetelmä on tieteellisesti tutkittu ja olemme vuosien kokemuksen perusteella saaneet seuraavaa palautetta: Työhyvinvointi lisääntyy; työn tuloksellisuus tehostuu, kun mieli kirkastuu; keskittymiskyky vahvistuu; innovaatiokyky optimoituu; vuorovaikutus paranee ja työilmapiiri kevenee; kyky huolehtia itsestään vahvistuu; palautuminen stressaavista tilanteista kehittyy. Tutkimusten mukaan n. puolen tunnin päivittäinen harjoittaminen antaa Sinulle jopa muutamia tunteja lisää päivään. Tämä tapahtuu mm. selkeämmän ajattelun, paremman keskittymiskyvyn, osaavamman vuorovaikutustaitojen sekä nopeamman palautumisen ansiosta.”

On aika ilmeistä, että jos kaikki tämä pitäisi paikkansa olisimme törmänneet ihmelääkkeeseen, joka auttaa meitä miltei kaikissa inhimillisissä vaivoissa ja tilanteissa. Näin ei tietenkään ole. Koko tästä kuviosta tekee oudon se, että markkinointi perustuu siihen, että samalla todetaan, miten edellä kuvatuista vaikutuksista on vankka tieteellinen näyttö. Asia on paljon monimutkaisempi. On tavallaan onnetonta, että mindfulness hypetys perustuu suurelta osin mindfulness-tieteen hypetykseen.

On alkanut ilmestyä yhä enemmän myös kriittistä tutkimusta ja analyyseja, joissa osoitetaan mindfulness-tutkimuksen puutteita. Niitä ovat esim. käsitteiden määrittelyn heikkous, negatiivisten tulosten julkaisematta jättäminen, vertailuryhmien puute, toistettavuusongelmat jne. Ihmisen käyttäytymisen tutkiminen on äärimmäisen monimutkaista ja esimerkiksi nk. placebo-vaikutuksen eliminointi tuloksista on käytännössä mahdotonta. Kun tutkittavat tietävät, mitä tekevät ja mitä heiltä odotetaan, tämä ei voi olla vaikuttamatta tutkimukseen. Yksi laajempi ongelma on tutkijoiden omat intressit julkaista positiivisia tuloksia. Lääketieteellisissä tutkimuksissa tutkijoiden on tapana ilmoittaa erilaiset sidonnaisuutensa. Tällaisena ilmoitettavana sidonnaisuutena ei kuitenkaan pidetä sitä, että tutkija tutkii omaa kaupallista menetelmäänsä, jolloin negatiiviset tutkimustulokset unohtuvat helposti. Mindfulness-tutkimus on täynnä tällaisia ongelmia. Menetelmien kehittäjät eivät jäävää itseään tutkimuksesta, päinvastoin.

Edellä on kuvattu mindfulness-tutkimukseen liittyviä tiedeyhteisön ongelmia, jotka heijastuvat sellaisenaan kentälle. Ei voida ajatella, että yksittäiset mindfulness-ohjaajat kykenisivät arvioimaan tieteen tuloksia, mutta ohjaajien kouluttajilta pitäisi kyllä vaatia kykyä myös kriittiseen ajatteluun. Tätäkin on tosin turha toivoa, koska kyse on nykyään jo niin suuresta liiketoiminnasta.

Mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien ihmiskäsitykset perustuvat samoihin lääketieteen, psykologian ja psykoterapian ihmiskäsityksiin, joihin niiden rinnalla kulkevat muutkin terapiamenetelmät perustuvat. Ihminen pyrkii kohti terveyttä ja hyvinvoinia, jotka määritellään ihmisen toimintakyvyn kautta. Olemme terveitä, kun emme ole sairaita.

Voi tosin olla, että mindfulness-näkökulmat ovat avaamassa terapiapuolella myös uusia teitä ja näkökulmia ihmisen ymmärtämiseen. Erityisesti mieleeni tulee länsimainen kehon ja mielen, ruumiin ja sielun vahvasti jakava dualismi, joka on pesiytynyt myös eri tieteiden käsityksiin ihmisestä. Tästä on hyvä esimerkki lääketiede, missä edelleen mielen osuus sairauksien synnyssä ja hoidossa on huonosti tunnettua ja tunnustettua. Samoin psykologian ja psykoterapian puolella kehollisen näkökulman merkitystä ollaan vasta alkamassa ymmärtää. Monet kontemplatiivisista perineistä otetut mindfulness-mallit perustuvat jonkinlaiseen käsitykseen kehon ja mielen yhteydestä. Niitä kuvataankin usein kehomielen harjoituksiksi. Tosin samaan hengenvetoon on todettava, että tyypillisissä mindfulness-interventioissa ei tätä kehomieli yhteyttä kunnolla vielä ymmärretä. Tässä kohtaa työtä on tehtävä vielä paljon. Mutta kun tämä ymmärrys lisääntyy, muuttuu hiljalleen myös dualistinen ihmiskäsitys ehkä piirun verran kehon ja mielen yhteyttä korostavaan suuntaan. Muuten, sivumennen sanoen, asahin yhteydessä työskentelemme hitaasti, mutta päättävästi tässäkin suunnassa.

Kontemplatiivisten perinteiden ihmiskäsitykset ovat syvällisiä, yleensä tuhansien vuosien kehityksen ja ihmistutkimuksen tulosta, joten niitä ei voi lyhyesti kuvata. Jos näissä perinteissä pyritään kohti jonkinlaista viisautta, se tarkoittaa, että niiden taustalla on olemassa jonkinlainen ”autenttisen” tai ”varsinaisen” ihmisen ideaali. Ajatus tarkoittaa, että meillä on näkemys siitä, mitä ihminen parhaimmillaan, aidoimmillaan voi olla. Eri perinteet määrittelevät tämän ideaalin eri tavoin enkä syvennyt näihin ideaaleihin tässä tarkemmin. Kehotan lukijaa tässä kohtaa tutustumaan syvemmin esimerkiksi buddhalaiseen ajatteluun, josta mindfulness-perustaiset menetelmät ovat ottaneet psykotekniikkansa. [Jatkuu …]





  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post262

Onko asahi "mindfulnessia", osa 2.

AsahiPosted by Timo Klemola Sat, January 26, 2019 18:59:20

Onko asahi mindfulnessia, osa 2.

Jos katsomme tarkemmin edellisessä blogissani esittelemääni kolmea mindfulness-menetelmien kategoriaa, huomaamme, että nekin jakautuvat vielä alaluokkiin. Käyn läpi lyhyesti tarkemman jaottelun.

A. Kaupalliset menetelmät, joista esimerkkinä toimii hyvin MBSR. Menetelmän käytön tavoitteiden mukaisesti voimme erottaa ainakin seuraavat alaluokat:

(1) Henkilökohtaisen stressinpoiston ja sen kautta hyvinvoinnin lisäämisen. Esimerkiksi työstressi on voinut jo aiheuttaa sairauksia ja MBSR-menetelmää käytetään stressistä aiheutuneiden sairauksien hoidossa. Tämähän oli Kabat-Zinnin alkuperäinen projekti.

(2) Ennaltaehkäisevä työperäisen stressin poisto.

(3) Työn tuloksellisuuden kasvun tavoittelu. Suorituksen parantaminen. Tämä voidaan liittää erilaisiin nk. ”mielen valmentamisen” (mind coaching) tai mentaalivalmennuksen ajatusmaailmaan. Tästä on monia erilaisia muotoja riippuen, mitä ammattikuntaa valmennetaan. Yksi ääriesimerkkiä tästä suuntauksesta on Mindfulness Based Mind Fitness Training (MMFT), jota toteutetaan Yhdysvaltain armeijassa ja jonka päämääränä on hallita taistelutilanteen stressiä ja erityisesti siitä palautumista.

B. Terapeuttiset menetelmät

(1) Psykoterapiamenetelmät. Yksi ensimmäisistä mindfulness-perustaisista menetelmistä oli MBCT (Mindfulness Based Cognitive Therapy). Siinä meditaatio yhdistettiin kognitiiviseen lähestymistapaan. Nykyään vastaavia menetelmiä on useita. Itse asiassa hyvin monilla terapiasuuntauksilla on omat ”mindfulness based” näkökulmansa. On tutkittu meditaatioprosessien ja psykoterapiaprossien samankaltaisuutta ja havaittu, että monet psykoterapiapotilaat hyötyvät mielen harjoittamisen näkökulmasta. Suomessa filosofi Lauri Rauhala kiinnitti tähän huomiota jo 1970-luvun lopussa. Tässä Rauhala oli paljon edellä aikaansa.

(2) Fysioterapiamenetelmät. Psykofyysisen fysioterapian yleistyessä meditatiivisia tekniikoita on alettu käyttää myös fysioterapian yhteydessä.

(3) Meditaatio terapeutin itsehoitomenetelmä. Monet terapeutit harjoittavat itse jotain meditaatioperinnettä tai meditatiivista liikettä pitääkseen huolta itsestään ja harjoittaakseen itsessään eräänlaista avointa kuuntelemisen taitoa, mitä meditaatio usein myös opettaa.

C. Vanhat kontemplatiiviset perinteet

(1) Buddhalainen perinne ja siihen liittyvät meditaatiotekniikat. Tämä on tietysti kokonainen elämänfilosofinen järjestelmä, jota ei voi tässä lyhyessä esityksessä tarkemmin esitellä. Tämä on ensisijainen siksi, että Kabat-Zinnin esimerkin mukaan mindfulness-perustaiset menetelmät ovat käytännössä kaikki omaksuneet buddhalaisia meditaatiotekniikoita, joiden lähtökohtana ovat vipassana- ja zen-koulukunnat. Monet mindfulness-menetelmät kuvaavat lähtökohtiaan niin, että he käyttävät historiallisesti vanhoja mielen harjoittamisen menetelmiä, kuten buddhalainen meditaatio, mutta ovat tuoneet sen nykyajan tieteelliseen viitekehykseen. Tällä perustellaan sitä, että menetelmä on voitu ottaa buddhalaisesta elämänpiiristä, mutta se on ikään kuin puhdistettu erilaisista uskonnollisista vaikutteista ja siitä on muokattu puhtaasti tieteellisesti perusteltu menetelmä, jonka myös länsimainen (kristitty, erityisesti Yhdysvalloissa) ihminen voi omaksua. Tämä on sama perustelu, mikä kuultiin jo 1970-luvulla TM-liikkeen (Transsendenttinen meditaatio) perustajan Maharishi Mahesh Yogin suusta.

Mindfulness-buumin myötä myös monet zen- ja vipassana-yhteisöt ovat saaneet lisää harjoittajia. Näihin koulukuntiin etsiytyvät henkilöt, jotka haluavat syvemmin ymmärtää sitä, mistä tässä koko buumissa on kyse.

(2) Vanhat meditatiivista liikettä opettavat koulut. Niputan tässä yhteen monia lajeja, että saan asian lyhyesti esitettyä. Levinnein näistä lajeista lienee jooga, joka perustuu intialaiseen filosofiaan, mutta jota pääasiassa lännessä tehdään voimistelumuotona. Jooga on hidasta ja tietoista, hengityksen kannattelemaa liikettä, johon on sisäänrakennettu meditaatioelementti. Meditaatiomenetelmät jaetaan usein staattisiin ja dynaamisiin. Staattisella viitataan harjoitukseen, mikä tapahtuu paikallaan istuen, seisten tai maaten. Dynaamisella viitataan liikemeditaatioon. Joogan lisäksi lännessä paljon harjoitettuja dynaamisen meditaation muotoja ovat myös monet kiinalaiset lajit, kuten eri taijiquanin ja qigongin tyylit ja koulukunnat. Kaikkia näitä näkee käytettävän mindfulness-perustaisten menetelmien yhteydessä. Tähän joukkoon voimme liittää myös asahin, jonka liike tehdään tietoisesti ja hengityksen kannattelemana, vaikka se onkin muodoltaan nuori ja vain periaatteiltaan vanhaa.

Hiljalleen kysymys asahin suhteesta mindfulnessiin alkaa hahmottua. Niin kuin aluksi totesin, jotta voimme vastata tähän kysymykseen perustellusti, meidän tulee ymmärtää ensin, mistä mindfulnessissa on kysymys. Vaikka joudun taas yksinkertaistamaan, olen koonnut seuraavaan taulukkoon muutaman näkökulman, jotka edelleen avaavat mindfulness-ilmiötä:












  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post261

Onko asahi "mindfulnessia"?

AsahiPosted by Timo Klemola Fri, January 25, 2019 11:23:11

Tähän kysymykseen näyttää nyt törmäävän useasti. Olen netistä huomannut, että Suomessa järjestetään paljon erilaisia ”Mindfulness ja asahi” –kursseja. En tosin tiedä, mitä siellä tehdään, mutta koska kummatkin asiat, sekä asahi, että ”mindfulness” ovat minulle jossain määrin tuttuja, niin voisin yrittää vastata tähän kysymykseen. Vastauksesta taitaa tulla valitettavasti moni osainen, koska aluksi on puhuttava siitä, mistä silloin puhutaan, kun puhutaan asahista ja mindfulnessista. On siis aluksi katsottava näitä käsitteitä. Vastaus siis ei ole kyllä tai ei. Asia on monimutkaisempi.

Aloitan asahista. Mitä kysytään, jos kysytään, onko asahi jotakin? Silloin meillä pitäisi olla ymmärrys siitä, mitä asahi on. Tämä ei ole itsestään selvä asia. Iso osa asahin harrastajia pitää asahia terveyttä lisäävänä tai sairauksia hoitavana menetelmänä, terveysliikuntana. Silloin asahin liikkeitäkin tehdään samalla tavalla kuin minkä tahansa voimistelun liikkeitä, aika nopeasti ja liikkeiden terveysvaikutuksiin keskittyen. Itse en tee yleensä asahia näin. Minusta tämä on vasta asahin ensimmäinen, aloittelijan taso. Minusta asahi on ensisijaisesti somaattinen menetelmä ja kehomielen harjoittamisen tapa. Somaattisella menetelmällä tarkoitan sitä, että asahissa harjoitetaan kehon optimaalista asentoa, liikettä ja voimantuottoa. Tähän liittyy kehon hyvä linjaus maan vetovoimaan nähden, koko kehon liike jne. Aivan olennaisena asahissa pidän sitä, että liike tehdään mahdollisimman tietoisesti eli, että asahi on meditatiivista, tietoista liikettä. Tämä tarkoittaa sitä, että asahissa liikettä aistitaan ja ikään kuin kuunnellaan sisäkautta ja liikettä ohjataan tietoisesti liikeradan jokaisen pisteen kautta. Samalla pyritään tekemisen tapaan, missä liike, hengitys ja keskittynyt mieli ikään kuin kohtaavat. Tämä synnyttää asahille tyypillisen harmonisen liikekokemuksen. Tämä vaatii keskittymistä ja liikkeen hitautta. Tällainen tekemisen tapa ei onnistu esimerkiksi silloin, jos asahia tehdessään juttelee muiden kanssa tai jos kuuntelee ohjaajaa, joka juttelee niitä näitä. Silloin keskittyminen on ohjaajan puheessa, ei oman kehon kuuntelemisessa.

Asahissa on siis ainakin kolme tasoa: 1. terveysliikunnan taso, 2. liikeperiaatteiden taso ja 3. meditatiivinen taso. Eli jos kysymme, onko asahi jotakin, meidän pitää ensin kysyä, millaisesta asahin tekemisestä puhut. Joskus törmään väitteeseen, että olisin liittänyt asahiin tämän viimeisen tason vasta viime vuosina tai alkanut korostaa sitä. Väite ei pidä paikkaansa. Olen korostanut sitä aina, alusta asti. Vuonna 2007 kirjoittamaani ensimmäiseen asahia käsittelevään kirjaan kirjoitin tästä teemasta yhden luvun, jossa kirjoitan näin: ”Länsimaisessa kulttuurissa on vierasta kuunnella ja tutkia kehoa sisäkautta, harjoittaa siis kehotietoisuutta. Monissa kiinalaisissa ja intialaisissa perinteissä tämä on sääntö, ei poikkeus. Tämä on yksi asahin keskeisimmistä periaatteista: pyrimme liikkumaan tietoisesti ja kehoa kuunnellen.” (Asahi – terveysliikuntaa kaikille, s. 142.)

Entä sitten ”mindfulness”. Tämän käsitteen käyttöön liittyy myös isoja ongelmia. Sillä voidaan nykyään tarkoittaa miltei mitä vain. Kysyjä on yleensä lukenut artikkelin ”mindfulnessista” ja ajattelee, että on jokin sellainen asia kuin ”mindfulness”. Käsitteet johtavat meitä usein harhaan. Ajattelemme, että kun on olemassa jokin käsite, niin on olemassa myös sitä vastaava esineen kaltainen olio. Ongelma on se, että mindfulness on käsitteenä niin yleinen, että se ei kerro enää oikeastaan mitään. Kysyjä luultavasti tarkoittaa kysyä, onko asahi meditaatiota, koska nämä käsitteet esiintyvät nykyään aika lailla synonyymisesti. Mutta korvaamalla ”mindfulness” ”meditaatiolla” ongelma ei katoa. Myös meditaatio on niin yleinen käsite, että se ei vielä kerro paljon mitään. Kyse on samasta asiasta kuin jos puhuisimme eläntarhassa kohtaamistamme erilaisista eläimistä käyttäen vain eläimen käsitettä. Kun näemme käärmeen tai linnun, kuvaisimme sitä vain eläimeksi. Tällainen puhetapa, missä käytetään liian yleistä käsitettä, johtaa meitä harhaan eikä salli ilmiön yksityiskohtaista tarkastelua. Sama pätee meditaation tai mindfulness- käsitteen suhteen.

Jotta puheesta tulisi järkevää, käsitteet pitää olla tarkemmin määriteltyjä. Tästä syystä olen käyttänyt nykyisestä mindfulness-ilmiöstä seuraavaa luokittelua, mikä voi antaa yhden tavan lähestyä käsitettä yksityiskohtaisemmin. Voimme erottaa ainakin kolme viitekehystä, missä mindfulness-käsitettä käytetään: 1. kaupalliset mindfulness-sovellukset (MBSR ym.), 2. terapeuttiset sovellukset (MBCT ym.) ja 3. vanhat kontemplatiiviset perinteet (lähinnä buddhalaisuus). Tällaiset kategoriat ovat tietysti teoreettisia ja jotkut menetelmät voivat kuulua moniin luokkiin. Kun olemme tehneet tällaisen jaon, huomaamme, että kategoriat perustuvat menetelmien erilaisiin viitekehyksiin, päämäärin ja arvoihin. Itse asiassa mielen harjoittamisen menetelmiä ei voi käsitellä pelkästään teknisinä instrumentteina, pelkkinä psykotekniikoina ottamatta huomioon sitä, mihin niitä käytetään. Ei ole olemassa mitään pelkkää tai puhdasta mindfulness-harjoitusta, harjoitus tapahtuu aina jossain kontekstissa, mikä myös määrittää harjoituksen tavoitteet. Tämä helposti unohtuu. Edellä esiin nostamiani kategorioita voisi silloin kuvata tarkemmin niiden viitekehyksestä käsin esim. näin: 1. Stressin poisto, kaupallinen hyöty, työn tuottavuuden parantaminen. 2. Ihmisen auttamistyö, ihmisen psykofyysinen eheyttäminen. 3. Ihmisenä olemisen ymmärtäminen, itsekasvatus. Jos nyt lähdemme liikkeelle tästä jaosta, niin se antaa mahdollisuuden tehdä kysymys tarkemmin niin, että siihen voi järkevästi vastata. Vastaus on tosin edelleen monimutkainen. Nyt voimme kysyä esimerkiksi seuraavasti:

Mikä on asahin ja kaupallisten mindfulness-menetelmien suhde, esimerkiksi asahin suhde MBSR-menetelmään (Mindfulness Based Stress Reduction)? Mikä on asahin ja mindfulness-perustaisten terapiamenetelmien suhde? Voidaanko ajatella, että asahi on yhdenlaista mindfulness-perustaista terapiaa? Onko asahi saanut vaikutteita kontemplatiivisista menetelmistä ja jos on, niin onko asahi ”dynaamista meditaatiota”? Tällaisiin kysymyksiin on helpompi vastata, mutta katsotaan näitä siteen toisessa blogissa.




  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post260

Lyhyt huomio elementeistä, mielikuvista ja yi quanin harjoittamisesta

Yi quanPosted by Timo Klemola Tue, December 18, 2018 12:15:01

Sain taas hyvän kokemuksen siitä, miten hienoa on opettaa taitoja, koska opettaessa voi oppia itse uutta. Pidin viikonvaiheessa päivän koulutuksen asahi-ohjaajille teemasta ”Asahi ja kiinalaiset somaattiset menetelmät”. Kävimme siinä läpi joitakin asahin taustalta löytyviä qigong-harjoituksia kuten baduanjin, yijinjing ja taiji-mestari Huangin viisi rentousliikettä. Pidin myös teorialuennon kiinalaisten perinteisten menetelmien tausta-ajattelusta. Olennaista tässä nyt esiin nostamani teeman kannalta on, miten vanha kiinalainen ajattelu, esimerkiksi yin-yang –teoria ja viiden elementin teoria ovat vuosituhansia vanhoja primitiivisen ihmisen yrityksiä selittää todellisuutta. Kaikki tällaiset mallit ovat esitieteellisiä yrityksiä ymmärtää sitä maailmaa, minkä ihminen ympärillään kohtaa. Hän huomaa, että ympäristö muuttuu vuoden kierrossa, hän huomaa, että kaikki mikä on elävää, kuolee lopulta jne. Näistä havainnoista hän sitten yrittää muodostaa yleisemmän todellisuutta kuvaavan teorian eli havainto muuttuu teoriaksi. Viiden elementin teoria on tästä hyvä esimerkki. Primitiivinen ihminen kohtaa ympäristössään vettä, tuulta, sadetta, hän kaivaa maata ja kerää polttopuuta. Kun hän sitten haluaa kuvat sitä, mistä todellisuus koostuu, kun hän haluaa kiteyttää kokemuksensa teoriaksi, hän kuvaa samat elementit, syntyy elementtiteoria. Kiinalaiset kuvasivat viisi elementtiä: vesi, puu, tuli, maa ja metalli. Edelleen elementtejä tutkiessaan, hän huomaa, että lisäämällä puita tuleen tulen voima kiihtyy ja lisäämällä tuleen vettä, tuli sammuu. Hän tekee samankaltaisia havaintoja muidenkin elementtien suhteen. Hän huomaa, että tuli sulattaa metallia, kun lisää vettä puiden juurelle niin ne kiihdyttävät kasvuaan jne. Näin syntyy uuden tason teoria elementtien välisistä suhteista, jota kiinalaiset kuvaavat viiden elementin ”vahvistavaksi ja rajoittavaksi kierroksi”. Tämä muutosta kuvaava teoria laajeni Kiinassa kattamaan koko elämän kirjon astrologiasta lääketieteeseen ja vaikkapa arkkitehtuuriin ja ruokakulttuuriin asti. Kyse on siis primitiivisen kulttuurin esitieteellisestä maailmankuvasta ja siihen liittyvästä mallista.

Vastaava maailmankuva löytyy myös Kreikan antiikista. Aristoteles kuvasi kuun alisen maailman koostuvan neljästä peruselementistä: maa, vesi, ilma ja tuli. Viidennestä elementistä koostuvat taivaankappaleet. Elementit voivat muuttua toisikseen, jos niiden sisäiset ominaisuudet muuttuvat tarpeeksi. Emme kuitenkaan enää ajattele näin, koska tieteellinen maailmankuvamme on antanut tarkemman kuvan maailman rakenteesta.

Usein törmää siihen, että esimerkiksi kiinalaista lääketiedettä opiskelevat tai käyttävät ihmiset ovat taipuvaisia ajattelemaan, että vanhassa kiinalaisessa elementtiteoriassa tai vastaavissa teorioissa on jotain sellaista vanhaa viisautta, minkä me olemme kadottaneet tai emme ole koskaan edes löytäneet. Vaikka kysymys on monimutkainen, niin yleisesti ottaen voisi sanoa, että ei ole. Kuten edellä yritin lyhyesti sanoa, kun puhutaan elementeistä tai yin-yang –teoriasta tai vastaavista, kyse on primitiivisestä maailmankuvasta, mitä tieteellinen maailmankatsomus ei tue.

Se, että tällaisilla teorioilla voidaan hoitaa ihmistä, jopa tuloksellisesti, perustuu toisaalle. Asia on monimutkainen tämäkin, mutta oma käsitykseni on, että vanhojen kulttuurien hoitomenetelmien mahdollinen tuloksellisuus perustuu ihmisen plastisuuteen. Ihminen sopeutuu kaikkiin menetelmiin ja teorioihin, millä häntä hänen kulttuurissaan yritetään auttaa. Ihminen on ympäristönsä. Nykyaikaisessa kognitiotieteessä käsitellään paljon sitä, miten ihmisen tietoisuus syntyy systeemisessä kokonaisuudessa. Tähän systeemiin kuuluu ihmisen hermojärjestelmä aivoineen, aistiva ja liikkuva keho sekä ympäristö. Tietoisuutta ei voi redusoida systeemin yhden osan, esimerkiksi aivojen tai hermoston, ominaisuudeksi. Tavallaan voisi sanoa, että ihminen on ympäristönsä. Ympäristö ja kulttuuri tunkeutuvat ihmisen joka soluun. Ihmistä ja ympäristöä ei yksinkertaisesti voi erottaa toisistaan. Tämä pätee silloin myös kulttuurin ihmistä hoitaviin menetelmiin. Jopa samanistiset hoitomenetelmät toimivat, koska ihminen on plastinen, ympäristöönsä sopeutuva ja ympäristönsä osa. Ihminen on siis sama asia kuin vaikkapa hänen kulttuurinsa käsitys tuloksellisesta hoidosta. Tämä näkyy länsimaisessakin kulttuurissa hyvin mm. psykoterapiassa, missä on havaittu, että hoidon onnistumisen kannalta ei ole olennaista, mikä on terapeutin teoreettinen viitekehys. Kaikki, jopa toisilleen ristiriitaiset viitekehykset toimivat, jos terapeutin ja asiakkaan suhde on toimiva. Hoidettava kyllä sopeutuu hoidon perustana olevaan teoriaan. Tässä mielessä ihminen on kulttuuriinsa sopeutuva, plastinen olento.

No, olin siis kertomassa siitä, miten tein havainnon ja jäin pohtimaan oikeastaan edellä kuvattua ilmiötä, mutta sovellettuna kiinalaisten taitojen, erityisesti yi quanin opetustapoihin. Yi quanissa korostetaan mielen ja mielikuvan tärkeyttä harjoituksen alkuna. Neuvotaan ottamaan mielikuva, jonka kanssa sitten työskennellään ja jäädään ikään kuin odottamaan, että mielikuva alkaa toimia. Yritän kuvata seuraavassa, miten tämä tapa perustuu mielestäni väärinkäsitykseen, primitiiviseen toiminnan kuvaukseen. Tätä voisi verrata edellä käsittelemääni kuvaukseen viidestä elementistä.

Tällaisen teorian ja opetusmenetelmän taustalla on mielestäni primitiivinen ihmisen toiminnan analyysi, kiinalainen käsitys siitä, miten ihmisen toiminta muodostuu. Tämä käsitys on helppo löytää monista kiinalaisten taitojen oppikirjoista. Ensin on yi eli tahto. Jotta voin työntää auton ojasta, minun on tahdottava sitä. Yi aktivoi qin, eli jotta työntö voi tapahtua pitää aktivoida kehon qi-energia. Qi-energia aktivoi sitten lihaksen, mikä tuottaa voimaa ja liikettä. Käänsin tässä yin käsitteen tahdoksi. Nykyään erityisesti yi quanissa esiintyy monia muitakin käännöksiä, kuten ”mieli”, ”intentio”, ”aikomus” jne. Kannattaa muistaa, että Xing Yi Quan, mistä yi quan on peräisin, käännetään yleensä englanniksi ”Form and Will Boxing”, missä yi on käännetty tahdoksi.

Kiinalaiset selittävät qitä mielellään sähkömagnetismin avulla. Erityisesti 1980-luvulla Kiinassa tehtiin paljon tutkimuksia, missä qihin liittyviä ilmiöitä pyrittiin ymmärtämään länsimaisen fysiikan avulla ja keskiössä oli silloin erityisesti sähkömagneettiset ilmiöt. Ilmeisesti monet qigongin ja taijin opettajat omaksuivat tämän selitystavan etsiessään perinteisten kiinalaisten käsitteille tieteellistä selitysmallia. Näistä ponnistuksista huolimatta mitään ratkaisevaa tai lopullista tieteellistä selitystä qin käsitteelle ei ole löytynyt. Hyvä esimerkki tästä selitystavasta ovat Yhdysvalloissa taijita opettavan Yang Jwing-Mingin kirjat, joissa hän selittää qin sähkömagneettisena ilmiönä. Hän on kirjoittanut yli kymmenen kirjaa kiinalaisista kamppailutaidoista ja qigongin eri muodoista.

Netistäkin löytyy hänen artikkelinsa ”Generating Martial Power (Jin)”, missä hän kuvaa voiman käyttöä kamppailutaidoissa (https://legacy.ymaa.com/articles/generating-jin). Artikkelissa hän kuvaa voiman syntyvän, kuten edellä kuvasin, seuraavan ketjun tuloksena: yi -> qi -> jin. Ensin on tahto (yi), tahto herättää energian (qi) ja kun energia yhtyy lihasvoimaan (li), syntyy voima, jota ”sisäiset kamppailutaidot” kutsuvat sanalla ”jin”, eräänlainen ”kamppailuvoima”. Kuvauksen lopussa siis on ajatus qi + li = jin. Hän kirjoittaa: ”Jotta lihakset voivat aktivoitua tuottamaan voimaa, mielen on johdettava qi alueelle, missä lihasten aktivointi tapahtuu.” Ja: ”Esimerkiksi kun työnnät autoa, on ensin synnytettävä idea, silloin mielestä syntyy lähdejännite (electromotive force, EMF). Tästä lähdejännitteestä qi ohjataan lihaksiin, jotta ne aktivoituvat.” Tässä kuvauksessa yhtyvät sekä perinteinen, toiminnan primitiivinen kuvaus yi-qi-jin –ketju, että qin vaikutuksen selitys elektromagnetiikan avulla.

Kun selitämme toimintaa edellä kuvatulla tavalla perinteisillä kiinalaisilla käsitteillä kuten yi-qi-jing –ketjulla, niin syntyy monia ongelmia. Esimerkiksi yi käännetään sanoilla mieli, intentio, tahto jne. Ohjeistetaan, että ensin on yi, intentio ja keskittykää tähän intentioon esimerkiksi mielikuvan avulla. Koska ensin on mieli, ajatellaan että ensin on mielikuva, siitä sitten syntyy jotakin, liikettä, voimaa jne. Tämä perustuu edellä kuvattuun primitiiviseen kiinalaiseen toiminnan kuvaukseen. Yksi iso ongelma on myös kielemme dualistisuus. Ymmärrämme heti, että yi, koska se liittyy mieleen, on jotakin erilaista kuin keho. Kiinan kielessä näin ei ole.

Asia tulee mielestäni selvemmäksi, kun kuvaamme samaa asiaa länsimaisen termein. Lännessä puhumme tahdosta ja tahdon vaikutuksesta ihmisen toimintaan. Emme voi työntää autoa ojasta, jos emme ensin tahdo sitä ja työnnönkin aikana meidän on tavallaan tahdottava tekemistämme. Mutta voidaanko tahto irrottaa toiminnasta erilliseksi kohteeksi, mitä voidaan harjoittaa? Ei voida. Tahto ilmenee aina toiminnassa. Ei ole mitään pelkkää tahtoa. Tästä syystä esimerkiksi psykologiassa ei puhuta oikeastaan lainkaan tahdosta, pelkästään toiminnan motivaatiosta. Filosofiassa tahtoa käsitellään mielen toimintaan liittyvänä kykynä. Yksi länsimainen tahtoon viittaava kuvaustapa on puhua organismin itsesäätelykyvystä.

Ongelma on se, että puhe kiinalaisilla käsitteillä kuten yi (tahto, intentio) reifioi (esineellistää, tekee esineen kaltaiseksi) nämä käsitteet. Kielellä on tämä kyky. Kun käytämme jotain käsitettä, ajattelemme helposti, että käsitteemme viittaavat johonkin todellisuudessa olevaan esineen kaltaiseen olioon, vaikka sellaista ei ole olemassakaan. Tästä esimerkiksi yin käsitteen esineellistämisestä on konkreettisia seurauksia. Harrastajat, joita ohjeistetaan tekemään harjoituksia mielikuvan avulla kuvittelevat, että vaatimus käyttää yitä tarkoittaa harjoituksen tekemistä vain mielikuvassa. Se ei tarkoita sitä. Mielikuva on vain apuväline, jonka tarkoituksena on antaa malli tekemiselle. Eli ei tehdä vain mielikuvassa vaan tehdään oikeasti, mutta mielikuvan antaman mallin mukaan.

Kuvasin aika yksityiskohtaisesti taidon oppimista kirjassani ”Taidon filosofia”. Kuvaan siellä, miten opettaja antaa opetettavan liikkeen mallin. Opetellessani sitä, yritän matkia opettajan liikettä. Kun sitten menen kotiin ja opettaja ei ole paikalla, muistelen miten opettaja liikkeen teki. Nyt mielessäni on liikkeen muistikuva, mielikuva, liikkeen edustus eli representaatio mielessäni. Pyrin nyt tekemään liikkeen tämän mallin mukaan. En vain kuvittele tekeväni, vaan pyrin ikään kuin näkemään mielikuvastani mahdollisimman tarkasti liikkeen yksityiskohtia ja kopioimaan ne omaan liikkeeseeni. Kirjoitin silloin, että taidon oppiminen perustuu imitaatioon ja toistoon. Me matkimme mahdollisimman tarkasti opettajan mallia tai mielikuvaamme mallista.

Ei siis ole niin, että mielikuva synnyttää jotain vaan me teemme mielikuvan mukaan. Mielikuva ei synnytä liikettä, kyllä meidän on itse tehtävä liike. Annan esimerkin. Teimme viikonvaihteen seminaarissa baduanjin-liikesarjaa, missä yhdessä liikkeessä ojennetaan kädet vuorotellen ylös ja kättä venyttäen ikään kuin poimitaan omena korkealta puun oksalta. Mielikuva on siis tämä. Mutta kun annoin tällaisen mielikuvan, niin helposti näytti käyvän niin, että ihmiset ojentavat kyllä vuorotellen kätensä ylös, mutta eivät tee sormillaan omenaan tarttumisliikettä vaan vain kuvittelevat sen, vaikka tein sen malliksi. Mielikuva voittaa helposti näyttämäni mallin.

Teimme myös yijinjingin 12-liikkeen sarjan. Yhdessä liikkeessä kuvitellaan, että työnnetään edessä olevaa seinää. Annoin tämän mielikuvan ja harjoittelimme sen avulla yijinjingiin tyypillistä venyttävää voimaa. Näytin mallin, missä voima ja venytys tuodaan sormenpäihin asti. Kaikki eivät kuitenkaan saaneet tuotua voimaa sormiin. Ihmettelin tätä ja näytin, miten sormia venytetään taivuttamalla niitä taakse. Erään yi quania harrastavan osallistujan vastaus oli merkittävä. Hän totesi, että ei tämä mielikuva tuota tuollaista liikettä hänellä. Jos hän tekee noin, niin hän joutuu pakottamaan voiman sormiin. Aivan. Tämä oli todella merkittävä ja paljastava huomio. Ei mielikuva voikaan aiheuttaa venytystä sormenpäihin asti, se pitää tehdä itse. Tämä oli yi quan –harjoittelun luoma käsitys siitä, että mielikuva on jotain ensin ja toiminnasta riippumatonta, joka sitten synnyttää toiminnan, kun jään odottamaan. Ei synnytä. Sitä saa odottaa elämänsä loppuun asti ja mitään ei tapahdu. Venytys sormenpäihin asti pitää tehdä itse. Mielikuva, esimerkiksi seinä edessä, on vain apuväline, mikä yrittää antaa oikean liikkeen mallin. Malli kannattaa katsoa mahdollisimman tarkasti opettajalta, joka seisoo edessä ja matkia sitä niin hyvin kuin voi ja niin pieniä yksityiskohtia myöten kuin pystyy sillä hetkellä havaitsemaan. Tätä liikettä pitää sitten toistaa tuhansia kertoja: siis imitaatio ja toisto. Tämä on myös hyvin yleinen kiinalainen opetustapa. Jos jäät jumiin ajatukseen mielikuvasta ja yi:stä, et ehkä koskaan saa kiinni siitä, mitä harjoituksella etsitään: elastista voimaa, jännityksen ja rentouden avautuvaa ja sulkeutuvaa vaihtelua kehossa. Sen sijaan, että mietit, mitä mielikuvassa tapahtuu, pyri matkimaan tarkasti opettajan mallia. Jos opettaja toteaa, että ”tuo voima sormenpäihin asti”, se tarkoittaa vain, että katso tarkasti, miten opettaja taivuttaa sormensa kaarelle niin että jännitys lävistää jokaisen sormen. On parempi joskus katsoa tarkasti, matkia tarkasti ja keskittyä vain matkimiseen ja toistoihin. Sieltä se taito tulee.








  • Comments(0)//visiot.terapiakortit.com/#post259
Next »